Etusivu Keskustelu LAPSETTOMUUS 1,5 vuotta yrittämistä

Merkitty: 

Luet parhaimillaan 11 vastausketjuja
  • Julkaisija
    Artikkelit
    • #12836

      Hei HeLe!
      Jos toivot, että sähköpostiosoitteenne jaetaan toiselle keskustelijalle, niin otathan yhteyttä simpukka(at)simpukka.info osoitteeseen.

      Välitämme pääsääntöisesti sähköpostiosoitteita vain vertaisvälityksen ilmoitusten kautta. Vertaisvälityksen kautta voi löytää muita samassa tilanteessa olevia keskustelukumppaneita: https://keskustelu.simpukka.info/lue-ensin-tama-vertaisvalityksesta/.

    • #12770

      Moi vielä HeLe!

      Olen laittanut viestiä yhdistykselle ja olen sinuun sitten yhteydessä:)
      Täällä ei liene mahdollisuutta lähettää viestiä suoraan:D

      T. Elämäntilannelapseton

    • #12761
      HeLe
      Osallistuja

      Kiva, jään odottamaan 🙂

    • #12759

      Hei HeLe!

      Pyydän yhteystietosi Simpukka ry:ltä ja otan sinuun yhteyttä.

      T. Elämäntilannelapseton

    • #12755
      HeLe
      Osallistuja

      Onko täällä kaikki jo onnellisia odottajia, puoli vuotta edellisestä viestistä kulunut..
      Vertaistukea vailla 35v tyttönen, kaksi vuotta naimisissa oloa ja yritystä tulee just täyteen, ilman yhtään plussaa. Ympäristön odotuksista ei varmaan tarvi erikseen mainita.. Lääkkeillä kierto toimii kuin oppikirjassa, oikein hienosti kuukautiset alkaa joka kerta. lääkäri lupasi vasta syksyllä laittaa IVF jonoon, eli ensi vuoteen menee. Hän ei jostain syystä ole yhtä huolissaan kuin minä. Kaikki, siis ihan kaikki muut saa lapsia, minä en. Tulevat hoidot pelottaa, jo ihan itsessään ja siksi, että jos nekään ei auta. Löytyisikö täältä joku juttukaveri? Itkuinen ja erakoitunut katkera kaipaisi seuraa ☺

    • #10812
      Jenope
      Osallistuja

      Moikka yksin- ja Eedit,

      Täällä tilanne ei juuri oo viime kerrasta muuttunut. Odotetaan nyt ensimmäistä kutsua keskussairaalaan, lähete terveysasemalta saatiin sinne. Kolmisen kuukautta kuulemma tässä vaiheessa menee jonotellessa.

      Päädyin nyt kuitenkin juttelemaan muutaman kaverin kanssa tästä. Yhden kanssa oli tosi mukavaa keskustella. Toinen kavereista, jolla on kaksi lasta itsellään ei taas ollenkaan osannut suhtautua. Hänellä lapset ovat tulleet molemmat tosi helposti, ensimmäinen jo ensimmäisestä kierrosta joten ymmärrän kyllä ettei voikaan ymmärtää. Häneltä tuli kauheasti ”vinkkejä”, juuri kuten Eedit sanoit niin myös toi kun lopetatte yrittämisen niin niitä tulee.

      Jaksatteko te edelleen sitkeästi yrittää? Mulla alkaa tulla tietynlainen suojamekanismi päälle. Jos en yritä niin ei tarvitse pettyäkään. Varsinkin tässä kuussa yrittäminen on ollut tosi vähäistä. Jopa ovulaation testaaminen tuntuu inhottavalta, en halua saada nollatuloksia siitäkään… Ehkä se pienen tauon jälkeen tästä taas.:) Aika tunnemyrskyähän tämä kaikkinensa on.

    • #10800
      Eedit
      Osallistuja

      Heippa!

      Yksin- sinulla on osuva nimimerkki! Minä ainakin koen olevani tosi yksin tämän asian kanssa. Mies jotenkin vain roikkuu mukana jutussa, yrittää olla positiivinen. Onneks on pysynyt avoimena kaikelle mitä eteen tulee ja jaksaa mua 🙂 Itse olen jo ihan toivoton ja mietin että millaista elämää sitä kahdestaan muka sitten rakennetaan 😐 oletteko yhdessä käyneet juttelemassa jossain? Mutta vaikka teillä yritystä jo pitkään takana, on mielestäni positiivista että on jotain mitä voidaan lääkkeillä ym. hoitaa. Selittämättömiä syitä tuntuu niin toivottomalta hoitaa, vaikka monihan niistäkin lopulta raskautuu. Ja ymmärrän tuon niin hyvin että elämä ja ajatus on koko ajan tässä asiassa. Ei osaa nauttia aivan täysillä muista jutuista vaikka yrittää pitää niistä kiinni. Ja kavereista on hankala pitää kiinni, kun osalla ei mitää kosketuspintaa tähän tuskaan.

      Jenope – ajatukset ovat kuin suoraan omasta päästä. En todellakaan uskonut että oltais tässä pisteessä, ollaan niitä jotka tarvii hoitoja, testataan ovulaatiota, syödään lääkkeitä ja puhutaan näillä mystisillä lyhenteillä 😀 mitä teille kuuluu nyt? Oletko miettinyt että kävisit puhumassa jonkun kanssa? Epäreilua jotenkin että miehesi toivoo ettet puhuisi kavereille. Itse olen käynyt puhumassa hoitavan tahon psyk. sairaanhoitajan kanssa. En tiedä onko siitä niin kovasti apua, mutta ainakin saa jollekin purkaa. Mä kyllä olen puhunut kavereillekin, mutta nyt jo kaikki raskaana eikä kohtalotovereita enää, niin sieltäkään ei juuri nyt tukea saa kun kaikki elää ihanaa vauva-arkea tai jännittävää odotusta..

      Minä inhoan eniten tätä ”lopeta yrittäminen” kommenttia. vaikeata ”lakata yrittämästä” ku sitähän nämä hoidot on. Emme ”yrittäneet” väkisin ensimmäiseen vuoteen, ei testattu ovista, yritettiin nauttia seksistä.. Että eiköhän sekin ole kokeiltu, eikä taida olla tämän lapsettomuuden takana 😐

      Toivottavasti saatais eloa vähän tänne yritys foorumin puolellekin. Tuntuu että vihdoin kun uskaltauduin tänne niin paikka on täynnä vaan toteutuneiden toiveiden ketjuja. Toisaalta lohduttavaa ja toisaalta ei.

    • #10694
      yksin–
      Osallistuja

      Eksyinpä tällekin palstalle. Mikä tilanne teillä nyt?
      Minä 24 mies muutaman vuoden vanhempi. Yritystä tuleepi täyteen pian kuusi vuotta. Hoidoissa ollaan oltu reilu vuosi. Tehty kaks inssiä, ivf, ja pas. Kaikki negaa. Veritestissä näkyy kiinnittymistä mutta ei. Mulla ovuloimattomuus, mahd. Endoa. Ja pco. Miehellä todella lievä joku siittiöissä. Ei pitäis vaikuttaa. Toivo on mennyt. Usko on mennyt. Pitäiskö luovuttaa? Kaikki nuo teidän ajatukset on niin tuttuja. Olen totaalisen eristäytynyt kavereista. Ehkä sulkenutkin niitä pois elämästäni, en jaksa kuulla miten seki synnytti ambulanssiin ja voi miten kauan sen synnytys kesti ja mun muksut sitä ja tätä. Oo onnellinen ku sulla on niin paljo omaa aikaa. Oikeasti? En vielä ole kasvokkain ihmistä tavannut joka todella ymmärtäis. Psykologin vaki asiakas. Alkava masennus. Mahtava ihana elämä. Ei ole enää kuin lapsettomuus. Epäonnistuneet hoidot. Jatkuvat riidat kotona. Toivottomuus. Miten voi näin paljon tullakkaan kyyneleitä?

    • #10070
      Jenope
      Osallistuja

      Mä tulin ensimmäistä kertaa katsomaan tänne. Mukavaa että täällä on joku muukin 🙂

      Ollaan yritetty lasta nyt vajaa 1,5 vuotta. Tutkimukset on nyt alussa ja pää ihan pyörällä. Tajusin vasta ensimmäistä kertaa soittaessani terveyskeskukseen jokunen kuukausi sitten, että nyt ne ihan oikeesti ottaa meidät tutkimuksiin ja me kuulutaan siihen 10 prossaan joka ei saanutkaan lasta ekan vuoden aikana. Sitä ennen kertaakaan ei käynyt mielessä että voisin olla tässä nyt.

      Miksi kirjoitan tänne on, että jollekin mun tarvii tätä tunnetta purkaa. Mies toivoo vielä etten juttelisi tästä kavereille. Ymmärrän toisaalta häntä kun aika alussahan vielä ollaan eikä mitään vielä ees tehdä tai tiedetä. Kuhan vasta tutkitaan.

      Mut nä tunteet joita tähän liittyy ahdistaa. Alettiin yrittää lasta häiden jälkeen joten koska häistä on jo kulunut aikaa, kaikki jo odottaa ja kyselee. Jokaista alkoholiannosta kytätään ja odotetaan jättäisikö toi ottamatta. Ja voi kun olisikin niin. Tuntuu että aiheutan pettymyksen niin miehelle kun en saa annettua sille lasta kuin meidän vanhemmillekin jotka odottaa lastenlasta. Ja niihin kyselyihin vastaaminen! Koskas pistät vaimosi paksuksi? Eikös oo söpöjä nää vauvan vaatteet, ettekös tekin voisi jo kohta hankkia?

      Kaikkein pahinta on se, etten voi tehdä enempää asialle. Voin vaan joka kuukausi toivoa ja uskoa ja pelätä.

      Ainakin oon oppinnut, että keltään en enää raskaaksi tulemisesta kysele ikinä. Ja annan ison halin kaikille teille jotka olette vielä pidempään joutuneet tän odottamisen ja pettymisen syklin kanssa elämään.

    • #9888
      PieniNyytti
      Osallistuja

      Vielläkö täällä on ryhmä elossa? 🙂

    • #8131
      Mymmeli84
      Osallistuja

      Hei!
      Ehdottomasti kannattaa mennä tutkimuksiin jo oman mielenrauhanki vuoksi. Sitten saa tietää, missä mättää eikä tarvi murehtia ja pohtia asiaa. Me mentiin julkiselle puolelle. Ensi soitin neuvontanumeroon, miten menetellä ku ei yli vuoden jälkeen oo ehkäsyn jätöstä tullu raskaaksi. Niin siinä samalla sit kävi varata aika omalääkärille, joka laittoi lähetteen hormoni- ja lapsettomuuspoliklinikalle. Mä jätin ehkäsyn huhtikuussa 2013, sit pitkän pohdinnan jälkeen mentiin omalääkärille marraskuussa 2014. Eka aika lapsettomuuspoliklinikalle oli helmikuussa 2015. Siitä sit tutkimukset lähti ja huhtikuun lopulla alkoi jo syyki olla selvillä.
      Parempi kuitenki tietää ku elää epätietosuudessa. Ku sen lähtee selvittämään, melko suurella todennäkösyydellä syy selviää ja asialle pystytään tekemään jotain.
      Kai sitä yleensä se vuosi suositellaan, mutta aiemminki jos on epäsäännöllinen kierto tai ikää 30 tai yli. Kannattaa varmaan soittaa ja kysyä omalle tervesasemalle. Tai en tiedä, jos yksityisellä ottaa jo aiemminki. Mutta julkisella menee kuitenki se pari kuukautta, ennen ku saa ajan.
      Toivottavasti mun jutuista oli sulle jotain apua. Sori, jos on sekavaa tekstiä. Kirjotan puhelimella, niin en näe koko tekstiä ja muutenki vähä hankalampi ku koneella.

    • #8092
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      En tiedä onko tämä täysin oikea paikka purkaa pahaa mieltään. Meille ei ole annettu diagnoosia, ettemme saisi lapsia, mutta olemme yrittäneet 1,5 vuotta ja monessa paikassa lukee, että yli vuoden yrittämistä sanotaan jo lapsettomuudeksi. Tämä ei todellakaan ole sama asia kuin heille, joille on sanottu ettei voi saada lapsia, mutta.. kaipaan tukea. Olen puhunut lähimmilleni siitä kuinka pahalta tämä tuntuu, myös miehelleni. En vain koe saavani tarpeeksi tukea asian suhteen. Kerron hieman omaa kokemustani asiasta alusta tähän päivään saakka.

      Jätin e-pillerit pois käytöstä 2013 marraskuussa. Ajattelin, että tulisin raskaaksi pian kuten äidilleni on käynyt meidän kaikkien neljän sisaruksen kohdalla. Kun puhuin siskolleni asiasta niin hän tokaisi, että hänkin on yrittänyt miehensä kanssa hetken. Tammikuussa sain kuulla, että he odottavat lasta. Olin todella kateellinen. Me olemme olleet jo monen monta vuotta yhdessä ja siskoni vain muutaman kuukauden miehensä kanssa. Kysymys kuului: Miksi ei meille, miksi heille. He ovat olleet niin lyhyen aikaa yhdessä ja me näin pitkään.

      Olin todella surullinen jo silloin. Puoli vuotta kului ja en pitänyt yhteyttä paljon siskoon, koska se muistuttaisi siitä, etten itse ole vielä raskaana. Kun siskon kanssa tuli jostain riitaa, sanoin suoraan miten pahalta minusta tuntuu tämä tilanne. Silloin hän ymmärsi. Hän antoi ”vinkkejä”, jotka saattaisivat auttaa raskautumisessa. Eivät ne auttaneet.
      Puhuimme asiasta avoimesti siihen asti kunnes heidän lapsi syntyi. Suutuin ja olin vihainen.. hän ei hoitanut lastaan kuten mielestäni olisi pitänyt. Lapsi oli vain isän hoidettavana ja hän viis välitti lapsesta. Kysymys kuului: Miksi hän sai lapsen, vaikka kovasti halusi ja nyt ei edes hoida lasta?

      Muutama kuukausi kului. Kuukautiset olivat myöhässä. Nytkö se tapahtuu? Tein raskaustestin muutaman päivän jälkeen kuukautisten myöhästymisestä. Negatiivinen. Selvä, odotetaan vielä muutama päivä. Tuli viikonloppu ja ystäväpariskunta tuli käymään. He joivat alkoholia ja itse kieltäydyin ja sanoin varovasti, että en uskalla jos olenkin raskaana. He olivat iloisia asiasta ja sain siitä iloa myös itselleni. Samana iltana alkoi tuhruvuotoa.. Ajattelin, että ehkä se on ihan normaalia. Tein raskaustestin ja se näytti negatiivista. Jatkoimme iltaa ihan normaalisti, minä juomatta alkoholia. Aamulla kun heräsin ja menin vessaan niin pettymys oli todella suuri.. kuukautiset alkoivat. Kysymys kuului: Sainko keskenmenon?

      Kuukaudet menivät eteenpäin surkutellen asiaa, edelleen. Kuukautiset muuttuivat todella epäsäännöllisiksi ja alkuvuodesta ovulaation aikaan alkoi tulla myös tuhruvuotoa. Soitin neuvolaan helmikuussa ja kysyin mistä tämä voisi johtua ja miksi en ole tullut raskaaksi vuoden yrittämisen jälkeen. Hän sanoi, että se voi olla normaalia tai sitten on tullut keskenmeno aikaisemmin kun kuukautiset olivat myöhässä ja ovulaation aikaan tullut tuhruvuotoa. Hän kysyi, että malttaisimmeko vielä puoli vuotta yrittää. Sanoin, että kyllä se käy, vaikka mielessäni ajattelin: ei enää odottamista, en jaksa enää. Kysymys kuului: Onko minussa jotain vikaa? Tai miehessäni?

      Kuukautiset ovat edelleen sekaisin. Kierto on 28-37 pv ja ovulaatioiden aikaan satunnaisesti tulee tuhruvuotoa. Tuntuu, että kaikki ympärillä olevat saavat lapsia, ovat raskaana, ilmoittavat raskaudestaan, kävelevät vaunujen kanssa vastaan. Tähän kaartiin kuuluu jälleen siskoni. Hän odottaa toista lasta. Tämä tuntuu epäreilulta. Olen kateellinen, surullinen, vihainen, häpeissäni. Olen yrittänyt pitää tätä kaikkea sisällä, ettei miehelleni tulisi paha mieli. Muutaman kerran olen purskahtanut itkuun kun ei vaan enää jaksa. Kysymys kuuluu: Miksi?

      Puoli vuotta on täynnä. Uskallanko varata ajan neuvolaan ja sopia tutkimuksista? Odotammeko vielä puoli vuotta lisää tai vuoden, kaksi?

      Yritän suodattaa kaikki vauvajutut, mutta se ei auta. Aina on jotain. Kuva vauvasta, vauvan itku, kappaleen sanat. Pitäisikö minun istua neljän seinän sisällä ja jättää ulkomaailma pois mielestä. Ei, ei se onnistu. Tämä kaikki pysyy ja pyörii mielessä jatkuvasti vaikka mikä olisi. Määrittelen mielessäni, että kenen kuuluisi saada lapsia ja kenen ei.

      En tiedä tuleeko minusta turta puolen vuoden kuluessa tälle kaikelle. En tiedä kestänkö sitä jos meille sanotaan, ettemme saisi lasta.

      Tällaisia ajatuksia minulla on ja toivon, että saisin tukea teiltä, jotka ovat kokeneet samaa. Myös niiltä, jotka ovatkin lopulta saaneet lapsen/lapsia.

      Toivon ja kaipaan toivoa.

Luet parhaimillaan 11 vastausketjuja
  • Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.