Hei,
Olen ollut lapsettomuushoidoissa julkisen puolen sairaalassa noin vuoden. Olen ollut tosi yllättynyt siitä, millä tavalla näinkin herkkää asiaa lääkärien ja hoitajien puolelta käsitellään. Tuntuu, kuin makaisin liukuhihnalla reidet levällään jonkun koneiston läpi.
Tarkennan, mitä tarkoitan. Kukaan ei selittele paljoakaan. Mahdollisista syistä tai muutenkaan mistään ei paljon kerrota tai puhuta. Ei olla kiinnostuneita siitä, miten jaksamme henkisesti. Saati ruumiillisesti. Kerran minulta kysyttiin, onko hormoneista tullut sivuvaikutuksia. Vastasin, että vähän finnejä. Siihen sain tuhahduksen, että semmosta nää nyt aiheuttaa ja että se pitää kestää. Mielestäni asiaton kommentti, kun en edes valittanut asiaa, vaan vain vastasin kysymykseen.

Soitellessani kuukautisten taas alkaneen ja sanoessani hoitajalle, että en usko inseminaatiohoitoihin, että hyvä, jos pian päästään IVF:ään, hoitaja kommentoi jälleen kerran kannustavasti, että ”inseminaatiohan on vain vähän tehokkaampi kuin yhdyntä”. Muutenkin hoitohenkilökunta höpisee jostain ”luonnon auttamisesta” ja siitä, kuinka varmaan ovuloinnin ja yhdynnän avulla onnistumme ilmankin muita hoitoja. Mielestäni todella kummallista puhetta; ihan kuin emme olisi yhdyntää tässä ”kokeilleet”! Nyt kolme inseminaatiotakin jo takana.

Tietoa saa todella lypsää lääkäreiltä. Lopulta sain tietää, että he yleensä tekevät 4 inseminaatiota ja sitten siirrytään IVF:ään. Mitään tietoa sen hinnasta (lääkkeet) tai montako kertaa sitä tehdään tms. minulla ei ole (paitsi tietysti itse etsimäni tieto), koska mitään ei haluta kertoa etukäteen. Edetään ”tilanteen mukaan”, ja kuitenkin vähitellen olen tajunnut, että heillä on selvät sävelet, jonka mukaan edetään (montako kertaa tehdään, mitä tehdään, jne.). Jopa niin, että kun minulla Lugesteron-annos on eri kuin ”normaalisti”, niin joudun joka kerran muistuttamaan siitä lääkäriä erikseen, tai hän kirjoittaa minulle vääränlaisen reseptin automaattisesti, koska hän kirjoittaa sen perusreseptin kaikille.

Olenko mietteineni yksin?