Luet parhaimillaan 14 vastausketjuja
  • Julkaisija
    Artikkelit
    • #8450
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Minua kiinnostaisi paikat missä käytte hoidoissa yksityinen vai kunnallisella puolella? ja mitä hoitoja on tehty? Onko tuottanut tulosta?

      Itselläni on 3 vuotta yritystä takana viime joulukuussa 2014 menimme ensikerran yksityiselle puolella dextraan. Kummassakaan meissä ei vikoja. Mutta lasta ei vaan ole kuulunut tähäänkään mennessä =(

    • #8451
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Hei!
      Olen käyny ensin hoidoissa julkisella puolen (vuosina 09-10) exän kanssa ja sitten jatkoin hoitoja yksityisellä yksinäisenä viime vuonna. Alettiin yrittää yli 9 vuotta sitten, ja erinäiset tauot pois laskien yritystä yhteensä nyt 4,5 vuotta. Alkuun ei löytyny mitään selitystä, tosin exän kaikki siittiöt hitaita, mutta kuitenkin normospermia. Myöhemmin multa löytyi endo ja yks laparoskopiakin on tehty. Julkisella aikoinaan tehtiin 2 ivf-hoitoa ja 3. alotettiin. Kesken tämän tuli kuitenkin ero ja solut pakastettiin. Viime vuonna tulin raskaaksi 3.ivf/icsin 1. pakastesiirrosta, mutta identtisten kaksosten keskeytyny keskenmeno todettiin rv12+3. Tän jälkeen siirretty kevään aikana 4 alkiota josta ei tuloksia. Nyt tällä viikolla siirretty 4. hoidon ainoa pakastealkio, äkkiä laskien 13. alkio ja 9. siirto.

    • #8453
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Me ollaan oltu tähän mennessä vain kunnallisella puolella hoidoissa. Meille tehty 4 icsi-hoitoa noin 1,5 vuoden aikana, kun mieheni tilanteen vuoksi siittiöitä ei saatu muuten kuin biopsialla ulos. Kaksi ekaa hoitokertaa olivat laimeita johtuen liian matalista hormoniannoksista ja hätiköinnistä munasolupunktion suhteen. Molemmista saatiin vain yhdet siirtokelpoiset alkiot. Kolmannella kerralla lääkitys oli kohdallaan ja saatiin hyvä määrä munasoluja ja niitä hedelmöittyikin useampi, mutta lopulta saatiin vain yksi alkio tuoresiirtoon ja yksi pakastimeen. Neljännellä kerralla oli muuten sama kaava kuin kolmannella, mutta nyt mieheltä otettiin tuorebiopsia, kun edellisessä oli käytetty pakastettuja siittiöitä. Tuoresiirrettiin kaksi hyvälaatuista alkiota kerralla, mutta pakastimeen ei saatu jälleen kerran mitään.

      Tästä viimeisestä hoidosta olen nyt 12. viikolla raskaana. Toinen alkio ilmeisesti meni kesken viikolla 6, mutta toinen jatkanut sinnikkäästi eteenpäin. Toivomme kovasti, että tästä kerrasta nyt sen lapsen syliimme asti saisimme.

      Jos vielä haluamme jatkaa hoitoja (esim. toista lasta ajatellen), joudumme siirtymään yksityiselle, koska julkisella puolella olemme nyt tulleet tiemme päähän.

    • #8455
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Yöutu Voi olen hirveän pahoillani sinun puolestasi =(

      Maiku Oikein paljon Onnea raskautumisestasi. Pidän peukkuja pystyssä teille =)

      Itse olen vasta alku vaiheessa näissä hoidoissa Letrozol syön. Syönyt nyt puolisen vuotta ja nyt on kahella kierroksella pistetty Ovitrelleja. Tiistaina olis lisää aika suunnitteluun. Kela tuskin korvais vielä IVF meille joka on hintava omasta pussista maksettavaksi vaikka haluaisinkin tähän hoitoon. Joudutaan varmaan ottamaan se Inseminaatio. Olen kyllä lukenut että näistäkin jotkun raskautuu vaikka prosentti on se 15-20%. Mut jotenkaan en jaksaisi uskoo että se olis meille se oikea =(

    • #8459
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Me ollaan yksityisellä hoidossa. Meille tehtiin talven/kevään aikana ovulaation induktiota, eli autettiin hormooneilla niitä munarakkuiloita kasvamaan 1-2 kpl ja irrotuspiikki oikealla hetkellä, loppu luonnollisesti, mutta tämä ei tuonnut tulosta niin meiltä jätettiin inseminaatiot väliin ja suoraan IVF-hoitoihin ja korvaukset kyllä saatiin Kelasta. Lisäksi mulla korvaa vielä työpaikan kautta oleva sairauskassa hoitoja niin sai vielä lisähelpotusta. Tosin eka IVF ei tuonnut tulosta ja seuraava toivottavasti mahdollisimman pian.

    • #8471
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Me käytiin alkuun tutkimuksissa yksityisellä (hki väestöliitto), mutta päätettiin sitten alkaa jonottaa julkisen puolen hoitoihin. Olen ollut aika tyytyväinen julkiseen, eli Naistenklinikkaan. Vähän liukuhihnamaista ehkä mutta mukavat lääkärit ja hoitajat sattuneet ainakin meille! Nyt toinen raskaus alussa.

    • #8482
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Almuska Voi tota tietoo olen hakenut =D
      Kun tuntuu että kaikki vaan joutuu käymään sen Inseminaatio tai ovat käynneet. Ellei sitten oo todettu jotain vikaa siitöissä,munanjohtimsessa jne.. Huomenna itsekkin sitten viisaampi toivon mukaan =)

      Lennu Mitä teille tehtiin? että raskaus alkoi? Onnea kummiskin plussasta =)

    • #8492
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Joutsen83, meille yksityinen lääkäri sanoi, että usein kunnallisella puolella ne vaatii pari inseminaatiota ennen IVF:än pääsyä jos on ns. selittämätön. Tästä kun on kuulemma niin paljon hyviä tuloksia. Mutta meidän kohdalla lääkäri ei edes suositellut tätä vaihtoehtoa enää.
      Toivottavasti pääsette etenemään hoidoissanne ja lopputuloskin olisi oikeanlainen 🙂

    • #8496
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Almuska

      Oikein paljon kiitoksia vastauksesta. Vielä muutama tunti niin saadaa asia selvyys. Kyllä anto hirveen paljon voimaa ja uskoa =)

    • #8497
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Joutsen83; meille tehtiin ensin 2 inseminaatiota -kolmea ehdotettiin mutta koin ne vähän turhiksi joten toisen jälkeen siirryttiin ivf-jonoon. Ivf:ssä munasolut eivät jostain syystä hedelmöittyneet, eli siirryttiin icsiin. Se toimi meillä ja muistaakseni kolmas alkionsiirto sai aikaan raskauden. Ja nyt toista lasta yrittäessä tulin icsin tuoresiirrosta raskaaksi.

      Onnea teille matkaan ja valoisaa mieltä hoitoihin!

    • #8499
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Tutkimukset ja hoidot yksityisellä. Halusimme nopeasti eteenpäin jo iänkin vuoksi, kun olimme 8 vuotta pähkäilleet hoitoihin lähtemistä. Myös töiden järjestelyn vuoksi yksityinen sopi meille paremmin. Aikatauluja sai paremmin itse sopia. Edelliset hoidot kesälomalla, (jotkut klinikat ovat auki osan kesästä.)

      Pääsimme heti ICSI-hoitoon miehen siittiöiden vuoksi, eteenpäin liikkuvia 1%. Hän sai Tamofen-lääkityksen ja tulokset nousivat 8kk:ssa niin paljon, että meidän pitäisi kaiken järjen mukaan käyttää ehkäisyä..Lääkärini ei ollut nähnyt niin huimaa parannusta aiemmin, tuolla aiemmassa ketjussa on tarkat luvut. ( kaikilla lääkitys ei auta parantamaan siittiötuotantoa, asiaa seurataan verikokein) Ehdottamasti kannattaa kysyä asiasta lääkäreiltä, jos siittiöissä ongelmaa.

      Eka ICSI syksy 2014, ei tulosta, alkioita 3, joista kaksi pakkaseen. Tammikuussa 2015 PAS, sulatetut alkiot eivät selvinneet, joten hoito keskeytettiin.
      Kesäkuussa 2015 toinen hoito ja pICSI, josta kaksi siirettiin, pakkaseen ei mitään. Tästä hoidosta alkoi raskaus menossa 11+6. Yksi alkio tarrasi kiinni. Tukilääkityksenä pelkkä Lugestron. Molemmissa hoidoissa 3.luokan alkiot.

    • #8520
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Oi Onnea Lennu ja Salvia80.

      Meillä taas eilen suunniteltiin IVF hoito ja kyllä sen kela meillekkin korvaa =)
      Nyt jännityksellä odotan että saadaanko mekin haluttu lopputulos

    • #8524
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Hienoa Joutsen83 että pääsitte suoraan IVF-hoitoon 🙂 Pidetään peukkuja että kaikki menee hyvin.

    • #8554
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Tervehdys kaikille,
      meillä takana vähän yli neljä vuotta lapsettomuutta – kaikki hoidot tehty VL:ssa. Reilut kaksi vuotta sitten kävimme ensimmäistä kertaa tutkimuksissa ja silloin kaikki arvot näyttivät hyviltä ja diagnoosi oli selittämätön lapsettomuus. Ensimmäinen inssi tehtiin vuosi sitten ja valitettavasti todettiin 7. viikon ultrassa tuulimunaksi.

      Viime keväänä aloitettiin ensimmäinen IVF lyhyellä kaavalla, mikä meni pipariksi. Kolme isoa follia oli, mutta siirrettiin inseminaatioksi, koska lääkärit olivat toivoneet suurempaa saalista. Samassa yhteydessä todettiin, että miehen spermanlaatu oli laskenut dramaattisesti ja A-luokkaa ei ollut yhtään ja B-laatua oli vaivaiset 10%. Niillä arvoilla lääkäri sanoikin suoraan että turha toivoa mitään siitä inssistä.

      Nyt piinaillaan juuri kolmannen hoitokerran tuloksia. Tällä kertaa hoito tehtiin pitkällä kaavalla ja puregon annos oli heti alusta lähtien 225 ui, mutta valitettavasti vain kaksi munasolua saatiin (lääkäri ihmetteli ja totesi että voi olla niinkin, että minulla on hyvin rajattu aika pystyä biologisesti raskautumaan – vaikka nyt 35v.). Hoitomuotona nyt ICSI ja molemmat kaksi alkiota laitettiin kyytiin kahden päivän jälkeen punktiosta. Kovasti vaan mietityttää, kun toinen oli juuri ehtinyt jakautumaan kolmesoluiseksi ja toinen oli yhä kaksisoluinen, että onko toivo menetetty jo alkuunsa. Onko kellään tietoa että joku olisi oikeasti raskautunut parisoluisilla alkioilla?

    • #8557
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Hei Parlan79!

      Älä lannistu, vaikka toinen alkioista olisi ollut hitaampi jakaantumaan, niin minullakin oli. Alkio voi silti jatkaa hienosti jakautumista, kun siirtyy hyvään kasvuympäristöön eli kohtuun. Tai sitten toinen on tukemassa toisen matkaa..ja auttaa kiinnittymään. Monesta asiastahan se on kiinni, mikä alkioista jatkaa kulkuaan..limakalvon paksuus yms. Meilläkään munasoluja ei ole saatu kuin 2-3 siirtokelpoista. Sitä ei kannata liikaa ajatella.
      Ja toivoa pitää aina hoitotulosta odotellessa vähän olla, vaikka yrittääkin säästää itseään pettymyksiltä. Kovasti toivon teidän onnistuvan!!! Koskaan ei tiedä milloin on se shokkikerta, kun kaikki menee toivotulla tavalla.

Luet parhaimillaan 14 vastausketjuja
  • Alueelle ‘HEDELMÖITYSHOIDOT’ ei voi kirjoittaa uusia aiheita eikä vastauksia olemassaoleviin aiheisiin.