Moikka!
Mäkin uskaltauduin viimeistään tänne… huomaan, että tarvitsen ihmistä, joka tietää mitä käydään läpi. Meillä on takana 2vuoden lapsitoive, 3 inssiä ja ovulaation induktioita. Tammikuussa hoidon suunnittelu (ivf tai icsi) julkisella puolella.

Teillä on ollu suunnittelu jo tänä vuonna? Haluaisitko kertoa lisää taustanne ja hoidon valinnastanne?
Tuleva jännittää täällä, vaikka samalla sitä jo odotetaan kovin.
Voimia kaiken keskelle!

Hei moikka!

Sain vastauksesi sähköpostiini, mutta nyt jostain kumman syystä en löydä sitä täältä? Olen ihan uusi foorumin käyttäjä, että ehkä en osaa vielä kaikkia hienouksia täältä.. Kommentoin nyt kuitenkin tähän!

Te olette olleet vahvoja polullanne, kun neljän vuoden lapsitoivetta olette kantaneet. Onko sinulla/teillä ennestään lapsia?
Miten kauan siis olette nyt olleet hoidon piirissä?
Harmi, että on jäänyt tunne myös siitä, ettei ole saanut tarpeeksi tietoa. Tiedonsaanti on niin tärkeää ja sitä pitäisi mielestäni saada vähän pyytämättä, kun ei kaikkea osaa pyytää tai kysyä.
Mitä lääkkeitä olet ovulaation induktioon jo ottanut? Jos vaste on niistä ollut sinulla epäselvä, niin onko tulevan hoidon lääkkeet nyt ”kovemmat”?
Ja jäin oikein ajattelemaan tätä sijaintia suhteessa yliopistolliseen sairaalaan. Teillä on niin pitkä matka sinnekin, että arjen ja kaikkien näiden käytännön juttujen hoitaminen lienee kyllä haastavaa, ellei joskus juuri mahdotonta! Miten aiotte esimerkiksi tammikuussa yhdistää mahdollisen työn/muun arjen lisäksi? Sellainen minuakin vähän stressaa, tai oikeastaan aika paljon.. Ihan kuin tässä kaikessa muussa ei olisi tarpeeksi..

Oliko teillä todettu muuta vaikeutta kuin korkea prolaktiini?
Mielenkiintoista tämä, sillä minullakin todettiin koholla oleva prolaktiinitaso. Kuitenkaan diagnoosia en saanut, sen sijaan olen nyt vuoden napsinut parlodelia joka toinen päivä. Uusintamittauksissa pääsin viitearvojen sisälle, mutta lähellä ylärajaa mennään. Meillä myös miehen siittiöt ovat vuoden sisällä heikentyneet, nyt hänet laitettiin labraan ja tutkitaan onko jotakin muutakin siinä vialla. Lääkäri sanoi, ettei se kuitenkaan estä koeputkihedelmöitystä vuoden alussa.

Me olemme Turun seudulta ja meillä on matkaa sairaalaan kotoa noin 50km ja töistä noin 100km, että esimerkiksi inssien yhdistäminen työpäiviin on ollut mahdotonta. Onneksi työnantajani on ollut hyvin joustava ja olen saanut pitää ylityövapaita noina päivinä, vaikka jotenkin hankalaa se on ollut. Sama homma on ultrapäivinä. Vain lähin työkaverini tietää tästä kaikesta ja muille joudun aina keksimään pienen valkoisen valheen, sillä en ole ollut valmis kertomaan tätä. Milloin vatsakipua, milloin migreeniä.. Ehkä sitä ei oikein ole itsellekään halunnut myöntää. Nyt tulevan ivf:n tai icsi:n myötä poissaoloja on enemmänkin, niin en tiedä voinko enää kauaa pimittää tätä tietoa. Työssäni kuitenkin tarvitsen aina sijaista ja työkaverini joutuvat tuuraamaan minua.. Jotenkin ajattelen, että ehkä he ansaitsisivat tiedon, joka vaikuttaa myös työskentelyyni. Teen lasten kanssa töitäkin siis.
Mutta ehkä sitä on suojellut itseäänkin. Moni utelee kyllä raskaussuunnitelmistani, eräs jo eläkkeelle jäänyt työkaveri tuli vain yhtenä päivänä kysymään minulta, että joko vatsassani on vauva ja taputti vatsaani. Että kyllä heitä kiinnostaa, ehkä juuri siksi pitäisi vaan pamauttaa tieto ja kertoa, ettei tässä ihan helppoa ole ollut tähänkään asti.
Jotenkin vain ajattelen, ettei kukaan voi todella ymmärtää tätä, ellei ole kokenut. Sitä surua ja kaipausta, sitä toivetta ja sitä pettymystä… Pelkään tyhmiä kommentteja ja sitä, miten koiran hankinta tai stressin vähentäminen auttaa. Tai adoptointi. Kukaan ei osaa ratkaista tätä, joten en toivo ratkaisua vastaukseksi.

Jos olet töissä, miten sinä olet ratkaissut tällaisen asian, oletko kertonut työkavereille? Entä miten avoimia noin muuten olette olleet sosiaalisessa verkostossanne lapsettomuudesta ja lapsettomuushoidoista?

Tällä hetkellä täällä on aika epätoivoinen olo, vaikka vielä on hoitomahdollisuuksia. Meillekin vuosi sitten ylilääkäri sanoi julkisella, ettei inseminaatio ole meidän tiemme. Silloin jo siemennestenäyte oli epätasainen. Mutta kuitenkin puolen vuoden seurantajakson jälkeen, lääkärien vaihtuessa, inseminaatioon vei tiemme. Aluksi se tuntui hyvältä, lisää mahdollisuuksia, nyt se tuntuu hukkaan menneeltä ajalta. Olisimmepa voineet aloittaa koeputkihoidot jo syksyn alussa! Mutta turha sitä on jossitella.. ja ainakaan ei kannata suunnitella mitään, ei kuitenkaan asiat mene niin miten suunnittelee.

Miten sinä voit? Onko olo toiveikas ja täynnä mahdollisuuksia vai enemmänkin pessimistinen?

Moi!
Tossa toisessa ketjussa tämän vuoden olleena, meillä pas tiedossa tammi helmikuussa.
Punktio oli viime viikolla, mutta hyperin vaara oli niin ei tuoresiirtoon.
Takana 1 täysin epäonnistunut icsi, punktioon asti kaikki meni hyvin, mutta sitten miehen näytteessä ei ollutkaan siittiöitä vaikka aikaisemmin oli jonkun verran. Mun munasolut pakastettiin liian myöhään ja ne meni pilalle.
Toisesta icsistä päästiin tuoresiirtoon, sekä 2x pas. Nyt en enää ees muista oliko tuoresiirto vai pas, mistä lähti raskaus alulle, mutta ei ollut kunnollinen, hcg ei noussut niinkuin piti..
Pakkasessa odottelee nyt 3 blastokystiä.

Joten ensivuonna uuteen yritykseen.

Moikka taas!

Täältä jouluntohinoiden keskeltä. Tai mitä valehtelen ei oikein ole joulun tohinoita, kun ei oikein jaksa. Ei ole oikein voimavaroja sellaiseen. Mutta onhan sekin ihan tarpeeksi jouluista kun saa vain olla ja maata ja syödä suklaata… Kyllä vaan tästä henkisestäkin puolesta täytyisi huolehtia.

Meidän tapauksissa on jotakin samaa Ella. Minäkään ei ole siis koskaan saanut edes haamuviivaa testiin, vaikka tietenkin olen yrittänyt. Ja insseissä sanotaankin, että täytyy testata ja letrozolin kanssa olen halunnut olla 150% varma raskaudettomuustani aina ennen seuraavan kuurin alkua. Kierto on suht säännöllinen minulla +-5pv, joten en ole koskaan ollut edes myöhässä. Lääkäri ajattelee, että säännöllinen kierto on kuitenkin ihan hyvä merkki. Ovulaatio todnäk tapahtuu, vaikka en ole irroituspiikkiä vielä ottanut.
Prolaktiiniarvot on mulla ollut reilut 600 kun se raja on jotain 498. Ei mahdottomasti, ei olisi varmaankaan julkiselta puolelta määrännyt edes parlodelia, mutta kävin kerran yksityisellä välissä, kun kaikki vaan kesti ja lääkärit vaihtuivat ja kaikki oli epävarmaa, se oli ennen kuin saatiin lähete yliopistolliseen sairaalaan. Hän määräsi parlodelin ja en ole saanut siitä muita oireita kuin tukkoisen nenän. Otan sitä joka toinen päivä. Muuta tosiaan siitä ei ole kuin tukkoinen nenä ja onhan sekin ikävää, mutta ei mitään huonovointisuutta tai muuta. Sairaalassa he eivät olleet varmoja parlodelin toimivuudesta, mutta sanoivat, että syö nyt vain. Nyt esimerkiksi joululomaksi viimeisin lääkäri suositteli ”lomaa” lääkkeistä, mutta pyysi kuitenkin syömään parlodelia. Sanoin, että jos syön sitä niin voin varmaankin syödä myös letrozol kuurinkin… 😀
Parlodeleilla prolaktiiniarvo laski 430, eli ylärajalla silti mennään.
Saa nähdä vaihtavatko sitten tammikuussa lääkkeeni.

Ja siis olen täysin samaa mieltä, että hoidot riippuvat niin lääkäristä ja paikasta. Meillä on ollut vuoden sisään (helmikuussa 2018 päästiin yliopistolliseen) neljä tai viisi lääkäriä? Onneksi hoitajat ovat olleen samoja vuoden sisällä. Ja olen kyllä kovin tykännyt Kaiku-palvelusta, onko sellanen käytössä ollut teilläkin? Ettei ole tarvinnut koskaan soittaa töistä omia asioitaan, kun puhelinajat ovat tyhmästi keskellä päivää, vaan on voinut tsätätä. Mulla ei ole mitään pahaa sanottavaa sairaalan toiminnassa, mutta eri lääkärien erilaiset näkökulmat on välillä rasittavia. Uskon ja luotan kyllä heidän jokaisen toimintaansa ja osaamiseen, mutta toinen sanoo toista ja toinen toista, niin sitä miettii että aika taikaa tämäkin on. Esimerkiksi yhdynnöistä toinen sanoi, että positiivisen ovulaatiotestin jälkeen 24h on suurin todennäköisyys ja toinen sanoo, että ehdottomasti ennen sitä mieluusti, että siittiöt ovat ”valmiina”. Ja sitten täällä arvotaan, että jaahas, mites tässä kuussa kokeiltaisiin… 😀

Edelleen palaan silloin tällöin ylilääkärin ensimmäisiin sanoihin, jotka voisivat kuulostaa jonkun mielestä rankoilta, mutta mua ne jotenkin lohduttaa: ”Vaikka me tehtäis nää kaikki hoidon teille, niin se ei takaa lasta. Tai jos me ei tehtäis näistä mitään teille, se ei takaa lapsettomuutta”.
Että aika vaikea tieteenala tää varmasti on..

Me ollaan siis 28 ja ollaan oltu yhdessä 11 vuotta. Jotenkin sekin huvittaa, miksei aikaisemmin sit voitu alkaa yrittää. vaikka ikää on ja nuoria ollaan, kuten kaikki muistuttaa, kenelle tästä kerrotaan, mutta se ei poista sitä tunnetta kaipauksesta ja ikävästä, jotka on läsnä aina jollain tavoin joka päivä.

Hauskasti kerroit, että saatat muilta kuulla tarinoita, miten ihmiset ei onnistu. Joo, ihan totta, sellaiset tarinat ei kyllä helpota. Ihmiset on tietämättömiä ja lopulta ajattelevat vain itseään. Ja tää aihe on niin vaiettu, että ei voi tietääkään miten reagoida ja haluaaa vain lohduttaa toista. Usein mäkin sanon ihmisille, jotka heittää typerän kommentin, että ”no adoptoikaa tai hankkikaa koira”, että joo, niinpä ja jätän asian siihen, ettei sille toiselle tuu nolo olo. Sekin on vähän tyhmää, eihän kukaan voi tietää, miten reagoida, ellei sille sano että toi loukkas tai toi oli vähän hassu kommentti.. Mutta kai siinä just suojelee itseään ja pääsee helpommalla..
Mutta voimia sullekin toisten kohtaamiseen.

Miten oot tai ootte nyt voinut tässä joulunpyhien alla? Onko joulu sulle tärkeä tai merkityksellinen? Vaikeuttaako mahdolliset lomat/pyhät olemista vai onko ne vain päiviä muiden joukossa?
Ainakin itse koen usein merkityksettömyyden tunteita. Sellaisia, että mitä täällä sitten oikeastaan teen ja mikä on mun tarkoitus ja tehtävä. Sitten saatan saada hetkeksi sellaisia ajatuksia, että lähden ulkomaille kehitystyöhön tai jotain, jokin tarve mulla on täyttää mun paikka tässä maailmassa.. Mutten tietenkään voi lähteä, asuntovelka, työt ja toki haluan tämän kortin katsoa. Mutta toki kuten sanoit, en mäkään vuositolkulla tällaista jaksa. Jo tää kaksi vuotta on ollut aika rankkaa.
Melkein itku tuli kun kolmannessa inssissä lääkäri varas just tammikuulle ivf/icsi:n hoidonsuunnittelun ja katsoi silmiin ja sanoi: ”te voitte myös pitää lomaa tästä, tää mitä tähän osti ootte kokenut on jo tosi rankkaa. te ootte ansainnu lomaa.”

Eli kaikki mitä sinäkin olet kokenut on ollut tosi rankkaa. Tosi iso kriisi. Oot kyllä tosi vahva, että vieläkin jaksat!

Instagramissa käyn aina välillä katsomassa, salaa tietenkin, sellaista tiliä kun ”hilariously_infertile” siellä on hauskoja mustan huumorin meemejä lapsettomuudesta.
KErran joku kommentoi kuvaa englanniksi, että ”minäkin olen hedelmättömyyden kanssa kamppailija” ja joku toinen vastavi osuvasti ”tervetuloa mukaan, tämä klubi on vain vahvoille.”

Rauhaisaa ja tunnelmallista joulua toivotan, ilman kurjia ajatuksia.

Moikka!
Täällä ollaan menossa vasta suunnittelukäynnille tammikuun loppupuolella. Tarina seuraava; pian 27v, subkliininen hypotyreoosi, johon lääkitys lähinnä lapsettomuuden vuoksi.

Yritystä 1/18 alkaen, 7/18 gynekologilla ultrattiin ja todettiin munasarjoissa olevan ikään nähden madaltunut toiminta, verikokeessa amh -arvo (0.45), tehtiin suora lähete hormoni- ja lapsettomuuspolille.

Juuri ennen aikaa tein positiivisen raskaustestin. Noin kuukauden jälkeen tuli 9. viikolla spontaani keskenmeno. Tämä edelleen käynnissä (jo 5,5 vkoa!), perjantaina ultra ja mahdollinen kaavinta.

Mutta uusi aika lapsettomuuspolille 23.1. IVF -hoidon suunnitteluun. Sillä siis täällä kuulolla pelonsekaisin, pettynein ja samalla odottavien tuntein. Osaan varmasti paremmin ottaa keskusteluun osaa kun omat hoidot ovat selvillä, nyt täällä lähinnä oppimassa ja hakemassa ajatuksia. Tsemppiä kaikille!

Kirjoittelin syksyllä ekan kerran toiseen ketjuun, mutta vieläkään ei olla päästy aloittamaan.
Meillä oli ivf/icsi suunnittelukäynti viime kuussa, aloitamme maaliskuun kiertoon hoidot synarela-nenäsumutteella. Eli siis pitkä kaava,oletettavasti tehdään icsi.

Mutta,(kuten mulla on koko vuoden ollut pelkkää muttaa) 3. Leep tehtiin marraskuussa, joulukuussa tuli soitto ettei vieläkään ole puhdas. Sain siis lähetteen isompaan sairaalaan. Minulla on siellä aika helmikuun lopussa, ja tehdään kolposkopia (värjätään limakalvot) ja kai tarvittaessa ottavat taas koepalat. Jos/kun näin on ja joutunen taas leepiin, Emme aloita hoitoja vielä.
Olen niin pettynyt ja vihainen. Meillä ei ole 8v tullut plussan plussaa ja kun mennään tutkimuksiin, niin todetaan ivf olevan ainoa mahdollisuus (ei siis ole tehty IUI, eikä mulle aukioloja ym. Kun ei niitä tarvitse).
Sitten kun oikeasti päästään tilanteeseen, että olisi joku mahdollisuus plussaan, joutuu sitä lykkäämään ties kuinka pitkälle kun ”jää kiinni” papassa.

Anteeksi avautuminen. Haluaisin että tuo kohdunsuu olisi kunnossa jo.

Laps.polin lääkäri sanoi mun munasarjojen vaikuttavan hiljasilta vaikka AMH oli hyvä. Ja että mulle ei tulla siirtämään 2 alkiota (eikä niin yleensä tehdä siis, mutta mun tapauksessa ei edes harkita) koska kohdunsuulta on leikelty jo niin paljon riskiraskauksia halutaan välttää.

Meillä pitäisi olla ensimmäinen pas nyt tammikuussa. Ilmoittautuminen ensimmäisestä vuotopäivästä ja Progynova-tablettien aloitus. Tänään huomasin rusehtavaa tiputteluvuotoa ja kas kummaa etten saa ajatuksiani pois pyörimästä asiasta! Laskeskelen että jos vuoto alkaa huomenna tai ylihuomenna, mille päivälle uä sijoittuu jne. ja mitä tulikaan seuraavaksi.

Tavallaan olen lapsellisen luottavainen, sillä mikään ei ole antanut viitteitä siitä etteikö raskaus voisi minulla alkaa normaalisti kunhan alku on tehty ivf:nä (voiko sanaa normaali edes kirjoittaa tällaiseen lauseeseen..). Mutta samaan aikaan olen kauhuissani ja mietin millainen tästä vuodesta (ja koko loppuelämästä) tulee jos yksi toisensa jälkeen kaikki viime vuoden kovanonnen pakasteista käydään läpi tuloksetta.

Nyt olen vielä pitkittyneen flunssan kourissa ja siksi puolikuntoisena kotona murehtimassa. Mikä huippu yhdistelmä!

Hei kaikki! Olen pitkään seuraillut taustalla tätä ja tuota toista aktiivisena käynyttä keskustelua ja nyt kun oma punktio lähestyy ja jännitys on sen mukainen, niin päätin osallistua keskusteluun. Vaikutatte todella symppiksiltä tyypeiltä ja oon elänyt tunteella mukana kaikkien kokemuksissa ja jännäilyissä 😀

Itsellä reilu kahden vuoden vauvantekoyritykset taustalla ja pientä masennusta ollut aiheeseen liittyen. Punktio olisi n. 1.5 vk päästä, päivää ei ole vielä päätetty. Pelkään aivan hirveästi punktiota kipujen vuoksi sekä sen jälkeistä jännitystä siitä, miten meille käy. Jännitän pienempiäkin asioita niin paljon, että koko keho tärisee ja vatsa menee ihan sekaisin, joten mietin miten ikinä selviän tästä 🙂 Harmittaa myös, kun mies ei töiden vuoksi pääse mukaan punktioon.

Ollaan hoidossa naikkarilla ja olen saanut kaikilta aivan ihanaa kohtelua! Meidän kohdalla on sekä lääkärit että hoitajat olleet sydämellisiä ja empaattisia.

Nyt jatkan pistosten ottamista ja kirjoittelen varmaan taas jossain vaiheessa lisää kun asiat etenee! Tsemppiä kaikille!♡

Moikka!
Kiitos kun kirjoitatte ja jaatte omia kokemuksianne. On ollut voimaannuttavaa lukea muiden ajatuksia ja kokemuksia lapsettomuushoidoista. Samanlaisia ajatuksia pyörii myös minun päässä. Ihanaa huomata, että ei ole yksin näiden ajatusten ja asioiden kanssa.

Mulla ja miehellä kohta kolme vuotta yritystä takana eikä mitään syytä lapsettomuudelle ole löydetty. Lokakuussa oltiin hedelmöityshoitojen suunnittelu käynnillä ja silloin päätettiin , että nyt vuoden alusta aloitetaan hoidot. Huomenna pitäisi nyt pistää ensimmäinen gonal f pistos ?

Omat ajatukseni hoitoihin liittyen ovat olleet yhtä aikaa pettyneet ja toiveikkaat. Pettymys tulee ehkä siitä, että en koskaan ajattelut, että tähän pisteeseen tarvitsee tulla. Niin paljon toivoin, että raskaus olisi alkanut ilman keinohedelmöitystä. Samaan aikaan olen kuitenkin toiveikas ja odotukset mahdollisesta vauvasta ovat taas nousseet korkealle.