Etusivu Foorumit HEDELMÖITYSHOIDOT IVF / ICSI / PAS kevät 2018

Luet parhaimillaan 409 vastausketjuja
  • Julkaisija
    Artikkelit
    • #17371
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Tässäpä pyynnöstä uusi ketju uudelle vuodelle!

      Paljon onnea yöutu! Ja Binkulle tsemppiä PAS:oon, toivottavasti tämä alkio yllättäisi teidät positiivisesti. 😉 Tuleeko Mandi sulle ihan iän perusteella nuo rintojen tutkimukset, vai mikä syynä?

      Täällä vuosi alkoi Puregon-pistoksin. Tänään oli 2. ultra ja kyllähän siellä taas follikkeleita kasvaa. Yhteensä 28. Odotettavissahan tämä taas oli, jo edellisessä ultrassa lääkäri sanoi että minun munasarjoille on vaikea löytää sopivaa hormoniannosta. (AMH yli viitearvojen, PCO) Todennäköisesti joko tulee hyperstimulaatio tai sitten ei tapahdu mitään, ja hyperstimulaatiotahan tuo lääkäri nyt povaili. Pitäisi nyt kuulemma tällä viikolla kauniisti jutella munasarjoille, ettei lähtisi noita pienimpiä follikkeleita enää kasvattamaan. 😀 Silloin olisi saldo kuitenkin inhimillisempi, noin 10 follikkelia per munasarja. Tuoresiirtoon ei mitä todennäköisimmin tulla pääsemään, mikä harmittaa kovasti. Meillähän edellisellä kierroksella tuoresiirrosta saatiin tyttö, kolme alkiota jäi pakkaseen eikä yksikään jatkanut sulatuksen jälkeen jakautumista. Nyt sitten pelottaa päästäänkö siirtoon ollenkaan. Ei kai se auta kuin laittaa sormet ja varpaat ristiin ja toivoa parasta, mutta niinkuin Geissha sanoi, kummasti sitä vain aina miettii kaikkea mikä voi mennä pieleen. :/

    • #17374
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Hei kaikille, ajattelin siirtyä täältä lukijapuolelta kysyjäksi. Meillä on toinen pas tulossa ja sitä ennen on olut ivf:ästä tuoresiirto.
      Aika samaan tahtiin taidan mennä Mathildan kanssa. Nyt menee Prognyt ( 2/vrk) ja kontrolliultra on ma 15.1. sitten katsotaan siirtopäivä. Olemme päätyneet kokeilemaan pidempää viljelyä. Pakastetut Follikkelit ovat 3 päiväisiä ja siellä on vielä useampi top, joita on tarkoitus viljellä pidempään ja katsoa kuinka kestävät, niin että onnistumismahdollisuus olisi parempi. Olen 44 v. ja lääkärin mukaan ongelma on juuri munasolujen laadussa, vaikka kuinka olisivat toppia, niin eivät elä enää siirron jälkeen, eivätkä kiinnity. Viimeksi sain myös Gonapeptylin, mutta sen tehosta en tietenkään vakuuttunut, kun negaa tuli.

      Onko teillä kokemusta pidemmästä viljelystä? Onko se järkevää? Onnistumisia?

      Kahden alkion siirrosta meillä on myös ollut puhetta ja lääkäri jopa kirjasi sen, koska olen yli 40, niin näin voidaan tehdä. Mutta meillä on taakana viime talvena keskeytetty raskaus vaikean kromosomipoikkeavuuden vuoksi. Raskaus, joka ei lääkäreiden mukaan olisi yleensä jatkunut normaalisti vaan näissä tulee keskenmeno. Tämä raskas kokemus takaraivossa toivomme silti vielä onnistunutta raskautta ja pientä ihmettä. Lääkärin kanssa olemme nyt puhuneet kahden alkion siirron lisäävän keskenmenoriskiä, varsinkin jos toinen olisi poikkeva.

    • #17393
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Kiitos tsempeistä, kanssasisaret. <3

      Ja kiitos uudesta keskustelusta myös, hopea!

      Voisiko kaikki jälleen uuden keskustelun kunniaksi kertoa oman tarinansa pähkinänkuoressa? Minä olen jotenkin ihan pihalla kaikesta!

      Meidän tarina:
      Viisi vuotta yritetty, vuosi/puolitoista luomusti ja sitten tutkimuksiin. Vika siittiöissä (tai ainakin niissä), niitä vähän, ja hitaita/fragmentoituneita. 4 ICSIÄ julkisella ja 1 yksityisellä. 10 alkiota siirretty, josta viimeisin siirrettiin siis eilen. Ensimmäinen ja viimeinen positiivinen raskaustesti vuosi sitten maaliskuussa, mutta ei ehditty nauttimaan tilanteesta kuin viikko, kun kaikki valui viemäriin. Muuten ainaista negaa. Alkaa olemaan takki tyhjänä.

      Niin. Eli eilen huurunenun sain kyytiin. Ilta menikin sitten itkiessä. Vaikka olin jo niin hanskat lyönyt tiskiin, niin tuo siirto saa olon niin toiveikkaaksi. Epätoivoisen toiveikkaaksi. Kun lääkäri ja hoitaja tsemppaavat yhteen ääneen. Kaunis limakalvo, kaunis kohtu, kaunis alkio. Kaikki lähtökohdat onnistumiselle. Vaan näin on ollut joka helvetin kerta, eikä mitään ole auttanut. Ja kuinka paljon tätä vain voi ihminen toivoa. Pienen pientä ihmettä.

      Minulla 22.1 r-testi verikokeena! Aiemmin yksityisellä olen tehnyt kotitestin. Ihmettelin tätä, niin lääkäri sanoi, että aina suositellaan verikoetta. Näkee pienetkin kiinnittymisyritykset. Tämä kyseinen lääkäri oli siis ensimmäistä kertaa minulla. Hieman harmittaa, että muissa ollut pelkkä kotitesti.

      Täälläkin varmaan mainitsin asiasta, kun viime negan jälkeen keskustelimme mieheni kanssa tilanteestamme. Minä olisin ollut tämän viimeisen siirron jälkeen menossa jo lahjasiittiöihin ja mies epäröi. Haluaisi vielä yhden hoidon omilla. Tyrmäsin ehdotuksen aika lailla täysin rahan ja ajan hukkaamisena. No, nyt olen tietenkin alkanut ajatella… Että entä jos… Vielä yksi? Mitä olette mieltä? Tehdään äänestys! 😀 Eli, mitä tekisitte tilanteessani? Julkisen lääkäri viime vuoden kesäkuussa siis vannotti, että enää yksi hoito ja sitten meidän on luovutettava. Yksityisellä en ole oikein varma mitä ajattelevat, varmaan tämän tuloksen (olettaen, että se on nega) jälkeen meillä on jokin palaveri, jossa suunnitellaan jatkoa. Lääkärin mielipide painaa sitten eniten vaakakupissa.

      Meillä siirretty vain yksi blasto, muut olleet 2-3-päiväisiä, joten jos teemme vielä yhden hoidon, haluan kyllä, että kokeilevat pitkää viljelyä. Ei sitten tule turhia siirtoja. Julkisella meille ei annettu edes mahdollisuutta siirtää kahta, mutta yksityisellä saimme itse päättää. Me kuitenkin halusimme tehdä mikä lääkärin mielestä järkevintä: jos saadaan hyviä alkioita, niin silloin yksi kerrallaan, jos huonoja, niin sitten kaksi. Yksi alkio ollaan siis siirretty kerrallaan, mikä on ollut mielestäni ihan järkevää. Tuskin kaksi kerrallakaan olisi mitään auttanut tässä konkurssissa.

      Meillä ei ole mitkään hääppöiset kokemukset yksityiseltä, vaikka pitkään yksityiselle hätähousuna haikailin. On tietenkin nopeampaa, mutta lääkäri vaihtunut monta kertaa (noin 4-5 lääkäriä ollut yhteensä), joten tuntuu, ettei oikein kukaan tiedä, missä mennään milloinkin. Toivon, että tuossa palaverissa sitten joku on oikeasti perehtynyt asioihimme. Voi tosin olla, että sekavuus on johtunut siitä, kun kaksi klinikkaa on yhdistyi syksyn aikan. Ja viime kerralla puhelimessa hoitaja sanoi, että moni lääkäri lähtenyt. En sitten oikein tiedä, onko meillä enää omalääkäriä vai ei.

      Tsemppiä kaikille! <3

    • #17394
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Me: Ikä 34 & 35 vuotta. 5,5 v yritystä takana, josta pari vuotta luomuyritystä. Julkisella 3 kpl ivf tuoresiirtoa, ekasta raskaus ja kkm 1,5v sitten. Loput negoja, mukaanlukien 3 pas:a. Enää 2 alkiota pakkasessa, ja toiveissa seuraavaan kiertoon siirto. Mitään varsinaista vikaa ei oo kerrottu. Mies ok, itsellä jonkin näköistä endometrioosia/endometrioomia havaittu.

      Binkku, tsemppiä tosi paljon, toivotaan että nyt onnistuu niin ei tarvis miettiä tuota jatkoa sen enempää ? Oliko teillä tuo yksi positiivinen testi juurikin se blasto?
      Paljon mullekin lääkärit aina höpöttää kuinka ”kauniit paikat on, ja oikein superalkio siirretään” ja sitä sanoivat, ”kun kerran kiinnittyi niin varmasti kiinnittyy uudestaan”. No, sitä odotellessa..

    • #17400
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Me: Yritystä keväästä 2012 asti. Kaksi keskenmenoa loppuvuonna 2013 ja yksi syksyllä 2014. Hoitoihin keväällä 2016 ja eka IVF ja tuoresiirto kesäkuussa 2017, siitä nega. Lääkkeellinen pas syyskuussa 2017, siitä plussa,mutta keskenmeno viikolla 6-7. Kaksi blastoa vielä pakkasessa ja niistä toivottavasti toinen siirretään ensi viikolla.

      Mulla endometrioosi ja kaksiosainen kohtu,miehellä siittiöissä häikkää (taisi olla liikkuvia, mutta vähän)

    • #17401
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Meillä ikää 32 & 34 vuotta, yritystä takana viitisen vuotta. Tutkimuksiin yritin päästä melkein heti kun ehkäisy oli lopetettu, kun kierto ei ollut kunnossa, mutta käskettiin vain ”olla stressaamatta, niin kyllä se siitä”. Syksyllä 2013 lopulta yksityiselle tutkimuksiin, ja hoitojen aloitus aluksi kevyesti. 2014 alusta ovulaatioinduktioita useita, lopulta siirryttiin julkiselle ivf-jonoon ja eka ivf lokakuussa 2014. Siitä tuoresiirrosta syntyi tyttö, ja kolme alkiota jäi pakkaseen. Hoitoihin hakeuduttiin uudelleen viime kesänä, syksy yritettiin PAS:a omaan kiertoon mutta aikataulut ei ikinä sopineet, niin siirryttiin lääkkeelliseen kiertoon. Kaikki alkiot sulatettiin tarkoituksena viljellä 4-soluisista blastokysteiksi, mutta vain yksi jatkoi jakautumista, ja siihenkin tuli vain pari solua lisää, joten siirtoon ei päästy, vaan uudelleen ivf-jonoon. Nyt pistoksia takana vähän yli viikko ja huomenna kolmas UÄ, punktio ensi viikolla jos hyvin menee. Lapsettomuuden syynä siis (todennäköisesti) minun PCO-tyyppiset munasarjat, ainakaan mitään muuta vikaa ei ole löytynyt. IVF-hoidoissa ongelmana tuo oikean annoksen löytyminen, ja herkästi tulee hyperstimulaatio, jolloin solujen laatu ei tietenkään ole mitään priimaa…

    • #17409
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Ikää 31. Takana viisi vuotta lapsettomuutta. Ekassa ivf:ssä todettiin hedelmöittymishäiriö. Tammikuussa alkaa viimeinen hoito. Huonosti ollaan saatu alkioita tähän mennessä. Kolme siirtoa takana.

      Haluan saada alta pois nää julkiset hoidot. Niin hitaasti on hoidot edenny.

    • #17411
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Hei, paluumuuttaja täällä kirjoittelee pitkästä aikaa. Tausta meillä on sellainen, että lapsettomuutta oli takana viisi vuotta minusta johtuvista syistä (pco, endoa) kunnes lopulta 2016 tuli se ensimmäinen ja ainoa plussa ja poika syntyi. Nyt olemme palailemassa takaisin hoitoihin. Samaan aikaan on toiveikas mutta kovin pelokas olo. Parin viikon päästä menemme klinikalle miettimään jatkoja. Pari alkiota on pakkasessa, ne nyt ainakin siirretään ja mietitään sitten lisää.

      Tämä foorumi on ollut minulle niin mahdottoman tärkeä, etten ole missään vaiheessa lakannut tätä lukemasta. Kovasti olen myötäelänyt teidän kaikkien vaiheissa. Sitkeitä ja rohkeita naisia täällä <3

    • #17425
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Tervetuloa takaisin Felia! Itsekin jäin tytön syntymän jälkeen tänne muiden tarinoita lueskelemaan, kun foorumista oli tullut niin tärkeä tuki hoitojen ja raskaudenkin aikana.

      Täällä olisi huomenna punktio, follikkeleita arviolta lähemmäs 40 hyvin vaihtelevan kokoisina, ja olo aika kehno.

    • #17440
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Heip! Juup, pgd-polku täällä, monet lääkärikokoukset ja pohdinnat odoteltuina, nyt siis kaksi punktiota ja kaksi siirtoa takana, ekasta hailukka plussa, hcg 27, joka hiipui pian pois. Mut uusi vuosi, uudet toiveet, uusi kierros. Ensi viikolla alkaa ovistestaukset, ultra 25.1., ja toivotaan, että päästäs siirtoon – ja että sieltä tulis se kauan odotettu plussa! <3

      Hopea ja Felia, ihanaa ja aina yhtä uskomatontakin kuulla, että hoidot ovat kuitenkin tuottaneet tulosta <3

      Ja Hopea: ainakin follikkeleita hurja määrä: miten punktio ja hedelmöitys menivät..?

    • #17441
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Mulla oli alkion siirto tällä viikolla. Meni taas vasemmalle puolelle, niin kuin edellisetkin. Nyt taas odotellaan. Aika hiljaista tällähetkellä täällä keskustelussa. ?

    • #17442
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Täällä ollaan pysytty tovi kirjautumattomana. Loppuvuoden pas meni venyneen kierron takia reisille, samalla vähän yritin pitää taukoa tästä kaikesta.

      Vielä hetken 26v ja 27v. Yritys aloitettu 2014, tutkimusten kautta hoitoihin syksyllä 2017. Lapsettomuuden syy johtimet tukossa. Syksyn ja meidän ensimmäinen ivf päättyi plussaan ja 6+0 todettiin kovien kipujen saattelemana kohdunulkoiseksi. Toinen johdin poistettiin ja toinen klipsillä kiinni ettei toistuisi.

      Tänään kp1 ja täytyisi aloittaa zumenon. Onko muille tullut zumenonista haittavaikutuksia?
      Pas piti alunperin tehdä luonnolliseen, mutta kierron venyessä kahtena peräkkäisenä kuukautena lääkäri päätyikin lääkkeelliseen.

      Upeaa tätä vuotta kaikille. 🙂

    • #17444
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Täällä testattu jälleen nega. Maanantaina virallinen testipäivä verikokeineen, mutta eiköhän tämä ollut tässä.

      Tiesin kyllä tuloksen jo ennen testiä, mutta tuli silti itkut vuodatettua. Ihan vain siksi, että puoli vuotta sitten saimme niin paljon toivoa tästä viimeisestä hoidosta. Neljä alkiota, jotka nyt ovat enää neljä pettymystä lisää. Kuinkahan monta pettymystä ihminen kestää? Kun miettii, että tässä viiden vuoden aikana niitä on kyllä ropissut tiiviiseen tahtiin.

      Onko meidän aika luovuttaa?

      Maanantaina, kun soittavat pahoittelupuhelun, yritän saman tien varata jonkinnäköisen keskusteluajan. Olemme aika lailla kahden vaiheilla miehen kanssa. Vielä yksi hoito, jossa jatkoviljeltäisiin, vai sitten saman tien luovutetut siittiöt.

      Mitä luulette, voinko jo anoa jäsenyyttä lahjasukusolukeskusteluun? Vai täytyykö olla jo aloittanut hoidot? Jotenkin haluaisin kovasti jo keskustella aiheesta.

      Geisssha, se yksi positiivinen ei ollut blasto, vaan 2-päiväinen kaveri. Ainokainen blastommekin tosin yritti kiinnittyä (hcg 16).

      Kiva kun kaikki kertasivat tarinansa, niin hitaampikin pysyy kartalla. 🙂

      Suru, ymmärrän täysin. Minulla oli vuosi sitten samat fiilikset. Vaan eipä se yksityiselle siirtyminen sitten meitä pelastanut. (Mutta ainakin asiat tapahtuvat hieman nopeampaan tahtiin.)

      Mathilda, toivon sinulle rutkasti onnea matkaan!

      Voimia jokaiselle<3

    • #17446
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Hei kaikki.
      Jaan asian, jos teille jollekin olisi hyötyä.

      Ainakin jos on ylipainoinen tai pco diagnosoitu /epäily, aloittakaa tuote Inofolic tai Donaferty heti. Miehelle Inoman.

      Olen käyttänyt sitä 3-4kk kesästä. Mies sitä miesten. Olen 42. Lopetimme hoidot lokakuusaa, jolloin edes siirtoon ei päästy. 1 plussa ajat sitten ekasta pasista, sen jälkeen 4 hoitoa tuloksetta. 3 vuotta aikaa tulla raskaaksi tavalla tai toisella.

      Tulin yllättäen raskaaksi ennen joulua luomusti. Ekaa kertaa ikinä. Meni kesken kyllä, kuten se aikanaan hoidolla. Nyt olen kuitenkin plussannut heti perään uudestaan luomuna. …ihan käsittämätöntä!!!! 2x peräkkäin luomuna, näin vanhana, kun hoidoissakaan ei toivon hiventä 4 viimeistä kertaa.
      Ainoa mikä muuttunut on tuo valmiste.

      Minulla pco, ikä ja ylipainoa. Tämäkin varmaan menee kesken(munasolujen iälle ei mitään voi), mutta on mielestäni ihme nämä kaksi! !

      En tarkoita, että olisi ihmeaine, mutta kannattaa kokeilla. Kummallekin oma ja aamuin illoin. 3kk pitää ottaa ainakin, ennen kuin teho tulee sanoi lääkäri. Ilman reseptiä. Ainakin yo-apteekissa on.

      • #17448
        Nimetön
        Ei-aktiivinen

        Ämmä, tuo on ihan huikeaa! 😮 Pahoittelut keskenmenosta, mutta onnea uudesta plussasta! Toivotaan, että nyt pysyy kyydissä loppuun asti.

        Mites nuo valmisteet, jos ei ole ylipainoa, ollaan nuoria, eikä ole pco:ta… Olisikohan ihan älytöntä alkaa syömään? Miksi miehesi syö valmistetta? Mihin se auttaa? Meillä tutkittu lapsettomuuden syyksi siittiöt. Täytyy varmaan kysyä lääkäriltä myös näistä.

    • #17447
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Hei,

      Tässä hieman tietoja meistä. Oma tarinani on pitkä ja mäkinen mm. 8 vuotta kv-adoptiojonossa, joka päättyi avioeroon…

      Nykyisen mieheni kanssa päädyimme vuosi sitten raskauden keskeytykseen kromosomipoikkeavuudesta johuvan vaikean vammaisuuden vuoksi. Usempi lääkäri sanoi olevan ihme, että raskaus jatkui ”yleensä nämä keskeytyvät, evätkä jatku näin pitkälle, saati synnytykseen asti.” Elämämme hirvein päätös. Muutaman keskenmenon kokeneena, opin ymmärtämään sen olevan joskus jopa helpottava kohtalo raskauteen, jossa ei ole edellytyksiä jatkua, mutta kun päätös pitää tehdä itse, ei se unohdu koskaan. Viimeiseen asti toivoo jossain olevan virheen.

      Mutta nyt nykyhetkeen, ikää minulla on 44 v. ja miehellä 43v. Syksyllä tehtiin ivf ja siitä heti tuoresiirto. Joulukuussa tehtiin pas. Näistä puhtaat negat, jotka jo aavistinkin ennen testausta. Ensi viikolla on tulossa pas pitkällä viljelyllä, jos kaikki menee hyvin. Tämä tehdään lääkkeelliseen kiertoon, niin että voidaan säätää päivien kanssa, jos on tarvetta. 3 vrk ikäiset alkiot sulatetaan tiistaina ja siirretään 1 kpl torstaina (jos on siirrettävää). Ikäni vuoksi munasolujen laatu on tällähetkellä isoin ongelma, vaikka näyttävät hyviltä, eivät ilmeisesti elä montaa päivää, eivätkä kiinnity.

      Minulla nämä asiat pyörivät päässä koko ajan. Omille ystäville tai lähipiirille en halua puhua. Tuskin ymmärtäisivätkään. Olen jo kuullut kommentteja ”mukavasta, vapaasta kahden aikuisen elämästä.”
      Toisaalta olen päässyt pois isoimmasta surusta viime talvelta. Toiveikkuus, suru ja uusien pettymysten odotus vuorottelevat. Ikäni vuoksi aikaa näihin haaveisiin ja niiden toteuttamiseen on kovin rajalliseti. Yhdessä olemme kuitenkin päättäneet yrittää vielä.

    • #17449
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Nega varmistunut tänään kotitestillä. Jätän verikokeen väliin. Mitä väliä sillä enää on tässä konkurssissa.

      Pakkanen tyhjä ja epätoivo iskee. Mitä vattua me nyt teemme!?!

      Lilja, on sinullakin tarina. Huhhuh. Suuresti voimia. <3
      Samassa kelkassa ollaan ajatuksien kanssa. Me olemme kymmenen vuotta nuorempia, ja perheenperustaminen on pinnalla ystävien/tuttujen/sukulaisten keskuudessa. Kokoajan joku ilmoittaa olevansa raskaana ja koskas me ja koskas te. En ole kertonut kuin parille hyvälle ystävälle ja omille vanhemmilleni. Heillekin vain osan asioista, kun puhuminen on niin vaikeaa. Ei kukaan, joka ei ole lapsettomuutta kokenut, voi ymmärtää tätä tuskaa. Välillä kyllä tuntuu, että olisi varmaankin pakko tulla piakkoin kaapista tämän asian kanssa.

    • #17450
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Heipsan

      Nyt löytyi se ryhmä, minne minäkin kuulun. Viime vuosi meni inseminaatioiden parissa (3 kpl) ja kun ne loppuivat en tiennyt mihin ryhmään nyt kuuluisi kirjoitella. Marraskuussa aloitettiin procren-pistokset ja ensi viikolla pitäisi olla ensimmäinen koeputkihedelmöitys. Lääkäri ”pelotteli” ennen näihin hoitoihin ryhtymistä, että nämä ovat sitten paljon rankemmat kuin inssit, koska hormoneja tulee huomattavasti enemmän. Onhan minua kyllä väsyttänyt enemmän ja mieliala on heitellyt aikalailla, mutta muuten tähän asti ollut yllättävän helppoa.

      Meillä siis yritystä luomuna ensin vuosi, sitten aloitettiin tutkimukset ja inssit. Minulla endo, miehen siittiöissä jotain häikkää. Tosin vuoden ajan ollaan ihan hurjasti skarpattu elintapojen suhteen ja nykyään siittiöden laatu jo ihan tosi hyvä! Lääkärikin hämmästyi vallan. Aina ollaan eletty suht terveellisesti, mutta nyt vielä enemmän.

      Jaksan ihmetellä sitä, miten pariskunnat jaksavat näitä hoitoja monta monta vuotta. Vaikka mekin ihan hirveästi haluamme perheenlisäystä, niin jotenkin jo nyt kaipaan sitä ”huoletonta” aikaa, kun saa elää ilman että ihan kaikki pyörii näiden hoitojen ympärillä. Vaan voihan se toki olla, että päätös hoitojen lopettamisesta tulee meillekin olemaan vaikeaa, mikäli nämä nyt eivät tuota tulosta…en osaa edes kuvitella sitä tilannetta vielä.

    • #17454
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Binkulle pahoittelut negasta! Vaikeiden päätöksien edessä olette, voimia niiden tekemiseen.

      Ja ämmälle onnittelut plussasta. 🙂 Minuakin kiinnostaa mitä sen miehelle tarkoitetun valmisteen pitäisi tehdä? Meillä kun vaikuttaisi vika olevan yksinomaan minussa, niin onko miehenkin jostain syystä tarpeen syödä tuota? Muuten kyllä osuisi omalle kohdalle, kun paino on yläkantissa ja PCO ongelmana.

      Tervetuloa Kitty mukaan! Toivottavasti näillä hoidoilla tulisi kuitenkin tulosta, todennäköisyydet on ainakin paljon paremmat kuin insseissä. 🙂

      Mitä tuohon Liljan ja Binkun pohdintaan läheisille kertomisesta tulee, niin minunkin kokemukset siitä on hyvin ristiriitaiset. Me pysyttiin hiljaa hoidoista siihen saakka kunnes saatiin kertoa raskaudesta. Siihen saakka oltiin saatu kuunnella kaikkia ”jokos jokos”-vihjailuja aika paljonkin. No raskausuutisen myötä tuli vähäksi aikaa hiljaista vihjailujen suhteen, mutta nyt kun esikoisella on ikää 2,5 vuotta, niin johan ne on taas alkaneet. Tällä kertaa vaan sillä sävyllä, että ”no eikös teillä jäänyt niitä alkioita pakkaseen, siitä vaan siirtelette niitä niin kyllä se siitä”. Että ne ihmiset jotka päästeli niitä sammakoita suustaan ennen kuin tiesivät hoidoista, on kyllä osanneet päästellä niitä nytkin. Toinen puoli asiassa on, että toisaalta on löytynyt myös niitä ihmisiä, jotka osaa olla tässä tukena, mikä on taas ollut iso helpotus.

      Meillä tosiaan oli punktio viime keskiviikkona. Vähän yli 22 follikkelia tyhjensivät (pienimmät jättivät suosiolla puhkomatta, punktio venyi muutenkin jo niin pitkäksi että alkoi tehdä jo aika kipeää). Niistä löytyi 14 munasolua, joista 8 oli kypsiä. 7 hedelmöittyi (osa ICSI, osa IVF), ja tänään sain kuulla, että 5 blastoa on mennyt pakkaseen. 🙂 Yksi vähän kehnomman näköinen blasto jäi vielä huomiseen asti jatkoseurantaan, pakastavat sitten huomenna senkin jos vielä jatkaa jakautumista. Kaiken kaikkiaan olen todella tyytyväinen tähän saldoon. Nyt kun vaan selviäisivät vielä sulatuksesta ja edes yksi noista jaksaisi matkassa syliinkin asti. <3 Nyt on edessä välikierto ja sit suunnitteilla PAS lääkkeelliseen kiertoon.

    • #17463
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Tänään meidän pienet murut on otettum pakkasesta pois jakautumaan torstaihin asti. Hiukan olen hysteerinen. Tänään soitti iltapäivällä joku puhelinmyyjä ja ensimmäisenä ajattelin, että nyt soittavat, ettei tarvitse tulla torstaina ja että kaikki murut olisivat kuolleet… Lääkäri kehotti olemaan puhelimella tavoitettavissa, jos tarvitsee perua siirto (, jos eivät blastot säilyisi hengissä).

      Binkulle pahoittelut negasta. Nyt kun mietit tulevaa, koita ajatella, että niin kauan kun on aikaa, on mahdollisuuksia ja jotenkin ne omat ratkaisut vaan muotoutuvat. Minulla on isompien pettymysten, kuten avioeron + adoptiokeskenmenon jälkeen ollut todella toivoton olo, tässäkö tämä oli minun elämäni osalta. Löysin kuitenkin uuden ihanan miehen, joka todellakin halusi lapsen. Taas löytyi uusi toivo, vaikka ikää onkin. Vuoden takainen raskaudenkeskeytys tuntui kohtuuttomalta rangaistukselta. Oltiin jo lähellä ja sitten kaikki musteni. Minua on auttanut surusta selviytymisessä yhteinen päätös yrittää vielä. Toki psyykkaan itseni uusiin negoihin ja tiedän, että jossain kohtaa tämä on pakko lopettaa. Toivo on silti vielä olemassa, enkä osaisi antaa itselleni anteeksi, jos emme vielä yrittäisi. Melkoista painetta ja itsensä jatkuvaa tarkkailua tai hoidossa oloahan tämä elämä on ja olemme myös puhuneet tauosta, mutta meillä se ei minun ikäni vuoksi ole oikein järkevä ratkaisu.
      Voimia sinulle ja muillekin vaikeiden päätösten edessä.

    • #17464
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Kiitos, Lilja, tuesta ja vastauksestasi. Se lohdutti. Pidän peukkuja pystyssä, että pääsette siirtoon! Onko teillä monta alkiota nyt viljelyssä?

      Meillä tänään keskusteluaika lääkärin kanssa. Voitteko kuvitella, maanantaina tein negan ja nyt jo aika? On tämä nopeaa yksityisellä. Jotain lohduttavaa edes tässä. Ainakin hommat etenee. Satuimme myös saamaan lääkärin, jonka kanssa aloitimme puoli vuotta sitten yksityisellä hoidot. Häntä ei ole hetkeen näkynyt, mutta ainakin tietää tilanteemme. Hänen kanssaan silloin alkuun puhuimme, että tämä viimeisin hoito olisi todella se viimeinen, mutta… Nyt on jotenkin sellainen olo, että saatamme hyvinkin haluta vielä kuudennen (!) hoidon. Hulluja ja epätoivoisia kun olemme. Jotenkin sitä ei vain haluaisi luovuttaa. No, katsotaan mikä on lääkärin tuomio.

      Tsemppejä kaikille!

    • #17466
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Onnea Ämmä plussasta, onpa hieno juttu, että plussasit uudestaan <3 Kiitos Inofolic-vinkistä, täälläkin ehdottomasti tutkaillaan.

      Miten Binkku teidän keskustelu meni? Varmasti raskas keskustelu. Olitteko lääkärin kanssa samoilla linjoilla jatkoista? Mukavaa, että ainakin pääsitte tutulle lääkärille.

    • #17479
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Hepp,

      Olen hengaillut täällä aina välillä, lukenut ja seurannut sivusta, ja välillä kirjoitellutkin. Mulle tehdään huomenna mun kolmas PAS, pidemmän tauon jälkeen.

      Mun hoidoista sen verran että meille syntyi poika tokan inssin jälkeen vuonna 2013. Olin tietenkin onnellinen ja kiitollinen tästä ihmeestä, ja koin hieman syyllisyyttä että saatoin toivoa vielä toistakin. Parin vuoden jälkeen hakueduttiin sitten taas tutkimuksiin, ja meille tehtiin inssejä vissiin neljäkin ja kohta oltiinkin sitten ikuisuudenpitkässä IVF-jonossa. Viime vuoden toukokuussa tehtiin punktio ja siirto. Saalis oli hyvä, pakkaseen saatin alkioita mutta tuoresiirto epäonnistui. Sitten tuli kesäloma. Syksyllä tehtiin PAS josta nega. Heti perään toinen PAS joka päättyi dramaattiseen kohdunulkoiseen raskauteen (kirjoitin siitä erikseen). Sen jälkeen odotettiin välikierto, ja kun jatkoa oli luvassa osui kaiken maailman labraruuhkat, itsenäisyyspäivätauot ja joululoma meidän kohdalle. Nyt vasta päästään taas hommiin.

      Aikaa on kulunut ihan järkyttävästi hukkaan, ja jatkuva odottelu käy hermoille. Täytän tänä vuonna 40. Mä en hirveesti enää jaksa toivoa, vaan jotenkin ajattelen että suoriudun näistä jäljelläolevista siirroista, tyhjennän pakkasen, jotta saan jatkaa normaalia elämää ja jättää tän kaiken taakseni.

      Kaikilla on oma tarinansa ja omat surunsa kannettavana, toivon meille kaikille kuitenkin paljon tsemppiä vaikeisiin hetkiin.

    • #17481
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Tämä päivä oli täynnä jännitystä. Puhelinsoittoa klinikalta ei kuulunut, ja tiesin jotain siirrettävää olevan olemassa. Tiistaina sulatettiin 5 kpl 3-päiväisiä alkioita. Kaikki olivat selvinneet sulatuksesta, mutta yksi toisensä jälkeen oli jakautuminen hiipunut ja hidastunut. Onneksemme yksi 1 (!) oli kuitenkin jatkanut jakautumistaan blastokystiksi asti. Voi huokaus ja itku taas sitä tunnetta, joko se onnistuisi…

      Lääkäri sanoi pitkän viljelyn olleen oikea ratkaisu, koska näin voitiin välttää siirtoja näillä heikoilla alkioilla. Ne ovat näyttäneet hyviltä, näistäkin 4 toppia, mutta iästäni johtuen munasolujen laatu ja kestävyys on heikkoa. Hedelmöittymisen jälkeinen kestävyys on ollut ilmeisen huonoa, koska yhtään plussaa näistä ei ole vielä saatu. Olenpa taas positiivinen, vielä saatu… Realiteetti kohdallamme on kuitenkin, että onnistumismahdollisuus on n. 10 % luokkaa. Tämä siis arvio hoitojen alussa. Lääkäri kuitenkin sanoi, että näkee meidän kannattavan yrittää hoidoilla. Tämä vuoristorata on kauheaa, toiveikkuus ja pettymykseen valmistautuminen vuorottelevat päivittäin.

      Nyt pitää vaan olla maltillinen ja panikoimatta. Edellisen pas:in jälkeen olin ihan stressinä ja keksin heti useita syitä, miksi tulee nega. Rauhaisaa mieltä myös muille piinailijoille ja hoitoihin odottaville.

    • #17488
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Voih, Binkku ja kaikki muutkin samassa veneessä olevat ?? Olen tosi pahoillani negasta. Ite oon taas aloittanut ovistestailut, mutta kiertoni on nyt ollut tosi epäsäännöllinen: 39 päivää, 34 päivää ja viimeksi 25 päivää. Nyt ajattelin, et tasoittui, mut ultrata lääkäri sanoikin, et päin vastoin voi olla jopa pidempi kierto! Oletin, et siirto osuis viikolle 5, mut nyt näyttää uhkaavasti siirtyvän – toivottavasti ovis sit hyppää ens ma:n ja ti:n ohi, koska muuten osuu viikonloppuun ? Kierto oli päivistä (tänään kp 13) riippumatta niin alussa, et käskivät pitää testauksessa jopa päivän tauon ? Mietin ja toivon vaan, et voiks tää sit olla ns. hyvä kierto ollenkaan.. ? no eipä näitä voi tietää.. Huomen pitäs sit taas jatkaa testailua.. Kaikille tsemppiä elämän raskaisiin vaiheisiin ja toivoa tulevaan! ❤️

    • #17500
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Täällä puolen tulee selvästi enemmän noita plussia kuin inssi-keskusteluissa, mutta harmillisen paljon nähtävästi myös niitä negatiivisia tuloksia 🙁
      Meille tehdään eka punktio tällä viikolla…odotettavissa vain kolme kerättävää munasolua.. Kuinka monta teiltä muilta on onnistuttu saamaan talteen?
      Lääkärin kanssa pohdittiin, että kannattaako kolmella vielä yrittää, mutta hän on ihanan kannustava ja toiveikas aina, ja niin nytkin. Ollaan kuitenkin käyty tämä pitkän kaavan mukainen piikittäminen läpi joten kyllä me nyt viedään tämä loppuun asti. Mistäs sen sitten tietää, jos niitä ei ikinä tän enempää tulekaan? Alkaa itsellänikin tuota ikää olemaan jo sen verran että ei tässä ole loputtomiin aikaa pähkäillä ja siirtää yrityksiä.

    • #17501
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Uutena liityn keskusteluun. Vähän meidän tarinaa eli miehellä todettiin 03/2015 kivessyöpä jota hoidettiin sytostaateilla ja toinen kives poistettiin. Ennen hoitojen aloitusta pakastettiin siittiöitä, joita tosin oli vähän, ne olivat huonosti liikkuvia. Aloitimme yrittämään luomuraskautta 09/2015 ja lopulta päätimme (onneksi) mennä tutkimuksiin 01/2016. Tutkimuksissa todettiin ettei miehellä ollut yhtään ainutta siittiötä tai edes niiden paloja spermassa. Näin ollen ainoa vaihtoehto oli lapsettomuushoitojen aloitus, koska siittiötuotanto ei välttämättä palaudu enää koskaan tai siihen voi mennä jopa 20v. 02/2016 tehtiin ICSI. Näihin jouduttiin käyttämään jo puolet pakasteessa olleista siittiöistä, kun olivat niin huonoja. No lopulta saatiin tehtyä tuoresiirto 2vrk ikäisellä, josta plussasin ja poika syntyi 11/2016. Loppu alkioiden kasvatusta jatkettiin blastoiksi ja pakkaseen saatiin 4 top-alkiota ja yksi huonompi.

      Pojan synnyttyä, miehellä todettiin kertyvän nestettä imusolmukkeeseen jossa oli etäpesäke. Näin ollen imusolmuke poistettiin 01/2017, tarkoittaen että koko vatsa vedettiin auki rintalastan alta nivusiin, kun imusolmuke sijaitsi munuaisten lähellä. Tämä onneksi meni hyvin. No leikkauksen seurauksena, ei tapahtunut enää ejakulaatiota tai se meni väärään suuntaan eli virtsarakkoon päin. No tämä vaiva nyt syksyn aikana kyllä parantui onneksi.

      Nyt sitten yritetään ensimmäistä siirtoa pakastetuilla alkioilla. Juuri lauantaina tikutin ovulaation. Sekin oli ihan tuurista kiinni, kun aamu näytti negaa ja olin päättänyt et nyt otan rennosti tän homman enkä tikuta kahta kertaa. No jokin, ehkä oireet sai kuitenkin testaamaan vielä illalla huvikseen. No se olikin positiivinen ja su aamuna olikin taas jo nega. Eli jos olisin jättänyt testaamatta niin olisi mennyt koko ovulaatio ohi. Joskus siis liian innokkaasta testaushalusta voi olla hyötyäkin. Varmaan myös toiveekkaana testasin ihan siksi, että jos plussa ois osunut su-ma niin ei ois siirto onnistunut kun ois menny viikonlopulle. Joten keskiviikkona alkaa luget ja perjantaina olisi ensimmäinen siirto. Nyt siis seuraava jännitys siinä, että pakkasesta selviää sulatuksesta joku tyyppi siirtoon asti.

      On tullut paljon luettua keskustelupalstoja aiheesta ekojen hoitojen kohdalla ja nyt taas, mutta vielä en oo osannut mukaan liittyä. Nyt päätin viimein tehdä niin. Onpahan joku paikka minne vuodattaa piinaa, jännitystä, pettymyksiä ihmisille jotka siitä jotain ymmärtää.

    • #17509
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      No niin, onpa turhauttavaa. Tänään tuli hymiö ovistikkuun ja niinhän siinä sitten kävi, että seuraavaan kiertoon joudutaan, koska siirto ois osunut viikonloppuun.. Harmittaa ihan itkuun asti, kun hiihtolomakin on tulossa ja elämää ei pysty suunnittelemaan, kun koko ajan kaikki pitkittyy ja ultrissa pitää rampata yms.. :/ enkä silti haluis eteenpäinkään lykätä… 🙁 Omaa napaa, omaa napaa, mut mihinkäs muuhunkaan sitä tuijottais.. Pitää tilata taas uusia ovistikkuja…

      Punktiosta ja munista: mulla niitä on molemmilla kerroilla saatu hyvä määrä (menopuria oon pistänyt paljon ja pitkään, 300 iu ja pitkä viljely), jotain 15 ja 16 munista saatiin, joista yli 10 hedelmöittyi ja 8-10 jakautui, mut testauksen jälkeen terveitä ja mahd. jatkokykyisiä olikin sit enää ekalla kerralla 1 ja toisella 3 (joista 1 epäselvä kromosomitesti).

      Nyt vaan haluis siihen siirtoon!

      Joka kerta kyllä hienoa lukea myös onnistumisista, esim. Mimmu ja Mandi <3

    • #17514
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Olen jälleen vuoristoradallani siellä negatiivisella puolella, kaikin puolin ja aika vahvasti. Siirto oli viikko sitten ja kiinnittyminen olisi ollut n. 24 h siitä. Minkäänlaisia tuntemuksia ei ole tullut onnistumisesta, mieliala vain laskee laskemistaan. Ymmärrän realiteetit iästäni, mutta miten sitä vaan aina niiiin kovasti jaksaa toivoa. Viikonloppuna aioin testata ja ma tai ti pitäisi mennä verikokeeseen. En varmaankaan mene, jos ei ihmeitä tapahdu. Tiesin edellisenkin passin jälkeen, että nega on varma, mutta lääkäri halusi verikokeeseen, niin näkisi onko ollut edes yritystä kiinnittyä. No, ei ollut, ja ihan turhaan maksoin pettyneenä 60,- (pikkuraha tässä konkurssissa, mutta siinä mielentilassa liikaa).

      Tuosta toisen vauvoihin, -uutisiin ja -kuviin suhtautumiseta. Minulla on nyt pettyneempi ja ehkä realistisempi fiilis omasta tilanteestamme. Toisaalta muistelen ja suren jatkuvasti vuoden takaista keskeytystä. En esimerkiksi mennyt viime viikolla työkaverini mammalomallejäämiskahveille. En aiemminkaan pysynyt puhumaan hänelle mitään raskaudesta, en onnittelemaan, enkä kysymään mitään. Surkeaa, mutta fakta, että koitan suojella itseäni näiltä tilanteilta.

    • #17515
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Kiitos Mandi 🙂

    • #17518
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Voi ei mnää! On niin epäreilua.. ja tuo odotteluhan tässä onkin turhauttavinta. Vieläpä jos sattuu pitkä kierto ☹

      Mä kävin tänään tyhjentämässä pakastimen. 2 viimeistä alkiota oli pakastettu samassa erässä, toinen vain selvisi. Hädin tuskin itsekään siirtoon pääsin tälle kiertoa, kun seurantaultrassa lääkäri ei ollut satavarma näkeekö follikkelin vaiko kystan. Edellisellä kerralla samalla paikalla nimittäin oli nestekysta. Mutta onneksi ovistesti sitten näytti hymynaaman. Tukilääkkeeksi aikaisemmin käytetyn Lutinuksen sijaan sain Teroluteja. Onkin paljon mielekkäämpää kun nuo otetaan suun kautta eikä tarvii tunkea mitään alapäähän.

      Mites mimmu? Pääsitkö sinäkin siirtoon tänään?

    • #17522
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Minulla ei simpukka toiminut muutamiin päiviin, ja periaatteessa yritänkin nyt pitää taukoa tästä kaikesta.

      Meillä oli siis keskustelu ihanan lääkärin kanssa ja yhdessä päätimme, että vielä yhden hoidon teemme omilla soluilla. Lääkäri myönsi kyllä, että yleensä tehdään max 4-5 hoitoa, mutta ymmärtää, miksi me haluamme tehdä vielä kuudennen. Kuitenkin yritämme tehdä tällä erää asioita toisin. Tärkeimpänä nyt se, että mies alkoi syömään Letrozolea (lääke siittiötuotannon parantamiseksi) sekä Inomania (luontaistuote siittiötuotannon parantamiseksi). Huono puoli kaltaiselleni hätähousulle tässä vain on se, että näitä pitää syödä vähintään 3kk, että auttaisivat. Eli hoito tehdään vasta toukokuussa. Lisäksi minulta tässä välissä tutkitaan vielä verikokeella vasta-aineet. Jos olisikin niin, että minustakin löytyisi jotain ”vikaa”. Itse hoitoon toivoimme pitkää kaavaa, isompaa lääkemäärää ja pitkää viljelyä. Lääkärin mielestä järkevää, mutta sanoi, ettei pitkää viljelyä voi luvata, koska se riippuu niin viikonpäivistä. Eli jos punktio on vääränä päivänä (en muista mitä päiviä olivat), pitkä viljely ei onnistu. Mutta olen täältä simpukasta ymmärtänyt, että sitten voisi pakastuksen jälkeenkin koittaa pitkää viljelyä?

      Kaikista näistä ”uusista kokeiluista” huolimatta todennäköisyydet raskautua ovat erittäin pienet. Mutta haluamme kuitenkin vielä yrittää tämän kerran. Että olisimme varmoja, että olemme yrittäneet kaikkemme. Toivottavasti tämän jälkeen olemme sitten sen verran vahvoja, että osaamme luovuttaa. Ja siirtyä lahjasukusoluhoitoihin.

      Nyt tosiaan yritän pitää pientä ”taukoa” lapsettomuudesta. Yritin kysyä lääkäriltä, että mitä minä voisin tehdä parantaakseni mahdollisuuksiamme: esim terveellisempiä elämäntapoja tai noita Ämmän mainitsemia luontaistuotteita. Mutta ei, en kuulemma voi tehdä mitään muuta kuin elää normaalia elämää. Kun olen nuori, normaalipainoinen, en polta, enkä käytä paljoakaan alkoholia, niin kaiken pitäisi olla kunnossa.

      Käyn varmasti lukemassa kuulumisianne ja palaan viimeistään loppukeväästä kirjoittelemaan. Ihanaa kevättä kaikille, ja isosti voimia tähän touhuun! <3

    • #17524
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Geisssha, pääsin pe siirtoon. Meiltä kanssa ensimmäinen sulatettu ei selvinnyt, mutta toinen sitten siirrettiin. Eli nyt sit piinaillaan. Mites onko sulla ollut mitään oireita? Mulla oli la-iltana vähän nippailuja menkkamaisesti ja sen jälkeen välillä pikkusia nipsailuja. Muuten ei mitään ihmeellistä.
      Minkä ikäinen alkio sulle siirrettiin? Onko sulla milloin testipäivä? Meillä siis 5vrk blasto ja testipäivä virallisesti vasta 16.2 mutta sanoi, että voi näkyä jo 14.2. Rupesin vaan miettiin kun edellisestä tuoresiirrosta oli testi kanssa 2 viikon päästä ja testissä kyllä näkyi jo pp9 haaleana tosin.

    • #17526
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Voi, Binkku, voimia teille! Samastun niin tohon, kun ei voi tehdä mitään, kun elämäntavat ovat jo kunnossa. Välillä oon pikemminkin yrittänyt jopa relata niiden kanssa (välillä kun melkein olin kokonaan juomatta niin ehkäpä relaaminenkin voisi auttaa, mene ja tiedä <3 )

      Mimmu, meillä on myös 5-päivänen blasto, jonka siirtoa nyt odotan uudesta kierrosta. Meillä siirto tapahtuu viiden päivän päästä ovisplussasta, eli ma tai ti hymiö ei saisi tulla ettei taas osuisi viikonloppuun (nyt siis tosin odotan vasta uutta kiertoa…) Oliko mimmu teillä luonnonkiertoon vai lääkkeelliseen eli tikutitko ovista? Entä Geisssha kuinkamonipäiväinen alkio ja oliko teillä luonnolliseen? Kiinnostaa kuulla näitä, kun tuntuu, et vaik ois tikuttanu ja 5-päivänen niin silti siirtokin voidaan eri henkilöillä tehdä eri päivänä ovisplussasta.. (?) Tapauskohtaisesti..

      Tsemppii!

    • #17527
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Meillä oli luonnolliseen kiertoon eli tikutin oviksen. Meillä siirto oli 6. päivänä ovis plussasta. Mä just jännäsin ja olin varma et plussaan just su tai ma, kun sit ois menny viikonlopulle, mut jotenkin ihmeellisesti se kuitenkin tuli lauantaina. Tuntuu, et tässä on saanu jo pari viikkoa jännittää kaikkea; milloin uusi kierto alkaa, milloin ovis plussa, selviääkö alkio sulatuksesta..ja nyt sitten tämä piinaavin eli tarttuuko kiinni. Hermoja raastavaa touhua!

    • #17534
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Mimmu, mnää: Meidän alkiot oli pakastettu 2 päiväisenä.. Luonnolliseen kiertoon tehtiin siirto ja se meni niin, että ti-aamuna tikutin hymiön, torstaina alkiot sulatettiin ja perjantaina siirrettiin. Mitään kummempia oireita ei oo ollut, vain todennäköisesti Terolutista johtuvaa yöhikoilua ja unettomuutta. Viime yö varsinkin meni todella katkonaisesti. Testipäivä 2 viikkoa siirrosta. Mulla ei taaskaan ole kiire testaamaan, mieluiten jättäisin sen tekemättä ?

      Mielenkiintoista mitä Omakannasta luin siirron jälkeen:
      ”Voidaan vielä miettiä hyötyisivätkö neljännestä hoidosta. Alle 3kk procren ja FET-hoidot HRT-kierroissa. Kertaalleen kuitenkin raskaanakin käynyt. Mutta odotetaan tämä vastaus ensin ja mietitään jatkot vasta sen jälkeen.”
      Kyllähän tämä vähän pisti miettimään mitä tuleva tuo, mutta ei pitäis mennä asioiden edelle, toivotaan nyt että tämä huuruinen nappaa kiinni!

    • #17535
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      mimmu, Geisssha, piinaillaan sitten yhdessä 🙂 Pidän teille peukkuja!!!
      Minulta saatiin kerättyä kolme kypsää munasolua, joista kaikki hedelmöittyi! Yksi tosin hylättiin kun ei lähtenyt kehittymään oikein, yksi top-luokan alkio siirrettiin ja yksi hitaasti kehittyvä jätettiin vielä kehittymään ja pakastetaan. Eli ihan hyvä saldo ensikertalaiselle. Tukihoitona mulla Lutinus, liekö siitä johtuu että on aika etova olo. Mutta sen kestän (ja nää aristavista munasarjoista johtuvat kivut) kun tiedän että tää kaikki voi hyvinkin olla vaivan arvoista.

      Meillä muuten ollaan vuodessa saatu siittiöiden laatu paranemaan ihan huikeasti elämäntapamuutoksilla. Aina ollaan eletty terveellisesti, mutta nyt mies ollu vuoden lähes kokonaan ilman alkoholia, ilman nikotiiniakin jo muutaman kuukauden ja ruokailua muutettu entistä terveellisempään ja puhtaampaan suuntaan. Lääkärikin ihmetteli ja kysyi mitä ollaan tehty kun tulos niin huikeasti parempi 🙂
      Luin jostain, että lihasmassa lisää testosteronin tuotantoa ja että mm vesimeloni parantaa siittiöiden tuotantoa, eli ollaan myös lisätty liikuntaa entisestään (molemmat jo ennestään aktiivisia liikkujia) ja syödään paljon hedelmiä ja kasviksia 🙂

    • #17538
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Voi piinailijat, kovasti tarrasukkia teille! Binkulle hyvää taukoa.

      Me käytiin suunnittelukäynnillä ja meillä loppuviikosta PAS lääkkeelliseen kiertoon. Mulla on aiemmin ollut käytössä Lugesteron, nyt Lutinus (en hoksannut kysyä, miksi nyt eri) ja täytyy sanoa, että hermo menee. Samalla tuntuu, ettei saisi valittaa, kun hyvän asian puolesta kärsii vaikka mitä, mutta toisaalta ajattelen, että näissä hoidoissa rämpivät jos ketkä on oikeutettuja valittamaan. Meillä edellisestä siirrosta aikaa joten en tiedä muistanko vaan väärin, mutta jotenkin nää Lutinukset tuntuu valuvan enemmän. Mies meni vielä ajattelemattomuuksissaan kommentoimaan jotain, että ”ihanan helppoja nämä pakastealkion siirrot”. On joo, kokeilkoot mun osaa 😀 Tietysti onhan se siis simppelimpää kuin koko homma, mutta sanavalinta oli jotenkin onneton.

    • #17539
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Kitty, tervetuloa piinailijoiden joukkoon. Toivotaan, että pakkaseen saadaan vielä myös hyvä alkio.

      Felia, onnea teillekin tulevaan PAS:iin. Lutinus ehkä siksi kun Lugesteron on loppu apteekeista tällä hetkellä, kun lääkkeelle ei ole myyntiluvan haltijaa tällä hetkellä. Itse löysin vielä paketin Lugeja ja niitä oli edellisessäkin siirrossa, että Lutinuksesta ei kokemusta. Tosin en tiedä joudunko niitä vielä kokeilemaan, kun luget riittää 14.2 asti ja virallinen testipäivä 16.2, mut aattelin nyt katella miten tää etenee ja olla sit yhteydessä klinikkaan, miten tehdään. Varmasti kun teen testejä ennen tuota 16.2 ja varmasti viim. 14.2. Menkat pitäisi alkaa 12.2, saa nähdä alkavatko vai pitävätkö luget poissa jos en raskaana ole.

      Sinäänsä kyllä ollu helpompaa tää pakastesiirto kuin tuoresiirto. Tuoresiirrosta oli vatsa niin kipeä ja turvoksissa. Nyt ei hirveesti mitään ylimääräisiä oloja oo ollut. Edelleen vatsa nippailee välillä, en sit tiedä johtuuko alkiosta vai onko menkat vaan tulossa. Päivän aikana kerkeää useasti miettiä, että kyllä se tais tärpätä ja ei kyllä se alkio on jo kuollut. Voi, kun osaisi sulkea ajatukset pois päältä ja vaan olla ja katsoa, mitä eteen tulee. Mutta eipä nää oisi piinapäiviä, jos eivät yhtä piinaa olisi.

    • #17540
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Meillä olisi ollut eilen testauspäivä. En mennyt,koska testailin jo viikonloppuna kotona, eikä haamun haamua näkynyt. Ikävää ja toivo taas kateissa. Minulla ei ollut tässä yrityksessä juurikaan niitä nippailuja, joita on ollut edellisissä siirroissa. Mitään positiivisuuteen viittaavia tuntemuksia ei tullut, joten ajettelin, että on turha käydä verikokeessa toteamassa sama.

      Nyt pidämme taukoa ainakin tämän kuukauden. Tässä viimeisimmässä aktiiviseessa raskastumisyrityksessä on mennyt yli 2 vuotta mittaillessa, tikutaessa, hormoneja nappaillessa, pistäessä, jne. Mies jo epäilee liian yrittämisen estävän onnistumista. Hän myös muistuttelee meille kerrotusta hyvin pienestä (n. 10 %) onnistumismahdollisuudesta.

      Kun tästä saan itseni takaisin voimiini yritämme vielä kerran. Lääkäri kirjasi jo tietoihin, että kannattaa tehdä lopuistakin (3 vrk) alkioista pitkäviljely ja hormonaaliseen kiertoon, että saadaa ajoitus onnistumaan, jos jotain siirreetävää säilyy hengissä.

      Paljon positiivisia tuulia piinailijoille.

    • #17541
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Felia, olen TÄYSIN samaa mieltä sun kanssasi siitä, että meillä on todellakin oikeus valittaa 😉 ne jotka ei ihan tiedä kaikkea sanoo, että lasten teko on niin mukavaa puuhaa, niin kyllä minä ajattelen että eikä muuten ole! Yksikään piikki tähän mennessä ei ole ollut mukava, punktio ei todellakaan ollut mukava eikä varsinkaan sitä ennen käteen tungettu tippa. Ja mansikkana kakussa tämä kaikki odottelu….ei niin yhtään mukavaa.. Mutta tällä mennään ja pidetään lippu niin korkealla kuin kulloinkin huvittaa ja jaksaa pitää ja kuunnellaan viisaita neuvoja siitä miten ei saa stressata ja pitäisi ottaa rennosti ja olla ajattelematta koko touhua 😀

      Lilja, ikävä kuulla että teillä ei onnistunut 🙁 Toivotaan todella, että jäljelle jääneet alkionne tuottavat tulosta <3

      Mulla ollu punktiosta ja alkion siirrosta asti munasarjat tosi kipeät, tänään kipu kuitenkin muuttunut enemmänkin menkkamaiseksi alavatsakivuksi. Voitte varmana kuvitella tän huolen määrän mikä siitä on sitten iskenyt.. ja siis alkionsiirrosta on vasta pari päivää. Koita tässä nyt sit ottaa rennosti.

    • #17542
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Heippa kaikille!
      Uutena tänne kirjoittamassa, vaikka olenkin palstaa seuraillut. Oma tilanne tuntuu tällä hetkellä sen verran epätoivoiselta, että ajattelin josko täältä saisi tukea ja ajatuksia että mitäs nyt 🙂
      Lyhyesti meidän taustaa. Minä 34, mies 37, raskaustoive 2015 lähtien. 2016 hakeuduttiin jo tutkimuksiin yksityiselle, kun itselläni oli sellainen tunne tarvitaan apuja. No siellähän selvisi sitten että siittiöitä vähän ja niistäkin osa huonoja/laiskoja. Päästiin heti aloittamaan hoidot suoraan ICSI:llä, saaliina 7 alkiota joista 5 pääsi siirtoon asti, kaikista puhdas nega. Alkiot olivat kaikki kuitenkin hyvä laatuisia.
      Kukkaro ei venynyt enempää tuolloin, joten pyydettiin lähete julkiselle. Siellä päästiin hoitoon vuosi sitten. Nyt takana 2 PICSI:ä ja kolme yhden alkion siirtoa ja yksi kahden alkion siirtoa, kaikki puhtaita negatiivisiä. On tehty limakalvoraaputtelut ja syöty Thyroxinia, ja silti näin. Eli nyt diagnoosissa myös implantaatiohäiriö.
      Tällä hetkellä odottelemme lääkäri/labra yhteistyöpalaverin tuloksia, eli miettivät mitä meille vielä voisi tehdä. Yksi hoitokertahan meillä vielä julkisella olisi..
      Omat ajatukset menevät jo pidemmällä, mitäs sitten kun tuo yksikään ei onnistu, takaisin yksityiselle? kestääkö kukkaro? pitäisikö miettiä lahjoitussoluja yms.
      Onko muilla vastaavaa, onko jotain vielä mitä voitaisiin yrittää..?

    • #17544
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Moi. Uutena kirjoitan. Olen nyt 37v ja mies 34v. Yhdessä oltu 13vuotta ja ehkäisyä ei ole käytetty lainkaan 10vuoteen. Meillä on yksi lapsi, syntynyt 2010. Itse olin valmis hakeutumaan hoitoihin jo viisi vuotta sitten mutta mies ei silloin halunnut. Viime keväänä olin jo unohtanut koko asian kun mies kertoi halustaan saada viel toinen. Syksyllä tein päätöksen et okei kokeillaan.
      Ollaan julkisella puolella ja meillä oli ensimmäinen käynti eilen. Mä toimin moitteettomasti mut miehen siittiöistä vikaa. Lääkäri pisti meidät suoraan ivf/icsi (mahdollista nimitykset mennä oikein mut koeputkeen) jonoon. Mieheltä tarkastetaan viel hormonit.
      Tajusin vasta nyt etten huomannut kysyä et koska ja miten kutsu seuraavaan vaiheeseen tulee. Täytyy kai huomenna soittaa sairaalaan. Ja meitsi hoidetaan Tyksissä. T: Millionnea

    • #17548
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Tervetuloa uusille ja paljon voimia kaikille.

      Mä oon vähän tämmöi sivusta seuraaja kun en osaa mihinkää mitää kommentoida. Joka päivä käyn kyllä kattomassa onko uusia kirjotuksia.

      Täällä alettiin elelemään piinapäiviä, eilen siirrettiin viisi päiväinen blastokysti. Siirto tehtiin lääkkeelliseen kiertoon. Tämä on meidän ensimmäinen pas.
      Tänään aamulla pistin gonapeptylin ja nyt vaan odotellaan kuinka käy. 🙂

      -Iikku

    • #17553
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Lämpimästi tervetuloa kaikille uusille. Vertaistuessa on voimaa!

      Kiitos mimmu muuten tuosta Lugesteron-tiedosta, se lienee muutoksen taustalla.

    • #17556
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Kiva Iikku kun kirjoitit.
      Minulle tehtiin juuri viimeksi pas pitkällä viljelyllä ja lääkkeelliseen kiertoon ja Gonapeptylin kanssa. Seuraava ja viimeinen hoito tehdään myös samalla kaavalla, jos ei jostain tule parempaa tapaa suositella, tai lääkäri keksi jotain ratkaisevaa taikaa. Mielelläni kuulen teidän kokemuksestanne, kaikillahan nämä jutut ovat niin kovin yksilöllisiä, mutta silti toisten kokemuksista saa tietoa ja tukea (toivoa).

      Meillä lääkäri tiesi tuosta Lugesteron ongelmasta, ja osasi neuvoa apteekin, jossa sitä vielä oli. Meinasi kyllä jo paniikki iskeä. Onko noilla lääkkeillä käytännössä mitään eroa? Lutinus vai Lugesteron? Ne Prognygovat mua myös hieman arveluttaa… Tuleeko teille muille niistä mitään sivuoireita? Edellisessä hoidossa lääkäri sanoi, että voi olla hyvin runsaat kuukautiset hormonaalisen siirron jälkeen, mutta mitä vielä, heti kun alotin Prognyt kp 2, niin kuukautiset väheni ja loppuivat kokonaan kolmessa päivässä. Epäilin jo, että kohtu ei edes ehtinyt palautua. Mene ja tiedä siirretty muru ei sinne ainakaan kiinnittynyt.

      Paljon positiivisia voimia kaikille!

    • #17557
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Moi!
      Täällä ilmoittautuu uusi tyyppi. Nelisen vuotta ollaan vauvasta haaveiltu. Parin viikon päästä olisi ensimmäinen PAS edessä. Nyt estradot-laastarit käytössä.
      Pakastimessa on 8 alkiota (3x D2, 3x D5 & 2x D6). Nämä on siis merkintöjä siitä, miten solut ovat jakautuneet ennen pakastusta. Osaako joku kokeneempi sanoa, että onko nää ns. hyviä alkioita/hyvin jakautuneita?

      Marikki

    • #17558
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Moikka vaan kaikille uusille!

      Mä luulen että nuo merkinnät tarkoittaa solujen jakautumisnopeutta tai tavallaan reagointikykyä. Kaksi alkiota D6 ovat olleet hitaampia kuin muut. Ja ymmärtääkseni tämä ei mitenkään tarkoita että hitaat ovat huonompia.

      Mulle tehtiin juuri PAS nro 3 juuri hitaammilla alkioilla. Itse asiassa alkioita laitettiin kaksi, koska toisesta 2-soluisesta oli hävinnyt toinen solu viljelyssä. Sillä oli silti jonkinlainen mahis jakautua uudestaan enkä halunnut sitä roskiin heittää.

      Ja siis joku siellä on jaksanut ja tsempannut koska raskauskoe on positiivinen. Siis niinku ihan oikeesti! Tänään, virallisena testipäivänä hcg 113 ja kotitesti kertoi ilouutisen jo keskiviikkona. Mun kohtu kelpaa sittenkin jonkinlaiselle elämänmuodolle! Pelottaa kyllä ihan sikana koska tuoreessa muistissa on syksyn kohdunulkoinen raskaus… eihän se voi uusia eihän?

    • #17559
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Lilja, mulla myös Progynova käytössä. Samoin kävi kuin sulle, että heti niiden aloittamisen jälkeen kuukautiset loppui. Muistelen, että aiemmin on ollut niin, että seuraavat kuukautiset onkin sitten olleet tosi runsaat ja kipeät. Meillä sivuoireet puhuttaneet paljon kun olen itse ollut nyt tosi herkillä. En muista, että aiemmin olisi ollut tällaista, tiedä sitten mistä johtuu.

      Minäkin liityin nyt piinailijoiden joukkoon. Olivat sulattaneet kaksi alkiota joista toinen kuukahti eikä mennyt takaisin pakkaseen. Meillä ongelma on aina ollut kiinnittymisessä ja jotenkin tuo yhden menetys tuli ihan puskista. Pari jäi vielä onneksi pakkaseen. Olin kotimatkan klinikalta jotenkin apealla tuulella. Ei sellainen, että olisin varma epäonnistumisesta, mutta muuten alavireinen olo. Tein kotona ison kasan lumitöitä ja vähän piristyin siitä kunnes jäin miettimään, että saikos siirtopäivänä rehkiä. No, tehty mikä tehty. Nyt kauhea tunteiden vuoristorata jo heti kättelyssä menossa ja testipäivä vasta 15 päivää siirrosta. No, en mä niin pitkälle odottele kuitenkaan, Lutinuksen kanssa menee niin hermo että lopetan kyllä jo vähän aiemmin jos negaa näyttää. Ei voi kuin toivoa jaksamista miehelleni, joka näitä mun mielialoja saa nyt sitten kestää pari viikkoa (ja negan osuessa itkut päälle).

    • #17560
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Hei ja paljon onnea Koivunlehti, ihanaa <3

    • #17561
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Paljon onnea Koivunlehti plussasta<3
      Meilläkin oli syksyllä kohdunulkoinen, miten teillä hoidettiin se?
      Kysyin tiistaina siirrosta lähdettyäni, että voiko se uudelleen vaeltaa vääriin paikkoihin. Mulle sano että pitäis olla mahdotonta, kun toinen johdin poistettu ja toinen klipsillä suljettu leikkauksessa.

      Mä metsästin lugesteronia sillon kun piti alottaa, soitin kaikki kaupungin apteekit ja ”viereisten” kaupunkienkin, mutta en saanut. Eipä tässä lutinuksessa muuta vikaa kun se, että 3xpäivässä…

      Felia, tsemppiä piinailuun. Taidetaan piinailla lähes yhtä matkaa. Mulla virallinen testipäivä 20.2.

    • #17562
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Onnea Koivunlehti ☺️

      Iikku, mullakin testipäivä 20.2! Ja menossa lutinus…onko sulle tullut siitä sivuoireita? Tai mikä sun olo nyt ylipäätään on? Mulla siis ollut punktion jälkeen kovasti kipuja, jotka paheni alkion siirron jälkeen. Lutinushan aloitettiin ennen sitä siirtoa. Koko ajan juilii, menkkamainen olo ja tissitkin arat, maha niin turpea etten voi edes kuvitella pitäväni farkkuja tai mitään mikä puristaa vyötäröltä.

    • #17563
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Ihanaa, Koivunlehti!? Paljon onnea, toivotaan, että pysyy kyydissä ja ihan oikeassa paikassa!? Oliko sulla lääkkeellinen vai luonnonkierto? Jos jälkimmäinen, niin monikopäiväiset alkiot ja kuinka mones päivä siirrettiin ovisplussasta??

      Kaikille muille tsemppiä ja onnea piinailuun ja muihin vaiheisiin!

      Mä täällä odotan kärsimättömänä uutta kiertoa – aika pitkäksi taas venähtänee tää.. Oon myös miettinyt, et jos tässäkin kierros kävis niin huono tuuri, et siirto osuis viikonloppuun ja menis siks ohi, ni sit pitää kysellä lääkärin mielipidettä, pitäskö koittaa taas lääkkeelliseen. Mun eka siirto ja ainut haalea ja hetkellinen plussakin tuli kuitenkin lääkkeelliseen kiertoon.

    • #17564
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Täältä taustalta…ensinnäkin onnea Koivunlehti! 🙂

      Noista alkioiden merkinnöistä.. eikös se D kerro monentenako päivänä alkio on pakastettu eli esim. D6 niin 6 päiväsenä blastona? Ainakin tuolla missä ite oon käyny on luokiteltu 2-4 päiväset alkiot pisteytyksellä 0,5-3,5 ja blastot (5 ja 6 päiväset) numerolla joka kertoo blaston kehitysvaiheesta ja A-D luokilla. Esim. mulle viimesin siirretty oli 4AA eli onko sitten pisimmälle edenneessä vaiheessa ja top-luokkaset sisä- ja ulkomassat (josta kirjaimet kertoo). Aiempi synnytykseen johtanu siirto oli 3AB, joka oli ollu jossain vaiheessa niinkin hidas että oli jo luultu pysähtyneeks.. eli tosiaan ei hitaus välttämättä kerro mitään alkion elinkyvystä!
      Jos Marikilla tuo D tarkottaa pelkästään pakastuspäivää, niin tarkempia laatuluokituksia kannattaa varmasti kysellä hoitopaikasta. Ja tarkottais myös että pakkasessa on 5 blastoa, mikä on todella hieno määrä pitkälle kehittyneitä alkioita!

      Onnea kaikille hoitoihin ja omiin vaiheisiin!

      • #17567
        Nimetön
        Ei-aktiivinen

        Kiitos kaikille vastaajille! Itse kun en tajua näistä merkinnöistä.
        Perjantaina on väliultra, jossa katsotaan miten estradot-laastari on toiminut. Jos kaikki on edennyt suunnitelmien mukaan, niin ensi viikolla olisi ensimmäisen PAS.

        Ihanaa lukea täällä myös näistä onnistumisista. Antaa kyllä paljon toivoa, joka itsellä on aina välillä hukassa….

    • #17566
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Hei naiset ja kiitokset onnentsempeistä.

      So far so good. Mun verikoe uusitaan huomenna ja kai mun tilannetta seurataan hiukan tarkemmin sen tuulimunan takia. Oikea munanjohdin poistettiin sillon eli tietty riski on että vasen ei pelitä (vikaa ei kylläkään havaittu aukiolotutkimuksessa?).

      Fiilikset ja pelon tunne heittelee miten sattuu -en tajua miten ihmisen kuuluu tällaista kestää!?

      Tämä PAS tehtiin luonnolliseen kiertoon, niin kuin edeltävätkin siirrot. Oviksen tikutus oli niin ja näin. Sattumalta tein ke iltana testin ihan tuntemusten perusteella. Ke aamuna, kuten myös to aamuna näytti negaa, eli todella säkästä kiinni että sain LH-huipun tikutettua. Siirto tehtiin sitten perjantaina eli alkioita ehdittiin viljellä reilu vuorokausi. Mielellään olisivat kauemmin viljelleet mutta viikonloppu tuli vastaan.

      Sekavin fiiliksin tässä kohti uutta viikkoa… Pidän peukkuja kaikille piinailijoille!

    • #17585
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Miten piinailut etenee? Täällä vielä viikko testipäivään ja voimakkaat pms-oireet. Maha eilisestä asti just niinku menkkojen edellä. Se hieman syö jännityksen tuntua. Tekis mieli tehdä testi jo nyt mutta onneksi mies jarruttelee malttamatonta emäntää ?

    • #17586
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Kitty, sun aiempaan viestiin, en oo juuri saanu sivuvaikutuksia lutinuksesta. Nyt on pari päivää pistelly, nipistelly ja muutamia kertoja vähän menkkakipu tyylisiä kipuja.
      Ollu kyl ihan hyvä fiilis tän siirron jälkeen.

      Mulla vähän sama, tekis mieli tehä testi. Mut ehkä mä vielä maltan mieleni..

      Pidetää peukkuja kaikille.

      (Kirjotin ensin perusteellisen viestin, näppäsin johki puhelimella ohi ja kaikki katos, ei jaksanu uudelleen…?)

    • #17587
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Koivunlehti onnea! Toivottavasti kaikki etenee hyvin.

      No täällä on jo lyöty hanskat naulaan. Oon tehnyt jo muutaman testin, kaikki ihan puhtaita negoja. Pe olisi siis virallinen testipäivä, mutta kun mitään oloja ei enää ole, esikoisesta plussasin jo 5 pvä ennen testipäivää ja oli nuorempi alkiokin kyseessä. On vaan tosi pettynyt olo. En kyllä taida jaksaa käydä verikokeessa. Aattelin nyt vielä huomenna ja pe aamuna tehdä testit, mut sit pe aamuna lopetan lääkityksen.

      Toivottavasti muille piinailijoille käy paremmin. Mä jään sit taas jännittämään, että mille päivälle ovis osuisi, että päästäänkö ees siirtoon seuraavasta kierrosta. Niin ja uus lääkärikin pitää löytää, kun edellinen lähti klinikalta toiseen paikkaan. Mä luulen et yritetään nää, mitä pakkasessa on jäljellä täällä, mutta sit vaihdetaan ehkä toiseen paikkaan kokonaan. Haluaisin palata samalle lääkärille, jonka kanssa koko homma aloitettiin. Tykkäsin niin sen tyylistä tehdä tätä hommaa, sanoi suoraan miten asiat on, oli empaattinen olematta liian lässyttävä. Tämä kyseinen lääkäri siis kanssa oli vaihtanut paikkaa ja meillä oli tässä PAS:ssa eri lääkäri.

      Niin ja uusille tervetuloa mukaan!

    • #17588
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      No niin alkoihan se uusi kierto – edellinen jäi 30-päiväiseksi eli ihan normaaliksi tällä kertaa – toiv. se ois hyvä merkki. Ensi viikolla alkais sitten taas tikutukset… Ja laskujeni mukaan siirtoon päästäisiin viikolla 10, jos kaikki menee sopivasti. Milloin (mikä kiertopäivä) teillä muilla on muuten ovistesti plussannut? Mulla nyt molemmilla edellisillä kerroilla (joista toinen osui väärään viikonpäivään) kp 17 – et aika kellontarkasti – ja siihen nyt luottaen tällä kertaa siirto ei osuis viikonlppuun; sormet ja varpaat ristissä <3 Tsemppiä kaikille uusiin yrityksiin ja jaksamista pettymysten kanssa!

    • #17590
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Ei ihmeitä piinailussa täälläkään, tunteiden vuoristorataa vain.

      Hyvää ystävänpäivää kaikille, olette tärkeitä <3

    • #17591
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Negatiiviseissa merkeissä täällä.. Perjantaina ois se testipäivä, mutta muutaman päivän jo tuhruttanut menkkaoireitten kera. Ja tein sen negan testin jo eilen.
      Ei kai tässä enää voi muuta kun toivoa että päätyvät tekemään meille vielä yhden hoidon julkisella. Kaikki 3 on nyt tehty, joten se on niitten päätöksestä nyt kiinni. Mua niin tympäsee tämmöset jutut mitkä on toisten käsissä eikä niihin ite voi vaikuttaa. Kuitenkin näin isoista asioista kyse.
      Mnää, mulla ovisplussa tullut pas:ssa kp16, kp17, ja tässä kierrossa oli jo kp12.

    • #17592
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Moikka!

      Me ollaan vm. -81 pariskunta. Lapsettomuudesta ollaan kärsitty vuodesta 2013. Meillä on diagnoosina Azoospermia ja anovulaatio.
      Meillä on varattu eka ICSI aika vk 20.

    • #17597
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Näin on sitten ensimmäinen PAS taputeltu loppuun pettymyksen kera. Ei tullut yhtään haamuviivaa, ei roskishaamuja, ei mitään. Nyt sitten odotellaan seuraavan kierron alkua. En vaan jaksa uskoa, että päästään yrittämään seuraavasta, kun mahdollinen siirto tod.näk. osuisi Lapin reissun kanssa päällekäin.

      mnää, mulla tais ovisplussa tulla viimeks kp 13. Aattelin kyl nyt kans yrittää tikuttaa sen vaikka en siirtoon pääsiskään, niin näkee osuuko samoille päiville.

      • #17598
        Nimetön
        Ei-aktiivinen

        Voi, mimmu! 🙁 Juu muakin harmittaa näissä jutuissa se, et oikein mihinkään ei voi lähteä ja silti mikään ei oo varmaa – eniten harmittaa, jos on jättänyt tekemättä jotain tai lähtemättä johonkin siks, et on odottanut siirtoa tms., joka ei sit syystä tai toisesta toteudukaan.. :/ Kuitenki haluttas kaikki kortit kääntää ja nää jutut mahd. pian ”alta pois”, kun tuntuu, et aika vaan kuluu.. Esim. nyt mua harmitti, kun kovasti pohdittiin, lähdetäänkö talvilomalla jonnekin vai ei, kun ei tiennyt osuisko jotku ultrat just sille viikolle vai ei. No päätettiin et ei lähdetä.. No sit kierto odotutti just sen verran itteään, et ajattelin jo, et jaahas, turhaan siis jäädään kotiin – kunnes ultra-aika tulikin vielä lomaviikon loppuun – joten onneks ei ollu päätetty lähtee mihkään, kun muuten ois taas menny mönkään..! Elikkäs mä alan nyt sit tikuttelee taas ens viikon lopulla… Ja odotan kovasti tulevaa siirtoa, yritän pitää mielen korkealla ja peukut pystyssä ja toivoa parasta – kuten teille kaikille <3

    • #17612
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      mnää, joo tää ikuinen kalenterin vahtaaminen, spekuloiminen on kyllä ärsyttävää. Nyt yllätykseksi menkat alkoikin jo tänään eli jos nyt ovulaatio osuisi kohdalleen niin sitten ois mahdollista siirtokin ennen reissua. Mutta ei uskalla toivoa ennen kuin taas ollaan siellä asti.
      Tsemppiä teille seuraavaan siirtoon!

    • #17614
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Pahoittelut negoista, kurjaa 🙁 Tsemppiä tuleviin koitoksiin. Miten Kitty ja Iikku, joko ootte testanneet? Mä en ole vielä. Hämmentävää kyllä, olo ei ole varma negasta (kuten yleensä tässä vaiheessa), vaan suorastaan toiveikas. Saas nähdä, miten tässä käy.

    • #17616
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Mulla siis oli lääkkeellinen pas siirto 17.1. Siitä tuli nega ja pääsin heti yrittämään uudestaan eli huomenna olis siirtopäivä. Jos vaan alkio selviää sulatuksesta. Aikaisemmat alkiot oli 5 päivän ikäisiä ja nyt tämä viimeinen on 6 päivän ikäinen. Sitten olis pakkanen tyhjä ja puolen vuoden pakollinen jonotus aika alkaa. Muuten ei mitään eroa aikasempiin passeihin, mut lugesteronin sijasta lutinus.

    • #17618
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Heippa kaikille,
      Täällä foorumilla taas muutaman kuukauden tauon jälkeen.
      Perjantaina siirrettiin 6pvän ikäinen plastokysti ja PAS tehtiin osittain luonnolliseen kiertoon. Tukena Letrotsol sekä ovitrelle ovulaation varmistamiseksi.
      Testipäivä reilun parin viikon päästä eli 2.3
      Tämä on nyt sitten kahdeksas PAS-siirto ja jäljellä 2 alkiota pakkasessa. Ikää kun on jo 40v, niin siten loppuvat myös hoidot julkisella ja on pohdinnan paikka mitä tässä enää on tehtävissä.
      Noh, täytyy uskoa ihmeeseen ja toivoa pikaisia oireita tuleville viikoille. Minulla aiemmat tarttumiset (kemialliset raskaudet, keskenmeno ja kohdunulkoinen) ovat tuoneet todella selkeät oireet, joten täytyy toivoa parasta ja pelätä pahinta.
      Aion käyttää odottelun tehokkaasti ja työnteon ohella suunnitella tulevan kesän lomareissuja. Sen olen oppinut, että kannattaa elää ja nauttia kaikista ”välivaiheista”, aivot pois näistä vaikka se vaikeaa on.

      Tsemppiä kaikille hoidon eri vaiheisiin!

    • #17619
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Perjantaina kävin väliultrassa, jossa katsottiin onko estradot-laastari tehonnut. Ja kyllä, kerrankin jotakin positiivista.
      Nyt sain laastarin rinnalle Lutinus-nimisen lääkkeen. Aika sotkuista hommaa on tuo lääkkeen käyttäminen ? Etenkin pohdituttaa, miten sen aikana seksielämä sujuu…? ?

      Ensimmäinen PAS on sitten sovittuna ensi viikon torstaille. Jännittää kyllä ihan mielettömän paljon, että miten käy.

      Jäin miettimään myös sitä, en tainnut saada mitään erikoista ohjeistusta PAS:iin valmistautumiseen. Siis lääkkeiden lisäksi. Vai tietääkö joku, pitääkö huomioida jotakin?

    • #17620
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Heipsan!

      En ole vielä testaillut, huomenna virallinen testipäivä ja siihen olen päättänyt odottaa. En ole edes ostanut testejä vielä! Olen ajatellut, että ei ole mieltä testailla turhan aikaisin, koska niihin tuloksiin ei välttämättä ole mitään luottamista. Esim jos pregnyl saattaa antaa vielä 10 päivän jälkeen pistämisestä valheellisen positiivisen tuloksen, niin sehän vain nostaisi odotuksia turhaan. Viime yö meni kovissa mahakivuissa taas, tissit on niin turvoksissa että ne kohta varmaan tippuu pois, lämpöä on edelleen ja väsyttää mahdottomasti. Muuten kaikki hyvin täällä 🙂

      Marikki, se Lutinus on kamalan sotkuinen, eikä ehkä ihan omiaan parantamaan seksielämää 😀 suosittelen hoitamaan moiset suoritukset suihkussa 😉

    • #17621
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Marikki: Lutinus (ja lugesteron, jota käytetetään samanlailla, mut siinä ei oo asetinta) on ehkä lääkkeellisen pas siirron ärsyttävin asia.

      Siirtoon pitää mennä rakko täynnä, niin on ultrattaessa hyvä näkyvyys. Mitään muuta ohjeistusta en mä ainakaan ole saanut.

      Sit siirron jälkeen lääkkeet jatkuu samaantapaan testipäivään asti ja jos tulos positiivinen lääkkeet jatkuu 10 viikolle asti.

      Näin siis mulla lääkkeellisessä passissa. Eri hoitopaikoilla eri käytännöt.

    • #17622
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Kiitos teille vastauksista! Ihanaa, kun saa ajantasaista tietoa, että tarvitse lukea vuosia vanhoja keskustelupalstoja 😀

      Tsemppiä kaikille! 🙂 toivotaan, että plussia ilmestyy testeihin 🙂

    • #17664
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Hei osaattekos sanoa, onko väliä, mihin kellonaikaan menee verikokeeseen? Meidän klinikalla on niin, että aikaa ei tarvitse varata ja hoitaja sanoi vaan, että ”tule vaikka aamulla niin saat tuloksen nopeammin”. Nyt totesin että iltapäivä sopisi paremmin ja mietin, että onkohan sillä väliä muuten kuin että iltapäivällä otettu varmaan vastataan vasta seuraavana päivänä. Selviäisihän tämä uudestaan soittamallakin mutta kokeilen ensin täältä kun täällä on aina hyvin tietoa 😉

    • #17665
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Moikka!

      Kelasin liittyä tänne teijänkaa juttelee ja tsemppailee.

      Itsellä on juuri toisen IVF piinapäivät menossa, siirrettii 5pv blasto 12.02.. Vielä viikko pitäisi malttaa että saa tehdä testi. Ja viikon päästä tietää onko pakkaseen asti saatu mitää 🙂

      Onko kellää jotka elää piinapäiviä tai on elänyt ollu mitää tuntemuksia?

      Tsemppi plussia kaikille!!!

    • #17666
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Felia: Ei ole muuta merkitystä kellonajalla millon käyt verikokeessa. Virtsa on aamuisin ”tiiviimpää tavaraa”, niin siksi kotitestit kannattaa tehdä aamupissistä mutta veressä hCG-pitoisuus ei muutu vuorokaudenaikojen mukaan, niin voi käydä iltapäivälläkin ellei haittaa odottaa tulosta seuraavaan päivään. 🙂

      Mulla on täällä ollut taukokierto meneillään, niin on kommentoiminen jäänyt vähemmälle… Lukemassa olen kuitenkin käynyt teidän kuulumisia ja monella taitaa olla piinapäivät meneillään. Tsemppiä kaikille niihin! Itse pääsen ehkä piinailemaan tuossa maaliskuun puolivälin tietämillä.

    • #17667
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Kiitos Hopea

    • #17668
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Hattara92, täällä on piinailtu pari viikkoa ja oireita on ollut vaikka muille jakaa. Itselläni oli siis helmikuun alussa punktio, jonka jälkeen munasarjat olivat todella kipeät reilun viikon. Pari päivää punktion jälkeen oli alkion siirto, lutinus aloitettiin siinä välissä myös. Kaikkiaan viimeiset kaksi viikkoa on maha ollut väliin ihan mahdottoman kipeä, välillä onneksi vain vähän kipeä. Sellaista pistelyä, viiltelyä ja menkkakipua. Tissit on turvoksissa ja kipeät ja arat. Koko ajan väsyttää, en selviä päivää ilman päiväunia, ihan sama miten olen yöni nukkunut. Ja koko ajan vaivaa NÄLKÄ, ei siis mikään pikkunälkä vaan oikeasti häiritsevän kova nälkä. Ja jano. Tuntuu että mikään vesi maailmassa ei riitä sammuttamaan tätä janon tunnetta. Tuon kaiken päälle on tässä nyt ollut reilun viikon verran kuumeilua.

      Kaikki nämä oireet voivat selittyä sekä raskaudella (alkuraskauden oireet) että noilla käyttämilläni hormoneilla. Siksi olikin ihan mieletön yllätys tänä aamuna todeta, että itselläni nuo oireet selittyivät nimenomaan tuolla ensimmäisellä vaihtoehdolla. Raskaustestiin ilmestyivät vihdoinkin ne molemmat viivat <3

      Iikku, joko siellä on testi tehty? Minkälainen on vointisi?

      • #17669
        Nimetön
        Ei-aktiivinen

        Woow 🙂 Paljon onnea plussasta Kitty!!

        Itsellä oli myös punktion jälkee todella kipeät munasarjat ja 5päivän blastonki siirto tuntui. Siitä muutama päivää oli aika kipeät paikat ja se toinen päivä oli todella semmonen kipu että puukko ois ollu työnnettynä siiheb kohtaa. Nytten on kans ollu semmosta menkkamaista kipua, sormet ristissä ettei vaan alkaisi. Myös rinnat olleet todella arat mutta mulle tulee aina..
        Mietin että malttaako odottaa tuomiopäivää asti testausta. Joillekkin oltiin sanottu että voisi testata 2vk hedelmöityksestä, mutta kannattaa malttaa 2vk alkion siirrosta. 🙂

    • #17670
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Paljon onnea Kitty kahdesta viivasta<3

      Mähän en malttanut olla testaamatta, tein sunnuntaina testin. Siihen piirtyi vahva sininen plussa. Meidän harmiks tänään aamulla kuitenkin puolet haaleampi viiva testissä. Ei taida hyvin päätyä tämä(kään)…

    • #17680
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Onnea Kitty, kun luin noita sun oireita niin aattelin jo et varmaan on kyl plussa. Itsellä plussassa oli samanlaista. Lisänä vielä etova olo silloin tällöin. Toivottavasti jatkuu onnellisesti loppuun asti.

      Iikku, toivottavasti lähtisi tummenemaan viivat.

      Meillä tilanne se, että uusi kierto alkoi yllättäen jo lauantaina, kun olin varma, että kuitenkin venyy eli nyt ois sitten ens viikon tiistaina ultra. Nyt jos tulis ovis suurinpiirtein samana kierronpäivänä kuin viimeksi niin tässähän päästäis jopa seuraavaa siirtoa yrittämään maaliskuun alkuun ja ennen reissua. Mutta en usko ennen kuin sinne asti päästään. Jännittää myös tuo sulatus. Kun viimeksi kuoli yksi jo. Nyt enää 3 jäljellä ja ne kahdessa oljessa. No täytyy toivoa, että joku näistä kolmesta selviäisi edes siirtoon asti.

    • #17681
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Onnea plussanneille! 🙂
      Toisten plussat antaa toivoa myös itselle.

      Huomiseen pitäisi vielä jaksaa odottaa, että saadaan alkio siirrettyä. Vaikka sen jälkeenhän se suurempi jännitys ja odottaminen vasta alkaa.

      Alkaa Lutinuksen sivuoireet vallata kroppaa. Huomaa, että vaikuttaa myös urheillessa. Hiki virtaa ja sydän pamppailee.

    • #17684
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Kyselit Hattara tuntemuksia piinailuajalta. Täällä on alkion siirrosta kohta viikko ja EI MITÄÄN oireita. Ensimmäisenä päivinä siirron jälkeen pieniä nippailuja, mutta sen jälkeen nämä kaikki oireet on aika helposti selitettävissä:
      – Ärsyttää, vi##ttaa, pännii kaikki -kiitos Lutinuksen ja sen että tästäkään hoidosta ei tule lasta
      – Paleltaa, koska on pakkasta -20 astetta
      – Väsyttää, koska tiukka työputki takana

      Tästä odottelu/piinailuajasta on alkuajan fiilikset kadonneet, jolloin kuunteli jokaista oiretta pienenä toivon rippeenä. Nyt kun tietää, ettei niitä oikeita oireita (mm. minun kohdallani rintojen kipeytyminen on ollut merkki plussasta, ne eivät ole koskaan muuten kipeät) ole, niin tietää homman olevan ohi, vaikka testaukseen vielä 9 pvää.
      Pahoittelut negapurkauksesta, mutta tällä hetkellä vaan eniten vitu##aa kaikki tähän hoitoihin liittyvä. Pakko lähteä purkamaan oloa johonkin hikiliikuntaan, kiitos että tänne saa tuuletella näitäkin oloja ja toivottavasti teillä muilla on ollut parempi päivä 🙂

    • #17687
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Plussa haalistunut haalistumistaan. Ja alavatsa kivut alkanut. Tietysti parempi nyt kun viikkojen päästä.
      Vuotoa odottelemaan ja uuteen passiin lähdetään polin mukaan heti. Lääkkeet on lopetettu ja alotetaan uudelleen kun vuoto on alkanut.

      Se oli toinen siirto ja toinen plussa. Hoitohistoria ei oo pitkä, mutta yritys vuosia on jo neljä kulunut. Ahdistaa tuleeko tästä ikinä mitään…

    • #17690
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Voi ei, ikävä kuulla huonoja uutisia 🙁 Jaksamista teille molemmille!

      Mulle siirrettiin tänään 5 päiväinen alkio. Siirron jälkeen vatsassa on tuntunut inhottavalta. Ei tainnut kroppa tykätä ronklaamisesta… 🙁
      Oon laittanut Lutinuksen aina käsin. Tänään laitoin poikkeuksellisesti sen asettimella, ja tuntuu et se inhotusolo alkoi jo siitä. Laittaako muut Lutinusta ilman asetinta, vai onko se ehdoton et pitää käyttää sitä? Nyt stressaan sitä, että oonko tehny nyt väärin tässä ja sen takia kosahtaa koko homma.:(

    • #17691
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Mä en jaksa näitä hoitoja. En halua tällasta elämää. Ei uskoa, ei toivoa. Tiistaina hain ovitrellen, pakkasin reppuun. Oli pakkasta, matka kesti vartin. Koko päivän sit murehdin, et oliko se lääke voinu jäätyä matkalla. Käytin sen sit illalla. Sen tarkotushan on myöskin viimeistellä solut kypsiksi Kahdeksan solua saatiin, mut mua pelottaa, et ne ei ole kypsiä. Pelkään, et huomenna tulee soitto, ettei saatu alkioita (taaskaan). Tuntuu kurjalta, ahdisti olla sairaalassa. Päivän päätteksi vielä riitaa miehen kanssa siitä mennäänkö yksityiselle, jos julkiselta sais vielä hoidon (viidennen). Oon itkeny ihan koko päivän. Eikö me oikeesti saada niitä lapsia. 🙁

    • #17693
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Suru, saitko jo tiedon miten alkioiden kanssa kävi?
      Paljon jaksamisia sulle, vaikka tsempit ei varmasti tässä kohtaa lohduta. ☹️

    • #17694
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Heipsan,

      Täällä ilmoittautuu uusi piinailija joukkoon.
      Aiemmin taustatukena oleillut ja foorumit ja keskustelupalstat läpi kahlannut, mutta ehkä saan parempaa vertaistukea, kun rohkeasti astun tänne mukaan 🙂

      Taustaa hieman: minä 30 v ja mies 39 v. Yritystä 2010 vuodesta, mutta näihin vuosiin mahtunut myös monia muuttujia, joten vaikka hedelmöityshoidot käyneet jo aiemmin mielessä, niin jokin ”isompi” taho pistänyt kapuloita rattaisiin.
      Viime vuonna vihdoin päästiin klinikalle asti ja lääkäri sanoi, että suoraan IVF, koska näinkin pitkä yritys takana, lisäksi miehellä hieman hitaamman puoleiset uimarit ja minulla endometrioosi, jota leikattu 2015.

      Ja sitten tähän hetkeen, eli tammikuussa aloitettiin IVF pitkällä kaavalla ja punktioon asti päästiin. Sieltä kahdeksan munasolua, joista seitsemän hedelmöittyi.
      Alkionsiirto-päivänä pää oli niin sumussa jännityksestä, etten oikein ymmärtänyt kun lääkäri selitti mitä alkioille oikein oli tapahtunut. Sen toki sain selville, että yksi kaunis 8-soluinen siirretään lämpimästä lämpimään ja loput kuusi jatkoviljelyyn.

      Siirto oli 15.2. ja tukilääkkeenä on nyt Lugesteronit (kerkesin hamstraamaan apteekista, ennen kuin loppuivat ilmeisesti koko maan apteekeista) ja alkion ollessa kuuden päivän ikäinen, pistin vielä gonapeptyl-piikin.

      Tässä nyt piinaillaan kovasti, vaikka epätoivo alkaa iskemään. Kovin on menkkamaisia kipuja vatsalla kokoajan. Tuntuu kuin alkaisi ihan hetkenä minä hyvänsä. Pääkipu on raastava.
      Lisäksi menin tyhmänä kesken työpäivän lukemaan OmaKanta-sivuilta, että yksikään alkio ei säilynyt pakasteeseen asti. Tässä kohtaa epätoivo iskee jo rautalapiolla..
      Toki kyseessä on ensimmäinen hoitokerta, mutta tuntuu kovin tuskalliselta ajatella, että jos tämäkin epäonnistuu, niin joudun aloittamaan koko hoitorumban alusta.

      Paljon plussatuulia kaikille ja onnea jo plussanneille <3

    • #17695
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Täällä on kyllä hiljaista… ?

      Purina, ikävää saada tuollaisia surullisia uutisia, että pakkaseen asti ei mitään saatu.

      Onneksi sulla on nyt toivoa tästä siirrosta. Toivotaan, että noi mainitsemasi menkkakivut olisi osa raskausoireita, eikä niitä itseään. Olen lukenut, että monilla plussanneilla on menkkatuntemuksia ollut.

      Mulla oli siirto eilen. Uskomatonta lääkerumbaa tää kyllä on. Aamulla pistin Gonapeptylin, vaihdoin lasstarit ja laitoin Lutinukset. Kuunteleekohan sitä ihminen kroppaansa eri tavalla, kun tietää että jotakin saattaa olla käynnissä. Tuntuu, että eilisen jälkeen muutamat nippaukset olen jo tuntenut. Ja vähän pistää huolestuttamaan mistä mahtaa johtua, koska kiinnittyninenkään ei vielä tässä vaiheessa voi olla.

      Äh, tulee pitkät kaksi viikkoa ?

    • #17696
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Ei ne mitään koskaan ilmota. Todella on käynyt selväksi, että potilaita pidetään pimennossa kaiken mahdollisen suhteen. Joka hoidossa on tullu ylläreitä puun takaa, joista puhutaan vasta kun ne on tapahtunut.

      Eka hoito, josta ei saatu yhtään alkiota oli poikkeus ja siitä soittivat heti seuraavana päivänä. Tänää ei soitettu kumminkaan meille, joten kyl siel on pakko olla munasoluja hengissä.

      Gonapeptyliä eivät tietenkään suostu antamaan. Miten sitä pitää julkisella pyytää, että sen saa. Tyhmät lekurit, mitään mistään tajua. >:(

    • #17697
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      On kyllä totta, että omaa kroppaansa kuuntelee nyt erilailla. Tässä lukuisten pettymysten jälkeen luomuyrityksissä olen aina itselleni miettimällä miettinyt alkuraskauden oireita, kunnes ne valuu kirjaimellisesti viemäristä alas. Mutta nyt kun tietää, että ”kohdussa on elämää, kunnes toisin todistetaan” , niin kuunteleekin itseään toisella tapaa 😉
      Ja nippailuja minullakin oli jo seuraavana päivänä siirrosta, vaikka oletettu kiinnittyminen tapahtuisi vasta alkion ollessa kuuden päivän ikäinen.
      (eli siirto oli torstaina ja alkio tuolloin kolmen päivän ikäinen).
      Ja silloin kuudentena päivänä, kun pistin Gonapeptylin, niin tunsin kovia viiltäviä kipuja vatsalla, mutta tiedä sitten oliko se kuitenkin vain pistos, vai luget vai ilmavaivat. :/

      Ja julkisella puolella olen ja itseasiassa ”oma lääkäri” ei Gonapeptylistä puhunut mitään. Kun taas alkion siirrossa, joka suoritettiin Taysissa, siirron tehnyt lääkäri ohi mennen mainitsi, että oliko sitten selvillä pistoksen aikataulu.
      Minä ihan kysymysmerkkinä, että mikä oli? Niin se lääkäri vähän ihmetteli, mutta kirjoitti sitten reseptin, ja hoitaja katsoi apteekin, missä niitä varmasti pitäisi olla… Että ei se itsestäänselvyys minullekaan ollut.

      Jännä, miten niin erilaisia käytäntöjä, kun samaa lopputulosta kuitenkin yritetään saada aikaan kaikille.

      Mutta tsemppiä kovasti toivon teille 🙂

    • #17698
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Onpa jännä, miten näin erilaisia käytäntöjä onkaan….
      Me ollaan julkisella hoidossa ja meille kyllä soittivat heti tuloksista (alkioiden määrästä). Lisäksi mulle kyllä määrättiin tuo gonapeptyl pistettäväksi.
      En mä näistä itse osais mennä kysymään…. Mulle siirrettiin viisipäiväinen alkio, joten piikki piti laittaa heti seuraavana aamuna siirrosta.

    • #17699
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Kiitos ihanat onnitteluista ? Todellakin nähtävästi käytännöt vaihtelevat. Meillä maksusitoumus julkiselta yksityiselle ja kukaan ei ole missään vaiheessa puhunut mitään mistään gonapeptylistä, täältä siitä nyt ekaa kertaa luen. Meillä siis lutinus tukihoitona aloitettu päivää ennen alkion siirtoa. Ja kaikenlaisia kipuja ollut siitä asti ja vähän aikaisemminkin jo. Epäilivät jo tässä viikolla kohdun ulkoista raskautta voimakkaiden toispuoleisten kipujen takia. Ultrassahan se ei vielä näy mutta lopulta vahvin epäilys on vain hoidoista ärtyneet munasarjat. Toivotaan että se on sitä! Kahden viikon päästä uusi ultra.

      Niin paljon tapahtuu näiden hoitojen aikana omassa kropassa mistä miehellä ei mahda olla mitään käsitystä! Rankinta mitä hän on joutunut kestämään on ehkä nikotiinista luopuminen ja minun hormonihuuruisten kiukuttelujen kuuntelu ? ja tietenkin kaikki se epävarmuus ja jännitys ja monet pettymykset. Miten teillä muilla miehet tän ottaa?

    • #17700
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Meillä mies pitää huolta kovasti ja kyselee vointia säännöllisesti. Mutta epävarmuus kyllä raastaa molempia selvästi.
      Ollaan paljon keskusteltu, että kuinka monta hoitokierrosta tarvittaessa tehdään ja yritetään yhdessä pitää jalat maassa.

      Kyllä täytyy sanoa, että vaikka itse välillä tässä ärrimurrina on ja itkee turhistakin asioista, niin on tuo miehen tuki korvaamaton. 🙂

    • #17701
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Täällä kyllä kanssa miehen tuli on ollut äärettömän tärkeä. Hän on kyllä ihanasti ollut tässä rinnalla ❤️

      Toivottavasti Kitty kaikki olisi hyvin sulla ultrassa. Jatkuva epätietoisuus ja pelko on kyllä uuvuttavaa.

      Nyt menossa pp3 ja pohdin, onko salille menemisestä haittaa vai ei…eilen kävin ja vedin paljon rennommin kuin yleensä.Treenin loppuvaiheessa vatsassa tuntui muutamat vihlaisut ja oli pakko lopettaa. Eivät ne kyllä sanoneet, että siirron jlk pitäisi jotenkin varoa tai antaneet listaa asioista, joita tulee välttää….
      Nyt tässä pohdin, uskallanko tänään mennä treenaamaan…

    • #17702
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Me ollaan myös julkisella ja Gonapeptyliä ei ole koskaan tarjottu. Olen sitä pariin kertaan kysynyt, mutta lääkärit ovat todenneet tieteelliset todisteet käytöstä niin vähäisiksi, etteivät suosittele. Itse olisi taas ihan valmis piikittelemään vaikka turhaankin, jos toisi edes pienen lisämahdollisuuden.

      Täällä siirrosta 9 päivää ja eilen loppui lutinusten kanssa läträäminen. Edelleenkään ei ole mitään oireita, joten vuotoa odotellen. Onneksi kohta koittaa talviloma, niin pääsee irti taas tästä pettymysten projektista. Liian harvoin tulee miettineeksi, että on tämä rankkaa myös miehelle, mutta hänen rooli on kuitenkin enemmän kannatella minua. Hän ei kuitenkaan koe tätä tunteiden myrskyä ja kun takana on operaatiot keskenmenosta ja kohdun ulkoisesta niin fyysisetkin koettelemukset ovat olleet itselle rankkoja. Hän on kuitenkin upeasti tukenut, mutta voisi sitä useammin miettiä kuinka suuri suru tämä on myös hänelle. Ehkä se vaihe koittaa viimeistään, kun hoidot loppuvat.

    • #17704
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Marikki, mulle sanottiin pas jälkeen, että maratonia ei kannata mennä juoksemaan, mutta muuten saa elää normaalisti. Joten jos tuoresiirrosta ei ole kyse, niin silloin voi urheillakin, varmasti varsinkin jos se on jo ennenkin kuulunut normaalielämään. Tässä tavallaan vieraantuu siitä normaalielämästä, kun jos ajattelee ilman hoitoja raskautuvia luomuja, niin eihän nainen yleensä edes ole tietoinen raskaudesta ennen kuin viikot ovat jo jotain 4-6 välillä tai enemmänkin. He elävät täysin normaalisti, urheilevat, juhlivat jne. Meillä tää homma vaan vääristyyy, kun tiedetään tasantarkkaan, mikä vaihe meille on kohdussa meneillään ja sitä tulee ylisuojelevaksikin. Tämä sinänsä ymmärrettävää, koska hoitoihin menee paljon aikaa, rahaa, henkistä kapasiteettia, niin sitä ei halua ottaa riskiä, että omalla toiminnallaan aiheuttaisi ongelmia alkiolle.

      Oma mies on kyllä ollut mukana ja tukena hoidoissa. Ensimmäisessä hoidossa tehtiin alkututkimuksissa mm. papa-kokeen otto. Järkyttyneenä kysyi käynnin jälkeen, että eikö se sattunut ja oli järkyttynyt millainen ylipäätänsä ihan normaali gynekäynti on. 😀 Mutta oli siis joka vaiheessa päätä silittämässä ja tsemppaamassa. Hän on myös ylipäätänsä positiivinen ihminen, kun itse olen pessimisti. Luotti, että kaikki hoituu hyvin. Mm. kun jollain rv 5 tuskailin turvotusta vatsalla, kun normihousut kiristi, mutta en olisi uskaltanut käydä raskaushousuja vielä ostamassa, kun pelkäsin, että sitten kaikki menee heti pieleen jos käyn ne niin aikaisin ostamassa. Kysyi vaan et miks sun pitää olla noin ankara itsellesi? Niin, en tiedä, kävin sitten ostamassa ne housut.
      Nyt sitten toisen yrityksen kohdalla on ollut taas tukena ja yhdessä olemme samaa meiltä miten pitkään hoitoja jatketaan ja milloin sitten luovutetaan.

      Tsemppiä piinailijoille! Mulla on sitten ens ti ultra, niin katsotaan taas ovistestailun aloitus kohta.

    • #17706
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Hei.

      Pakko oli liittyä itsekin tänne muutaman lukukerran jälkeen… Niin samalaisia ajatuksia monella.

      Vähän taustaa. Ensimmäisen kerran meille tehtiin ICSI hoito 2014, josta 17 munasolua, yksi selvisi, joka sitten siirrettiin 5 päivän ikäisenä. Nyt tuo kyseinen ainokainen leikkii tuossa vieressä ❤

      Uudelleen hoitoihin päätimme lähteä viime syksynä, viimeviikolla punktio ja alkionsiirto. Lutinus nyt käytössä. Testipäivä naistenpäivänä. Ei muuta kuin sitten odottelua… ??

      Tsemppiä kaikille ja toivottavasti mahdollisimman moni saisi kevään aikana hyviä uutisia!! ❤

    • #17711
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Onnea Kitty plussasta.
      Mulla vielä viikko viralliseen testipäivään. Mutta en pystynyt äsken olemaan testaamatta, kun töistä kotiuduin. Ja haalea viivahan sieltä ilmesty. Voi apua, olen super iloinen, mut enemmän peloissani taas tulevasta? keskenmenosta.

      Mulle on ainakin sanottu, et voi elää täysin normaalia elämää siirron jälkeen. Turha stressi vaan karsia pois.

      Tsemppiä kaikille piinailijoille, toivottavasti saadaan monta plussaa.

    • #17713
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Onnea Mathilda plussasta 🙂

      Ja Mimmu, totta että tässä kuuntelee kroppaansa vähän liiankin tarkasti. Tässä on liian tietoinen, että missä vaiheessa sitä ollaan menossa 😀

      Meillä on sitten sama testauspäivä Timantin kanssa. Tuntuu, että sinne on vielä pitkä aika….Tänään on muutamat kunnon vihlaukset tullu iltapäivästä. Muutamat tosin ollu oikeella puolella. Toivotaan, että se ei enteile mitään huonoa.

      Mulle sanottiin tosta Lutinuksesta, että sitä käytetään 6 tbl/pv raskaustestiin saakka, ja sit jos on positiivinen niin jatketaan viikolle 11 asti. Tässäkin näköjään erilaisia ohjeistuksia.

    • #17714
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Eikö lääkkeiden käyttö riipu siitä mikä hoito kyseessä? Pasissa käytetään viikoille 10-11,jos testi positiivinen ja lopetetaan vähitellen. Tuoresiirrossa käytetään testipäivään asti. Määrät vaihtelee,mulla lutinusta 3tbl/päivä.

    • #17715
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Tuo omien olotilojen ja oireiden kuuntelu on kyllä ihan kamalaa…. Koko ajan jokin merkki muka viittaa suuntaan tai toiseen… Ja juuri tuo kaiken varominen on myös tuttua, voinko tehdä tätä tai tuota… Ihan alkaa ihmeellisiä asioita miettimään… Viimeksi lopetin jo punktion aikaan oman liikuntaharrastuksen, jossa paljon hyppyjä ja kontaktia. En vain uskaltanut kentälle enää plussaraskaustestin jälkeen, vaikka tiedän monia jotka ovat pitkään pelanneet ilman komplikaatioita..

      Ja noista lääkkeistä, varmasti vaikuttaa se mikä hoito kyseessä ihan kaikkiin lääkkeisiin… Mulla ollut nyt lutinus 3xpvä, siitä mihin asti ei ole ollut mitään puhetta… Viimeksi lugesteron 3xpvä aluksi.. Siitä asteittain vähennettiin plussatestin jälkeen…

      Mitäs muita lääkkeitä teillä on ollut? Mulla edellisellä kerralla procren+gonal f+ pregnyl., nyt synarela + gonal f + ovitrelle

      Marikki, tosiaan tuntuu että tuohon testipäivään on ikuisuus. Mitenkähän siihen asti jaksaa, ehkä pitää tehdä kotona testi ennen sitä!! Viimeksi oli muuten vain kotitesti jonka perusteella varattiin ultra aika sairaalasta….

    • #17716
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Onko teille muuten tuosta raskaustestistä erikseen mainittu, että riittääkö kotitesti vai pitääkö käydä labrassa?
      Minulle ei itseasiassa kerrottu mitään ja oletan siis että kotitesti kelpaa. Tuloksen soitan toki hoitavaan yksikköön sekä s-postilla ilmoitus Taysiin, missä siirto tehtiin.

      Ja lääkkeet mitä itsellä ollut käytössä:
      Synarela 2*2/pv
      Puregon 900IU / 225 annoksella (11 päivää)
      Irrotuspiikkinä Ovitrelle
      Punktiopäivästä alkaen alakertaan Lugesteron 200 ml 2 * 2 /pv
      Siirron jälkeen Gonapeptyl-pistos, alkion ollessa 6 päivän ikäinen.
      Ja jos raskaus alkaa, niin luget lopetetaan asteittain ja jos testi nega, niin lopetan ne heti testipäivään.

      Huh mikä määrä lääkkeitä, kun nyt tätä listaa katsoo!

      Ylihuomenna testipäivä. Mietin eilen, että tekisinkö jo testin, mutta päätin kuuliaisesti odottaa viralliseen päivään. 🙂

    • #17717
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Tuo lääkemäärä on kyllä ihan hullu… Tuliko sinulle purina ovitrellesta päänsärkyä? Minulla melkein seuraavat 24 h kova päänsärky siitä.

      Viimeksi meillä kotitesti riitti ja sitten sai varata ajan ultraan naistentautien polille… Nyt siirron jälkeen varattiin raskaustesti verikokeesta labraan…. Perustelivat täällä tuota verikoetestiä sillä, että hormonimääristä näkee onko kiinnittymistä tai jakautumista tapahtunut vaikkei raskaus alkaisikaan…

    • #17718
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Hei, näitä kokemuksia lukeneena rohkaistuin itsekin tänne jakamaan.
      Olen itse 26 vuotias mieheni on 27 ja takana yritystä 2 vuotta. Itse olen täysin terve, miehellä on heikosti siittiöitä ja huono liikkuvuus. Siirryimme suoraan lääkärin ohjeesta IVF ICSI hoitoihin IUI:n sijaan. Ensimmäinen hoitokierros aloitetaan toukokuun alussa. Olen lukenut sieltä täältä mitä löytyy hoidoista itsestään, mutta etsin enemmän kokemuksia mitä tulee odottaa ennen hoitojen aloittamista. Meillä on ohjauskäynti lääkärin kanssa huhtikuun lopulla. Mitä kannattaa kysyä?
      Ja super paljon onnea kaikille plussanneille!

    • #17719
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Timantti, Ovitrelle ei aiheuttanut päänsärkyä, mutta Synarela kylläkin! Ja nyt on ollut Lugesteronin käytön aikana myös huonoja oloja/päänsärkyä jonkin verran.

      Sofialle tsemppiä tulevaan! En oikein osaa sanoa, mitä kannattaa kysyä. Meillä eka käynti oli lähinnä taustojen läpikäyntiä ja siitä sitten päätettiin , että jätetään muut kokeilut väliin ja suoraan IVF. Sitten annettiin uusia käyntiaikoja, joista ekalla käytiin läpi aikataulu, annettiin reseptit ja pistosohjeistusta sekä mukaan tuli iso nivaska ohjeita jne. Sitten seuraava käynti taas sen jälkeen kun olin jo aloittanut lääkitykset ja pari käyntiä vielä lisää, kun katsottiin miten lääkkeet tehoo ja päästäänkö punktioon asti.
      Kysyttävää ei ainakaan itsellä jäänyt, kun hoitajat ja lääkärit kävivät asiat läpi 🙂
      Ja lääkkeethän on melko arvokkaita, mutta apteekissa sai jo suoraan omavastuun täyteen ja maksettavaa itselle jäi n. 770e. Kaikki lääkkeet ei kuulunut Kela-korvattaviin.

    • #17720
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Joo, meillä oli nyt tosiaan tammikuussa aika lääkärille kun toinen sperma-analyysi vahvisti ensimmäisen tulokset. Lääkäri sanoi, että siirrytään tosiaan suoraan IVf ICSI:hin kun inseminaatio olisi meidän tapauksessa tehoton. Reseptit Ivf:ään löytyy jo omakannasta, mutta niistä ei ole sen ihmeemmin vielä oikein kerrottu, mikä tulee missä vaiheessa ja mitä odottaa. Varmasti saadaan tarkempaa ohjetta silloin huhtikuussa. Lääkärikin sanoi noista lääkkeistä, että joko menee kerralla kelan korvauskaton yli tai sitten seuraavassa hoidossa ja että hintaa tulee noin 600-700€.
      Jäin miettimään, että montako Ivf:ää julkinen puoli tekee? Miten pakastettujen alkioiden siirto + hoito toimii, tai mitä tähän prosessiin kuuluu? Lasketaanko pakastettujen alkioiden siirto niihin ilmeisesti rajallisiin Ivf-kertoihin? Lisäksi olin nähnyt keskustelupalstoilla puhuttavan alkioliimasta?

    • #17721
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Sellainen muuten tuli mieleen, että tuo minun lääkesatsi olisi maksanut 1560e, mutta pelkkä Puregon riitti täyttämään lääkekaton, joten sain korvauksen suoraan apteekista 🙂
      Apteekissa kertoivat byrokratiakoukeroista, että yhden lääkkeen hinnan pitää kokonaisuudessaan olla isompi kuin Kelan lääkekatto on, niin silloin saa korvauksen suoraan apteekista. Mutta jos yksikään lääke ei olisi ollut sitä reilua 600 euroa, niin olisin joutunut maksamaan kaikista täyden hinnan ja sitten takautuvasti hakenut Kelalta lääkekorvaukset. Tuo kannattaa ottaa puheeksi, ellei apteekista itse ehdota tällaista ratkaisua.
      Minulla itselleni meinaan kävi niin, että reseptissä oli merkattu 4 * puregon, mutta lääkäri kirjoitti käsin, että ”ota kolme”.
      Apteekin setä sitten kertoi, että jos otan vaan ne kolme kappaletta, niin Puregonien hinta jää juuri alle omavastuun ja joudun maksamaan kaikista täyden hinnan paikan päällä. Mutta, jos otan kaikki neljä, niin omavastuu tulee täyteen ja he voivat samantien koneelta naputella tiedon, että omavastuu täyttyi kertaostolla ja sen jälkeen loput lääkkeet on 2,5 e /kpl.
      Tämä tuli itselleni yllätyksenä..

      Toivottavasti saa selvää tästä sepostuksesta :/

      Ja hoitokertojen määristä ei ole ollut mitään puhetta, mutta luulisin että pakastealkioiden siirrot eivät kuitenkaan kuluta mahdollisia hoitokertoja.
      Meille ei tällä kertaa tullut pakkaseen mitään (yksi top-alkio siirrettiin ja 6 meni jatkoviljelyyn, jotka ei jaksanut jakautua), mutta siitäkin huolimatta potilaskertomuksen mukana tuli ohje pakastealkion siirrosta! ja ohje alkoi lauseella: ”Koska sinulla on useampia hyvinä alkioita, olemme pakastaneet — alkiota.” ja sitten jatkui ohjeet, että siirto tehdään luonnolliseen kiertoon jne…
      Pikkusen taisin käydä ylikierroksilla, kun näin tuon ohjeen postin mukana.

      Mutta ehkäpä joku, joille on PAS tehty, osaa kertoa siitä itse prosessista tarkemmin 🙂
      ja alkioliimasta en ole kuullutkaan 😮

    • #17722
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Tervetuloa uusille!

      Mathilda, onnea plussasta. Toivottavasti kaikki etenee onnellisesti loppuun asti.

      Mulla viimeksi oli Lugesteron 100mg 1×2 PAS:issa luonnolliseen kiertoon, lopetus testiin oli negatiivinen tai positiivinen. Nyt sitten käyttöön Lutinus ja siinä käyttö 1×3 ja myös vaan tuonne testiin asti, oli pos. tai neg. tulos. Näin oli myös aikoinaan tuoresiirron yhteydessä mulla. Tuoresiirrossa vaan Lugeseronin annos tais olla 300mg x2.

      Sofia, me ollaan yksityisellä, mutta oon ymmärtänyt että julkisella aina keräys, tuoresiirto ja mahdolliset pakastealkioiden siirrot lasketaan ns. yhdeksi hoitokerraksi ja näitä paketteja voi saada keskimäärin 3 kertaa. Eli jos pakkaseen jää vaikka 5 alkiota joka keräys ja tehdään joka kerta myös tuoresiirto, niin yrityksiä olisi 18 kpl. PAS riippuu tehdäänkö luonnolliseen kiertoon vai lääkkeelliseen. Lääkkeellisestä en osaa sanoa, mutta luonnolliseen kiertoon meni mulla niin että noin kp10-12 ultra, jossa katotaan löytyykö mnasarjasta johtofollikkelia ja tehdään arvio milloin ovistestit aloitetaan kotona. Kun ovistesti näyttää plussaa, soitto klinikalle jolloin varataan siirto. Siirtopäivä määräytyy pakastetun alkion iän mukaan. Taitaa osua siis 2-7 pvän väliin ovis plussasta. Progesteronilääkitys (esim. Lugesteron/Lutinus) eli tukilääkitys kohdun limakalvolle alkaa taas ilmeisesti alkion iästä riippuen joko pari päivää ennen siirtoa tai siirron yhteydessä. Minulla ei siis muuta lääkitystä tullut, joilloin voi sitten olla jotain lisälääkityksiä esim. pistoksia/laastareita riippuen, minkälaisen ongelman kanssa painii.

      Sitten vähän omia kuulumisia. Kävin siis eilen ultrassa kp11 ja yllätykseksi olinkin jo ovuloinut ja kohtu oli kolmikerroksinen ja reilu 8mm paksu ja löytyi keltarauhanen. Siinä sitten hetki pähkäiltiin, että mitäs tehdään. Päädyttiin lopulta siihen, että yritetään kuitenkin tästä kierrosta. Näin ollen siirtoa yritetään nyt perjantaina. Huomenna alkaa Lutinus. Nyt sitten saa taas perjantaina aamupäivän jännätä tuleeko soittoa, että sori kaikki kuoli sulatuksessa. Täytyy toivoa, että edes yksi niistä jäljellä olevasta kolmesta on sitkeä tapaus.

    • #17723
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Lämpimästi tervetuloa uusille, toivottavasti visiittinne tähän ketjuun olisi mahdollisimman lyhyt. Onnittelurutistukset Kittylle ja Mathildalle plussista!

      Täällä ollaan raskain mielin. Mulle tuli ennen omaa testipäivää tosi selkeitä raskausoireita ja jotenkin ”tiesin”, että plussa on tulossa. Voi sitä riemua, kun sain kertoa miehelle, että tikkuun tuli kaksi viivaa. Oireet kuitenkin lakkasivat aivan yllättäen ja pientä vuotoakin ilmestyi. Hcg oli positiivinen mutta huonohko. Tänään vuoti isoja hyytymiä ja lääkäri varmisti, että ei meille tule vauvaa tästä yrityksestä. Nyt enää seurataan, ettei olisi kohdunulkoinen. Harmittaa, itkettää. Tekee mieli käpertyä itseensä, en jaksa nähdä ketään. Syytän itseäni, vaikka tiedän, että ihan turhaan. On vaan paha olla.

    • #17724
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Mulla laps.hoidot aloitettiin clomilla, jota kerkesin syömään yhden kierron ajan. Tämä ei kuitenkaan toiminut mulla, joten seuraavaan kiertoon sain lääkkeet ovulaation induktiota varten. Kun menin tarkastusultaan, niin lääke olikin toiminut liian paljon. Tavoitteena oli siis kypsyttää vaan 1 munasolu, mutta niitä olikin tullut 29! Kyllä siinä lääkäri ja hoitaja päivittelivät, etteivät olleet koskaan aikaisemmin törmänneet tällaiseen tapaukseen 😀 Ihmettelinkin, että miten mun vatsa sillä tavalla turpoaa ja on niin tärinäherkkä 😀

      Koska munasoluja oli kertynyt iso satsi, päätti lääkäri, että se hyödynnetään ja tehdään suoraan IVF. Eli siitä menin seuraavalla viikolla punktioon, jossa saatiin 21 kypsää munasolua, joista 15 hedelmöittyi. Näistä saatiin lopulta 8 alkiota pakkaseen. Koska munarakkuloita oli niin paljon, niin tuoresiirtoa ei voitu tehdä hyperstimulaatioriskin takia.

      Munasolujen keräyspäivän jälkeisenä päivänä mulle sitten iskikin hyperstimulaatio, jonka seurauksena makasin sairaalassa tiputuksessa 5 päivää.
      Siitä meni muutama kk, että palauduin ja uskalsin jatkaa hoitoja. Viikko sitten siirrettiin ensimmäinen alkio. Ja nämä kaikki 8 mahdollista siirtoa kuuluvat siis yhteen IVF- kertaan.

      Felialle jaksamista surun keskellä <3

    • #17725
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Felis, paljon voimia sinne! Itselläni oli kemiallinen raskaus noin vuosi sitten. Ehdin 3-4 päivää iloita kunnes alkoi vuoto. Tää on kyllä raskasta puuhaa 🙁

      Purina, kiitos vinkeistä pitääkin muistaa toi apteekissa.

      Pelottaa kyllä toi hyperstimulaatio, mutta se osuu kuulemma vaan 1/50 naisesta.

      Itselläni on edessä vaan odottelua nyt tonne toukokuulle. Tuntuu kyllä sika turhauttavalta odottaa vieläkin, että pääsee edes hoitoihin. Olo on aika toiveikas ja tuntuu, että yrittäminen vasta ”oikeasti” alkaa silloin toukokuussa. Toisaalta kuitenkin pelottaa tosi paljon, kun ei oo mitään takeita menestyksestä. Vaihtoehdot alkaa olla vähissä :/

    • #17727
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Voimia Felia, tuo raskas mieli, ahdistus ja pettymyksen kanssa eläminen ovat tuttuja tunteita, eli et ole yksin, vaikka siltä totaalisesti tuntuu.
      Niin lähellä, mutta miksi ei kuitenkaan voi onnistua…

      Minulla oli tämä kuukausi taukoa hoidoista ja vakavaa itsensä psyykkausta. Aika toivottomalta tämä tuntuu. Edellinen pas tehtiin pitkällä viljelyllä. 5 alkiota ja yksi selvisi blastokystiksi, mutta ei alkanut raskaus, vaikka kaikki näytti taas niin hyvältä. Meillä vaihtuu nyt lääkäri ja soittelinkin hänen kanssaan heti negan varmistuttua. Hän kannusti vielä kokeilemaan viimeisetkin alkiot pitkällä viljelyllä. Se tehdään taas hormonaaliseen kiertoon, että voidaan säätää päivien kanssa ja jotta ajoitus olisi mahdollisimman hyvä.

      Jotenkin tuntuu niin tyhjältä, enkä oikein saa uutta uskoa viriämään.
      Kallista ja raskasta puuhaa… toisaalta lääkäri sanoi, että olisi järjetöntä jättää tämä viimeinen kerta kokeilematta. Ikäni (44v) on suurin ongelma ja sitä on mahdoton sivuuttaa tai korjata. Tästäkin tunnen syyllisyyttä meidän molempien puolesta.

    • #17728
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Hei kaikille!
      Ajattelin itsekin siirtyä lukijasta kommentoimaan.
      Lyhyesti taustasta eli ikä 33 ja 35. Lapsettomuushoitoja takana nyt 4 vuotta, syytä ei ole löytynyt. Ensin tehtiin 5 inseminaatiota täysin tuloksetta. 1 IVF nega, kaksi pakastimeen. Ensimmäisestä pakastesiirrosta alkoi raskaus, varhainen keskenmeno. Toinen pakastesiirto oli nega.
      2 IVF alkoi raskaus, meni kesken viikolla 6. Pakastimeen ei jäänyt mitään.
      Nyt menossa 3 IVF ensimmäistä kertaa pitkällä kaavalla! Jännittää!
      Tsemppiä kaikille raskaan asian kanssa!

    • #17729
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Jospa minäkin sitten esittelisin itseni 🙂 Ikää 38v. (kohta 39v.) ja mies 35v. Ivf-hoidot alkamassa huhtikuussa, suunnittelukäynti on 22.3. Sairastan endometrioosia ja se on luultavasti suurin syy lapsettomuuteemme. Tulin luomusti raskaaksi tammikuussa 2017, mutta sain keskenmenon rv15 🙁 Siitä toipuminen on ollut henkisesti rankkaa ja tulevat hoidot ahdistavat… Onneksi on näitä paikkoja missä purkaa ajatuksiaan, koska muut eivät todellakaan ymmärrä.

      Onnea plussanneille ja voimia sitä vielä odottaville <3

    • #17730
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Heips, ja ihanaa kuulla monista plussauutisista! Onnea vaan kaikille hyviä uutisia saaneille.

      Mä olen elänyt hieman hiljaiseloa mun plussaamisen jälkeen. Odotellut vaan varhaisultraa ja elänyt kaikenlaiset pelontunteet läpi. Raskaus alitisti mut myös influenssalle, jonka parissa kamppailin viikon. Ja niin siinä sitten taas kävi, että huono tuuri taas kerran seuras tätä meidän raskasta taivalta. Pelkäsin tietenkin kohdunulkoista (se ilmeisesti voi herkästi uusia) tiputteluvuodon takia, mutta raskausoireet ja hCG voimistuivat normaalisti. Eilinen varhasiultra sitten näytti, että sikiöpussi oli aivan tyhjä ja tuulimuna kyseessä. Sain lääkkeet tyhjennystä varten ja tässäpä tämä tältä erää. Vitutus on valtava, suru sitäkin suurempi. Minkäänlaista valoa ei näy tunnelin päässä ja tää pohjalla oleminen alkaa olla liiankin tuttua. Mä siirryn nyt sivuun seuraamaan ja keräämään voimia tulevaisuutta varten. Pakkohan mun on ne viimeisetkin alkiot siirtää, muuten ei tällä kidutuksella ole ollut mitään merkitystä.

      Tsemppiä teille muille ja voimia tulevaan <3

    • #17733
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Voi Koivunlehti, oon todella pahoillani. Tolkuttoman epäreilua. Voimia suruun.

    • #17734
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Koivunlehti, jaksamista surun keskellä. On se niin väärin…

      Timantti, mikä sun vointi on? Huomenna ”jo” pp8, vaikkakin tuntuu että päivät matelee. Mulla on ollut ihan järkyttävä päänsärky muutamana ilta ja nenä vuotaa. Tänään lisäksi kunnon menkkamaiset kivut. Toivottavasti ei pukkaa influenssaa ☹️ Ja ennen kaikkea menkkoja 🙁

    • #17736
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Koivunlehti ja Felia, voimia surun keskellä <3

      Minulla oli eilen testipäivä. Positiviinen sellainen, joskin haalealla viivalla.
      En oikein tiennyt miten päin olisin ollut.

      Illalla laitoin vielä lugesteronia, koska käsky oli että se pitää lopettaa vähitellen plussan jälkeen.
      Tästä meni hetki ja tuntui kuin menkat alkaisi ihan just. Kävin vessassa ja paperiin tuli vaaleanpunaista tuhrua! 🙁

      No aamulla tein vielä toisen testin digitaalisella näytöllä ja siihen tuli teksti ”raskaana 2-3- viikkoa”.
      Soitin hoitavaan yskikköön testin tuloksen ja kerroin huoleni. Sanoivat että pieni vuoto ei haittaa tässä vaiheessa, vielä voi käydä kuinka vain. Jäi vähän kurja fiilis tuosta lauseesta.

      No mutta, vuotoa ei eilisen jälkeen lainkaan ja päivä kerralla ja eka ultra varattu 23.3. 🙂

    • #17737
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Felia ja Koivunlehti, olen todella pahoillani. Tuo on niin väärin. Paljon lämpimiä ajatuksia.

      Ja tervetuloa kaikille! HIreästi on tullut viestejä ja kysymyksiä edellisen kerrran jälkeen, mutta vastaan nyt niihin mihin minulla on jotakin uutta sanottavaa.

      Sofia: Minäkään en sen kummemmin osaa sanoa mitä kannattaa kysyä / mitä ei! Itse olen mennyt todella vähillä kyselyillä, ottanut vastaan vain sen mitä lääkärit ovat antaneet, liekö joku suojelumekanismi sitten vai mitä, koska yleensä kaikissa muissa asioissa haluan tietää kaikki vaihtoedot ja ”polut” miten jatketaan seuraavaksi riippuen eri tilanteista. Eli olen hoitojen kanssa osannut KERRANKIN keskittyä vain tähän hetkeen ja hoitojen vaiheeseen. MEillä etenkin hoitaja ollut ihana ja rohkaissut että aina saa polille soittaa, oli asia mikä tahansa ja hyvin onkin meidän kohdalla toiminut tuo, soittopyynön kun on jättänyt on kysymyksiin aina saanut vastauksen saman päivän aikana!

      Lääkärikäynneillä monesti tulee niin paljon uutta asiaa, että ei siinä hirveästi ole omille kysymyksille tilaa, toki jos niitä on niin niihin on hyvin saanut vastauksen aina ja aina lääkärillä on ollut aikaa vaikka meidänkin polin tilanne tällä hetkellä vaikuttaa ainakin aika kiireiseltä ja täydeltä. Ehkä paras neuvo on että kaikkea mitä tulee mieleen niin kannattaa kysyä, eikä ainakaan jättää kysymättä. ITse teen aina listan asioista mistä pitää muistaa kysyä / puhua koska monesti joku asia unohtuu kuitekin…

      Alkioliimasta en ole kuullut. Ja varmaa tietoa ei ole mutta mielestäni menee samoin kuin mimmu jo kirjoitti…

      En ole varma sanoinko jo, mutta siis nyt meillä raskaustesti verikokeella labrassa, josta soittavat tuloksen sitten seuraavana päivänä. VIime hoitojen aikana tehtiin vain kotitesti ja sen perusteella sai varata ajan varhaisultraan polille.

    • #17738
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Ja voi PUrina, muistan niiiin tuon tunteen! Onnea plussasta ja toivotaan että pienoinen pitää kiinni loppuun saakka tiukasti!

      Marikki: vointi on ollut hyvä, punktion jälkeinen turvotus lakkasi sunnuntaina ja vointi on ollut koko viikon jo tosi hyvä, vaikka punktiosta tuli tiistana vasta viikko. Olen rauhallisesti palannutkin liikunnan pariin, mikä onkin auttanut paljon siihen että saa jotain järkevää ja mielekästä tekemistä tämän kaiken odottelun keskellä… Päänsärkyä minullakin on vähän sekä alkuviikosta alkaneet menkkamaiset kivut etenkin vatsanpuolella (yleensä menkoista vain selkäpuolella) viimeksi punktion jälkeen samanlaisia oireita oli juuri raskaustestiviikolla… Jotka ilmeisesti ainakin viimeksi olivat sitten kiinnittymiskipuja. Toiveikkain mielin siis täällä vaikka miehen osatama raskaustesti näyttikin negaa (tein eilen, kun en malttanut odottaaa…) toiveikas olen siksikin, että aina jos menkat alkavat tulevat kivut minulla vasta vuodon alettua eikä ennen vuotoa…. Toki samalla pelko, etenkin kun tuntuu että tuo litinus valuu välillä aika isostikin poispäin…. :/

      OStin tänään herkemmän raskaustestin, mikä pitäisi näyttää jo 6-15 päivää hedelmöittymisen jälkeen tuloksen… En uskalla vain tehdä sitä, ehkä vielä vähän odotan toivon parasta! <3 Marikki, toivottavasti myös sinun oireet olisi niitä mitä minun olivat veljävuotta sitten!! Ja toivotaan ettet sairastu! Tsemppiä ja ihanaa viikonloppua!!

    • #17739
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Purina, olipa ikävä kommentti hoitoyksikön puolelta. Luulisi, että siellä ymmärrettäisiin paremmin olla vähän hienovaraisempia.

      Itselläni on koko yrittämisen suhteen tosi voimaton olo, etenkin nyt kun pitää vain odottaa toukokuulle. Tiedon hakeminen ja kaiken maailman tilastojen tutkiminen tuntuu tässä vaiheessa ainoalta mielekkäältä tekemiseltä. Tosin en tiedä kuinka hyväksi se on mielenterveydelle lukea ja laskea tilastoja Ivf:stä.

      Osaako kukaan muuten kertoa, miksi yksityistenklinikoiden sivuilla luvataan 35-55% menestystä Ivf-hoidoissa, kun taas julkisen puolella lukee 33-35%? En ole kyllä nähnyt muualla kuin näissä mainoksissa vastaavan korkeaa lukemaa.

    • #17740
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Kurja kommentti kyllä tuo… Minullekin sanottiin ja itseasiassa vielä lääkäri sanoi silloin viime hoitojen yhteydessä kun menin tuoresiirtoon, ”että kannattaa jatkossa varmaan miettiä lahjasoluhoitoja” kun 15 munasolusta jäi vain se yksi alkio joka saatiin siirrettyä… Tuli kyllä ihan vain vähän kamala olo siitä kun vielä tuo alkioiden kato oli niin suuri jq odotukset oli korkealla…

      Itse olen kuullut tuon onnistumisprosentin olevan juuri siinä 30% tienoilla. En tiedä mihin perustuu ja miksi muualla olisi eri luvut!

    • #17741
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Felia, voi ei, pahoittelut ja paljon tsemppiä!

      Koivunlehti, voi paska suoraan sanottuna! Paljon tsemppiä ja jaksamista!

      Purina, onnittelut plussasta! Mulla oli ensimmäisessä raskaudessa enemmän ja vähemmän vuotoja viikoilla 5-12, enimmäkseen rusehtavaa, mutta välillä myös ihan pelkkää punertavaa. Kaikki meni kuitenkin lopulta hyvin. Se on vaan hengisesti älyttömän raskasta kun tulee vuotoja. Jouduin itseni psyykkaamaan joka vessakäynnille, kun pelkäsin että alan vuotaa oikein reilusti.

      Mä kävin hakemassa tänään kyytiläisen mukaan. Oli ensimmäinen sulatettu selvinnyt, eli vielä jäi yksi yrityskerta tästä satsista jäljelle. Blastomme kuulemma oli jo alkanut tulla ulos kuoren sisältä eli pitäisi kiinnittyä jo jopa tänään. Nyt sitten täytyy vain toivoa, että tämä on sitkeä sissi ja tarraisi kiinni. Testipäivä on jo 12.3 eli saa tietää lopputuloksen heti loman alkuun. Voipa sitten loppuloman turruttaa itsensä viinillä, jos testi on taas negatiivinen.

      Niin ja tervetuloa uusille mukaan!

    • #17742
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Mä luulen, että prosentit on eri, koska yksityisellä luokitellaan kaikki alkiot kirjain- ja numeroyhdistelmällä riippuen siitä miten ovat kehittyneet. Oisko eri alkioluokista sitten omat kiinnittymistilastot olemassa?! Tää ei ei ole faktatietoa vaan oma päättely.

      Meillä sellanen tilanne, että saatiin kaunis yksilö kyytiin tiistaina ja nyt odotellaan. Oon ihan naatti tästä hoidosta. Mä en jaksais tämmöstä enää yhtään… Oon väsynyt ja tosi kärttynen ja lyhytpinnainen. Kaikki asiat ja ihmiset on mun tiellä. Ja jos täytyy käyttää itsehillintää, niin pinnan alla kiehuu. 🙁

      Lutinus valuttaa joo, mut se ei ole jatkuvaa vaan sellasta välillä hulahtaa tyylistä, joten ei tarvi olla koko aikaa paikat märkinä. Luget valuttaa tasaisesti, mulla on menny niistä iho aika rikki, koska se on koko ajan kosteana. Lutinus on parempi, mut se on kyl aiheuttanut mulle huimausta. Ehkä myös tän voimakkaan väsymyksen. On raskasta liikkua. Hengästyttää heti kun vähän kävelee…

      Voimia teille, joilla on tosi vaikeaa nyt.

    • #17744
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Moi kaikille vahvoille naisille. 🙂 Uutena tulen mukaan vaikka VUOSIA 🙁 jo olen sivusta seurannut nyt tulen itse mukaan.

      Meidän tarina: minä -86 ja mies -84 syntyneet, yritystä 11/11 lähtien julkisen puolen pitkä taival tarvottu. Asutaan Porissa joten kevyet hoidot ja ultrat Satakunnan keskussairaalassa.

      Dg anovulaatio, sperma eriomaista.
      2013 aloitettiin hoidot; Clomifen 5 kiertoa, ovulaatioinduktio 4? kertaa, inssi 4? kertaa -> ei tuloksia.
      2014 I IVF lyhyt kaava, 1 tuoresiirto, 1 PAS. -> molemmat neg
      2015 II IVF pitkä kaava, 40 munarakkulaa, 18? munasolua ja 8? alkiota (blastoja)
      tuoresiirto; täydellinen (AA) blasto, pos, lievä hyper -> tuulimuna
      PAS x monta 4? (hyvin unohtanut nämä onneksi) 1xkemiallinen raskaus,
      1xtuulimuna
      Hoidot TAYS:sissa. Lääkkeet synarela, menopur, lugesteron, viimeisessä
      PAS + primaspan ja Gonapeptyl

      Eli kolme kertaa olen muutaman viikon luullut olevani raskaana ja kuulluut kamalat sanat ”Täällä ei valitettavasti näyt alkiota.” 🙁
      2015 oli kamala kokoajan hoitoja ja epäonnistumisia viimeisen jälkeen kun pakastin oli tyhjä niin päätettiin pitää tauko. Tauko venyi pitkäksi oman sairastelun vuoksi. Nyt jatketaan…
      Oma mieli sanoo että minusta tulee vanha äiti jos tulee vaikka tiedän ettei niin oikeasti ole. Mutta on se kun aloittaa 25 v kunnolla yrittämään lasta ja 32 v eikä vieläkään ole. 🙁

      Tähän päivään: aloitin tänään Synarela 2+2, Menopur ja vk 15 mahdollisesti punktio Turun Mehiläisessä=Väestöliitto.
      Halusin siirroon TAYS->Mehiläinen kun kuulin ystävältä että tuolla yksilöllisempää hoitoa. SatKs ei paljoa asiantuntevuutta löydy kun täällä ei koeputkia tehdä. Useaan kertaan kysynyt eri lääkkeistä niin ei ole annettu, mutta TAYS sanonut että käytä ihmeessä, Gonapeptylin kohdalla olivat pöyristyneitä kun ei ole aloitettu. TAYS hyvä hoito mutta huomaa että kiire painaa.

    • #17745
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Jos vielä mukaan mahtuu niin täällä olisi yksi mukana menossa.

      Eilen oli ensi käynti lääkärillä, edessä olisi ensimmäinen icsi. Syynä miehen huonosti liikkuvat siittiöt. Onnistumisen mahdollisuus 35%. Käytännössä onko tuo hyvä vai huono?
      Eilen käyty apteekista hakemassa menopur (annos 150 yksikköä päivässä) jos kaikki menee ”aikataulun” mukaan niin pistely alkaisin parin viikon päästä.
      Jännittää ihan tosi paljon.

      Ehkä liityn mukaan myös siksi, että vertaistuki todella tarpeen sekä keskustelu kaveria jotka ymmärtää tilanteen, mitä tässä läpi käydään. Lähipiirissä ei ole ketään jolla olisi ollut samaa tilannetta. Tai en ainakaan tiedä, enpä tässä itsekään ole puhunut kun kahdelle läheiselle ystävälle..

    • #17746
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Tervetuloa uusille mukaan!

      En muista mitä prosentteja meille icsi:in annettiin, mutta taisi juuri tuota 35-40% olla. Siinäpä ne taitaa pyöriä. Nyt pas:iin meillä annettiin 30% mahdollisuus prosentit. Onko kukaan muuten koskaan selvitellyt, että minkälaiset prosentit saa ns.normaalit luomuraskaudet? Että onko samaa, suurempaa, pienempää kuin hoitoalkuisissa..

      Itse en aikoinani, kun hoidot aloitettiin kertonut, kuin parille hyvälle ystävälle, että olemme menneet hoitoihin. Muuten kyllä lähipiiri tiesi, että tuskin ilman apuja saadaan lasta miehellä olleen syövän vuoksi. Sen jälkeen kun tulin raskaaksi, niin kerroin kyllä avoimesti, että hoitojen kautta saatu aikaiseksi. En vaan jaksanut, että kaikki vahtii ja odottaa tulosta. Moni joka ei ole lapsettomuudesta kärsinyt, varmasti ajattelee, että se on suurinpiirtein 100% onnistumisprosentit, et siitähän niitä lapsia vaan tehdään ja onnistutaan. Todellisuus kun on paljon paljon karumpi.

    • #17747
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Olen lukenut useammasta paikasta, että luomuraskauden mahdollisuus per kuukautiskierto on 25% eli ei sekään mikään päätä huimaava ole. Ja ensimmäisen yrittämisvuoden aikana noin 80% tulee raskaaksi.

    • #17748
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Itselläni on aijemmasta suhteesta kaksi lasta, ensimmäinen ilmoitti tulosta vaikka söin e-pillereitä ja toinen ilmoitti tulostaan ekalla luomukierolla kun olin lopettanut pillerit.

      Miesystävällä ei ole ennestään lapsia, on onnellinen nyt tästä pienestä mahdollisuudesta.
      Ajatukset jotenkin ihan sekaisin, todella paljon ollaan tätä odotettu ja nyt kun päästään seuraavasta kierrosta suoraan pistot aloittamaan.. Ihanaa mutta jännittää ihan tosi paljon.

    • #17749
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Moi taas naiset.
      En ole jaksanut palstaa kovin tiiviiisti seurata kun oma projekti viel venyy. Meillä siis oli ensimmäinen aika Tyksiin tuossa tammikuussa ja nyt seuraava aika missä suunnitellaan hoito ja saadaan ohjeet on maaliskuun puoles välis. Ja hoitaja meinas et päästäis toukokuun jonoon eli toukokuun menokoista alkais pistelyt yms ja ennen kesätaukoa olis siis eka siirto yms.

      Mulla on itselläni todella ristiriitaiset fiilikset. Meillähän on jo yksi lapi, koululainen. Ja elämä on aika helppoa ja rentoa. Itse toivoin toista lasta silloin 5vuotta sitten. Nyt Elä ja työt vieneet jo eteenpäin ja olin jo lapsi haaveen haudannut kun mies alkoi sitä uudelleen esittämään Mä en vain tidä, vieläkään, et haluanko toista lasta. Sekoittamaan tän kaiken, mun työt ja vapaa-ajan. Olen kuitenkin jo _aika_ vanha 🙂 Lapsi usein puhuu sisaruksesn kaipuusta, ja mies haluaa. Niin onko mun taivuttava, voinko vain sanoa et ei. Ajattelin et kokeillaan tää yks punktio ja siitä saatavat kaikki. Jos ei tu ni sit annan olla.

      Mielipiteitä?

      Onnea teille plussanneille <3 elätte mahtavaa aikaa

    • #17750
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Onnea plussanneille!

      Tervetuloa uudet kanssasisaret.
      Itsellä nyt jonkun viikon tauko palstalta takana, oon odotellut lääkäreiden päätöstä tekevätkö meille vielä neljännen ivf-hoidon julkisella.
      Torstaina oli puhelinaika sovittuna lääkärille, ja hän sitten kertoi että neljäs hoito tehdään! Hoidosta tulee pitkä, koska joudun jo seuraavista menkoista aloittamaan 3 kuukauden Procren depot -pistoslääkityksen (piikki/kk). Lääkkeen tarkoitus on käsittääkseni sama kuin nenäsumujen, eli pysäyttää hormonitoiminta. Tarkoitus on myös kuivattaa endometrioosia, siksi noin pitkä aika. Tästä sitten jatketaan munisten kasvatteluun Fostimon 300iu piikein.
      Näillä näkymin punktio ehdittäisiin sitten tehdä ennen henkilökunnan kesätaukoa.

      Kyllä tässä jo etukäteen hirvittää millanen kevät on tulossa ja miten koville kroppa (ja pää!) tässä vielä joutuu?

    • #17752
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Kiitos onnitteluista 🙂
      Luulin, että piinapäivät siirrosta testiin olisi ollut ressaavaa aikaa. Luulin väärin. Nyt se vasta ressaakin. Hirveä menettämisen pelko. 🙁

      Pitäisi nyt mennä vaan päivä kerralla.

      Mutta tsemppiä hoitoihin kaikille uusillekin <3

    • #17753
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Millionnea, vaikea tilanne sulla. Minusta jos et itse ole enää valmis uuteen yritykseen, niin pitäisi kuunnella sitä omaa sisäistä ääntään. Kuitenkin nämä on rankkoja hoitoja, niin jos ei sitten itse jaksa olla täysillä mukana voi käydä aika rankaksi. Ymmärrän kyllä sen, että haluaa muille perheenjäsenille tarjota mahdollisuus heidän toiveisiinsa. Oletteko miehenne kanssa puhuneet asiasta?

      Geisssha, mahtavaa että saatte vielä uuden yrityksen. Pitkä hoito sulla edessä, mutta toivotaan, että tuottaa toivotun tuloksen.

      Täällä pp2 menossa vasta,mutta jotenkin epätoivo jo valtaa pään. Jotain muutamia pikku nappailuja ollut, mutta ei sen ihmeempää. Ennen oon ollu ihan intona oottamassa, että pääsee testejä tekemään. Nyt vaan ärsyttää ja pelottaa jo valmiiksi koko testi. Ei vaan jaksaisi tuijottaa sitä tyhjää kohtaa.

    • #17754
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Geisssha, kuulostaa hurjan pitkältä tuo sinun tuleva lääkerumba. Itse olin jo ihan poikki lyhyemmällä kaavallakin. Mutta yllättävästi sitä aina jaksaa, kun toiveet tulevasti on tärkeitä. Kovasti tsemppiä tulevaan!

    • #17755
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Millionnea, kuulostaa hankalalta tilanteelta. Täällä on myös toinen koulu ikäinen ja toinen lähtee syksyllä eskariin.
      Jos itse yhtään empisin asiaa niin en lähtisi hoitoihin mukaan ennen kuin olisin ihan varma.
      Toivottavasti saat tehtyä päätöksen mikä tuntuu susta hyvältä, eikä muiden mieliksi..

    • #17756
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Tiitti, tuttu ajatus toi sun, että itsestä tulee vanha äiti. Mä oon kans-86 ja yritystä on vuodesta -13.

      Mimmu, mulla pp6 ja ihan samat fiilikset. Valmiiksi jo harmittaa. 🙁

      Oon aivan kypsä tähän koko hoidon lääkitykseen ja sivuvaikutuksiin. Vielä vaan täytyy jatkaa lääkitystä vaikkei edes usko, että siellä mikään kiinnittyi. Mulla ei ainakaan ole ollu minkäänlaisia kiinnittymistuntemuksia tai etovaa oloa tai kovaa janoa. Ei yhtään mitään. Harmittaa, ettei osaa iloita edes kun alkio on siirretty.

      Alkionsiirron jälkeen on pari hyvää päivää, joissa on huojentunut fiilis. On hyvä olla koska tietää, että se on vielä henhgissä. Mut sit ku se on 8. päivä hedelmöityksestä niin mieliala laskee, koska se ei vältsist enää ole hengissä. Sit sitä arpoo vaan mielessään et oisko kumminki vai eikö vieläkään.

      Mietin kans yhä enemmän luovutettuja sukusoluja. Mut miten näitä päätöksiä osaa tehdä…

    • #17759
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Dahlia, minkälainen hoito teille tehdään? Täällä on kans niin sekalaiset tunnelmat, jos kaikki menee aikataulun mukaan niin ensiviikolla alkaa pistot.
      Mulla on kyllä säännöllinen kierto, mutta sanoivat että kun tässä jännää ja odottelee niin menkat voi myöhästyä ihan silläkin.
      Ja kun ei tiedä yhtään mitä odottaa, tyyliin kaikki mahdolliset keskustelut käyny läpi mitä vaan netti tarjoaa, mutta se tahtoo sekoittaa vähän vielä enemmän.

      Tsemppiä kaikille 🙂

    • #17760
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Monenlaista tilannetta taas täällä ihmisillä. On nää vaan niin tolkuttoman raskaita juttuja. Surulle erityistsempit, muistan teidän taipaleesta lukeneeni pitkään <3

      Meillä riiputaan löysässä hirressä, näyttäisi sittenkin olevan kyseessä kohdunulkoinen. Loppuviikosta jatkuu taas selvitykset. Tukilääkkeet käskettiin varmuuden vuoksi aloittaa uudestaan mikä ottaa ehkä eniten päähän, kun ei tässä oikeasti ole mitään toiveita normaalista raskaudesta.

    • #17761
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Voi ei Felia…. 🙁
      Onko sulla ollut jotakin oireita, jotka voisivat viitata kohdunulkoiseen? Vai mistä sen epäily johtaa?

    • #17762
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Joo, mulla siis hCG oli alkujaankin aika huono. Sitten tuli vähän vuotoja ja kontrollissa hCG noussut, mutta edelleen huono. Sitten kävin ultrassa, jossa lääkäri totesi kohdun limakalvon ohueksi, epäili biokemialliseksi kun ei kohdunulkoistakaan näkynyt, ei kuitenkaan voinut sulkea sitä pois. Kontrollissa hCG oli kuitenkin edelleen nousussa, siitä epäily kohdunulkoisesta. Edelleen vuotelee ja nyppii rankasti laitella silti Lutinusta kolmesti päivässä. Epäilen, että se käsky tuli vain, koska oma lääkärini ei ollut töissä edellisen labratuloksen tullessa, toinen lääkäri lienee pelannut varman päälle kun ei ole itse ultrannut.

      • #17767
        Nimetön
        Ei-aktiivinen

        Voi Felia, mä niin feel you. Tiedän mitä käyt läpi. Raskauden alettua piinapäivät saavat aivan uuden merkityksen. Pidän sulle peukkuja että saat kohta hyviä uutisia, ja että osoittautuu että alkio oikeasti on oikeassa paikassa.

    • #17763
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Onpa kyllä hurjan pelottavaa. Tässä saa olla kyllä koko ajan pelko takaraivossa. Oon kyllä tosi surullinen sun puolesta ☹️ Jaksamista Felia!

    • #17764
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Sabrina, kierron pituuteen voi tosiaan vaikuttaa vaikka mikä.. Itellä kerran kävi niin, että ulkomaanmatkalla piti alkaa vuoto, mutta alkoikin vasta matkan jälkeen, kierto venyi melkein viikolla. Siinä sitten ehti ajatella kaikki luomuraskautumiset jne.. pah!
      Tosi ikävä tilanne, Felia. Tuommoista ei tahtoisi pitkittää, ku saiskin sen suoran vastauksen samantien☹
      Millon sulla Marikki testipäivä? Hurja vaste sulla tuossa oi:ssä? Mitä lääkettä käytit? Hyvin saitte pakkaseenkin!
      Ja miten Timantin testaus?

    • #17765
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Ovulaation induktiossa käytin Bemfola-pistoksia pienimmällä annoksella (75 IU). Kyllä sen vaste olikin suuri yllätys niin lääkärille kuin mullekin.
      Mutta hyvin siinä onneksi lopulta kävi ja nyt ollaan tässä pisteessä ?

      Mulla on virallinen testipäivä 8.3. Houkuttelisi tosin huomenna testata EHKÄ jo digitaalisella…. Päivät menee odotellessa ihan liian hitaasti 🙂

      • #17766
        Nimetön
        Ei-aktiivinen

        Joo noi lääkkeiden vaikutukset ja oireet ja kaikki ku on niin yksilöllisiä. Mulla oli viimeisimmässä ivf:ssä bemfola 300iu, ja silti vaan 10 follia saatiin.
        Tsemppiä sulle viimeisiin piinahetkiin, Ja itse testiin!

    • #17769
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Miten muuten ootte käyny hakemassa noi lääkkeet apteekista, kuinka paljon etukäteen ne kannattaa hakea? Tarviiko niitä säilyttää esim jääkaapissa? Mulla löytyy jo reseptit omakannasta, mutta en oo vielä tietenkään hakenu. Pitää vissiin kuitenkin olla valmiina silloin ku hoidot alkaa, että voi heti alottaa pistelyn. Miten muuten niitä löytyy apteekeista? Itse asun ihan perus kauppakeskus apteekin vieressä, mutta nää lääkkeet tuskin löytyy kaikista apteekeista suoraan hyllystä. Ootteko tilannu etukäteen apteekkiin, vai löytyykö esim Manskun apteekista suoraan?

    • #17771
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Omaa tilannetta hiukan: ovis tuli sopivasti ja tänään saatiin kyytiläinen ? Nyt ei auta ku toivoa parasta – tsemppiä kaikille ?

    • #17775
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Sofia, isommista apteekeista saa yleisemmät käytössä olevat lääkkeet hoitoihin suoraan, pienemmissä voi joutua tilaamaan. Helsingissä hyvät varastot on yleensä ya:n apteekeissa Manskulla ja Töölössä, Ruoholahden apteekissa on myös, Espoosta uskoisin että ainakin Ison Omenan apteekista löytyy suoraan. Mikäli joudutaan tilaamaan niin apteekkiin tulee kahdesta eri tukusta ja yleensä jos ainakin ennen klo 17 tilataan niin saa seuraavaksi päiväksi. Voit myös soittaa esim. lähiapteekkiin ja varata/tilata lääkkeen valmiiksi. Osa lääkkeistä on jääkaapissa säilytettäviä koko ajan, osa siihen asti, että otat käyttöön, osa koko ajan huoneenlämmössä. Lääkkeitä ei kannata hirveen aikaisin hankkia etukäteen, jos et siis tiedä tarkkoja annoksia ym. Meillä ainakin lääkäri ohjeisti aina ultrissa että minkä kokoinen lääkepakkaus kannattaa ostaa, ettei tule ostettua hirveesti ylimääräistä, kun ovat kalliita lääkkeitä. Joskus kesken hoidon voi tulla myös muutoksia lääkkeisiin eli sit voi olla, että on ostanut lääkkeitä ihan turhaan. Itselläni oli lyhyt kaava ICSI:ssä ja aloitin pistelyt kierronpäivänä 2.

      mnää. tsemppiä kyytiläisen kanssa ja piinailuun!

      Dahlia, siirto ei rajoita elämää mitenkään eli elät ihan normaalisti. Jos tehdään tuoresiirto niin silloin tietysti on mahdollista että olet kipeä punktiosta tai mahdollinen hyperin vaara.

    • #17778
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Itse kävin perjantaina hakemassa menopurin sekä orgalutranin viime perjantaina valmiiksi. Tuota jälkimmäistä alan pistämään myöhemmin menopurin kanssa vissiin yhtä aikaa.
      Meni kyllä puolet ohjeista ohi kun tuli niin paljon kaikkea ja näin pisto kammoisena kauhulla kuuntelin että mitä jos milloin.. Mutta sanoivat että kyllä selkiintyy kun olen menopurin aloittanut niin tulee selkeemmät ohjeet paperille 🙂

      Dahlia, meille sanottiin että suht normaalia elämää, kunhan ei juoksulenkille ampaise heti.
      Painottivat myös että varauduttava siihen että on henkisesti rankkaa, riippuu toki luonteesta paljon. Sen kummemmin ei maininnut henkisestä tuesta, kun että parisuhteesta pidettävä nyt erityisen hyvää huolta..

    • #17782
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Täällähän on mukavan vilkasta keskustelua! 🙂 Vaikka eihän tätä tilannetta kenellekään toivoisi… Tervetuloa kuitenkin uusille, toivottavasti ette joudu pitkään tänne kirjoittelemaan. 😉 Harmillisen vähän on ollut pysyvia plussa-uutisia viime aikoina, paljon tsemppiä teille, etekin Koivunlehti ja Felia. Toivotaan kuitenkin vielä, että Felialla löytyy kyytiläinen oikeasta paikasta. <3 Meillähän oli esikoisen kohdalla pp14 hCG 39, mutta lähti siitä sitten nousemaan normaaliin tahtiin sillä omalla matalalla käyrällään. Epäilivät kuitenkin minullakin kohdunulkoista tai tuulimunaa, ja UÄ oli raskausviikolla 6, kun sitä ennen ei kuulemma voi ultralla sanoa mitään varmaa. Sieltä se meidän pieni kuitenkin löytyi ihan oikealta paikalta ja raskaus sujui hyvin loppuun saakka. Tosin vuodoista sain minäkin kärsiä raskausviikolle 15 saakka…

      Omasta tilanteesta sen verran, että eilen oli pro-PAS-UÄ, ja siirto olisi ensi maanantaina (jos tällä kertaa edes joku selviää pakkasesta). Uudet tuulet oli puhaltaneet myös lääkkeiden suhteen, eikä tarvitse kärsiä niiden Lugejen / Lutinusten kanssa, vaan määrättiin Terolutia. Kuulemma viimeaikaisten tutkimusten mukaan Terolut on paremmin siedetty ja jopa raskausprosentit on hieman paremmat Terolutilla, joten kovin iloisena otin tämän muutoksen vastaan. 😀 Gonapeptyl on meidän klinikalla myös itsestäänselvyys, ei tarvitse sitä erikseen anella…

      Tsempit kaikille piinailijoille, toivottavasti liityn ensi viikolla joukkoon. Joko joku on uskaltanut testailla? Ja onnittelut Purinalle plussasta!

    • #17783
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Dahlia, tuo prosentti saada hyperi on varsin pieni. Mutta sen oireet kyllä tunnistaa. Itse ainakin olin niin kipeä, että kävelykin sattui ja turposin yhtäkkiä niin, ettei housut menny kiinni.

      Mä uskaltauduin testaamaan aamulla digitaalisella. Ja ruutuun pärähti että ”raskaana 2-3” !! Mä en voi uskoa tätä!! Neljä vuotta sitten maaliskuussa jätettiin ehkäisy pois, ja nyt vihdoin näen elämäni ensimmäisen positiivisen testin. Ollaan kyllä miehen kanssa vielä ihan epäuskossa.
      Virallinen testipäivä on torstaina. Testaan vielä silloin uudestaan, ennen kuin uskallan soittaa polille.

      Ja kun näitä asioita täällä lukee, niin en uskalla iloita vielä asiasta kovinkaan paljoa. Seuraavaksi pitää stressata sitä, että jaksaa alkio pysyä matkassa ja onko se edes oikeassa paikassa….

    • #17784
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Onnea marikki! <3

    • #17785
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Marikki, onnittelut!! Toivotaan, että pysyy hyvin matkassa.

      En oo testaillut vielä ja varmaan ei kauheesti tarvitsekaan, ainakaan plussan toivossa. Äskön laitoin Lutinuksen, niin siihen asettimeen tuli verta.. Että oisko sieltä iloisesti menkat alkamassa lääkityksen läpi ja hyvin aikaisin 🙁

      • #17789
        Nimetön
        Ei-aktiivinen

        Mimmu, onko vuoto jatkunut? Toivottavasti ei ja olisi vain kiinnittymisestä johtuvaa vuotoa!

        Sofia, liian aikaisin ei tosiaan kannata lääkkeitä hakea. Niitä on yleensä ihan hyvin saaatavilla… Synarela-nenäsumun kanssa oli meillä ainosataan toimittajalla vaikeuksia (loppu maahantuojalta? ja loppu monesta apteekista isompi pullo mutta pienempää oli onneksi saatavilla. Ja tilaamalla sai meidänkin pikkuapteekkiin seuraavaksi päiväksi heti!!

        HEnkistä tukea on tarjottu meillä kummallakin hoitokerralla keskusteluavun muodossa. Toki eivät sitä ole ihan heti tarjonneet vaan sitten jos itse on ollut allapäin tai itkuinen käynneillä… MIelestäni tämä pitäisi olla kyllä selviö / pakko käydä jossain juttelemassa aina kun hoidot alkavat!

        Ja plussanneille tsemppiä! Itsellä oli ensimmäisen raskauden kanssa todella pelokas olo oikeastaan sinne asti, kunnes tunsin vauvan liikkeet kunnolla ja senkin jälkeen, jos vauva oli ollut kovin rauhallinen. MEillä oli onneksi ihana neuvolantäti ja mahdollisuus ultraan joka neuvolakerralla. Rauhoitti kovasti mieltä, kun ruudulta näki että kaikki oli hyvin! <3 Tuo menettämisen pelko on varmasti ihan ”luomuraskautumisenkin” jälkeen mutta ihan varmasti monet pettymykset ja rankat kokemukset vaikuttavat siihen että tuo pelko on ja pysyy. MOnesti mietin tämän uuden yrityksen kanssa sitä, että meille ei ole suotu tätä onnea. Että kannattaisi nyt lopetttaa kun meillä on yksi terve lapsi, enempää onnea ei voi tulla etteikö tulisi epäonnea tai menetyksiä…. Ihme ajatuksia , mutta näille ei vain voi mitään…

    • #17786
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Kiitos onnitteluista Sabrina ja Mimmu!

      Toivottavasti Mimmu sulla olis kaikki hyvin ja saisit kaivatun plussan testiin. <3

    • #17787
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Huh miten paljon viestejä! Olisipa ihana vastata kaikille jotain mutta nyt ei kapasiteetti riitä…

      Minun virallinen testipäivä torstaina. Tein viikonloppuna herkemmän testin ja siinä näkyi ihan pieni haalea viiva… En tiedä kuvittelenko mutta viikonloppuna tuntui alkavan myös pahoinvointi… Aika aikasin mutta kai se näinkin varhain voi alkaa?! Viikonloppuna myös tuli vähän verta, voisiko johtua kiinnittymisestä?!

      TSemppiä kaikille!

    • #17788
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Onnea Marikki!
      Ja piinailijoille tsemppiä.
      Hieman kateellisena täällä, kun haluis itekin olla jossain piinailu-vaiheessa, eikä hoidon-aloitusta-odotellessa-vaiheessa. Ymmärrätte varmaan ?

    • #17790
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Onnea Marikki! Onneksi useimmiten kaikki menee hyvin. Koeta uskaltaa myös nauttia, vaikka pelottaisikin.

      Kiitos minua tsempanneille. Meille oli kyllä jo aivan selvää, ettei tästä yrityksestä vauvaa tule eikä tulekaan. Viime yönä alkoi toispuoleinen alavatsakipu. Aamulla kävin klinikalla ultrassa ja kohdunulkoisen epäilys vahvistui (kipeällä puolella munasarjan vieressä ”jotain”). Siitä päivystyslähetteellä sairaalaan, jossa kolmen tunnin odotuksen jälkeen ei selvinnyt oikeastaan yhtään mitään 🙁 Näkivät kyllä sen saman siellä munasarjan vieressä mutta ei kuulema voi sanoa varmuudella, mikä se on. Jatketaan siis vaan hCG:n seurannalla, jos ei ihmeempää tule. Voi kun tämä olisi jo ohi.

    • #17791
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Timantti, vaaleanpunaista vuotoa tullut lutinus-mössön mukana. Saa nähdä miten jatkuu. Täytyy toivoa, että joku nirhasu vaan tullu tehtyä asettimella, jos limakalvot on kuivat. Ärsyttää vaan tää löysässä hirressä roikkuminen.
      Mulla alkoi ensimmäisessä raskaudessa pahoinvointia tulla pp10 eteenpäin, oli siis tuoresiirto 2vrk alkiolla. Jatkuvana aamusta iltaan sit viikoilta 5 eteenpäin. Niin ja varovaiset onnittelut jo viivasta, toivottavasti vahvistuu.

      Felia, voi ei, toivottavasti tuohon tulisi nyt joku ratkaisu pian!

    • #17792
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Kiitos tsempistä Felia.
      Sulle myös stemppiä.

      Täällä vaan menkkakivut vahvistuu. ;(

    • #17795
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Paljon onnea Marikille! ☺

      Meille ei ole tarjottu henkistä tukea. Paitsi nyt, kun aloitettiin tämä kolmas Ivf, lääkäri sanoi, että voitte tarvittaessa käydä kerran diakonissan kanssa juttelemassa..

    • #17797
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Onko teillä plussanneilla menkkakipuja?
      Mun tarttis vieläkin vaan käyttää lutinusta pari päivää. En haluis, koska menkkakivut on jo aika vahvoja hetkittäin. Testeihin ei tule yhtään mitään. Tai näkee niistä mihin sen viivan olis pitäny tulla. Mut ei siinä silti ole viivaa. Testipäivä on ensi viikon tiistaina… Hohhoijaa…

    • #17798
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Tänä aamuna malttamattomana clearbluen testi, raskaana 2-3 vkoa! <3

      Mulla ollut päivittäin menkkamaisia kipuja Suru, välillä koviakin. Vatsanpuolella. Sulla kuitenkin testiin vielä aika kauan aikaa… Tsemppiä odoteluun!

      Felia, olen pahoillani. tuntuu niin kurjalta täällä iloita omista jutuista kun tietää miltä toisista tuntuu!

    • #17799
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      suru, mulla ainakin oli plussassa menkkakipuja ja alaselkäkipuja ja luulin koko ajan et menkat alkaa ihan just. Tsemppiä! Toi on niin ärsyttävää jatkaa lääkitystä, kun on ite jo luovuttanut, mut koita vielä jaksaa jatkaa sinne lähemmäs testipäivää. Oliko sulla minkä ikäinen alkio?

    • #17800
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      5-päiväinen blasto. Oli kuulemma tosi kaunis ja hyvä yksilö.
      Voi, että ku mua itkettää vaan 🙁

    • #17801
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Timantti, onnea plussasta!

      Suru, tsemppiä!

    • #17810
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Onnea Timantti plussasta❤️

      Suru, mulla oli ainakin ihan kamalat menkkakivut ja luulin että peli on jo menetetty. Toivotaan, että sulla se enteilis myös plussaa.

    • #17813
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Lämpimät onnittelut, Timantti <3

    • #17816
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Onnea timantti <3

      Suru, silloin kun rupesin toista lasta odottamaan (ilman hoitoja) menkkakipuja oli ”normaalisti” ja voimistui koko ajan niin odottelin että menkat alkaa. Pari päivää kun oli myöhässä niin tein päiväseltään testin ja kaks viivaa siinä sitten oli..

      Joku puhui pahoinvoinnista, tosi yksilöllistä tietenkin, mulla itellä ollu molemmilta rv6-10 aivan hirveetä, ekalta jouduin tiputukseen, molemmilta syönyt pahoinvointi lääkettä..

    • #17818
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Kiitos teille. Mun on vaan vaikeaa uskoa, että menkkakivut voisivat olla kohdallani jotakin muuta kuin alkavat menkat. Koska ne on aina alkaneet. Mä en ole ikinä saanu mitään viivoja mihinkään.

      Miks mä en voi saada viivaa, jonka kehitystä voi seurata? Miks mä en voi saada haamuviivoja tai viivanpaikkoja?

      Tänään on viimeinen lutinuspäivä ja testi tiistaina. Tein testejä viikon kohdalla mahdollisesta kiinnittymisestä eikä niissä ollu yhtään mitään vaikka pitäis kai joku viiva olla tullu, jos ois kiinnittyny?! Sen takia en usko, että tulee plussaa meille. Täällähän tuli jo tän kierroksen plussat, Tilastot toteutui jo…

      Joskus oon saanu tehdä testin testipäivänä ilman, että ois vielä vuoto alkanu ihan varmana, et nyt tulee se plussa, eikä tullu. Ihan hölmistyneenä tikuttelin useita testejä, et miten nää ei nyt toimi?!?

      Mun mielestä nää alkionsiirrot on aina ollu hoidon rankin vaihe. Sillon kaikki toivo, jota on rakenneltu viikkojen ajan viedäänkin taas pois. Samaan aikaan oon seurannu ku kaikki nimimerkit siirtyy täältäkin palstalta plussanneiden puolelle.

      Tää on epäreiluinta ikinä. 🙁

    • #17821
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Tänään virallisena testipäivänä raskaustesti näyttää edelleen plussaa. Kuitenkin huoli on vallannut mielen, koska eilen ja tänään tuli pieni rusehtavaa vuotoa ja iltaisin on sellainen jännä paineen tunne lonkan koukistajassa molemmilla puolilla vuorotellen. Välillä kipu säteilee myös oikean pakaran alapuolelle. Nyt olen googlettanut kaikki mahdolliset kauhutarinat, mistä se voisi johtua… 🙁

      Huomenna soitan polille ja kerron tuloksesta. Samalla kysyn, että mistä moinen voi johtua. Jotenkin kurjaa, kun pelko menee ilon ja helpotuksen edelle jatkuvasti.

    • #17823
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Onnea plussille, nyt niitä tuntuu todella tupsahtelevan.

      Joku kyseli aikasemmin täällä onnistumisprosenteista ja siitä miten niitä missäkin lupaillaan. Meillä hoidot alkoivat Väestöliitossa ja olin silloin jo yli 40 v., joten onnistumiseksi luvattiin 10 % ihan minun ikäni perusteella. Mies on hieman nuorempi ja siittiöt erinomaisia. Joten ei ne onnistumisprosentitkaan meillä tilastollisesti ole huimaavat, mutta silti sitä toivoa aina välillä jostain löytyy…
      Tammikuun epäonnistuneen pitkänviljelyn passin jälkeen olin jo aivan loppu. Ei millään, ei mitään, vaikka kaikki on niin kaunista, hyvää ja kohdallaan. Ei plussaa, ihan tyhjää ja ahdistavaa. Jaan täysin tuon Surun, mielipiteen siirtojen jälkeisetä tunteesta. Olen tavallaan saanut kaikki kultaiset ainekset, joita olen toivonut ja oma (onneton) kehoni on ne hylännyt. Kokoajan vahtaa tunteita ja mahdollisia oireita suuntaan tai toiseen, kaikki muu elämä tuntuu täysin toisarvoiselta. Ei edes osaa odottaa muuta kuin pettymystä, ja silti salaa toivoo muuta…

      Nyt olen aloittanut viimeisen kerran Prognygovat ja ensi pe katsotaan ultralla siirtoajankohta. Kaikki loput muruset (4kpl 3 vrk) otetaan sulamaan ja viljellään 3 vrk, jos säilyvät hengissä siirretään viimeinen mahdollisuus meille. Viimeksi ei pitkällä viljelyllä säilynyt kuin 1/5 alkiosta, vaikka oli 4 toppia ja yksi heikompi. Nyt pelkään, ettei saada edes mitään siirrettävää… No, turha sitäkään on ennalta murehtia.

      Nyt olisivat viisaat neuvot ja kokemukset tarpeen. Päätin jo ottaa siirtoa seuraavan päivä vapaaksi tai etäpäiväksi. Tiedän, ettei fyysinen normirasitus vaikuta kiinnittymiseen, mutta silti aion ottaa todella rauhalliseti.

      Lugesteronja ei ilmeisesti vielä saa. Minulla on niitä pari pakettia ja pitänee kysyä, voiko niitä käyttää ja jatka Lutinuksilla.

    • #17824
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Dahlia, alkiot siirretään 2-6 vrk ikäisinä. Meillä tehtiin tuoresiirto 2vrk ikäisellä ja loput kasvatettiin 5 vrk ikäisiksi blastokystiksi ennen pakastusta.

      Suru, oon samaa mieltä et vaikeinta on näiden siirtojen jälkeen. Silloin kun hoito käynnissä muuten niin on vaan sellanen odottava hyvä fiilis, kun jotain tehdään asian hyväksi ja homma etenee, sitten kun siirto tehty niin aika pysähtyy ja et voi kuin odottaa. Hankalinta ja masentavinta aikaa, varsinkin kun ei osaa suhtautua positiivisen odottavasti vaan alkaa vain valmistautumaan pettymykseen, jottei liian korkealta putoaisi alas.

      Marikki, toivottavasti on vain normaalia ja raskauteen liittyviä outouksia. Mulle aikoinaan sanottiin et niin kauan kun vuotona tulee ruskeaa, niin ei tartte olla huolissaan, ne on ns. vanhoja traumoja. Tuli mulla kyllä muutaman kerran tuorettakin, mut se oli semmosta vaaleanpunaista eli varmaan johonkin limoihin sekoittunutta tuoretta verta. Vuotoa kesti aina pari kolme päivää kerralla, sit oli taas hetken poissa. Loppu kyl sit 12 vko mennessä.

    • #17825
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Onnea plussanneille ja tsemppiä muille! ? Itse piinailen ja haluisin kysyy onko täällä joskus plussanneita joilla ei oo ollu mitään tuntemuksia ennen testiä..? ? Mulla siis 5-pv blasto ja nyt pp4 eikä mitään tuntemuksia.. ? Kovin yritän silti positiivisena pysyä, mut vaikeeta on, kun taas pelkää pettymystä..

    • #17826
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Testi tehty, mut niin puhdasta negaa näyttää. No testailen seuraavaksi vielä ma, kun virallinen päivä. Mut jotenkin tuli jo ihan luovuttanut olo. No meikäläinen istuu sitten ens viikon lomalla viinilasi kourassa tiukasti.

      Kattelin jo seuraavan siirron aikataulua ja väistämättä näyttäis pääisäiselle osuvan eli taukokin tiedossa sitten. Hiphei, tosi riemukas olo näin perjantaina.

    • #17828
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Onnea plussista kaikille.

      Täällä ei mee kauhean vahvasti. Keskiviikkona vuoti reilusti verta ja hyytymiä. Ja pientä kirkasta vuotoa siitä asti. Kävin ke ja tänään verikokeessa, mut hcg on kaksinkertaistunut keskviikosta. Olo on muutenkin tosi heikko ja alavatsa kipeä. Maanantaina pääsen lääkäriin tsekkaamasn tilanteen. Mut toivoa ei kyllä hirveästi ole. Miksei joskus asiat voisi mennä hyvin.

    • #17831
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Lilja, lääkäri sanoi minulle tänään, että lugesteron on taas saatavilla. Aikaisemmin ohjeistettiin, että voi aloittaa jo olemassa olevilla lugeilla ja jatkaa litinuksilla, jos lugeja ei saa.

    • #17832
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Tsemppiä teille. Mun oloa helpotti ku itkin miehen kainalossa ja karjuin autossa. Ja tietty tänne sai kirjotella.

    • #17833
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Lisäsin uuden viestiketjun ”plussanneet talvi/kevät 2018”. Toivottavasti saan sinne tältä puolelta mahdollisimman paljon seuraa. Tosin en uskalla tästä ketjusta vielä poistua täysin, kun kaikki on vielä epävarmaa…

    • #17836
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Voi Mathilda, tsemppiä <3 Pidän sormet ja varpaat pystyssä, että kaikki olisi hyvin.

      Itse sain eilen metotreksaattipiikin ja romahdin ihan täysin. Yllätyin itsekin vahvasta reaktiosta kun oli kuitenkin jo selvää, ettei normaalista raskaudesta ole kyse. Kai se lopullinen päätepiste kuitenkin eri tavalla konkretisoi tilanteen. Olin jo unohtanut, miten pohjattoman tyhjältä olo voi tuntua. Suru vaan aaltoilee sisällä, puuduttaa raajoja, asettuu jokaiseen soluun. Yritän vaan muistaa hengittää ja ajatella, että haava menee vielä joskus kiinni. Arpi jää, mutta olen selvinnyt ennekin, selviän tästäkin. Silti mietityttää, miksi arpia on niin paljon.

    • #17837
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Lauantaina testasin puhtaan negan ja tänään alkoi vuoto. Mää en ymmärrä miksei alkiot kiinnity. Eikö ne oikeasti halua elää. Vai onko mun kohtu se, joka ne tappaa.

      Selittäkää mulle miksei raskaus ole vielä alkanu?

      Felia, kuulostaa tosi rankalta kokemukselta. Oon pahoillani. 🙁

    • #17838
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Onnittelut kaikille plussanneille! Aina se antaa itsellekin sitä kaivattua toivon kipinää kun joku muu onnistuu.

      Samoja ajatuksia itse pyöritellyt kuin Suru. Hyviä alkioita saatu siirtoihin, mutta yksikään ei ole edes yrittänyt kiinnittyä vaikka kaikkea on yritetty.. 🙁
      En ymmärrä.

      Meillä nyt julkisen viimeinen hoito tulossa, suunnittelu oli viime viikolla. Toukokuulla sitten tapahtuu toivonmukaan.
      Uutena tähän kierrokseen miehelle Inoman ravintolisä parantamaan siittiöitä Letrotzolin lisäksi. Tästä Inomanista joku mainitsikin jo täällä palstalla aiemmin, ja hieman googlailtuani tilasin itselleni myös tuon naisten version Inofolicin, sillä ajatuksella että ei siitä haittaakaan voi olla.
      Suoraan sanoen aika paskat fiilikset tällä hetkellä, etenkin kun lähipiirissä useita vauvauutisia viimeaikoina. Kai sitä pitää taas kerätä ne toivon rippeet ja tsempit toukokuulle ja koittaa uskoa josko nyt tärppäis.
      Tsemppiä kaikille palstalaisille!

    • #17840
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Jaksamisia teille kaikille! Tässä n en ees tunteella niin mukana teidän muiden mukana.
      Täällä alkais huomenna menopurin pistot. Tän viikon pe ja ens ti ultrat ja sitten selviää loppu aikataulu. Tätä on odotettu ihan tosi paljon, mutta jännityksen määrä on niin hurja että itkuhan aamulla tuli..

    • #17845
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Olen kovin pahoillani Felia ja Suru! Jaksamista teille kovasti. Miten muuten tuon metotreksaatin jälkeen menee hoitojen jatkot? Tuleeko jokin pakollinen tauko jo senkin puolesta?

      Onnittelut Marikki ja Timantti plussasta!

      Omasta tilanteesta sen verran, että maanantaina saatiin viimein blastokysti kyytiin. Gonapeptylin pistin eilen, ja Zumenon & Terolut jatkuu. Nyt ei auta kuin toivoa… Raskaustesti on vasta 2 viikon kuluttua siirrosta. Eikös noilla blastoilla uskaltaisi testata jo vähän aiemmin? Tosin parempi varmaan yrittää jaksaa sinne testipäivään…

    • #17846
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Tsemppiä hopea! <3
      Aloitin eilen menopurin pistämisen.
      Tai mieshän sen pisti kun puol tuntia taistelin enkä uskaltanut..
      Perjantaina ultra ja hui kun tuntuu hurjalta..

    • #17847
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Kiitos Hopea!
      Kaksi viikkoa tuntuu pitkältä odotteluajalta….Mä plussasin ihan selkeän viivan ja digitesti näytti 2-3 vko, kun oli pp12. Varsinainen testipäivä oli vasta pp 14. Varmasti olisi siis näyttänyt jo aiemmin, koska viikkoja oli kertynyt jo 2-3. Toivotaan, että saat plussan testiin 🙂

      Sabrinalle tsemppiä hoitoihin! Ihmeellisesti siihen pistämiseenkin vaan tottui.

      Tsemppiä kaikille muillekin !

      Mulla on nyt tullut parina päivänä rusehtavaa vuotoa Lutinuksen mukana. Soitin tänään neuvolaan. Asialle ei kuulemma voi tehdä mitään, kun raskaus vasta niin alussa. Käski seurata tilannetta, ja sanoi että jos kesken menee, niin sillekään ei voi mitään. Tiedän se kyllä, mutta jotenkin tämä viimeinen jäi päällimmäisenä mieleen ja iski vaan isompi ahdistus…

    • #17848
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Minkälaista kipulääkettä ootte saanu keräyksessä?

    • #17849
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Hei kaikki!

      Kirjoittelen tänne ensimmäistä kertaa. Meillä on menossa ensimmäinen IVF/ICSI hoito julkisella. Takana viisi inseminaatiota ilman tulosta ja yritystä yhteensä kaksi vuotta. Hoitomuotona meillä on lyhyt kaava ja tänään ultrassa näkyi reilut 10 munarakkulaa molemmin puolin. Lääkärin mukaan se on hyvä tulos. Käytössä minulla on ollut gonal-f + cetrotide ja samalla jatketaan. Perjantaina seuraava ultra, ja silloin päätetään punktiopäivä. Onko teillä antaa jotain hyvää vinkkejä punktioon ja erityisesti siitä selviämiseen?

      Tsemppiä kaikille muillekin ja onnittelut plussanneille. Vaikka en olekaan aikaisemmin uskaltautunut kirjoittamaan, olen kyllä seurannut taivaltanne jo pidemmän aikaa.. 🙂

    • #17850
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Mä en muista mitä kaikkee rauhoittavaa sain,mutta sain lääkkeitä suun ja tipan kautta.
      Toimenpiteen jälkeen olin aika pökerryksissä pitkäänkin. Kun vihdoin päästiin lähtemään, hoitaja tarjosi oksennuspussia mukaan. Itse olin sitä mieltä,että sitä ei tarvita. Mies nappasi sen kuitenkin mukaan. Ja niinhän siinä sitten kävi, että pussille oli tarvetta, koska oksentaminen alkoi sitten autossa ☹️

      Siinä minun vinkkini 😉

      Tsemppiä punktioon!

    • #17852
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Pikainen päivitys omaan tilanteeseen eli myös ma testi oli puhdas nega. Nyt sitten odotellaan uutta kiertoa, eilen tiputteli jo vähän, samoin kuin tänään eli alkanevat varmaan viimeistään huomenna. Pakkasessa olis sit vika yritys jäljellä, mutta taitaa seuraava kierto mennä ohi, kun pääsiäinen osuu tuohon mukavasti just todennäköisille siirtopäiville. Eli sit varmaan vasta seuraavasta kierrosta yritystä.

      Hengisesti olen jo valmistautunut siihen, että uusi hoitokerta pistoksineen alkaa. Niin toivoin, etten ois joutunut enää uudelleen, kun pakkasessa oli kuitenkin 5 alkiota, niin kyllähän niillä sisarus tehdään..juu no ei taidettu tehdä.

      Olen myös alkanut valmistautua siihen, että sitä ei tule. Pakkasesta kun on siittiöt käytetty ens kerralla, niin se oli sit siinä. Sitähän ei tiedä saadaanko enää hedelmöitettyä ylipäätänsä mitään, jos jäljellä olevat siittiöt ei selviä sulatuksesta. Sittenhän se taru loppui siihen.

      No mut tsemppiä teille muille eri vaiheisiin. Täällä uidaan nyt vähän mustemmissa vesissä taas hetki ja sit yritetään taas repiä jostain toivon pilkahdus.

    • #17853
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Hopea, yhdestä metotreksaattipiikistä tulee kuukauden tauko yritykseen. Ei siis paha, sehän tulisi joka tapauksessa, kun pitää odottaa hCG:n lasku nollaan saakka (ja odotella seuraavaa kiertoa). Jos piikki joudutaan uusimaan, karenssi nousee kolmeen kuukauteen. Itse parhaillaan jännäilen sitä, joudutaanko uusimaan. Aamulla kävin labrassa ja maanantaina taas. Sormet ristissä…

    • #17854
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Felia: Hyvä ettei tuon pidempää ”pakkotaukoa” tule. Toivottavasti nyt vaan yksi pistos riittää. On varmasti ihan riittävän raskas tilanne ilman pitkittymistäkin. <3

      Mimmulle pahoittelut negasta! Toivotaan että viimeinen huurunenä yllättää teidät positiivisesti. 🙂

      Sabrina: Itse sain ensin Dormicumia (midatsolaamia eli rauhottavaa) suoneen ja melkein heti perään Rapifeniä (alfentaniilia eli fentanyyli-johdannaista voimakasta ja nopeavaikutteista kipulääkettä). Sivuvaikutuksia ei mulle tullut, päässä vaan pyöri kiitettävästi. 😀 Ja nopeasti lääkkeiden vaikutus myös meni ohi.

      Moonalle tervetuloa joukkoon! Punktioon en osaa oikein neuvoja antaa, jokainen kokee sen niin eri tavalla ja toisella menee helpommin, toisella on enemmän haasteita. Nopeasti se on onneksi ohi. 🙂

    • #17856
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Mulla viimeksi punktiossa tipalla kipulääkettä ja antibioottia (endometriooman takia). Rauhoittavia en halunnut.

      Mulla jäikin viime kierto tosi lyhyeksi, joten pääsin aloittamaan Procrenit luultua aiemmin. Ivf-hoitaja suositteli, että käyn esim. työterveyshoitajalla pistättämässä. Siellä tulin siihen tulokseen, että seuraavat taidan pistää itse, ei se juurikaan kummempi ollut kun muutkaan hormoonit. Toivottavasti säästyn kaikilta sivuoireilta! Näillä näkymin punktio on viikkoa ennen juhannusta.

      Onko teillä muilla siirron jälkeinen kierto ollut normaali? Mulla on aina tosi lyhyt. Kuten nytkin, pas-siirron jälkeinen ”normikierto” vain 22 päivää. Siksi pas-hoidoissa pidinkin ns. välikierron ennen uutta siirtoa.

      Tsemppiä kaikille omiin vaiheisiin!

    • #17858
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Heip! Tänään pp 10, ei oo ollu muita tuntemuksia ku vatsa sekaisin ja koko ajan nälkä (lutinus?). Tein testin aamulla ja puhtaalta negalta näytti apteekin r-testi. Ovistestissä haamu (mut ovis varmaan muutenkin osunee näihin aikoihin joten se siitä..) Ootteko koskaan testanneet raskautta ovistestillä? Joku joskus kirjoitti että sillä raskaus näkyis aikasemmin.. Mulla virall8nen testipäivä maanantaina.. Mietin ihan samaa, mitä täällä on pohdittu: miksi ei tartu/kiinnity?? Turhauttaa, kun lääkärikin totes viimeksi vaan, että tää on vasta kolmas yritys, en saanut kiinnittymispiikkiä tai mitään muutakaan. Samaistun ajatuksiinne siitä, että ihmetyttää ja turhauttaa, kun eri lääkärit eri puolella Suomea toimivat ja ajattelevat eri tavoin. ?

    • #17859
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Oon tehny kerran ovistestillä raskaustesti mielessä paria päivää ennen kun menkkojen piti alkaa, haamu siihe n tuli ja menkat alko samana päivänä.
      Sitten kun lueskelin asiasta enemmän niin ihan normaalia että haamua näyttää.. Voi toki näyttää myös raskauden, jotenkin kaks piippunen juttu..
      Huomenna olis eka ultra, osaavatkohan sanoa aikataulusta tarkemmin..

    • #17861
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Nyt on julkisen kolmas eli viimeinen Ivf tehty ja tänään alkio siirretty. Yhtä alkiota seurataan vielä, jos selviää, pakastetaan. Ihanaa, että siirtoon päästiin, mutta jotenkin tyhjä olo.. Edessä kaksi viikkoa odottelua lugesteronin kanssa.

    • #17862
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Tsemppiä Martta <3

    • #17864
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Juu, tsemppiä Martta ❤️ Sekoilin jotain, ovishan tietty oli jo ennen siirtoa.. Ja juu, Sabrina, mäkin lueskelin tosta ovistestistä ja ilmeisesti se voi näyttää haamua vaikka lähes koko kierron ajan, mut vain tumma/kirkas viiva merkkaa mitään, ovulaatiota tai raskautta… Mul on taas vissiin erilainen siirto/kierto kuin ennen – ennen menkat tuli aina vasta päiviä testin ja lugejen jälkeen, nyt tänään alkoi jotain pientä tiputtelua lutinuksen sekaan..

    • #17865
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Kiitos paljon❤️

    • #17867
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Tää on kyllä ihan älytöntä. Maanantaina (5+6) kävin ultrassa vuodon vuoksin niin ei näkynyt kuin ruskuaispussi ja koko oli ehkä pienehkö.Lääkäri antoi lisä aikaa tähän päivään. Silloin jo puhuttiin, et saa lääkkeellisen tyhjennyksen sitten viikonloppua vasten.
      Maanantaina vuoto vielä lisääntyi ja mukana tuli isoja hyytymiä. Lisäksi oli kauheat alavatsa kivut. Tämä toistui torstaina. Mut mitenkäs sit tänään kävikään kun ultraan menin. Sieltähän löytyi syke ja ihan viikkoja vastasi.
      Ei tiedetä miksi vuotaa, lääkäri epäili että vuotaisiko vasemmanpuolen limakalvo? Mulla siis kaksiosainen kohtu. Nyt ensimmäistä kertaa raskaus on oikealla puolella,kaikki muut ovat olleet vasemmalla puolella.
      Mut nyt viikko saikulla ja ensi perjantaina katsomaan tilanne uudestaan. Eihän tämä nyt ihan ehkä ideaali tilanne ole, mut viikon saan ainakin olla raskaana ?

    • #17869
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Onko kellään kokemusta menopurista? Alavatsa aivan järkyttävän turvoksissa ja nippailee ikävästi..

    • #17875
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Hei, juu, Sabrina, mulla on ollu koko ajan menopur, ja mulla se on toiminu ihan hyvin, vaikka paljon oon joutunu pistelee, n. 300 iu. Ja juu, vatsa on ollu turvoksissa ja kipeä ja lähellä punktiota kävely on ollu hankalaa ja sellasta varovaista.

      Mut haluisin kysyy teiltä: mulla on virallinen testipäivä vasta ma, mut eilen alko vuoto ja tein taas tänään testin (nega). Jättäisittekö lutinukset jo pois vai käyttäisitte niitä maanantaihin asti? Ja osaako joku sanoa, pystyiskö heti samaisesta kierrosta kokeilee uutta passia..? Ellei sit osuis ultrat just pääsiäispyhille tms..

      Koska vuoto alko kunnolla vasta eilen päivällä, en pystyny eilen vielä soittaa asioista klinikalle, vaan jää maanantaihin.. ?

    • #17876
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Mnää, en osaa tohon lutinuksien lopettamiseen ottaa kantaa. Mutta meillä oli pas viime kierrosta, saatiin plussa joka lähti heti haalistuun ja vuoto alkoi muutamia päiviä myöhemmin. Nyt siirrettiin maanantaina uusi alkio. Eli mulle ainakin tehtiin heti uusi pas.

    • #17877
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Mä just perjantaina soitin polille kun mulla alkoi tulemaan pientä vuotoa.Sieltä sanottiin,että vaikka vuoto yltyisi niin lääkettä ei saa lopettaa. Joskus on kuulemma käynyt niin, että vuoto on alkanut ja sit lääke lopetettu omin päin ja kun menty varhaisultraan, niin raskaus onkin jatkunut. Ja lääkkeen lopettaminen voi aiheuttaa keskenmenon.

    • #17878
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Marikki, mut entäs tilanteessa jossa pp10 nega, pp12 nega ja siis 5 pv blasto eli kyl jo ois sen plussan pitäny tulla.. ? En tietty edes miettis lääkkeen lopetusta jos ois plussa.. mut tiedä näitä, kiitos vastauksista! ?

    • #17879
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Moikka! Ensimmäinen ivf menossa, eilen oli punktio (kaksi otettiin, joista toinen toivottavasti ok). Tuoresiirto toivottavasti edessä maanantaina.

      Nyt huolena se, että sain lääkäriltä ja hoitajalta eri ohjeet Crinoneen :/ Klinikka tietty kiinni… Eli reseptissä lukee ”aloitus ma aamuna, 1x crinone” ja hoitajan ohjeen mukaan la illasta alkaa 2x ilta ja 1x aamu. Maanantaina klo 12 on lääkäri. Soitin perjantaina, kun huomasin tuon eri aloitusajan ja sanoivat, etta lauantai on oikein. Määrää en huomannut kysyä :’(

      Onko siis joku saanut punkition ja tuoresiirron välillä 3 annosta crinonea/ päivä? Olen ihan tuon kirjoittanut ylös klinikalla, että sillä varmaan menen mutta toki nyt on vähän ikävät fiilikset 🙁

      Esittäydyn paremmin kohta. Ikää on 42 v, se vaikuttanee lääkkeiden määriin myös.

    • #17880
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Nala: Mulla ei oo ollu koskaan Crinone käytössä, mutta noissa meidän ohjeissa (lääkkeellinen PAS) lukee myös Crinonen annostelu, ja siinä se on vain aamuisin. Olisko tuoresiirroissa sit sama? Minusta luget voi annostella 1 aamulla 2 illalla, niin oisko tullut hoitajalla ajatuskatkos ja laittanu vahingossa lugen annostelun ohjeeseen, kun sitä kuitenkin yleisemmin käytetään? Mutta tämä nyt on ihan arvailua, ei mitään varmaa tietoa…

      mnää: Komppaan sekä Iikkua että Marikkia. Meillekin lupailtiin uutta PAS:a heti seuraavaan kiertoon jos tästä ei tuu plussaa. Mut toisaalta kans ohjeistettiin, että aina pitää odottaa viralliseen testipäivään ennen kun lääkkeet lopettaa vaikka olis vuotoakin. Vaikea valinta varmasti miten tekee! Toisaalta aina kannattaa malttaa katsoa kierto loppuun saakka, mut tiedän myös sen miten turhalle se lääkkeiden käyttö tuntuu jos on itsellä jo se olo ettei plussaa ole tulossa…

    • #17881
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Kiitos Hopea 🙂 Voi tosiaan olla niin.

      Löysin tämän ohjeen (https://hoito-ohjeet.fi/OhjepankkiVSSHP/Munasolupunktio%20ja%20alkionsiirto.pdf) ja ehkä menen nyt tuon ohjeen mukaisella 1x aamu ja 1x ilta. Tuo lääkäri ehkä laittoin tuon 1x ma aamu lääkkeeseen, koska ma päivällä on lääkäriaika. Huonolla tuurilla ei tosin ole mitään siirrettävääkään. No, maanaantaina tiedetään lisää.

      Punktio oli ihan kivuton, kamalinta oli Orgalutran. Siis sattui tunnin piikityksen jälkeenkin. Eli maanantaina selviää tuleeko siirto vai lähdetäänkö pohtimaan seuraavaa kasvattelua 🙂 Pakkaseen ei saatu mitään.

    • #17883
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Hei kaikille,
      olen lueskellut jonkin aikaa keskusteluja ja tänään päätin rekisteröityä ja kirjoittaa oman viestini. Meillä on mieheni kanssa ensimmäinen ivf menossa, tiistaina on ultra ja saamme tietää, päästäänkö keräämään. Ensimmäisessä ultrassa tilanne vaikutti lääkärin mukaan hyvälle, munarakkuloita oli 8 ja 9, mutta toisessa ultrassa näkyi, että vain muutamia oli lähtenyt kasvamaan. Lääkitystä on nyt lisätty ja toivon parasta.

      Olen 35, täytän ensi kuussa 36, ja mieheni on 36. Lapsettomuuden syy on munanjohtimien tukos, olemme yksityisellä hoidossa ja tämä on ensimmäinen hoitomme lapsettomuuteen. Ehdimme yrittää yli vuoden ilman ehkäisyä ennen kuin tajusimme lähteä hakemaan apua.

      Jännittää, auttaako nyt lääkityksen nosto.

    • #17884
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Moi Tomomi!
      Meillä myös tiistaina toinen ultra, viime ultrassa näytti hyvälle.
      Jos keräys toteutuu niin se on sitten loppu viikolla.
      Tsemppiä teille 🙂

    • #17887
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Hei kaikille,

      Mnäälle muutama vastaus tai kokemus omista hoidoistani. Minulle on tehty PAS:seja päräkkäisiin kiertoihin. Tuoresiirron jälkeen piti pitää taukoa, mutta sekään ei ollut ehdotonta. Kiinnityspiikin, Gonapeptyl, olen saanut PAS:seihin, mutta lääkärit ovat sanoneet sen vaikutuksen olevan vähäistä, jos edes auttaa. Olen kuitenkin ottanut 2 viimeistä kertaa, koska kaikki oljenkorret on otettava. Luget olen lopettanut testipäivään, kun on ollut puhtaita negoja, myös viimeksi kun kotitestailin. Minulla ei ollut mitään raskaustuntemuksia, ja olen joskus ollut raskaana (viimeksi reilu vuosi sitten) ja sen olen kyllä kehossani huomannut testaamattakin.

      Meillä on tällä viikolla projektimme viimeiset yritykset. Huomenna otetaan kaikki (4) loput murut sulamaan ja viljellään torstaihin asti, jos säilyvät hengissä, ja sitten siirretään. Viimeksi ei pitkällä viljelyllä jäänyt kuin 1/5 siirtoon, vaikka olivat toppia ja kakkosta yksi alkio. Sulatuksen selvisivät, mutta sitten jakautuminen hidastui ja hiipuilivat…

      Olen itse pitänyt kiinnittymistä ongelmana, mutta nyt lääkäri taas vakuutteli, että kyllä se on munasolujen laatu (44-vuotiaalla), joka estää hyvänkin blastokystin kiinnittymisen. Kohdunlimakalvoja ja rakennetta on kehunut jo 3 eri lääkäriä, eipä paljon auta, eikä lohduta. Toivo on kyllä aikalailla kateissa, ja nyt pitäisi olla stressaamatta.

    • #17888
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Täällä pp7 ja tuhruvuotoa. Kyllä sitä yrittää vielä ajatella positiivisesti, että jospa siellä on vaan pesänrakennus menossa, mutta vaikeaa on. On se tunne, kun haluaisi tehdä mitä vaan että alkio tarrais lujasti kiinni ja pysyis matkassa seuraavat noin 9kk, mutta kun mitään ei voi tehdä. Voi vaan odottaa ja odottaa ja taas odottaa. Vituttaa miks tän pitää olla näin vaikeeta.

    • #17894
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Voi, tsemppiä Hopea! Tiedän niin tuon tunteen..

      Pieni päivitys omaan tilanteeseen punktio oli ma ja saaliiksi saatiin 12 solua. Näistä 6 on nyt hedelmöittynyt ja huomenna edessä on tuoresiirto. Vaikka kaikki meneekin nyt ihan suunnitelmien mukaan (lukuunottamatta kivuliasta punktiota, joka tehtiin ilman puudutusta), olo on jotenkin pettynyt. Jotenkin ennen tätä hoitoa ajattelin, että soluja saataisiin enemmän. Toisaalta, plussaan tarvitaan vain yksi. Millaisia saaliita teillä muilla on ollut ? Meillä on siis käytössä lyhyt kaava. Ilmeisesti tässä soluja tulee yleisesti vähemmän?

    • #17896
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Tsemppiä kaille vahvoille naisille täällä! Siirryn toiveikkaana toiselle foorumille, muiden plussanneiden kanssa.

    • #17905
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Täällä pistellään vielä loppuviikko, ens maanantaina keräys ja siirto olisi sitten torstaina..
      Aluksi suunnitteli keräyksen tän viikon lopulle, mutta täytyy kasvatella vielä.

      Onko teillä ollu siirrossa mies mukana?
      Tässä mietitään että lähteekö, töistä joutunut olemaan paljon pois, toki hyvän syyn takia mutta kokisin kyllä pärjääväni yksin siellä..

      • #17906
        Nimetön
        Ei-aktiivinen

        Sabrina: siirto oli kyllä niin nopea ja helppo juttu, että tuskin jatkossa mies tulee mukaan 🙂 Ekalla kertaa oli mutta tuo aika oli varattu siirtoon tai jos siihen ei päästä, jatkosuunnitelmien tekoon. Onnea matkaan!

    • #17907
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Sabrina: Mä kysyin tätä asiaa maanantaina hoitajalta ja hän sanoi, että miestä ei kannata ottaa mukaan. Ei kuulemma mahdu huoneeseen. Vähän tätä ihmettelin, mutta men en nyt sitten yksin.

    • #17909
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Minulla on ollut mies mukana aina punktiossa. Sitä on polilta jopa suositeltu.

      Täällä eletään pp6. Mitään oireita ei ole. Jotenkin hyvin vahvasti tunne, että ei onnistunut.. Onko muilla piinapäivät menossa?

    • #17910
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Mulla on ollut mies mukana punktiossa ja siirrossa, mutta siirrossa vain lähinnä ”kokemuksen vuoksi”. Ei siihen siis välttämättä miehen tukea tarvitse, mutta hänellekin on ollut tärkeää olla mukana. 🙂

      Täällä pp9 menossa. Tuhrua tuli vielä eilen mutta nyt ei vuoda enää. Vähän väliä mahaa kipristelee, pahoinvointia ollut siitä lähtien kun Zumenonit alotin. Eli oireiden perusteella ei voi päätellä yhtään mitään… Malttamattomana tein jo testinkin ja siihen tuli roskis-haamu, niin siitäkään ei pysty päättelemään mitään. Piinapäivät alkaa olla nimensä mukaisia…

    • #17911
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Punktiossa en ehkä kokenut, että juuri siinä operaatiossa olisi pakko miehen olla tukenani. Ennen ajattelin, että yksin en kestä. Osalle kumppaneista tuollainen voi olla pelottavakin paikka, se on eri katsella sivusta. Pyörtyvä mies siitä nyt vielä puuttuisi 😀 Ei toki mitään haittaakaan ollut, että mukaan halusi ja tuli.

      Mutta punktion jälkeen klinikalla ja kotonakin seura oli ihanaa. Sai juoksuttaa toista hakemaan juotavaa yms. Ja toki jutella 🙂

      Vatsa on nyt ihan turvonnut. Crinone varmaan aiheuttaa? Huomasin onneksi myös, että lisää tarvitaan pääsiäiseksi ja soitin reseptin valmiiksi. Testata pitäisi 1.4.

    • #17914
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Meillä mies ollu mukana joka paikassa… ultrauksissa, punktiossa, siirroissa. En koe, että olisi tarvinnut. Mut hälle ollut tärkeää saada olla mukana, niin on ollut.

      Täällä menossa pp9, viis päivänen blasto siirrettiin viime maanantaina. Alkio siis tänään kaks viikkonen. Tein digin aamulla, raskaana 2-3 tuli näyttöön. Kunpa tämä nyt viihtyis mukana ja olis sielä missä pitää.

    • #17917
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Onnittelut plussasta Iikka!

      Mulla mies kans ois halunnut mukaan sekä punktioon on että siirtoon, mut ainakaan tyksissä se ei onnistunut. Punktion ajan mies odotteli aulassa ja saattoi sitten kotiin.

      Mullakin alkoivat nyt piinapäivät. Tuoresiirtoon on saatiin yksi top-alkio, mutta pakkaseen ei toistaiseksi mitään. Ilmeisesti yksi alkio kuukahti jo ensi metreillä ja loput ovat jakautuneet hitaasti. Niiden viljelyä siis päätettiin nyt jatkaa ja huomenna tiedetään, onko niistä pakastimeen. Onko muilla kokemuksia tällaisista hitaasta tapauksista?

    • #17924
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Onnittelut plussasta Iikku!

      Meillä saatiin keräyksessä kahdeksan munasolua, joista seitsemän hedelmöittyi.
      Yksi 8-soluinen top-alkio saatiin tuoresiirtona ja kuusi muuta joutuivat jatkoviljelyyn. Mikään näistä hitaista ei kuitenkaan jaksanut selviytyä pakkaseen 🙁

    • #17926
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Voi ikävä kuulla Purina! Onneksi tuo top-alkio toi teille plussan! Meillä taisi käydä hyvä tuuri, sillä meidän jatkoviljely auttoi ja kaikki viisi alkiota, joiden kohtalo vaikutti eilen vielä epäselvältä, selviytyivätkin pakkaseen.

    • #17933
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Kyselen teiltä nyt ihan typeriä, mutta miten teillä on viimeiset pistokset ollu? Tänään olisi viimeinen menopur pikkuisen pienemmällä annostuksella sekä orgalutran. Huomenna illalla ovitrelle ja maanantai aamuna keräykseen.

      Pelottaa ihan julmetusti. Hirveitä painajaisia nähny viikon aikana..
      Sain tiistaina rauhoittavan mukaan jonka otan maanantaina ennen lähtöä, sekä saan siellä suoneen rauhoittavaa ja kipulääkettä..

      • #17934
        Nimetön
        Ei-aktiivinen

        Mulla oli eri lääkkeet (gonal-f ja cetrotide). Muuten sama meininki, paitsi, että otin jarrun vielä ovitrelle-päivänä. Kovasti tsemppiä punktioon. Se ei loppujen lopuksi ollut yhtään paha. Itse sain vain kipulääkettä ja tosiaan toiselta puolelta ei pystytty edes puuduttamaan, mutta hyvin sen kesti. Olen myös toipunut tosi hyvin, vaikka lääkärin mukaan punktio oli vaikeammasta päästä.

    • #17938
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Sabrina, minulla oli täysin samalla tavalla viimeiset pistokset poislukien olgalutran. Olen jännittänyt kaikkia punktioita jostain syystä etukäteen, vaikka kaikki kolme ovat menneet hyvin. Suoneen saatavat lääkkeet kyllä toimii 🙂

    • #17939
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Mulla on menossa nyt piinapäivä 8. Mitään muita oireita ei ole, mutta muutaman päivän ajan sivuttaisessa lantion liikkeessä tuntuu kuin kohtu ”heiluisi” ja olisi raskas?? Huomasin tämän tanssitunnilla, kävellessä ei siis tunnu mitään. Voikohan luget aiheuttaa tuon? Vitsit miten pelottaa ja jännittää miten kävi..

    • #17948
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Sabrinalle tsemppiä, toivottavasti menee kivuttomasti 🙂 Minulla oli vain epämielyttävää, rauhoittavaa en halunnut ja puudutusta ei laitettu, kun vain toisesta munasarjasta otettiin. Eli kotota otin panadolin ja klinikalla pään sekaisin suoneen laitettavalla kipulääkkeellä 😀 Vuorokauden punktion jälkeen olin aiks kipeä, sitten helpotti. Muutama päivä pientä särkyä mutta lämpötyynyllä pärjäsi.

      Oma lääkäri oli lomalla eli toinen ja kolmas lääkäri hoitivat punktion ja siirron. Vähän siis tietopuolelta jäi uupumaan. Huomasin laskusta, että ICSI meille sitten tehtiin.

    • #17950
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Kiitos teille, näillä tsempeillä pääsee jo pitkälle! <3
      Jaksamisia kaikille omiin vaiheisiin, on tää henkisesti aikamoista vuoristorataa.

    • #17961
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Liityn joukkoon. Yritystä takana 5v. Ei selvää syytä; pieni endometrioosiepäily. On ollut myös puhetta ”pco-tyyppisistä” munasarjoista, toinen lääkäri puhui negatiiviseen sävyyn ja toinen totesi vain niiden kuuluvankin olevan sellaiset?? En ole asiaan sen ihmeemmin sitten perehtynyt. Ikää 28v. Ensimmäinen punktio ja ivf/pas tulossa.

      Lääkäri lupaili varmoja tuloksia. Olisi mukana vielä kuulla teidän iät ja montako hoitoa takana?

      ?

    • #17962
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Hei Ananas,
      Meillä mies 39 ja minä 30v. Meillä oli ensimmäinen IVF-hoito, josta siirrettiin tuoresiirtona yksi alkio ja siitä plussa, nyt laskennallinen rv 8+0. Pakasteeseen ei saatu mitään tällä kertaa.

      Tokihan me kaikki toivomme, että ensimmäisellä kerralla tärppää, mutta kun aloitat hoitorumban, niin huomaat, että siinä tulee monen monta jännitysmomenttia.

      En halua maalta piruja seinille, mutta lääkärin ei pitäisi mielestäni kuitenkaan lupailla varmoja tuloksia, koska näissä hoidoissa on kyllä huomannut että mikään ei ole niin varmaa kuin epävarmuus :/

      Tsemppiä toivotan kovasti kuitenkin!

    • #17976
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Minun mielestäni myös lääkäri olisi voinut valita sanansa hieman eritavalla. Toisaalta niinkuin jo miehelle sanoin, pettymyksiä kun on takana jo 60, ei hirveästi ole luottoa tulevaan. Kirves on heitetty kaivoon jo kauan sitten. Aina kuitenkin tähän asti on saanut toivon hivenen jostain pienestäkin.. Viime kesän lopulla sain lääkäriltä terolut kuurin pariksi kuukaudeksi, joka sai ovulaatiota ja tiputteluvuotoa kuriin. Silloin hetken jaksoin uskoa parempaan, mutta eihän siitä toivottua tulosta tullut.

      Kierto erittäin säännöllinen, ovulaatio tulee melko myöhään ja aikaisemmin tiputteluvuoto alkoi jo noin viikko ovulaatiosta. Tiputteluvuoto on vähentynyt nyt huomattavasti.

      Kaipa lääkäri näki tällä hetkellä vellovan synkkyyden, jonka takia lupaili hyviä tuloksia. Lääkäri hieman naureskeli kun kyselin jo luovutetuista munasoluista.. Lääkäri oli kyllä erittäin mukava ja tsemppaava.

      Miten muuten olette saaneet työt sovitettua hoitojen kanssa? Oletteko puhuneet töissä pomolle, työkavereille..? Onko kukaan ihmetellyt?

      ?

    • #17978
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Malttamattomana tein tänään päivällä testin eli pp11. Tuli haalea plussa. En tiedä mitä ajatella.. Toisaalta toiveikas ja toisaalta pelottaa, kun kaksi kertaa näiden vuosien aikana on plussa tullut ja jo muutaman päivän päästä mennyt kesken.

    • #17979
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Onnea Martta!

      Meillä on käynnissä ensimmäinen ivf/icsi. Menossa nyt tuoresiirron jälkeen pp5, ja päivät kuluvat todella hitaasti. Mitään kummempia oireitakaan ei ole ilmaantunut, joten olen jo valmis heittämään pyyhkeen kehään. Rinnat tosin ovat tosi tosi turvonneet, mutta tämä johtuu varmaan lääkkeistä.

      No enää reilu viikko veritestiin, elleivät kuukautiset ala ennen. Oman mielenrauhan säilyttämiseksi olen päättänyt jättää kotitestailut tällä kertaa kokonaan väliin.

    • #17984
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Varovainen kiitos ☺️
      Mun piti myös olla testaamatta ennen virallista päivää, mutta mutta näin siinä taas kävi.. Nämä päivät tosiaan ovat pitkiä ja hitaita. Minulla siis ohjeena tehdä kotitesti torstaina pp14, veritestiä ei siis tehdä ellei tule jotain syytä tarkistaa.

      Niin ja minullakaan ei ole mitään oireita, senkin vuoksi olen aika varovaisin mielin.

    • #18000
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Onnea Iikku plussasta!

      Martalle myös onnea!

      Me oltiin miehen kanssa 32v kun eka icsi, jonka tuoresiirrosta vauva. Nyt yritetty saman hoidon pas:lla onnistua, viimeinen yritys lähdössä niistä seuraavaksi. Nyt meillä ikää 34v.

      Eilen kävin ultrassa, 14mm folli löytyi ja limis päälle 7mm. Nyt sit ootellaan milloin ovis plussa tulisi, aikaisintaan sais tulla torstaina, että siirtoon päästään. Toistaseksi viivat ollut kyllä ihan olemattomia, että kai sitä toivoa vielä on. Päädyttiin myös siihen, että aloitetaan metformin joko nyt heti jos pääsiäinen sotkee siirtoaikataulun tai sit viimestään jos vika siirto tuottaa negan. Mulla siis oli raskausdiabetes, jota loppuvaiheessa lääkittiin metformiinilla ja aina ollu ennen raskauttakin paastosokerit normaalin ylärajalla, nyt tammikuussa mitattuna 5.9. Niin jos saadaan sit apua parempiin tuloksiin seuraavaan icsiin/siirtoihin.

    • #18017
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Onnea Iikku ja Martta! 🙂

      Minä kävin eilen verikokeessa, ja tänään sain tuloksen: hCG 1126! Eli raskaana ollaan ihan kirkkaasti. 🙂 Sain tosin Clearbluen testillä kotona jo etukäteen selvän plussan, niin plussa ei ollut enää yllätys, mutta en olisi ihan noin korkeaa arvoa odottanut. 😀 Viiterajoissa on kuitenkin vielä hyvin kuulemma, kun blastokysti siirrettiin ja pp14 tuo verikoe otettiin. Nyt siirryn jännäilemään tuonne plussanneiden puolelle, ja toivon kovasti etten joudu tälle puolelle enää palaamaan. Toivotan teille kaikille ihan hirmuisesti tsemppiä ja jaksamista hoitoihin! Varmasti käyn vielä täällä lukemassa teidän kuulumisia, ja toivottavasti plussatuulet jatkaa täällä puhallustaan. 🙂

      Tässä muuten vielä mielenkiintoinen linkki blastokystien luokittelusta, jos kiinnostaa käydä lukemassa: https://www.advancedfertility.com/blastocystimages.htm

    • #18023
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Maanantaista selvitty sekaisin ajatuksin.. Kaikki meni ihan ok tilanteeseen nähden, olihan tuo omanlaisensa kokemus. Mutta..
      Lääkäri soitti eilen, 7 munasolua saaliina, ikäväkseen joutui kertomaan että miehen näytteessä ei käypäsiä siittiöitä 🙁
      Ennen kun alettiin tähän, mies kävi näytteen antamassa jolloin niitä oli riittävästi. Tällöin ei otettu talteen mitään. Mies käy siis uudestaan antamassa näytteen ja jos siittiöitä löytyy, sulatellaan munasolut ja siitä sitten jatkot.
      Tikuttelen seuraavaan oviksen ja sitten soittoa klinikalle..

    • #18028
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Onnea Hopea plussasta! Toivottavasti et palaa tänne 😉

    • #18030
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Täällä fiilikset vähän huonot. Testi näyttää edelleen hyvin hyvin haaleaa plussaa. Huomenna pp14 virallinen testipäivä.. Voikohan se tuosta enää voimistua vai oliko vain kiinnittymisyritys?? Tuoresiirtona 3 päivän ikäinen alkio siis laitettiin.

    • #18031
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Onnea myös Hopealle!

      Martta, älä vielä heitä kirvestä kaivoon! Haaleakin plussa kuitenkin kertoo, että jotain siellä tapahtuu. Pystyisitkö pyytämään veritestiä? Siitä näkisi ainakin suoraan arvon. Jännä, miten käytännöt vaihtelevat eri puolilla. Meille määrättiin heti veritesti.

      Sabrinalle voimia! Sanoiko lääkäri, mistä tuo ongelma voi johtua? Meilläkin taustalla malefactor. Mä jännitin punktiopäivänäkin jopa enemmän miehen suoritusta. Meillä kävi nimittäin kerran ennen inssiä niin et tavara meni purkista ohi..

    • #18032
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Moona, ei lääkäri osannut sanoa sen kummempaa.. Myöhemmin soitin vielä tarkistaakseni muita asioita, labrastakaan ei osannut sanoa mitään.
      Tässä on kuitenkin pelivaraa antaa näyte pariinkin kertaan jos tarve vaatii, ensiviikolla mies menee uudemman kerran ja selviää sitten lisää.

      • #18033
        Nimetön
        Ei-aktiivinen

        Kuulostaa hyvältä! Meillä on ainakin insseissä näytteet vaihdellut tosi paljon, joten yhden perusteella ei kannata tehdä kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä.

    • #18036
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Onnea plussalaisille 🙂

      Ja Martta, jos yhtään helpottaa oloa, niin täällä virallisena testipäivänä tehty hyvinkin haalea plussa ja tänään rv 8+4 ja ultrassa jo tavattu 🙂

    • #18037
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Purina, kiitos helpottaa aina tuollainen tieto 🙂
      Täytyy tosiaan huomenna pyytää veritestiä, jos edelleen haalea. Toki voivat sitä itsekin ehdottaa.

    • #18043
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Onnea plussanneille!!

      Minulla on pp 3 menossa. Aika hyvä mieli, vaikka välillä jännittää enemmän. Maha on nippaillut siirtopäivästä asti ja paljon pissattaa, joten ehkä terolutit saavat nämä oireet aikaan. Yritin etsiä tietoa, mitä eri päivinä voisi/pitäisi tapahtua, mutta en oikein löytänyt. Ehkä näitä ei kannata liikaa tutkia.

    • #18047
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Pp 10 täällä ja aina välillä tuntuu, että menkat alkamassa. Ei muuta oiretta. Eli ei tosiaan odotukset ole korkealla. Sunnuntaina sitten testailua (pp13). Öisin iskee aina ahdistus, päivät menevät onneksi nopeasti.

    • #18056
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Hei kaikille,

      olen uusi täällä, joten kerron lyhyesti tarinamme. Meillä on takana täysin terveen esikoistyttäremme selittämätön kohtukuolema lokakuussa 2016 (rv 26+6), keskenmeno huhtikuussa 2017 ja tuulimunaraskaus lokakuussa 2017. Kaikki nämä olivat luomuraskauksia, mutta näiden kahden viimeisen tapahtuman ja erityisesti ikäni takia käännyimme viime vuoden lopussa lapsettomuusklinikan puoleen.

      Joulukuun IVF-hoidossa saatiin hyvä vaste määrällisesti, mutta ongelmana on laatu (11 kypsää munasolua, joista kahdeksan hedelmöittyi ja seitsemän jaksoi päivään viisi tai kuusi. Vain yksi näistä kehittyi blastokystiksi josta tuoresiirto, mutta ei raskautta). Syykin munasolujen huonoon laatuun on selvä: olen 43-vuotias. Nyt on menossa toinen ja samalla viimeinen IVF-hoito. Tässä iässä on turha enää tuon enempää yrittää.

      Kävimme nyt kiirastorstaina ekassa ultrassa katsomassa mikä alakerrassa on tilanne. Saldona 10+6 pääsiäismunaa (joulukuussa tässä vaiheessa 5+4). Maanantaina menemme toiseen ultraan ja silloin tiedetään onko punktio keskiviikkona vai torstaina. Mitä nyt on tehty toisin verrattuna joulukuun hoitoon? Varsinainen hoitolääkitys on sama (Elonva, Menopur, Orgalutran, Gonapeptyl ja Ovitrelle), mutta aloitin edellisessä kierrossa myös testosteronigeelihoidon ja Donaferty-ravintolisän ja tässä hoitokierrossa myös Menopurin pari päivää aikaisemmin. Lisäksi olen ottanut useamman kuukauden ajan ubikinonia isolla päiväannoksella (600 mg), koska sen on tutkimuksissa todettu parantavan erityisesti tällaisten vanhempien naisten munasolujen laatua. No, katsotaan onko näistä nyt sitten loppujen lopuksi mitään hyötyä vai ei. Määrällisestihän näyttäisi olevan tulossa suurempi potti munasoluja, mutta laatu jää nähtäväksi.

      Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä jo 22 vuotta. Valitettavasti vauvakuume iski kovin myöhäisessä vaiheessa ja tässä nyt ollaan. Viimeisen puolentoista vuoden aikana on ollut niin järjettömän paljon surua ja vuodatettuja kyyneleitä, että ei mitään rajaa. Olemme jo päättäneet, että jos tämä hoito ei tuota tulosta, siirrymme lahjamunasolujonoon. Lisäksi olemme päättäneet, että tulipa omaa vauvaa tai ei, haluamme ryhtyä myös sijaisvanhemmiksi.

    • #18057
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Heips. Löysin eilen googlaillessani tämän foorumin ja päätinkin heti liittyä joukkoon. Vertaistuki tuntuu olevan tarpeen…

      Itsellä todettu endometrioosi, oikeassa munasarjassa reilu 3cm kysta ja pieni kystan alku myös vasemmassa. Kohdun takana (kohdun ulkopuolella ilmeisesti) myooma. AMH 0.92 eli todella surkea. Ikää 38.

      Suoraan aloitettiin IVF, koska AMH niin huono. Ensimmäinen stimu lyhyellä kaavalla. Tuloksena 3 solua, joista kaikki hedelmöittyi, mutta vain yksi jakautui. Tuoresiirto ja ei siis yhtään pakkaseen. Nega.

      Toinen stimu pitkällä kaavalla Synarelan kanssa. Viisi solua, joista kolme hedelmöittyi normaalisti, kaksi jakautui hyvin ja yksi jouduttiin heittää pois, koska jakautui niin hitaasti, joten ilmeisesti siitä ei mitään olisi tullut. Tuoresiirrosta nega ja seuraavaksi PAS. Vain yksi alkio siis pakkasessa ja se siirretään nyt tästä kierrosta (ellei osu viikonlopulle) ja sen jälkeen on pakkanen tyhjä.

      Jos tästäkin nega, niin sitten vielä yksi stimu jollain eri tekniikalla ja jos ei siitäkään, niin sitten se on siinä.

      Puolisona nainen, joten hänellä sitten jatketaan, mutta mikäli kolmannesta stimusta ei mulla plussaa, niin haave omasta biologisesta menee siinä kohtaa karille. Julkisella emme saa hoitoja ollenkaan, joten kaikki on omasta pussista ja se rajoittaa yritysten määrää.

      Kokonaisuudessaan meillä on nyt hoidot kestäneet 1.5v. Puolisolle tehtiin ensin 5 inseminaatiota ennen kuin minulta tsekattua AMH ja päätettiin huonon arvon vuoksi antaa mulle mahdollisuus tässä välissä.

      Harmittaa, että soluja saadaan niin hirveän vähän. Olisi rennompi olo, jos pakastimessa olisi enemmän tavaraa.

    • #18059
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Kylläpä on hiljentynyt tämä ketju.

      Onko muilla kokemusta ubikinonista? Itsekin olen sitä nyt säännöllisesti syönyt pari kolme kuukautta. Lääkärin mielipidettä kysyin sen suhteen, ei ollut mitään ubikinonia vastaan, mutta painotti d-vitamiinin ja foolihapon olevan tärkeimmät. Jostain luin lääkärin kieltäneen ubikinonin käytön hoitojen aikaan.

      Minkälainen ”urakka” on luovutetuilla munasoluilla? Lääkäri puhui, että pitää sitä varten käydä psykologilla jne..

      ?

      • #18066
        Nimetön
        Ei-aktiivinen

        Aiemmin söin, mutta nyt en ole uskaltanut ottaa, kun purkissa lukee, ettei sovi raskaana oleville.

    • #18060
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Tervetuloa uusille!

      Täällä vaan hiljaisesti piinaillaan.. 🙂 Menossa pp12 ja sellainen tunne et menkat alkaa ihan just.

      Ootko Nala uskaltanut jo testata? Mä siis en vaan sitkeästi odotan menkkoja / veritestiä.

    • #18061
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Negan testasin eilen. Hyvin selvä homma ClearBluen kanssa. En suuremmin pettynyt, kun olo ei raskautuneelta tuntunut. Ei mitään oireita ekan viikon jälkeen ja se toki tuli vain lääkkeistä. Katse tulevaan, reilun viikon päästä lääkärikäynti ja uudet suunnitelmat. Varmaan yksi kierto väliin ja sitten uutta yritystä.

      Miten nopeasti kuukautisten pitäisi alkaa Crinonen jälkeen? Saisi alkaa nopeasti muuten seuraava punktio saattaa osua pahan ajankohtaan. Mutta ei sille sitten mitään mahda, hoidot nyt tärkeämmät. Onneksi näyttää ekan hoitokierron jälkeen siltä, että punktiota seuraavana päivänä pystyn jo lyhyen ja rauhallisen työpäivän tekemään.

      Ubikinonia syön ja nyt aloitin myös Fonafertyn. Lisäksi olen jo pitkään käyttänyt arginiinia ja hiukan mehiläistuotteita (bee pollen, royal jelly ja bee propolis).

      Ihan huikeaa, jos jatkossa jotain pakkaseenkin saataisiin, mutta ainakin se yksi siirrettävä <3

      Näillä näkymin toukokuulla 2. ICSI 🙂

      • #18062
        Nimetön
        Ei-aktiivinen

        Ikävä kuulla Nala! Mulla vähän sama tilanne, en yhtään usko plussaan, ja ajatukset on tavallaan jo seuraavassa hoitokierrossa! Mä en oo käyttänyt muita vitamiineja kuin raskaus-multivitaa ja lisäksi d:tä.

    • #18063
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Tsemppiä Moona 🙂

      Otin tänäön vielä Crinonen, kun sen lopettamiseen ei ohjeita ollut. Eipä sitten jää harmittamaan JOS teinkin väärin. Vaikka tosiaan joku 98-99% on testin varmuus 😀 Eli soittoa klinikalle huomenna.

    • #18064
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Täälläpä vaan ihmetellään ja odotellaan että menkat alkaa ja sitten tikuttelee ovista. Menee mahdollinen siirto siis loppu kuuhun, riippuen tietenkin miten miehen näytteen kanssa käy.
      Keräys oli tosiaan silloin viikko sitten, kivut ja turvotus ei ottanu helpottuakseen. Toissa päivänä joutui käymään lääkärissä, lievää hyperiä..

    • #18065
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Kauhea päänsärky tänään ollut koko ajan. En uskalla ottaa mitään lääkettä. Siirrosta tulee huomenna viikko. Tekisi mieli testata jo, vaikka ”virallinen” testipäivä olisikin vasta lauantaina. En ole varma, olenko raskaana. Saattaahan menkkamainen olo johtua siitä, että menkat tosiaan pian alkaa.

    • #18067
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Tomomi, miekestäni Panadolia voi ottaa. Jos teillä on vasta viikko siirrosta, ei kannata varmaan vielä testailla. Eikö irroituspiikkikin näy testissä sen 10 päivää? Meillä testipäivä vasta tasan kaksi viikkoa siirrosta.

      • #18069
        Nimetön
        Ei-aktiivinen

        Kiitos Moona, en muistanut tuota irrotuspiikin vaikutusta, vaikka olinkin täältä joskus lukenut. Hoitaja sanoi, että lauantaina voisin testata ja lääläri laski, että jo perjantaina. Enpä siis ala turhaa itseäni kiduttamaan vielä alkuviikosta testauksilla.

    • #18070
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Multa otettiin liuta kokeita lauantaina, mm raskaushormoni, näytti muistaakseni 3. Siirtoa ei siis ole tehty, eli johtui juurikin irrotuspiikistä jonka olen pistänyt viikko sitten lauantaina..

    • #18072
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Terve! Tässä hieman meidän tarinasta. Mies 40 ja minä 31 ennestään yhteisiä lapsia tyttö 10v ja poika 8v. Kummatkin tulleet luomusti ja aika nopeasti saaneet alkunsa. Nyt olemme olleet n.4v ilman mitään ehkäisyä eikä ole mitään tapahtunut..kummatkin on tutkittu kaikki verikokeet otettu aukkari tehty eikä mitään vikaa ole löytynyt. Miehen simpat kuulemma huippu luokkaa:) yksi inseminaatio tehty yksityisellä ja ei tuottanut tulosta koska menkat alkoi tänään..:( seuraavaksi siirrytään suoraan ivf (lääkäri suositteli) joten ensi viikolla aika taas felicitakseen!:) saapa nähdä miten käy..

    • #18081
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Ja vuotokin sitten alkoi ja hyvä niin, tulee toukokuun mahdollinen punktio parempaan ajankohtaan 🙂 Eli lepoa tämä kierto, ensi viikolla suunnitellaan jatkoa lääkärin kanssa. Jos ei suurempia esteitä, niin toukokuulle seuraava ICSI/IVF.

      Parempaa onnea muille piinailijoille 🙂

    • #18082
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Ei päästy PAS:iin tällä kierrolla. Osui siirtopäivä lauantaille 🙁 Turhauttaa kun tää prosessi on muutenkin niin hidas ja takkuinen… seuraavaksi pyydän lääkkeelliseen kiertoon, koska seuraavakin osuisi mitä todennäköisimmin vkl. Äh…

    • #18086
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Onkohan käytäntö erillainen eri paikoissa, kysyin juurikin sitä klinikalta, että mitä jos ovis sattuu viikonlopulle, niin ei ole kuulemma niin päivän päälle?

    • #18094
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Kuten kaikissa asioissa, myös tässä taitaa olla lääkärin ja klinikan oma käytäntö. Kun mäkin just ihmettelin, et miks mulle 5 pv blasto siirretään viidentenä päivänä oviksesta (esim. ovis ti,siirto olis ollu su, joten siirtyi kuukaudella). Joku kirjoitti, et siirretään vasta kuudentena, jolloin ma ois ollu just oikea päivä.. Ja samaikäisistä blasto kyse. Lääkärin mukaan biologi päättää. Voisko siihen vaikuttaa blasto kunto tms..? ?

    • #18100
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Mulla 3 päivän ikäinen ja ovis ti ja siirto siis ois ollut la. Hoitaja sanoi puh et todnäk epäonnistuu jos väärään aikaan siirtää. Mulla vain yksi vaivainen alkio pakkasessa joten ei ole tuhlattavaksi. Varman päälle siis haluan ottaa. Luin myös yhden lehtijutun, jonka mukaan oikea ajankohta on tärkeä onnistumisen kannalta. Mut jännä että ajankohdan oikeellisuus vaihtelee klinikoittain.

    • #18103
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Toi erilainen tieto on ihan kauheeta! Mullekin sanottiin, et ei kannata siirtää vääränä päivänä (sillon ma 6. pv) ja tossa Verson kaavassa just sillon pitäs siirtää!! En tietenkään haluis siirtää vääränä päivänä, mut ihan kauheelta tuntuu, ku väärä päivä oiski toisten lääkärien ja biologian mielestä oikea ja toisinpäin.. ??? Mun tapauksessa Verson 3-pv alkio olis PITÄNY siirtää perjantaina.. ? Enkä ole saanut kiinnittymistäotus, koska sen hyödystä ei kuulemma ole näyttöä.. Missä muuten ootte hoidossa? Me ollaan Husissa..

    • #18104
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Taitaa olla minun osalta viimeisiä viestejä tälle palstalle. Toissa viikolla sulateltiin vikat 3-päiväiset alkiot ja pitkällä viljelyllä saatiin yksi neljästä hienoksi blastoksi siirtoon. Kovin menee samalla kaavalla minulla nämä hoito kerrat ja kuulema hyvin keskiverrosti. Kun kirjoittelitte siirtopäivistä, niin minua ohjeistettiin pysymään puhelimella tavoitettavissa,jos biologi ja lääkäri katsovat blaston kehittyvän poikkeuksellisen nopeasti ja siirtoa tulisi aikaistaa. Menivät kuitenkin juuri niin, että joka kerta on siirretty juuri oviksesta laskettuna alkion ikä samoina päivinä. Minulle on tehty nämä viimeiset hoidot hormonaaliseen kiertoon, koska on haluttu saada siirto tietylle päivälle, ja sen ympärille varapäivät, eli on siirretty torstaisin.

      Tästäkään siirrosta ei plussaa tullut. Ei edes mitään tuntemuksia. Alan kait olla jo niin tottunut mm. lugeihin ja progynovaan, etteivät edes ne tunnu enää missään. Tänään kun testailin, en odottanutkaan muuta kuin negaa ja olokin on vain lähinnä lamaantunut – tässäkö tämä nyt oli… Tavallaan on hyvin ärsyttävää, kuinka paljon lääkärit kehuivat ja tsemppasivat useassa vaiheessa ja kuinka potentiaaliselta tilanteemme vaikutti, minun onneton kroppani ei vain onnistunut tässäkään. Toki ikäni tuomat alhaiset onnistumisprosentit ovat fakta, johon on uskominen, vaikka muut palikat olisivatkin kohdallaan. Vaikea tätä asiaa on helkessä haudata ja vaikea on ajatella asioita elämässä eteenpäin, on semmoinen ”mitä nyt – olo”.

      Tsemppiä teille kaikille, ja muistakaa uskoa ja toivoa viimeiseen asti.
      Yrittämättä ei saa mitään.

    • #18105
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Toivottavasti kukaan ei loukkaannu, mutta kerron oman kokemukseni viime siirrosta 1.PAS. Minulle oltiin suunniteltu lääkkeellinen kierto, klinikalta kukaan vaan ei muistanut ilmoittaa minulle asti, että marssi apteekkiin hakemaan lääkkeet. Kkm jälkeen tämä tuntui jo itsessään melko musertavalta, että taasko asiat menee aivan päin helvettiä.. sain kuitenkin itseäni tsempattua ja kyselin josko kuitenkin tehdään siirto luonnonkiertoon, niin ei tarvi turhaan odotella. Lääkärille sopi, kätilömme joka meidän hoidoissa ollut mukana oli selvästi epäileväinen kannattaako edes yrittää. Kävin yhdessä kontrolliultrassa ja siinä lääkäri arvioi, että ovulaatio osuu niin että 5.päivän alkionsiirto menisi viikonlopulle. Koska munasolu oli riittävän iso määräsi Ovitrellen irrotuspiikiksi. Siirto oli seuraavan viikon maanantaina.
      Siirrossa edelleen kätilö oli kovin pessimistinen ja sanoi vielä, että onhan jatkot nyt suunniteltu. Lääkärimme totesi vain, että ei ole tarvetta koska tästä alkaa raskaus. ?
      Testin tein vasta virallisena testipäivänä ja jopa itsellenikin tuli täytenä yllätyksenä plussa.
      Klinikoilla tuntuu olevan kovasti eroja tekemisessä ja itse saa olla melko haukkana, että saa parhaan mahdollisen hoidon.

    • #18106
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Voimia Lilja <3

      Me ollaan ovumialla.

      Nyt täytyy sekoittaa pakkaa vielä ja kysyä, joille on pas tehty, luonnolliseen kiertoon, oletteko siis käyneet ultrassa ennen oviksen tikuttamista? Paljon tässä on tullut luettua toisten kokemuksia ja tuntuu että kaikki käyneet ultrassa ennen tikutusta. Mulle sanottiin että alkaa tikuttaa kp 11 ja ilmoittaa kun on positiivinen..

      • #18113
        Nimetön
        Ei-aktiivinen

        Mulla sama paikka ja uä tehty vasta ovulaation aikoihin tai heti o+ jälkeen.
        Tarkottikohan lääkäri tuolla ettei ole päivän päälle, että sitä voidaan tarvittaessa hiukan säätää irrotuspiikillä?

        Mulle on tehty (omasta vaatimuksesta) myös ns. puolilääkkeellinen, eli letrozolilla ja pregnylillä säädetty ovulaatio varmasti oikeelle ajalle. Sillonkin eka uä oli vasta kp12.
        Niin ja alkiot (muissa kun kokolääkkeellisissä) siirretty aina sen lh+ 1pv + alkion ikä. Paitsi 6pv blastot myös 6pv ovisplussasta.
        Itse en halua enää kokolääkkeellistä. Mulla ollu muistaakseni 3 siirtoo sillä ja joudun ottaan zumenonia 4/pv tavallisen 3 sijaan, ja siitä tulee mulle todella piinaavaa unettomuutta. Muutenkin uskosin/ oon lukenu että luomusti (tai hiukan avustettuna?) tulokset on aavistuksen parempia.. vaikka onhan se varmaan niin että elinkelponen alkio tarttuu millä vaan kaavalla. Mutta tottakai oon halunnu maksimoida mahdollisuudet, jos sillä nyt oiskin merkitystä. Käsittäkseni kuitenkin se oikee siirtoaika on tärkee, tai ainakin mun kohdalla on oltu tarkkoja.

    • #18107
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Tänään se tuli, elämäni ensimmäinen plussa. En uskalla kuitenkaan vielä täysin iloita, sillä digitesti näyttää viikoiksi 1-2 ja nyt on jo pp13. Tosin testi tehty iltapäivällä hetken mielijohteesta alle tunnin pidätyksellä, mikä kaiketi voi vaikuttaa. No, huominen veritesti kertoo sitten lopullisen totuuden.

      • #18108
        Nimetön
        Ei-aktiivinen

        Voi ihanaa Moona!! Onnea!

    • #18109
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Onnea Moona!
      Ja älä murehdi tuota digitestiä.
      Itsellä kävi niin, että virallisena testipäivänä tuli 2-3 viikkoa digitestin ruutuun ja siitä reilu viikon päästä tuumasin testailla uudestaan, koska halusin nähdä, että nouseehan hcg ja testin pitäisi näyttää 3+.
      Voi sitä järkytystä, kun ruutuun pärähti edelleen 2-3.
      Kävin labrassa samana päivänä jotta sain mielenrauhan. Hcg minulla oli reippaasti yli 5000 ja Clearbluen omien sivujen mukaan testin pitäisi näyttää 3+ kun hcg on yli 2753.
      Eli ei niihin viikkonäyttöihin ole aivan satavarmasti luottaminen 🙂

    • #18110
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Onnea Moona! Toivottavasti perässä tullaan 😀

    • #18111
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Onnea Moona plussasta!

      Lilja, voimia tulevaisuuteen, ei oo helppoa ”luovuttaa”.

      Meillä pas 5pvä blasto menee lh+ + 6 pvää eli esim. ke lh+, siirto ti. Mut ite kans lukenut kaikenlaisista laskukaavoista.

      Tervetuloa uudet!

      Pahoittelut negatiivisia tai muita huonoja uutisia saaneille.

      Mä kävin tänään tyhjäämässä pakkasen eli viimeinen blasto lähti matkaan. Kaksi viimeistä sulatettiin mutta toinen niistä oli niin huonossa jamassa, ettei ollut järkeä siirtää. Testipäivä olisi 14.4. En ehkä testaa ennen sitä, kun en jaksa yhtään ylimääräistä vitutuspäivää sen virallisen testipäivän lisäksi. Tän yrityksen jälkeen alkaa metformiini ja välikierto, että ehdin sitä kuukauden päivät popsia ennen icsiä.

    • #18112
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Kiitos onnitteluista ja ennen kaikkea vertaistuesta. Mä poistun nyt vähin äänin takavasemmalle. Mahdollisesti jossain vaiheessa kirjoittelen tuolla plussanneiden puolella.

      Ja paljon tsemppiä jokaiselle omiin vaiheisiin! Ootte te sitkeitä naisia!

    • #18116
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Felicitaksella ollaan me. Aloitettiin Väestöliitolla.
      Onko kukaan käynyt hoidoissa Virossa halvemman hinnan takia? Se myös meillä vaihtoehto jos hoidot jatkuu.

    • #18118
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Yöutu, ohje oli että tikutan oviksen, soitan kun on plussa ja sit sovitaan siirtopäivä. Jos siis tulee mitään siirrettävää.. Nyt oon ihan pihalla kun lumiukko..

      • #18120
        Nimetön
        Ei-aktiivinen

        Ompas outoa jos ei muka mitään ultraa ois ennen siirtoo 😮 kai se hyvä ois tarkistaa vielä etukäteen jo limakalvonkin takia miten se on kehittyny, ja näyttääkö ovulaatio kunnolliselta, ei oo mitään kystia tms. erikoista, eikä tarvis ”sokkona” mennä suoraa siirtoon kun alkiokin on jo sulatettu.. Kuka lääkäri sulla on (esim. nimikirjaimet)? Mulla on kokemusta vaan niistä naislääkäreistä. Kannattaa varmaan soittaa ja kysyä vielä miten on aiottu!

    • #18122
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Hoitaja ohjeisti näin.. Täytynee taas kerran soittaa ja ihmetellä.

    • #18123
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Sabrina, meillä ollu kp10-11 ollut ultra jossa katsottu niin limakalvon tilanne, kuin löytyykö follikkeli ja siinä arvioitu milloin aloitan ovistikutuksen. Tosin nyt oon aloittanut jo ennen ultraa, kun kerran oli ovulaatio tullut niin aikaisin.

    • #18124
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Onnea plussista!

      Minulla kolmannen kerran biokemiallinen.. Sain myös juuri kuulla, että pakkaseen ei saatu mitään eli meidän hoidot julkisella puolella loppui tähän 🙁
      Nyt mietitään vielä yksityistä. Osaako kukaan sanoa edes jotain suuntaa antavaa hintahaarukkaa IVF hoidosta?

      • #18127
        Nimetön
        Ei-aktiivinen

        Kela-korvauksen kanssa lääkkeineen (luovutetuilla siittiöillä, punktio nukutuksessa) jotain 3500-4000€ laaki. Mietiskelin, että koska syntyvyys on laskussa, niin miksi julkinen ei tarjoa naispareille hoitoja (varsinkin kun endo-diagnoosikin löytyy)? Omasta pussista menee kaikki ja toinen meistä vielä opiskelija. Mut ei auta odotella töihin pääsyä kun meillä molemmilla tikittää kello niin kovaa että korvia särkee! Joten säästöt hupenee. Onneks sentään on niitä.

      • #18140
        Nimetön
        Ei-aktiivinen

        Pahottelut Martta 🙁
        Mulla on menny se 3,5-4 tonnia ilman nukutusta punktiossa ja lääkkeitä laskematta mukaan (sisältyy kuitenkin luovutetut siittiöt, n. 800). Tosta sitten miinus kelakorvaus 340-390e, jonka voinu hakee vasta jälkeenpäin, ei mikään huikee mutta edes jotain vähän takasinkin. Oon siis yksinäisenä hoidoissa ja endon (ja aiempien vuosien turhan kotiyrityksen ja ivf-hoitojen) takia saanu korvauksia. Onko sulla Verso ollu puhetta lääkärin kans, oisko niitä mahdollista saada?
        Julkisella ei ilmeisesti vieläkään oo lahjasolupankkeja eikä sen(kään) takia voi tarjota hoitoja kuin (hetero)pareille. Kuulema ei onnistu sittenkään vaikka hankkis lahjottajan itse. En tiedä miten sit suhtautuu kun taustalla on hedelmällisyyteen vaikuttava sairaus, ja jos katsotaan ettei muuta mahdollisuutta onnistua ole kuin hoidoilla..

        • #18143
          Nimetön
          Ei-aktiivinen

          Kyllä mä saan kela-korvauksen ja toisesta hoidosta myös sain ne suorakorvauksena klinikalla sekä apteekissa.

          En ole itse kysellyt julkisen hoitoja ollenkaan, kun näin olen käsittänyt, että yksin elävät naiset ja naisparit ei kuulu siihen piiriin, vaikka olisi mikä diagnoosi.

          Moonalle ja Martalle pahoittelut 🙁
          Mut mikä on biokemiallinen raskaus? Olen vähän noviisi näitten eri termien kanssa 😀

          • #18146
            Nimetön
            Ei-aktiivinen

            Okei 🙂 no hyvä sitten että sentään jotain tulee takasinkin, kun yleensä ja ilman sairautta ei yksinäiset/naisparit saa mitään korvauksia. Niinhän se taitaa olla ettei julkiselle oo mitään asiaa vaikka ois kuinka lääketieteellinen syy.. joilla siis heteropareille kuitenkin voidaan tehdä omilla luovuttajilla lahjasoluhoitojakin.

            Biokemiallinen raskaus näkyy vaan hetken raskaustesteissä ja menee varhain kesken. En tiedä koskeeko tää yhtälailla verikoetestiäkin vai vaan kotitestejä.

    • #18126
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Voi, Martta! 🙁 En osaa sanoa mitään, meillä alkaa kolmas kierros nyt huhtikuun lopussa. Soitan menkoista ja n. 20. pv aloitan varmaan jälleen synarelan, uskoisin, et aika vanhalla kaavalla mennään. Sit menopuria jne.

      Joo, Sabrina, mulla myös tikutus aloitettu kaikilla kerroilla virallisesti kp 10 (itse taisin aloittaa kp 9) ja ultra kp 10 tai 11, ovis kp 17, 17 ja 16 ja siirto kp 22 (5 pv blasto). Koska ovis ollut myöhään, jokaisella kerralla on ollut myös toinen ultra (n. kp 15), joissa on sitten limiskin ollut jo hyvä ja tuleva ovis nähtävissä.

      Onnea, Moona! <3

    • #18133
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Palaan tänne yhtä nopeasti kuin lähdin. Plussa ja ilo ei kauaa kestänyt. Veritesti kertoi karun totuuden, hcg 30 eli aivan liian matala viikkoihin nähden. Nyt sitten odotellaan menkkoja alkavaksi. On tää elämä kyllä paskaa.

    • #18138
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Voi ei Moona :’(

    • #18139
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Voi moona, jaksamisia ?

    • #18141
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Voi, Moona ?? Mulla oli sillon ekassa ja lääkkeellisessä siirrossa hcg 27 – silloin sain elämäni ekan haalean/haamuplussan. Seuraava kotitesti olikin jo nega ja veritesti jotain 1.. Biologinen mukaan se oli (bio)kemiallinen raskaus. Sen jälkeen molemmissa luonnonkierroissa on kotitestit ollu pelkkää negaa ja veritestejä ei enää edes tehdä.. ? Sekin on outoa, toki helpompaa näin, mut nyt ei saa oikein senkään vertaa tietoa kiinnittymisyrityksistä tms.. Mitä ajattelette luonnonkierroista/lääkkeellisestä ja mitä teille on niistä kerrottu? Musta luonnonkierto on mukavampi vaikkakin turhauttava, jos osuu vkl ja siinä kuulemma pienempi km-riski. Lääkkeellinen siirto taas onnistunee aikataulutuksen vuoksi ja siitä mulla on kuitenkin ainut kiinnittymisyritys.. ????

    • #18142
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Pahoittelut Martalle ja Moonalle!! Eihän tän nyt näin pitänyt mennä 🙁

    • #18144
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Missä tilanteissa kela-korvausta voi saada? Lääkkeistä onneksi ainakin. Kallista puuhaa on 🙁

      • #18145
        Nimetön
        Ei-aktiivinen

        Yksityisen hoitokuluista 3 ekan hoidon osalta, jos on alle 43v ja todettu lapsettomuus/siihen vaikuttava sairaus (koskee myös esim. yksinäisiä). Tän jälkeen jos raskaus joissakin noista hoidoista alkaa ja ehditään todeta ns. virallisesti, niin laskuri nollautuu.
        Muissakin tapauksissa korvauksia voidaan harkita yksilöllisesti.
        Tässä tiivistelmä Kelan sivulta
        http://www.kela.fi/hedelmoityshoitojen-korvaaminen

    • #18147
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Kiitos paljon vastauksista ja tsempeistä. Moonalle myös paljon jaksamista!
      Nyt ainakin tuntuu, että pakko lähteä vielä kokeilemaan yksityisen kautta. Ei haluaisi vielä luovuttaa.

    • #18149
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Moikka kaikille! Olen hetken lueskellut teidän juttuja, ja nyt uutena tänne kirjoittelen. Ikää reilun viikon päästä 39, mies 37. Miehellä entuudestaan 2 lasta, mulla ei. Takana 1 keskenmeno luomusti. Huomenna ensimmäinen rakkuloiden keräys. Ja mullahan niitä näytti olevan.. Taisi olla yli 30. Tuore siirtoon ei päästä, mikä tietysti harmittaa ihan sairaasti. Mieli ollut super herkillä, mutta TISSIT, terve. Ne on turvonnu ihan jäätäviks ja todella todella arat. Huominen jännittää kovasti, mun toinen munasarja on kohdun takana. Saavat ultralla oikein etsimällä etsiä sitä.. eikä tietenkään tunnu mukavalta. Kontrolli känynnillä lääkäri totesikin, että keräyksestä tulee varsin mielenkiintoinen. Kovasti tsemppiä kaikille <3

    • #18150
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Moikka stepmom!
      Mulla oli myös rinnat ihan tosi arat ja turvoksissa.

      Eilen kyselin sitä ultra juttua ovulaation aikana, ohje tuli samanlai kun aikaisemmin. Eli ei ultraa.

      Sitten lisää kysymistä.. Mites teillä on seuraavat menkat alkanu, jos ette ole esim tuoresiirtoon päässeet sitä enne ollu keräys ?
      Mulla on suht säännölliset ollu, kp ollu 27-29. Nyt yllättäen alkoikin jo, eli kierto olikin 24 päivää.
      Testi ohjeista luin, että tikutus pitäisi aloittaa kp 7, ”aikaisemmilla ohjeilla” kp 11..

    • #18154
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Ihan normaalia että kierto jää selkeesti lyhemmäks jos siirtoo ei oo tehty eikä siis tukilääkkeitäkään käytetä, mulla alko muistaakseni sillon 9pv punktiosta. Myös tuoresiirtojen jälkeen kierrot jääny tavallista lyhemmiks jos negaa ja ollu pelkän lugen varassa, niin alkanu vuotaa niistä läpi.
      Mutta punktioita seuraavat kierrot onkin sitten olleet tavallista pidempiä, ja pari kertaa kun niihin on yritetty siirtoo niin viimeks esim. jotenkin limakalvo ja ovulaatio (joka oli siis viivästyny) on ollu niin eri tahdissa ja muutenkin epämäärästä että koko kierto on jouduttu siirron kannalta unohtaan.
      Uskomattomalta kuulostaa vieläkin ettei mitään ultraa tehdä ennen siirtoo, varsinkin vielä jos sitä aiotaan heti punktion jälkeiseen kiertoon (jos nyt oikein ymmärsin) joka usein voi olla niin sekava että jätetään yrittämättäkin taukokierroks 😮

    • #18155
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Ymmärsit joo, punktio oli 26.3,menkat alkoi tänään ja nyt sitten tälle kuulle siirtoa.. Nyt vaan odotellaan miehen näytteen vastausta, lupasivat soittaa tänään mutta ei oo vieläkään kuulunut mitään..

    • #18156
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Anteeksi kun tänne vuodatan, mutta ei nyt ole oikein muutkaan..
      Nyt on jotenkin toivoton olo.
      Munasolut sulatettu ja kaksi niistä selvisi sitten, seitsemän niitä pakastettiin. Sanoivat että varautua pahimpaan, huomenna siis ilmoittavat lähteekö etenemään.. Tää on nyt ihan yhtä itkua vaan..

    • #18157
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Eilen oli punktio, josta saaliina 20 munasolua. Tänään soittivat klinikalta, että kypsiä noista oli ollut 18, joista sitten oli hedelmöittynyt 14. Huomenna laittavat vielä viestiä, että miten moni noista 14:stä on lähtenyt jakautumaan ja seuraavan kerran niiden vointia katsotaankin vasta maanantaina.

      Minun ikäiselleni tuo määrä lienee loistava, mutta eipä sillä määrällä ole merkitystä jos laatu on kuraa… No, joka tapauksessa pienet viilaukset tähän toiseen ja viimeiseen hoitokiertoon näyttäisivät tehonneen ainakin määrän suhteen, ja kaikki voitava on nyt oman biologisen lapsen saamisen eteen tehty. Jos maanantaina olisi yksi blastokysti, niin se siirretään kyytiin. Jos niitä ihmeen kaupalla olisikin kaksi tai enemmän, otetaan niistä näytteet PGS-tutkimukseen ja laitetaan pakkaseen. Kaksi blastokystiä olisi jo ihan huippu juttu meille.

      Joku kaipasi tietoa ubikinonista? Tässä linkki tieteelliseen artikkeliin aiheesta: https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/26111777 Ainakin meidän hoitava lääkäri (Niklas Simberg Dextralla) suhtautui käyttämääni 600 mg:n ubikinoniannostukseen ihan positiivisesti.

      Onko teiltä hyvät kohtalotoverit mitattu myös veren ferritiiniarvot? Jos ne on perseellään, ei raskaus välttämättä ala tai sillä on huono ennuste.

      • #18159
        Nimetön
        Ei-aktiivinen

        Mitä sulla muutettiin, että saitte noin paljon soluja? Mulla tehty kaksi stimua ja yhteensä saatu alkioksi asti 3kpl. Tosin mun alhainen AMH vaikuttaa asiaan.

        • #18163
          Nimetön
          Ei-aktiivinen

          Luulen, että näin suuren solusaaliin aikaansaaja on Tostran-testosteronigeeli, jota aloin käyttää edellisen kierron kp:nä 18 (ja käytin sitä viimeiseen stimulaatiopäivään saakka, yhteensä siis vähän yli kolmen viikon ajan). Simberg toivoi geelin vaikuttavan sekä solujeni määrään että laatuun. Määrään ainakin vaikutti, toivottavasti myös laatuun! Tällä latvialaisen klinikan sivuilla on mun mielestä selkeästi kerrottu naisen testosteronihoidosta IVF-hoidon yhteydessä: https://www.ivf.lv/en/services/ivf/ivf-with-androgen-priming/ Aloitin myös Menopurin paria päivää aikaisemmin kuin ensimmäisessä hoitokerrossa, ja lisäksi Simberg ohjeisti käyttämään myös myo-inositolia, joten ostin Donafertyä (ja miehelle Inomania). Myo-inositolia kai suositellaan erityisesti PCO-ihmisille (mulla ei tätä ole) parantamaan munasolujen laatua, mutta ei sen käytöstä kenellekään haittaa ole.

          Multa ei ole edes mitattu tuota AMH-arvoa, koska munasoluja on ultratessa näkynyt normaalikierrossakin aina 4-5 molemmin puolin, joten iästä huolimatta reserviä kyllä vielä on. Klinikalta tuli aamulla viesti, että kaikki 14 hedelmöittynyttä munasolua ovat jakautuneet eteenpäin alkioiksi, joten nyt vain odotellaan ensi viikon alkua. Jos olisin kymmenen (tai edes viisi) vuotta nuorempi, niin varmaan hihkuisin onnesta. Nyt ei parane olla muuta kuin realisti ja pikkuisen toiveikas, että noista 14:stä useampi kuin yksi jaksaisi porskuttaa blastokystiksi asti.

          • #18165
            Nimetön
            Ei-aktiivinen

            Mun lääkäri puhui jostain 3kk testosteronihoidosta ennen pistoja, mikäli kolmannelle kierrokselle joudutaan. Perusteli sen juurikin, että saataisiin laatua.

            • #18168
              Nimetön
              Ei-aktiivinen

              Sanoiko sun lääkäri missä muodossa tuo hoito sulle annettaisiin? Kun taitaa olla geelin lisäksi ainakin laastareita ja DHEA:aa käytössä, ja ainakin tuosta DHEA:sta muistan lukeneeni että vaatii juuri tuon kolmen kuukauden hoitojakson vaikuttaakseen. Ja joltain jenkkisivustolta luin että geelillä on saatu parhaat tulokset kolmen viikon hoidolla.

            • #18178
              Nimetön
              Ei-aktiivinen

              Ei ollut vielä tarkemmin puhetta, kun vasta alustavasti kysyin mitä vaihtoehtoja vielä on jäljellä, jos PAS ei tuota toivottua tulosta. Täytyykin mainita toi geeli. Olisi nopeampikin. Mutta toivotaan ettei tätä tarvitse miettiä, vaan PAS toisi plussan 🙂 Ainakin pitäisi olla hyvä alkio. Kuulemma 8 soluinen (3 päivän ikäinen).

    • #18166
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Lämmin halaus pettymään joutuneille <3 On tää käsittämättömän epäreilua, ei voi muuta sanoa.

      Täällä vuoto jatkunut nelisen viikkoa eikä loppua näy (ja koska sitä ennen käytin Lutinusta muutaman viikon, on tässä nyt valuttu jotain töhnää melkein kaksi kuukautta). Riemukasta. Hcg on laskussa, mutta nyt viimeksi oli pudonnut tosi vähän. Laskin, että jos tuota vauhtia jatkaa laskemista, niin menee vielä 6 viikkoa, ennen kuin on nollissa. Toisaalta edellisviikolla oli laskenut suhteessa selvästi enemmän, joten kaipa se voi vaihdella. Pinna on kireällä, kun särky, vuodot ja viikottainen labrassa käyminen muistuttaa tilanteesta koko ajan. Päätin kuitenkin, että en jää tähän liikaa vellomaan vaan varasin itselleni kesälle kivaa tekemistä. Sellaista, mistä aiemmin ajatteli, ettei viitti, jos osuukin hoitojen päälle ja menettää rahaa. Nyt taas ajattelen, että vaikka rahaa ei olisi yhtään ylimääräistä, niin se on silti vaan rahaa. Mielenterveys menköön korkeammalle arvoasteikossa.

    • #18167
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Felia , jaksamisia sulle sinne ?

      Soittivat klinikalta miehelle, että ei onnistunut tämä yritys.. En tiedä johtuiko sulatetuista munasoluista vai mistä 🙁

      Omalääkäri ei ollut paikalla, sijainen kylläkin mutta hoitaja sanoi että ei aloita suunnitelmia, omalääkäri tulee paikalle ensiviikolla.. Tähän kiertoon ei olisi siis ehtinyt aloittaa hoitoja, mut pyysin kuitenkin kysymään sijaiselta olisiko mitään mahdollisuutta , menkat kun alkoi eilen noin pistot pitäisi aloittaa sit tänään..
      Soitti sitten takaisin ja oli mahdollista! Tosin täytyy lähteä hakemaan menopur 100km päästä, mutta se nyt ei haittaa kyllä tässä tilanteessa..

      Tsemppiä kaikille ja mukavaa viikonloppua!

    • #18169
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Onko jollain tarvetta Menopurille? Nyt sitä saisi edullisemmin kuin apteekista. Menin tyhmyyksissäni ostamaan yhden paketin Menopuria liikaa, ja nyt se lojuu tyhjän panttina jääkaapissa. Paketti on kuljetettu viileässä kotiin apteekista ja laitettu heti jääkaappiin. Mun mies on farmasisti ja tarkka siitä, että kuljetus ja säilytys tehdään oikein, joten ne on taatusti tehty oikein, ja Menopur on siten täysin käyttökelpoista. Löytyy Vantaalta.

    • #18175
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Moi.
      Onko kellään tietoa voiko DHEA:ta käyttää alkionsiirtojen aikana? Mä haluisin koittaa sitä seuraavaksi. Mut pitääkö alkiot siirtää ennen kuin voi aloittaa DHEA:n? Säästyis aikaa. Me jatketaan yksityiselle seuraavaksi. Kevään ja kesän aikana tehdään noi kaks siirtoa, jos ne toivottavasti saadaan tehtyä.

    • #18185
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Moikka, täällä alkaa elämä voittaan eilisen punktion jäljiltä. Mullahan on suuri riski saada hyperstimulaatio. Vettä on tullu litkittyä, on kuulemma hyväksi tässä tapauksessa. 17 rakkulaa saatiin talteen. suunnilleen samanmoinen määrä jäi keräämättä. Eivät olleet kehittyneet tarpeeksi. Ensi viikolla kaikki pakkaseen. Perjantaina lääkäri soittaa kuinka moni selvisi sinne asti. Millaisia määriä teillä on selvinnyt. Tiedän, että on yksilöllistä. Mutta kuitenkin kiinnostaa. Seuraavista menkoista alkaa taas lääkitys. Onneksi laastareilla. Ihanaa viikonloppua kaikille ☀

    • #18186
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Ymnärsin lääkärin puheista, että minullakin olisi hyperstimulaatio vaarana? Vai miten se menee? Hyvin on aktiivisenoloiset munasarjat.. Selviää kolmisen viikon päästä.

      Jään jännityksellä odottamaan mitä ensimmäinen hoito tuo tullessaan. Hyperin tullessa siis kaikki mahdolliset pakastetaan ja siirretään seuraavassa kierrossa? Oliko lääkkeellinen kiertokin mahdollinen? Millä periaatteella ne menevät?

      Omalla kohdalla ainakin toisten onnistuminen luo toivoa, mutta toisaalta toisten epäonnistuessa alkaa pelätä pahinta. ”Toivoo parasta, pelkää pahinta”.

      ?

    • #18188
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Hei kaikille!

      Olen seurannut tätä palstaa viime syksystä saakka ja saanut sen kautta paljon vertaistukea. Kiitos! Erityisesti lohduttaa, että täällä on muitakin +40v. Nyt ajattelin liittyä mukaan…Kerronpa hieman taustaani.

      Tapasin elämäni miehen vasta vajaa kaksi vuotta sitten ja tutkimuksiin hakeuduin aika nopeasti, sillä sinä vuonna 40 v tuli täyteen. Molemmat haluamme lasta. Tiesin, että nelikymppisenä alkaa olla jo kiire ja niinhän sitten minun amh-arvo todettiin todella alhaiseksi, onneksi fsh oli normaali. En edes uskalla ajatella, mitä se amh on nyt 1,5 v myöhemmin. Joka tapauksessa sain miehen mukaan aktiiviiseen yritykseen ja kuin ihmeen kaupalla raskauduin melkein ekalla luomuyrityksellä, joka sitten päätyi alkuraskauden keskeytettyyn keskenmenoon 2/2017.

      Muutama kuukausi meni siihen, että keho toipui keskenmenosta. Sovimme lapsettomuuusklinikan lääkärin kanssa, että yritämme luomusti muutaman kuukauden. Hän oli todella toiveikas vedoten luomusti alkaneeseen raskauteen. En tullut luomusti raskaaksi, joten aloitimme hoidot insseillä, joita tehtiin kaksi, kolmannen toteutus ei onnistunut. Kaikista nega. Ensimmäinen ivf yritys päätyi inseminaatioksi, sillä folleja kasvoi vain kaksi. Sitten aloitin Dhea:n ja reilun kuukauden päästä seuraava ivf yritys, jossa Synarela sai mun munasarjat ihan jumiin ja hoito keskeytettiin. Hoitojen välillä söin e-pillereitä, joka ihmetytti varsinkin kun luin, että esim jenkeissä huippuklinikoilla ei missään nimessä käytetä yli 40 vuotiaille munasarjoja lamaavia valmisteita. Siinä vaiheessa mun luottamuspula hoitaneeseen lääkäriin lisääntyi (ollaan miehen kanssa sitä mieltä, että ivf olisi pitänyt aloittaa heti kkm:n jälkeen) ja kävin hakemassa second opinion’n toiselta klinikalta. Keskustelut siellä sai meidät vaihtamaan klinikkaa ja lääkäriä.

      Aloitin myös akupunktiohoidot, ubikinonin ja rautavalmisteen (ferritiini nippanappa yli viitteen). Raskausmultivita ja d-vit olleet jo pitkään käytössä. Uuden klinikan lääkärin kanssa päästiin eteenpäin ja olin ollut hänen potilaana vasta kuukauden, kun jo päästiin päästiin punktioon (ensimmäistä kertaa siis!!!), josta 3 munasolua (niinpä- reservit on alhaalla), joista vain yksi kasvoi morulavaiheeseen ja siirto tehtiin 5.pvnä. Siitä just pääsiäisenä nega.

      Nyt ei auta kuin lähteä seuraavaan yritykseen. Lääkärin kanssa keskusteltiin dhea:sta ja hän oli sitä mieltä ettei kannata sitä jatkaa, sillä tutkimusnäyttö ja kokemus siitä on aika huonoa. Samoin royal jelly ei kuulemma auta mitään (sitäkin olin jo ehtinyt syödä pari purkillista). Ubikinonia ajattelin jatkaa just tuolla 600mg annoksella.

      Minun munismäärät ovat ihan vaihdevuosikamaa kun vertaa vaikka Stepmomiin ja Lieselotteen, jotka on about samaa ikäluokkaa. Pelottaa välillä ihan hirveästi, että munisten laatu on jo niin huonoa, ettei niistä omaa tervettä biologista lasta saa. Se on tietysti jo osin fakta tässä iässä, mutta jos nyt edes yksi hyvä löytyis! Henkistä taakkaa kasvattaa se, että aika kuluu ja ikää tulee koko ajan lisää, joten onnistumisprosentti senkun laskee.

      Mut ei auta muuta kuin yrittää ja olla positiivinen ?

      Ihan mielettömästi tsemppiä kaikille!

    • #18190
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Onkohan Inofolicista ja ubikinonista mitään hyötyä ennen PAS:a? Osaako kukaan sanoa?

    • #18194
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Hei! Uusi simpukka täällä, molemmat 29v ja ollaan yritetty noin 2vuotta saada lapsi. Lapsettomuus syy azoospermia. Ensimmäinen icsi+tesa kesäkuussa 2017, kaksi siirtoa molemmat nega. Nyt helmikuussa oli toinen icsi+tesa, tuoresiirto nega. Yksi alkio pakkasessa jotka me yritetään siirtää tässä kierossa, ensimmäinen ultra varattu ensi viikon perjantai. 🙂

    • #18195
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      ”Kiva” että tulee uusia foorumilaisia. Siis harmi kun olemme joutuneet tänne tulemaan, mutta ihana kun on vertaistukea ja muutkin tänne löytävät. Toivon, ettei meillä kenelläkään tarvitsisi täällä kauaa ”roikkua”. Olen joskus viiden vuoden aikana käynyt lukemassa näitä kirjoituksia, kuitenkin nyt vasta kun oikeasti hoidot alkaa, tuntuu vertaistuki hyvältä ja toisaalta saa myös käsitystä ja apua mitä tuleman pitää.

      Kielitaito ei riitä kuin suomeen, joten olisi mukava kuulla noita ubikinoni tutkimuksia. Ainut pidempi suomenkielinen teksti taitaa olla tohtori tolosella? Itse syön 300mg. Mikä mahtaa olla halvinta merkkiä? Parempaa tavaraa olisi kuulemma ubikinoli, mutta se on kovin kallista.. Vähempi määrä päivässä riittää.

      Pohjimmiltaan kai ubikinoli vaikuttaa soluihin tai solutasolla.
      Miksihän osa lääkäreistä/valmisteen pakkaus kieltää sen käytön raskauden/yrityksen aikana?
      ?

    • #18202
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Ananas, En ole itsekään löytänyt Ubikinonista suomeksi kuin tuon Tolosen. Ilmeisesti kansainvälinenkin tutkimus on aiheesta vielä vähäistä. Mutta ainakin niiden vähäisten tutkimusten perusteella ja sen todetusta vaikutuksesta solujen energian tuotantoon voisi ajatella, että siitä ei ainakaan haittaa ole.

      Tässä erään klinikan lääkärin pohdintaa: https://www.youtube.com/watch?v=2QHJJSa5jE0&t=AC

      Tässä myös ihan järkevää tekstiä, mutta in english: http://natural-fertility-info.com/antioxidant-ubiquinol.html

      Ubikinoli tosiaan imeytyy paremmin. Ehkäpä siirryn siihen, kunhan olen syönyt entisen pois. Tilasin jenkeistä, kun se oli siellä halvempaa.

      En tiedä perustuuko purkkien käyttökiellot juuri siihen, että tutkimusta on vielä niin vähän…

      Verso, itse ainakin käytin ubikinonia tuoresiirronkin aikana…

    • #18205
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Hei!

      Olen uusi foorumeilla, mutta olen pitkään tätäkin ketjua jo seurannut ja tulin toivottamaan kaikille todella paljon tsemppiä!

      Omat hoidot ovat eivät ole edes vielä alkaneet, mutta julkisen ensikäynnillä lääkäri väläytti, että meidän tapauksessa saatetaan päästä/joutua suoraan IVF-jonoon ”yllättävän alhaisen” AMH-arvon (0.57) vuoksi. Miehessä ei vikaa, eikä minussakaan ole muuta löytynyt (saa nähdä, mitä huominen HSSG ja hoidon suunnittelukäynti tuovat tullessaan.) Kromosomeista kuullaan huomenna. Pelkään kovasti, että jäljellä olevat munasolut ovat paitsi harvalukuisia myös huonolaatuisia.

      Ikää meillä on molemmilla 27 (tänä vuonna 28), ollaan terveitä ja elintavat kunnossa, joten tuntuu tilanne hyvin absurdilta. Onko teillä kokemusta IVF:stä alhaisilla AMH-arvoilla? Mitä odotettavissa?

    • #18206
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Se tuntuu epäreilulta kun lähtökohtaisesti kaikki on ”täydellistä” eikä silti onnistu. Terveellinen elämä, ei alkoholia kuin hyvin satunnaisesti, liikuntaa, asunto, auto..

      Milloin, millä periaatteella ja miten tuo AMH-arvo otetaan? Minun mielestäni minulta ei ole sitä otettu?

    • #18207
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Tervetuloa Ruby! Suunnilleen sama AMH täällä mutta ikää on jo 42. Toiseen ISCI:n mennään toivottavasti toukokuussa. Lääkäri huomenna 🙂 Ei kannata aikaa tosiaan näillä lukemilla hukata eli IVF varmaan järkevä.

    • #18209
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Ananas, ymmärtääkseni AMH otetaan ainakin tapauksissa, joissa on syytä epäillä alentunutta hedelmällisyyttä esimerkiksi sukurasitteen vuoksi (itsellä sekä primääristä että sekundääristä lapsettomuutta suvussa, sekä äidin puolen suvussa pari IVF-onnistumista.) AMH eli Anti-Müllerin hormoni määritetään seerumista ja kertoo käsittääkseni jäljellä olevan munasolureservin suhteellisesta koosta, ja alhainen AMH-arvo voi ennustaa esimerkiksi vaikeuksia koeputkihedelmöityksessä, sillä folleja saadaan kasvateltua vähemmän(?). Lisäksi hyvin alhainen AMH-arvo voi ennustaa varhaista menopaussia(?) Korjatkaahan, jos teillä on parempaa/tarkempaa tietoa.

      Tässä vielä AMH:n viitearvot (HUSLAB):

      miehet yli 18 v 0.8 – 14.5 µg/l
      naiset 20-24 v 1.2 – 11.7 µg/l
      naiset 25-29 v 0.9 – 9.9 µg/l
      naiset 30-34 v 0.6 – 8.1 µg/l
      naiset 35-39 v 0.1 – 7.5 µg/l
      naiset 40-44 v 0.03 – 5.5 µg/l
      naiset 45-50 v alle 2.7 µg/l

      Eli ei paljoa naurata tämä oma 0.57 µg/l…

      Nala, tsemppiä huomiselle ja toivottavasti ISCI onnistuu suunnitellusti toukokuussa! Meillä alkaa hoidot aikaisintaan elokuussa, sillä kävimme vuodenvaihteessa Karibian-lomalla. No, eipä käynyt mielessä että Naistenklinikalta napsahtaisi tästä hyvästä 6kk karenssi lapsettomuushoitoihin (zika-virusta alueella). Karibiallahan kukaan ei koskaan saa terveitä lapsia, heh.

      Ymmärrän toki, että säännöt ovat mitä ovat.

    • #18210
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Ahaa, kiitos infopläjäyksestä!

      Onko teillä millainen yritystausta?

      Odottaminen on niin turhauttavaa! Huh, ja varsinkin tuollainen puolen vuoden..

      Itsellä 5 vuotta takana, luulisi että pari viikkoa tai kuukauden jaksaisi vielä hoitojen alkua odottaa ja kauhistuttaa ajatuskin tulevista odotusajoista – jos ei pääse tuoresiirtoon vaan täytyy odottaa seuraavaan kiertoon, sitten piinapäivien odottelut.. huhhuh..

      • #18214
        Nimetön
        Ei-aktiivinen

        Ananas, ei ollut tarkoitus näsäviisastella tms. 😀 Hyvä jos itsekään pysyy kärryillä tässä lyhenteiden tulvassa!

        Meillä oli yritystä takana vasta 1,5 vuotta kun polille päästiin ensi kertaa helmikuussa. Mutta kuten lääkärikin totesi, hyvä että ollaan näinkin ”aikaisin” liikenteessä ottaen huomioon munasarjojeni tilan.

        Isot tsempit Ananakselle, ja on teillä kyllä ollut aika odotus! Itse olin jo vuoden jälkeen mukamas kauhean huolissani, kun ei kertaakaan näkynyt edes haaleaa plussaa. Nyt sitten vuodenvaihteessa sainkin haalean plussan mutta meni viikon kuluttua kesken (mahtoiko edes kiinnittyä kunnolla…)

        Ja pahoittelut, nyt meni jo aika tavalla ohi aiheen! Viestittelen taas huomenna kun tiedän, ollaanko IVF-jonossa vai ei.

        • #18223
          Nimetön
          Ei-aktiivinen

          Heeeei, en ottanut näsäviisasteluna! Mielenkiinnolla luen kun ei asiasta ole itsellä tietoa.

          Voikun olisi itsekin saanut joskus edes haalean plussan – Antaisi toivoa, että mahdollisuus on.. ? Harmi kuulla, ettei plussasi edennyt..

    • #18218
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Täällä kanssa yksi surkea AMH-arvoinen. 0.92 taisi olla mun luku. Itse olen lukenut artikkelin, jossa sanottiin, ettei alhainen AMH vaikuta munasolujen laatuun, mutta sitten taas joku toinen artikkeli väitti just päinvastoin. Tiedä sitten.

      Itsellä alhainen luku todnäk endon vuoksi ja ikääkin jo 38 (kohta rapsahtaa 39 mittariin). Kaksi stimua tehty. Ekalla saatiin 3 solua, joista kaikki hedelmöittyi, mutta kaksi kupsahti ja vain yksi tuoresiirto siis. Toisesta stimusta saatiin kerättyä 5, mutta lopulta saatiin alkioksi asti kaksi, joista toinen siirrettiin tuoreena ja toinen nyt pakkasessa, joka toivottavasti saadaan siirrettyä toukokuun alkupuolta. Eli aika huonosti niitä soluja on tullut, mut toisaalta yksikin hyvä saattaa riittää.

      Tsemppiä kaikille! On tää aika koettelemus koko projekti.

    • #18219
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Minä täältä taustalta seurailen vielä keskustelua, ja ajattelin kommentoida tuota AMH-asiaa. IVF/ICSI-hoidoissa AMH-arvo voi kiinnostaa myös siltä varalta että se on korkea, koska silloin se voi ennustaa suurentunutta hyperstimulaatioriskiä. Tämä oli meillä tilanne (AMH yli viiterajojen), ja sen vuoksi tehtiin stimulaatio maltillisemmilla FSH-annoksilla. Ihmettelen kyllä suuresti ettei sitä oteta automaattisesti joka paikassa.

      Tsemppiä kaikille hoitoihin ja etenkin tuohon niiiiin rasittavaan hoitojen odotteluun. ❤

      • #18224
        Nimetön
        Ei-aktiivinen

        Onko AMH siis verikokeella otettava?

        • #18225
          Nimetön
          Ei-aktiivinen

          Kyllä, AMH (anti-muller hormoni tai jotain sinne päin ?) tutkitaan verikokeella. Kuuluu tuolla meidän klinikalla ihan niihin lapsettomuuden ”perustutkimuksiin” mm kilpirauhasarvojen ohella. Julkisella puolella ollaan siis hoidoissa.

      • #18226
        Nimetön
        Ei-aktiivinen

        Kävin vielä läpi lääkärin laput ja omakannan, joten onhan uskottava että ei sitä minulta ole otettu. Lääkäri puhui siitä hyperstimulaation mahdollisuudesta kun on niin (?)aktiivisenlaiset paikat(?). (Gonal-f 112.5 annoksella). Ei pidä kuitenkaan alkaa murehtia amh – lääkäri on varmasti tiennyt mitä tekee. Tullut tulokseen että se ole tarpeen tutkia.

    • #18222
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Terve kaikille. Uutena täällä. Ikää 41 ja huomenna ensimmäinen punktio (julkisella). Saa nähdä millainen saalis on tulossa. Minulla on aiemmasta suhteesta jo esiteini-ikäinen lapsi, mutta tällä iällä alkaa materia olemaan kuulemma huonoa, että päästiin suoraan tähän. Yritystä oli takana 7 kiertoa ennen hoitoja, mutta sinne ne vaan otti julkiselle kun aika ei ole tässä meidän puolella.

      Odottelen tässä mieletöntä turvotusta, minkä luulin tulevan irrotuspiikeistä. Rinnat tässä vaan on turvonneet, mutta munasarjat sillain kevyesti tuntuvat. Ehkä se turvotus tulee vasta punktion jälkeen. Kaikki vinkit tämän tilanteeseen otetaan vastaan.

      Ja isot tsempit kaikille! Varsinkin ensimmäistään toivoville.

    • #18227
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Verso, aikamoista. Toivotaan että siirto onnistuu! Itse olen tässä yrittänyt ajatella ettei se onnistuminen lopulta vaadi kuin yhden rupuisen munasolun… Paljon tsemppiä!

      Ananas, luottaisin joo lääkäriin. Mua on ainakin helpottanut ajatus siitä, että asia on jonkun hallinnassa, että joku toinen on ”vastuussa” (kuulostaapa hassulta!) Eli ettei tarvitsisi itse murehtia niin paljon. Vaikka murehtii sitä silti. Eiköhän ne kuitenkin pääsääntöisesti tiedä mitä tekevät kun tällä alalla ovat. Tsemppiä!

      Hopealta hyvä pointti! Ymmärtääkseni hyperstimulaatio voi olla jopa vaarallinen tila?

      Tervetuloa, Jenni, ja onnea ja tsemppiä tähän päivään! Olisi kiva kuulla, miten meni.

    • #18229
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Tsempit Jennille! ? En osaa antaa mitään vinkkejä. Toivottavasti kaikki menee hyvin.

      Kerro tosiaan miten meni. Mutta älä liikaa pelottele, minulla eka punktio vasta tulossa. Nyt kuukautiset tekevät tuloaan ja pääsen tositoimiin (piikittelemään). Tein tänä aamulla varulta r-testin, että uskallan lähteä ostamaan lääkkeet. Yllärinä: Ei tullut plussaa. Heh, olisin saattanut olla vähän ihmeissään jos olisi tullut ?

    • #18230
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Vaihdoin nimeksi tuollaisen ”hienomman” palstanimen, kun olen näköjään vähän käsi tässä.

      Punktio oli tänään ja meni tosi hyvin. Ei ollut mitään kipuja sen aikana eikä sen jälkeen. Otin kyllä kaikki mömmöt (myös rauhoittavaa). Voi olla, että jomotusta alkaa kehittymään, kun tyhjennetyt rakkulat täyttyvät. Ei siis kannata jännittää liikaa, kun se voi mennä myös aika kivuttomasti näköjään. Saalis oli jopa 13! Mikä on hyvä, kun ikää on tosiaan se 41. Olen syönyt ubiginonia, kun jostain luin, että se parantaa munasolujen laatua. Se jää nähtäväksi, kun siirtoon menemme perjantaina. Se on muuten pe 13. pv, että jännää!

      Tsemppiä ananakselle piikittelyyn, hyvin se menee. Se jarrupiikki mulla vähän kirveli aina piston jälkeen, mutta se on kuulemma normaalia.

    • #18231
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Jospa perjantai 13 on teidän onnenpäivä:)

    • #18236
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Hei!

      Onpa ollut aikamoinen päivä. Klinikka perui aiemman Karibian-matkan takia saadun 6kk hoitokarenssin ilmeisesti mun huonon AMH-arvon takia. Eli nyt kun ainakin toinen munanjohdin on auki, lähdetään liikkeelle ainakin yhdellä inseminaatiolla. Kuulemma yhden tai kahden inssin jälkeen päästäänkin jo IVF-jonoon näillä arvoilla. Eli kohta siirryn tuonne toiseen ketjuun huutelemaan pariksi kuukaudeksi.

      Tsemppiä koitoksiin ja lämmin kiitos ihan kaikille!

      • #18238
        Nimetön
        Ei-aktiivinen

        Hyvä, että hoidot etenee! Onnea matkaan. ?

    • #18240
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Kiitos kaikille tuesta ja keskusteluista, vaikka ehdinkin olla täällä vain hetken aikaa. Ensimmäinen ivf-hoito toi plussan ja tänään verikokeella on alkuraskaus varmistettu. Toivottavasti kaikki menee hyvin meillä kaikilla!

    • #18241
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Ihanaa Tomomi! Toivottavasti me muut tullaan perässä 😀

    • #18242
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Onnea Tomomi <3

    • #18243
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Onnea Tomomi!! Plussat tuo uskoa meille muillekin, että kaikki on mahdollista! Toivottavasti me kaikki saadaan siirtyä tämän vuoden aikana plussanneitten joukkoon 🙂

      Mulle lääkäri soitteli eilen ja alkio siirretään lääkkeelliseen kiertoon toukokuussa. Nyt vain odotellaan menkkoja.

    • #18250
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Tomomille onnittelut plussasta! Toivon sulle/teille onnellista odotusaikaa.

      Meillä on nyt viikko keräyksestä, ja klinikka on labrassaan hautonut 14:ää jakautumaan lähtenyttä alkiotamme. Ja hyvin onkin hautonut, kun peräti 9 noista 14:stä on kasvanut blastokystiksi! Emme villeimmissäkään toiveunissa olisi uskoneet, että noin suuri määrä niistä jaksaa blastoiksi asti. Joulukuussahan saimme 7 alkiosta vain 1 blaston, joten nyt on todella ollut lääkitys kohdillaan… Blastoista on ennen pakastamista otettu solunäytteet, jotka on tänään lähteneet jonnekinpäin maailmaa PGS-alkiotutkimukseen. Kolme viikkoa saadaan nyt jännätä tuloksien saapumista. Kovasti tietysti toivotaan, että blastoista edes jotkut olisivat kromosomeiltaan normaaleja, ja päästäisiin sitten aikanaan tekemään PAS. Koko tämä hoito on ollut aika lailla ”against all odds”, joten toivottavasti hyvä tuuli puhaltaa myös tuossa kromosomiasiassa.

      Tsemppiä ja jaksamista kaikille hoidoissa oleville!

    • #18256
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Lieselott, onnea hienoon tulokseen. ❤️??Meidän blastomäärät ovat kahdella kerralla olleet samansuuntaiset – 10 ja 8. Kiinnostavaa kuulla, että teidän hoidolla on paljon yhtäläisyyksiä meidän juttuun. Meilläkin blastot lähtevät maailmalle mutta BGD-tutkimuksiin. Meillä siis tutkitaan sekä geenit että kromot ja molemmilla kerroilla tutkimustulos on ollut pysäyttävä: ekalla kerralla 1 terve alkio ja toisella kerralla 2 tervettä + 1 geenien suhteen terve mutta kromeista ei saatu tulosta. Kaikki nämä kolme on siirretty, eka lääkkeellisesti ja kaksi luonnonkiertoon. Tuloksetotonta alkiota pohdittiin kovasti mut päädyttiin nyt uuteen keräykseen, jonka yhteydessä tämäkin yksi vielä tutkitaan uudelleen. Nyt odottelen menkkoja ja sit alkais uusi hoito. Oliko teillä Lieselott tehty hoitoa jo aikaisemminkin..? Tsemppiä jatkoon! ❤️

      • #18258
        Nimetön
        Ei-aktiivinen

        Meidän saldo viimeisen puolentoista vuoden sisällä on kohtukuolema (terve tyttö, jonka kuolinsyytä ei löytynyt), keskenmeno, tuulimunaraskaus ja IVF:n tuoresiirto tuosta ainokaisesta blastosta. Nyt siis menossa toinen ja samalla viimeinen IVF-hoito. Olen jo 43-vuotias, joten emme näe järkevänä enää yrittää minun munasoluillani, vaan siirrymme sitten lahjamunasoluihin.

        Syy PGS:ään meillä on siis meidän ikä (tai no tietysti oikeastaan minun, kun minullahan ne ruput munasolut ovat, miehen siittiöt ok). Iän takia ollaan valmistauduttu siihen, että noista nyt pakastetuista blastoista valtaosa on kromosomeiltaan poikkeavia, mutta tietysti toivotaan, että jos siellä nyt kuitenkin joku olisi siirrettävissä.

        Selvisikö sinun/teidän geenivirhe esim. keskenmenon jälkeisissä tutkimuksissa vai onko se ollut kaiken aikaa tiedossa? Käpy ry:n FB-ryhmässä on monia, joiden lapsi/lapsia on kuollut geenivirheen takia. Kun heidänkin surutarinoitaan lukee, ei voi käsittää miten helvetin epäreilu elämä välillä on. Mutta senhän me kaikki tässäkin ryhmässä mukana olevat tiedämme.

        Valoa ja voimia teidän hoitotaipaleelle! Toivoa unohtamatta!

    • #18270
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Nyt kävi niin, että tämä 1. icsin 3. ja viimeinen blasto tarrasi kiinni. Digitesti näytti raskaana 2-3 viikkoa. Nyt sitten jännittämään kestääkö.
      Tsemppiä kaikille hoitoihin, taustalla seurailen varmaan, kun ei tiedä miten tässä käy.

    • #18275
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Ooh, onnea Mimmu ja myös Tomomi!!! Toivotaan parasta <3

      Lieselott, juu meidän geenivirhe on ollut tiedossa jo pidemmän aikaa erinäisten sattumusten kautta.

      Kuten aina, jälleen menkat odotuttavat itseään juuri silloin, kun niiden haluaisi alkavan…

    • #18276
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Siirto tehty ja kaksi kaunista Top -alkiota tuli mukaan. Lisäksi NELJÄ top alkiota pakkaseen ja kolme (luokasta en tiedä) jatkoviljelyyn. Hyvä saalin mun mielestä.

      Siirto oli ihan iisi, ainoastaan jäätävä pissahätä haittasi keskittymistä. Oli ihan tuskanhiki. Hauska tapauskin kävi siellä siirtohuoneessa biologin alkioluukulla (luukulla mitä käyttä lääkäri saa alkiot siirrettäväksi), kun siinä ilman housuja kerroin henkilötietoja. Kysyin sen jälkeen, että mitäs muuta täältä kioskilta saa, niin biologi heitti, että täältä saa vaan porilaisia, jos sattuu oleen porista kotoisin 😀 Hyvä, ettei tullut pissat ”housuun” siinä heti alkuun. Montakohan kultasuihkua lääkärit on saanu päälleen? Siirron jälkeen piti vielä odottaa, että tarkistetaan oliko katetri tms. Tyhjä, että oli ne alkiot varmasti siellä sisällä. Sen jälkeen säntäsin kyllä kovaa kyytiä vessaan. Että kannattaa, ehkä vähän jättää vähemmäksi sitä pissahätää, kun mulla iski se jo 40 min ennen siirtoa.

      Onnea Mimmu ja Tomomi! Unohtunut ihan onnitella. Mahtava juttu!

    • #18277
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Hei,
      Olen lukenut Simpukan ketjuja jo tovin, mutta nyt sain kirjauduttua tänne vihdoin. Meillä lapsettomuuden syy on minussa. AMH-arvo oli reilu vuosi sitten 0.9 ja lääkäri epäili ennenaikaisia vaihdevuosia. Olen 37 ja mieheni 39. Meillä oli ensimmäinen IVF tasan vuosi sitten. En muista tarkalleen paljonko munasoluja saatiin kerättyä, olisikohan noin 10, mutta kypsiä niistä oli vain 5, joista yksi selvisi viiden päivän viljelylle ja siirrettiin. Tästä ei kuitenkaan raskaus alkanut. Toisessa IVF-hoidossa munasoluja saatiin kerättyä vähän enemmän, mutta näistä vain kaksi oli kypsää ja vain yksi selvisi pitkällä viljelyllä. Tämä siirrettiin ja tuloksena oli kohdunulkoinen raskaus. Lääkäri ei antanut meille kovin paljon enää toivoa ja jäimmekin miettimään mitä kannattaisi tehdä. Letroja olen syönyt nyt tuon kohdunulkoisen jälkeen ja ihmeellistä kyllä kiertoni on palautunut todella tasaiseksi ja olen saanut tikutettua ovulaationkin joka kiertoon. Ongelmana taitaa kuitenkin olla huonolaatuisen munasolut. Olimme jo luovuttamassa kokonaan, mutta lääkäri kirjoitti minulle dhea-kuurin ja pyysin myös uutta AMH-mittausta, jotta tietäisimme kannattaisiko enää kokeilla mitään. AMH-arvo oli parissa vuodessa noussut 0.9 arvoon 1.6! Lääkärikin oli ihan ihmeissään. Onko kellekään käynyt näin? Olen seuraavassa kierrossa menossa kierron keskivaiheilla ultraan, koska lääkäri haluaisi nähdä kehittyykö munarakkuloita enemmän. Aluksi innostuin ja toivo nousi taas pintaan, mutta jotenkin mietityttää. Hoidot ovat olleet niin raskaita, että pelottaa lähteä kolmanteen hoitoon. Toisaalta ei pitäisi luopua toivosta, mutta välillä myös tuntuu, että pitäisi siirtyä eteenpäin. Olemme toivoneet lasta nyt pian neljä vuotta. Takana ennen kohdunulkoista yksi keskenmeno ennen kuin menimme hoitoihin. Silloin lääkärit olivat sitä mieltä, ettei kannata vielä hoppuilla koska olemme niin nuoria ja muutama vuosi sitten taas saimme kuulla jo olevan niin vanhoja ettei paljoa ole enää tehtävissä. Olemme yksityisellä hoidossa ja myös raha-asiat vaikuttavat. Mutta täältä foorumilta olen saanut paljon vertaistukea vaikka en aiemmin ole itse kirjoitellut.

      Onnittelut plussanneille ja tsemppiä kaikille hoitoihin!

    • #18279
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Hei!

      Odottelen tässä kuukautisten alkamista tulevalle viikolle ja siitä alkaa meidän hoitopolku. Ensin tosin sumutellaan, joten kaikki muu menee sitten vasta toukokuun puolelle.

      Stressaan jo valmiiksi, koska siirryin nykyisessä työpaikassani juuri uuteen työtehtävään, joka on äitiysloman sijaisuus. En ole töissä kertonut hoidoista ja nyt panikoin, että mitäs jos meille kävisikin niin hyvä tuuri, että jo ekasta hoidosta tärppäisi. Sitten jäisin minäkin äippälomalle.. tämmöisiä sitä miettii vaikka pitäisi välillä miettiä vain itseään ja mikä itselle on tärkeää. Olen kerran tullut luomusti raskaaksi, mutta se päättyi rv15 keskenmenoon. Siksi en uskalla luottaa siihenkään, että mahdollisesti alkava raskaus menisi hyvin loppuun saakka.. kai sitä on vain mentävä päivä kerrallaan.

      Onnea plussanneille ja toivottavasti kevät 2018 tuo monelle muullekin ihmeen mukanaan <3

    • #18296
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Jaahas, nyt kävi niin että ovulaatio tuli tänään elikkä ei päästä Pas siirtoon koska sirto olisi ollut lauantaina. Ja taas odotellaan uutta kiertoa, on tää vaan niin rankka tää odoteleminen.
      Tsemppiä kaikille!

      • #18298
        Nimetön
        Ei-aktiivinen

        Mulle kävi sama viime kierrossa ja nyt mennään lääkkeen avustuksella sit, koska seuraavakin olisi osunut viikonloppuun.

    • #18297
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Terve! Täällä odotellaan kuukautisten alkamista ja sitten ivf suunnittelu käynnille. Eli meillä 2 inssiä tehtiin ja lisänä oli letrozol kierron 3-7 päivinä eikä tuottanut toivottua tulosta joten suoraan lääkäri suositteli ivf..tsemppiä paljon kaikille!<3

    • #18299
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Heippa kaikille. Mäki tuun kertomaan tänne meidän tarinaa. Lapsettomuutta kestänyt viimeiset 4 vuotta ja nyt noin pari vuotta hoitoja käyneenä päästiin ekaan ivf.ään. Ikää 33 v. En oikeastaan tiennyt mitä odottaa niin en niin hirveästi jännitelly. Takana 1 inseminatio ja lääkkeellä kiertoja useampia. Ikinä ei oo tullu plussaa. Mulla on pco ja en ovuloi kunnolla. Kierto on ollu ylipitkä. Punktiosta saatiin talteen yksi hedelmöittynyt solu joka tänään istutettiin. Olin yllättynyt miten nopean ja kivuton se oli. Pakkaseen ei jäänyt mitään joten jos ei tärppää niin uudestaan hoitoon. Joutuuko näissä aina joka välissä odottaa sen noin 6kk? Mulla on kylläkin suuri toive et tärppäis heti ja haluan olla optimistinen. Inseminatiossa tiesin heti ettei onnistunut kun ovulaatio oli jo menny. Edessä siis pari tuskallista viikkoa. Vappuaattona saa testata ja selviää onko meillä vappupallo omasta takaa.

    • #18306
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Heip! Mites teillä Zara ja Verso, kuinka mones päivä olis ollu siirto? Mulla toisessa siirrossa osu vkl ja harmitti, jännitti ja ärsytti samaan aikaan, kun toisen klinikan mukaan aikataulu päin vastoin oiskin ollu oikea, ts. olis pitänytkin siirtää vasta ma eikä su… Mut eihän näihin itse voi vaikuttaa… Tuntuu vaan tosi tyhmältä.. Ja eniten tietty pelkää, et mitä jos just se oma klinikka on väärässä. Mulle sanottiin, et biologi määrittää päivän, joten täytyy uskoa, että hän varmaan katsoo ja laskee päivät ihan yksilöllisesti alkioiden mukaan…

      Mut juu, toinen odottelu, mikä myös on piinaavaa, on toi Minnan mainitsema jonotus. Meillä kävi nyt kolmannella kerralla periaatteessa nyt hyvä tuuri, että jonotus oli vain 1 välikierto ja päästään melkein heti uuteen hoitoon. Mut tässä kohdassahan kroppa aina odotuttaa – tänään mulla jo kp 33 ja odotan kovasti niitä menkkoja, et voisin soittaa klinikalle uuden hoidon alotuksesta.. Sama pitkä kaava kai, synarelat, menopurit ja punktio… Jos noi menkat nyt tossa alkasivat niin punktio ois tod. näk. toukokuun lopulla.. Tsemppiä, Zara, Verso, Saara, Minna ja muut! <3

    • #18307
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Olen pysynyt takasi alalla hetken aikaa ja seuraillut teidän vointeja. Oottec kaikki kyllä ihan uskomattomia kun olette jaksaneet!

      Täällä olisi uusinta reissu punktioon perjantaina, jännittää taas niin paljon ettei mitään järkeä.. Ensi maanantaille suunniteltu siirto, tällä kertaa meillä on ”hätävara” siittiöitä pakkasessa, jos käy niin kuin viimeksi, ettei punktio päivän näytteessä olisikaan yhtään käypäsiä siittiöitä.. Toivottavasti tällä kertaa saadaan asiaa pidemmälle.
      Tsemppiä kaikille teille! ?

    • #18308
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Mulla olisi siirto tehty kaavalla LHpos + 1pv + alkion ikä (3 päivää). Itsekin hämmästelen näitä eri käytäntöjä. Mulle vaan lääkäri luetteli et mones päivä siirretään positiivisen LH testin jälkeen. Ei hän mistään biologin arviosta puhunut. Mut nyt tosiaan estradioli ja luge vähän myöhemmin mukaan ja näillä säädetään ettei vkl, vappu ja helatorstai sotke.

    • #18309
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Mulla on 5päiväinen alkio pakkasessa, eli siirretään 5päivää ovulaation jälkeen. Maanantaina ovulaatio, tiistaina 1päivää, keskiviikko 2päivää… eli viides päivä olisi ollut lauantaina. Toivottavasti ens kierto ei menis siirto viikonloppuna, mun laskelmani mukaan ei kyllä pitäis. Onnea matkaan punktioon Sabrina! toivottavasti nyt menee paremmin 🙂

    • #18315
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Zara, sulla on sitten samalla kaavalla toi siirto kuin meilllä. 5-päiväsiä pakasteblastoja ja siirretään viiden päivän päästä oviksesta. No nih, tänään aamulla alkoivat sitten menkat kauhean mahakivun saattelemana. Soitin klinikalle ja nyt alkaa jälleen seuraava odotus -lupasivat soittaa tai laittaa kirjettä – mut näillä näkymin suunnitellussa ajassa mennään eli punktio olis ehkä toukokuun lopulla…

    • #18317
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Kuukautisten jälkeen (nyt kierron 16. päivä) uusi IVF/ICSI. Uudet lääkkeet: DHEA & Pergoveris. Elonva kun ei juuri minulla vaikuttanut. Katsellaan toimiiko tämä paremmin. Jos ei niin täytyy miettiä luovutettuja soluja. Ei ole ollut erityisen raskasta henkisesti ja rahaa olisi muutamaan yritykseen, mutta toki turha yrittää omilla soluilla, jos ei yhtään toimi… Ensi kuussa enemmän tietoa 🙂

    • #18323
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Minkälaisia tuntemuksia tullut gonal-f aloituksen jälkeen? Minä olen pistellyt kaksi päivää. Jotenkin aika epämiellyttävä olo. En tiedä sitten johtuuko lääkkeestä, voi olla myös vain yleistä jännitystä. Alavatsalla tuntemuksia. Huomenna ensimmäinen uä, saa nähdä mitä tuolla tapahtuu.

      Olen yrittänyt saada miestä pistämään minua, noin niinkuin kokeilu mielessä. Ei ole suostunut!

      Stressiä pukkaa töiden järjestymisen kanssa (poissaolojen), kun en asiasta halua puhua tässä vaiheessa. Lähinnä siirtopäivä, siitä kun ei tainnut sairauslomaa saada.

    • #18326
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Ei ollut sen kummempaa tuntemuksia alussa Gonal-F:än kanssa, loppuvaiheessa oli turvotusta ja tukala olo.
      Mun mies on kyllä pistänyt minua, en uskalla ite sitä tehdä 😀
      Oli kyllä pakko kertoa esimiehelleni vaikka en olisi halunnut, mutta hyvä näin nyt ei tarvii enää stressata. Saan lähteä silloin kuin pitää lähteä klinikkaan 🙂

    • #18327
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Zara, täälläkin on mies pistänyt, en ite uskalla!
      Huomenna punktioon, jännittää kyllä ihan hirveesti kun tietää miten kipeetä se viimeksi teki 🙁

    • #18341
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Siellä oli kasvamassa noin 15 follikkelia. Pari isompaa ja loput vähän pienempiä. Lääkäri vaikutti hyvin tyytyväiseltä ja huoli hyperstimulaatiosta pieneni. Itsestäni tuo määrä tuntuu vähältä, mutta toivottavasti laatu on sitäkin parempi. Ensi viikolla tarkistus ultra ja varmaan viikon lopulla päästään punktioon. Vapulle tulee siirto jos kaikki menee suunnitellusti.

    • #18347
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Hei,
      Palasin nyt tänne seurailemaan kun meillä alkaa vihdoin noi hoidot viikon päästä. Ylihuomenna päästään ohjauskäynnille ja siellä varmaan saadaankin paljon käytännön ohjeita ja infoa. Osaako kukaan sanoa, voiko pyytää julkisen puolella kaksosia, eli että siirretään 2 alkiota kerrallaan? Mahdollisuudet raskautua kahdella alkuillasta ovat kuulemma hieman paremmat, mutta raskauteen sitten liittyy enemmän riskejä ja siksi yleensä pyritään siirtämään 1 kerrallaan. Mietin vaan, että voiko ihan pyytää kahta?

    • #18350
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Perjantain punktiosta selvitty.. 11 saivat saaliiksi, lauantaina soittivat että 6 lähtenyt hedelmöittymään, 2epävarmaa lisäksi.tänään aamulla jännänny että älä tuleeko soittoa vaiko ei.. Ei tullut, matkaan lähti sitten 3 päivän ikäinen, joka on 10 solune. En niin näistä ole perillä, mut lääkäri oli oikein tyytyväinen 🙂 kolme jäi sitten vielä pakastettavaksi..

    • #18382
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Heip! Pakko kysyä tällasta, kun tosiaan soitin uuden kierron alkaessa uudesta hoidosta viime keskiviikkona eli viikko sitten. Sanoivat silloin, että soittavat/ilmoittavat kahden viikon sisällä/päästä. Kommentoin kyllä puhelimeen, että kuulostaapa pitkältä ajalta, mutta näin heitä oli kuulemma kehotettu sanomaan. No vielä ainakaan ei ole soittoa eikä kirjettä tullut. Periaatteessa kahden viikon sisälläkin vielä ehtii, jos synarela alkais jälleen kp 20. Mut oudolta tuntuu, jos ei reilusti anneta/kerrota suunnitelmaa kunnolla etukäteen. Joudun ikään kuin taas hätäilemään, että onkohan nyt varmasti uusi hoito alkamassa, kun ei kuulu mtn. Hmh! Muistatteko, onko teillä ollut näin, että olette odottaneet uuden kierron alkaessa vastausta uudesta hoidosta 2 viikkoa..?? Kun mulle on siis aikaisemmin kuitenkin luvattu uusi hoito tästä kierrosta.. Kaikenlaista sitä joutuu tässä odotellessa miettimään…

    • #18383
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Terve taas.

      Maanantaina testasin haamun. Olin tänään yhteydessä klinikkaan, kun maha on kauhea pallo. Että aika nopea toimitusaika, kun nyt jo maha kasvaa 🙂 Määräsivät labroja ja onhan ne vähän pielessä. Oisko siis hypeä? Pyysin samalla raskaustestin. Sitä ei ollut määrätty, mutta omalla rahalla sai. hCG oli 169 eli ollaan raskaana! Testipäivä on vasta perjantaina! Voisko olla että eka siirto onnistui. Klinikan täti hehkutti meidän hyvää punktiosaalista, kun soitin tosta mahasta. Kuulemma kaksi jatkoviljellyistäkin oli laitettu hyvänä blastona pakkaseen. Suosittelen siis kaikille UBIKINONIA. Jos näin vanhakin saa 8 priimaa, niin hyvä tuote. Söin sitä 300-600 mg päivässä.

      Ja ollaan julkisella ja ite ehdottivat siirrettäväksi kahta.

    • #18392
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Onnea kaupunkiorava! ?

      Mitäs teille muille kuuluu?

      Täällä menossa pp3, nyt tosiaan ymmärrän piina sanan merkityksen. Hirveet alavatsa kivut ollu oikeastaan punktiosta asti, nyt enemmän painetta ehkä kuitenkin. Samanlaisia repäisyjä kun viime punktion jälkeen. Välillä taas samanlaista jomotusta kun ennen menkkoja.. Tokihan sitä nyt kuuntelee omaa kroppaa erilailla.
      Kovin paljoa tässä ei uskalla toivoa, mutta kuitenkin.. Lutinus on käytössä 3xpäivässä, onpahan vaan sotkusta puuhaa..

    • #18393
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Heippa kaikki! Lueskellut jo jonkin aikaa tarinoita. Onneksi on tällainen foorumi! Vertaistarinat helpottaa. Meillä yritystä 3 vuotta. Kertaakaan ei ole edes raskaustesti plussannut. Ikää molemmilla 37. Amh jotain 8 luokkaa. Johtimet auki. Pcos tyyppiset munarakkulat. Letrozolilla kokeiltiin 5 kierrosta tuloksetta. Siittiöt normaaleja ja hyvä määrä. Eilen ekan ivf:n punktio (ei ollut muuten ollenkaan paha, aukiolotutkimus sattui enemmän). Saalis hienosti 16 munasolua. Tänään tuli sit kuitenkin harmillinen soitto hedelmöityksestä: Muutama munista oli vielä epäkypsiä. Neljään kokeiltiin icsiä, joista yksi hedelmöittyi. Lopuista hedelmöittyi 2. Yhteensä siis vain 3 hedelmöittyi kuudestatoista. Tosi kurja fiilis. Maanataille olis tuoresiirto, jos siellä mitään siirrettävää enää on. Pitäis koittaa pysyä positiivisena, mutta on kyllä niin hankalaa kun nyt esim tää noin kuukauden lääke / piikittely tuottaakin näin huonon tuloksen. Labrasta sanoi, että ulkoisesti kaikki näytti hyvälle, he ei sit näe mikä molekyylitasolla mättää. Tällaisissa tunnelmissa täällä.
      Tsemppiä kaikille!

    • #18395
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Tänään kävin ultrassa ja torstaille viikon päästä varattu PAS. Se onkin ainokainen, joka pakkasessa on, joten nyt kaikki peukut pystyyn, ettei enää kolmatta kertaa tarvitse piikkirumbaan lähteä.

    • #18398
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Tsemppiä verso!

      Tehtäiskö uus ketju, jatkoa toki siis tälle. Tässä ketjussa paljon plussanneita ja uusia, viestejä aikas paljon, itse ainakin puhelimella käytän niin onpahan vaan plärääminen.. 🙂

    • #18405
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Onnea Kaupunkiorava plussasta ?

      WaterLilly, koeta ajatella, että kolme on yhtä tai kahta parempi. Peukkuja siirtoon ja onnistumiseen.

      Versolle kanssa peukut siirtoon. Toivottavasti jääihme tuo plussa

      Punktiossa käyty. 15 munasolua löytyi, 6 hedelmöittyi ja huomenna selviää mikä tilanne, onko siirrettävää ja pakastettavaa. Ihmeen rauhallinen olo. Punktiohan ei itsessään ollut ollenkaan paha. Olo sen jälkeen oli tokkurainen, mutta minun kokemuksen mukaan ei tarvitse jännittää. Tietenkin jokaisella erilainen ja tuntui erilaiselta.

    • #18407
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Yksi top alkio lähti matkaan. Onni voisi nyt suosia ja ottaa tarttuakseen ihan loppuun asti. Pakkaseen ei todennäköisesti jää mitään. Loput hedelmöittyneet näyttivät hieman huonohkolta. Ei kun vaan nyt jännäilemään…pari viikkoa…

    • #18408
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Tänään käyty vastaanotolla ja huomenna alkaa aamulla piikitys. Ja pe ensimmäinen ultra:) saapa nähdä miten käy..tsemppiä kaikille:)

    • #18409
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Me käytiin toissapäivänä ohjauskäynnillä, ostettiin lääkkeet ja huomenna piti aloittaa gonal-f. Hoitaja kuitenkin soitti tänään, että lääkäri haluaa siirtää hoidon ensi kuuhun miehen varicocele leikkauksesta (oli maaliskuussa) johtuen. Sama lääkäri oli itse lähettänyt lähetteen samaiseen operaatioon tammikuussa ja koko tämän ajan leikkauksen ei pitänyt olla ongelma. Nyt vaan itkettää ja masentaa. Vuosien odotuksen piti olla ohi ja päästä vihdoin hoitoihin ja oikeasti yrittämään. Peruttiin loma, otettiin töistä vapaata ja ilmoitettiin mieheni kaksoisveljelle ettei päästä heidän häihinsä (Hollannissa) hoitojen takia, ihan vaan että matto voitaisiin vetää jalkojen alta näin. En ymmärrä, että miten näin voidaan toimia? Hoidon aloittaminen ja koko aikataulu on ollut lääkärin tiedossa alusta asti. 🙁

    • #18410
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Voi Sofia. Ymmärrän kyllä hyvin tuon turhautumisen. Itseä turhautti jo sekin, että PAS siirtyi kuukaudella väärän ajoituksen vuoksi. Tämä on niin pitkä ja hidas prosessi, että kaikki hidasteet harmittaa. Hirveästi olette järjestelleetkin asioita hoidon takia ihan turhaan 🙁

    • #18412
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Harmi Sofia! 🙁

      Huomasin Sabrinan käyneen kyselemässä plussanneissa (vähän jos täytyy seurata sen puolen keskustelua) irrotuspiikin vaikutuksesta r-testiin. Otin irrotuspiikin (pregnyl 5000) viime viikon ke-to yönä, eli 6-7pv sitten. Uteliasuuttani eilen testasin vieläkö se näkyy testissä. Ihan täysvalkoinen oli. (No joo, meinasi vituttaa ettei edes huijausplussaa saa). Mitä olen aihetta lueskellut niin monella se pysyy hyvinkin kauan r-testissä. Onkohan muilla mennyt yhtä vähän aikaa kun minulla? Olisikohan aamupissa antanut erilaisen tuloksen.

      Tsemppiä Sabrina! ? Anteeksi myös uteliaisuuteni ja vastaukseni, vaikket minulta sitä edes kysynyt.

    • #18413
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Joo ei mitään, ajattelin kysäistä sieltä tässä vaiheessa. Mäki testasin normi testillä pp4, näkyykö ovitrelle siinä, ei näkynyt.

      Tää on niin piinaavaa ettei mitään järkeä. Johtuuko suurin osa oireista kuitenkin lutinuksesta vai onko tässä nyt mitään toivoa…
      Tiesin kyllä tasan tarkkaan kuun maanantaina testiä tein, että jos siihen toinen viiva tulee niin ei saa silti innostua liikaa. No nyt kun tuli vielä himmeempi viiva kuin maanantaina niin voi surku!
      Olen kyllä tehny kyseisen testin monesti aikaisemmin, ja puhdas nega AINA ollut, ei minkäänlaista viivan paikkaa edes tullut. Tänään siis tosiaan menossa pp9 ja eihän niitä keskusteluja pitäs koko aikaa olla lukemassa, mutta kun muutkin on saanu selkeitä plussia niin ääh.. Anteeksi purkautuminen..

    • #18421
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Kaupunkioravalle onnittelut plussasta ja kaikille siirroissa olleille mahdollisimman mukavia piinapäiviä!

      Minä kävin viime viikolla ultrassa tsekkauttamassa, että ovatko munasarjat totelleet Progynovaa ja elelisivät tyyntä hiljaiseloa, että ERA-testi voitaisiin tällä viikolla ottaa. Ja höpö höpö, siellä vasemmalla puolella yksi sitkeä rakkulasissi hengaili lähes kahden millin kokoisena, joten ovuloin viikonloppuna ja ERA-testiä kokeillaan sitten ensi kierrossa paremmalla tuurilla. Onko teillä kellään muulla tullut ovulaatio estrogeenilääkityksestä huolimatta? Lääkäri sanoi, että matkassa oli ihan pelkkää huonoa tuuria, joka toivottavasti ei ensi kierrossa toistu.

      Oli lääkärillä hyviäkin uutisia: meidän PGS-tulokset olivat tulleet nopeasti ja yhdeksästä blastokystistä kaksi oli todettu kromosomeiltaan terveiksi. Kuulostaa tietysti surkealta tulokselta näin luettuna, mutta lääkäri sanoi, että minun ikäiselleni oikein hyvä tulos, joten ollaan siihen tyytyväisiä. Yhdestä alkiosta ei oltu saatu mitään tulosta, kun näyte oli ollut ihan höttöä ja muut kuusi olivat olleet kromosomeiltaan monella eri tavalla viallisia. Vaikka testaus oli todella kallis, niin hyvä että se tehtiin, koska jos noita kaikkia alkioita olisi ruvettu siirtämään, niin monen monta pettymystä oltaisiin niiden kanssa koettu. Nyt kun saadaan vielä ERA-testi tehtyä, niin ainakin kaikki mahdollinen tieteen apu on käytetty että raskaus alkaisi. Jos sittenkään ei nappaa, niin sille ei sitten kukaan voi mitään.

    • #18435
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Kysäisempä nopeasti Lieselott sinulta vähän taustatietoa, kun täältä on vaikea tuota tietoa viestiketjusta kaivaa. Mutta siis uteliaisuutta kyselen, sillä itsellä ikää on (37) ja ollaan nyt yksityiselle puolelle siirrytty. Tarina on pitkä mutta lyhykäisyydessään 8 turhaa siirtoa takana ilman yhtään plussaa ja nyt menossa siis neljäs hoitokierros ja 9 siirto (pakkasessa on vielä 3 alkioita) Meillä on siis miehestä johtuva syy lapsettomuudelle ja tällä kertaa ei vielä lähdetty PGS tutkimusta ottamaan, vaikka sitä tarjottiin. Osittain hinnan ja osittain myös sen takia että tähän kiertoon on tullut myös paljon muita muuttujia. Toisaalta kyllähän tuo hinta maksaa itsensä aika nopeasti takaisin kun turhinta siirroilla vältytään, sillä maksajan se PAS myös melkoisesti. Mutta olisi siis kiva kuulla sinun tarinaksi ja miksi päädyit PGS vaihtoehtoon ja tietenkin mielelläni kuulen myös mikä oli tulos. Itselle ajatus, että mikäli nyt ei hoidot tuota tulosta niin otamme vieöä yhden kierroksen ja siihen kaiken mahdollisen avun jonka jälkeen meidän hoito tarina päättyy oli tulos mikä tahansa. Tsemppiä joka tapauksessa seuraavaan PAS:iin. Nyt ainakin tiedät että siellä on kaikki mahdollisuudet olemassa. PGS mainoksessa ainakin luvattiin lähes kaiken ikäisille muistaakseni 50% todennäköisyyttä jos muista oikein.

      • #18436
        Nimetön
        Ei-aktiivinen

        Long story short: meillä takana täysin terveen tytön selittämätön kohtukuolema rv:lla 26+6 lokakuussa -16, keskenmeno huhtikuussa -17 ja tuulimuna lokakuussa -17. Nämä kaikki luomuraskauksia. Kahden viimeisen tapahtuneen jälkeen uskottiin, että eipä taida ainakaan luomusti meidän kotiin elävää vauvaa tulla. Viime vuoden lopussa ensimmäinen IVF-hoito, josta yhden blastokystin tuoresiirto, muut päivään 5/6 sinnitelleet kuukahtivat joten pakkaseen ei saatu mitään. Nyt siis toinen ja viimeinen hoitokierto takana. Normaalin IVF-lääkityksen lisänä testosteronigeeli. Punktiossa hyvä saalis ja blastokystiksi asti kehittyi siis yhdeksän alkiota, joista kaikista lähetettiin näytteet PGS-tutkimukseen.

        Miksikö PGS? Koska olen jo 43-vuotias. Vaikka mulla on munasolureserviä edelleen runsaasti, niin iän takia munasolujen laatu on sitä sun tätä, ja senhän todisti tuo PGS. Tuloshan olisi minun ikäiselläni tietysti voinut olla sekin, että kaikki alkiot olisi olleet kromosomeiltaan virheellisiä, joten tuo kaksi tervettä on tosi hyvä juttu.

        Ja jotta pelataan nyt sitten noiden kahden terveen alkion kanssa peli viimeisen päälle, niin vielä otetaan tosiaan tuo ERA-testi, eli tsekataan milloin mun kohtu on oikeasti vastaanottavainen alkiolle. Näin kun tehdään, niin ei siirretä noita kahta pikkumurua väärään kellonlyömään. Sitten loppu lienee enää kiinni tuulen suunnasta.

    • #18441
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Lieselott: onko tolla ERA-testillä tarkoitus tsekata luonnonkierrossa oikea hetki, vai käytetäänkö sitä lääkkeellisessä kierrossa myös? Kun eikös lääkkeet tavallaan hoida hormonitasot kohdilleen?

      • #18464
        Nimetön
        Ei-aktiivinen

        Era tehdään käsittääkseni aina lääkkeelliseen kiertoon. Testiä edeltää viiden päivän progesteronilääkitys, jota sitten pystytään siirtokierrossa vekslaamaan testin tuloksen perusteella (pitääkö syödä pillereitä pidemmän vai vähemmän aikaa suhteutettuna oikeaan siirtohetkeen). Lääkityksellä siis ei ole merkitystä siihen onko kohdun ”aikaikkuna” oikea siirrolle vai ei, vaan se oikea aikaikkuna on ihan jokaisen naisen henkilökohtainen juttu. Muistelen lääkärin sanoneen että 25%:lla naisista optimaalinen blastokystin siirtoajankohta ei ole päivä 5, vaan jotain muuta,ja era siis kertoo tämän oikean siirtoajankohdan.

    • #18442
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Hei kaikille!

      Minä oon tämmönen uus-vanhafoorumilainen. Aina silloin tällöin kirjoitellut. Ollaan nyt toista lasta yrittämässä ja viime viikolla oli sitten eka punktio sitä ajatellen. Meille tehtiin icsi-hoito (yhteensä viides koko hoitohistorian aikana) ja maanantaina saatiin kuulemma hieno varhaisblasto (4 päiväinen) kyytiin. Nyt sitten piinaillaan… mä en edes enää muista miten nää piinapäivät lasketaan, että oisko mulla nyt sit pp2 (tai 3). Virallinen veritestipäivä olis ma 14.5., mutta kotitestin vois jo tehdä vissiin sitä edeltävänä viikonloppuna. Tuntuu hurjalta, että sehän on jo ens viikolla! Välillä mulla on jo nyt sellanen olo kuin olisin raskaana, mutta kaippa se on lähinnä toiveajattelua ja lääkkeiden aiheuttamaa harhaa. Voi olla, että vielä tiputaan korkealta.

      Mulla on ikää 37v. Meillekin suositeltiin tuota pgs:ää, kun ikää oli yli tuon 37 ja alkioita tuli useampi pakkaseen (ainakin 5, lopullista en oo vielä kuullut). Ei nyt vielä siis sitä teetetty, kun haluttiin kuitenkin tuoresiirto heti punktion jälkeen. Jos tästä nyt ei raskaus ala, niin sitten mietitään, että sulatetaanko noi pakkaseen menneet alkiot ja teetetäänkö se pgs. Meillä meni vapun takia pakkaseen alkiot jo 4 päiväisinä, niin niitä pitäis ilmeisesti vähän jatkoviljellä ja katsoa sitten kuinka moni selviää ja kuinka monesta sitten sen näytteen voisi vielä ottaa. Ite en oo alustavasti kauheen innostunut vielä tuosta pgs:stä, mutta tietysti siinäkin puolensa ettei tulis turhia siirtoja ja pettymyksiä. Mutta kattellaan nyt ensin miten tilanteet tässä kehittyy.

    • #18443
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Liselott. Kiitos vastauksesta ja pahoittelut rankasta tiestä jonka olet kulkenut. Toivon todella paljon että nämä kaksi alkioita pärjäävät hienosti ja sinnittelevät sinne ihan loppuun asti. Itsellekkin tuo PGS sekä Era on suunnitteilla mikäli tämä kierros tuota toivottua tulosta. Ompa sitten aikakin kaikki keinot kokeiltu ja ehkä sitten on helpompi asia hyväksyä jos niin on pakko. Tsemppiä jatkoon. Täällä itse piinailen kymmemettä päivää, ja melkoista vuoristorataa on taas ollut.

    • #18456
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Pp 10,herkällä testillä haamua pukkaa, nyt näkyy sen verran selvemmin ettei tarvii valon kanssa tihrustaa.
      Alavatsa kivut hävinny melkeinpä kokonaan, toista viikkoa oli menkkamaisia kipuja. Sunnuntaina virallinen testipäivä.. Uskaltaako vähän jo iloita..?

      Tsemppiä kaikille!

    • #18458
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Sabrina, kyllä minä olisin sinun tilanteessasi varovasti on positiivisella fiiliksellä. Toivon todella että viivasi vahvistuu. Täällä myös pp10 d5 palstoilla ja vielä ei ole ollut tuhrua mikä yleensä alkaa siirrossa näillä päivillä. Huomenna veritesti, jonka tulokset menee maanantaille. Ehkä viikonloppuna uskallan tehdä kotitestin että saa rauhassa iloita tai surra viikonloppuna.

    • #18465
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Lieselott: kiitos selvityksestä 🙂 täytyypä tuota harkita, jos kolmannelle kierrokselle joudutaan.

      Tänään lähti kolmen päivän ikäinen alkio matkaan. Ja eikun piinailemaan!!

    • #18466
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Milalle ja versolle Tsemppiä piinailuun! ? Meillä oli myös kolme päiväinen alkio matkassa.

      Innostuin liikaa ja liian aikaisin, alkoi jäätävät alavatsa kivut yhtäkkiä ja vaaleanpunaista vuotoa alkoi tulemaan. Olishan se ollukki liian hyvää ollakseen totta..

    • #18477
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Sabrina, pahoittelut jos tässä kierroksessa ei tärpännyt. Toisaalta monillahan on melko runsastakin vuotoa alkuraskaudesta. Pidän siis vielä varovasti sormia ristissä ja toivon teille parasta. Itsellä oli tänään veritesti jonka tulokset saa maanantaina ja teen kotitestin vielä sunnuntaina. Vielä ei ole vuoto alkanut mikä poikkeaa aikaisemmista kierroista. Haluan kuitenkin pitää vielä ainakin toivoa yllä.

      Verso: tsemppiä piinailuun.

    • #18478
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Tsemppiä Sabrina, pidän sulle peukkuja. Monella tuntuu vuotoa ja kipuja olevan raskaudesta huolimatta. Joten varmaan niiden pysyessä kohtuullisena ei kannattane liikaa vaipua synkkyyteen. Joko tilanne on selvinnyt?

    • #18479
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Vuoto jatkuu edelleen, nyt on enemmän rusehtavaa, tamppooniin jää ihan kiitettävästi.. Kivut jatkuu menkkamaisina ja supistelee kans..
      Soitin klinikalle, täytyy jatkaa lutinusta kuitenkin ja tehdä sunnuntaina testi..

    • #18481
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Kiitos tsempeistä! Näin jo untakin, että tuli nega :O

      Sabrinalle sormet ristissä, että vuoto on jotain harmitonta ja saat plussan viikonloppuna 🙂

    • #18482
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Hei vaan kaikille.

      Olen kerran aiemmin kirjoittanut ja se oli loppuvuodesta. Seuraillut olen vuosia jo kertomuksia täällä taustalla.
      Meillä alkoi viime syksynä toinen rupeama. Ainoa pas, joka jäi aiemmista hoidoista, ei tuottanut tulosta ja päästiin vielä julkisella puolella jatkamaan hoitoja. Hoitoja on siis alla muutama. Olen vähän laskuissa sekasin. Voisin vaikka vannoa että lääkkeet vaikuttaa mun muistiin ? Nyt olisi hakusessa yhdelle onnistuneelle tuoresiirrolle pikkusisarus.

      En jaksanutkaan jatkaa kirjoittelua viime vuonna, kun meidän hoidot vaan venyi ja venyi, kun menkat olivat aina väärässä kohdassa. Jonot olivat tosi lyhyet verrattuna muutaman vuoden takaisiin, mutta eipä se auttanut kun punktio olisi tullut aina väärään kohtaan. Mieli oli niin allapäin, että en halunnut ajatella koko asiaa ja teki mieli heittää hanskat tiskiin.

      Nyt kuitenkin on päästy siihen vaiheeseen, että eilen oli punktio ja sieltä keräiltiin yhteensä 24 pyörylää. Punktio onneksi meni paremmin kuin viimeksi enkä voinut niin huonosti kuin viimeksi. Unohtui tarkistaa kuinka moni niistä saatettiin alkuun ja nyt pitää odotella tietoa alkuviikolle. Ensi viikolla on siis tuoresiirto ja toivon että olisi jotakin siirrettävää ja et jotain jäis pakkaseenkin. Meillä on siis ikinä saatu vain yksi pakkaseen asti ja siksi jännittää ihan pirusti.

      Kuulostaa hurjalta mitä kaikkea tietoa täällä on lääkkeistä, kun ite menee suurin piirtein sokkona ja tekee niin kuin käsketään. Onpa hyvä, että on tällainen paikka missä jakaa tietoja ja kokemuksia.

    • #18489
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Kertokaa viisaammat mihin se gonapeptylin toiminta perustuu ja miten sitä käytetään? Milloin se piikki siis otetaan ja miksi se on hyvä ottaa????? Kiitos

    • #18490
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Suru, en tiedä mihin sen Gonapeptylin toiminta perustuu, mutta mulla nyt ekan kerran oli se käytössä ja se laitettiin kuudentena päivänä (D6) punktiosta. Ja mua neuvottiin laittamaan se klo 18-21 välillä. En muista tarkkaan miten lääkäri sitä perusteli kun keskusteltiin siitä viime syksynä, mutta siis ainakin se oli kai todistetusti lisännyt alkaneiden raskauksien määrää tuolla klinikalla. Olen nyt yksityisellä, mutta kuulemma Tayssikin on nyt todennut, että siitä on oikeasti hyötyä ja ottanut sen käytäntöihin.

    • #18491
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Okei.
      Kiitos nopeasta vastauksesta!
      Mulla tänään tehtiin pas (5päivänen blasto) ja omasta pyynnöstä sain kuin sainkin julkiselta gonapeptylreseptin. Ohjeistettiin, että huomenna aamulla!?! tarttis se pistää… Mies sit kysy multa, et minkä takia mä olin vaatinu lääkäriltä sitä gonapeptyliä enkä osannu mitään siihen perustella, et miks se on hyvä. Sepitin vaan, et ”no ku foorumilaiset sitä ja tätä puhui…” 😀

      Ni oisko muilla jotakin lisättävää tosta gonapeptylistä?????? Kiitos.

      Hei niin ja onko täälä joku jolla on ovitrelle luteaalivaiheen tukena ja joka on saanut gonapeptylin. Käytetäänkö niitä samanaikaiseti vai vain jompaa kumpaa? Ku nyt en ollu saanu ohjeistusta ovitrellestä ja mietin oliko vahinko vai ei. Täytyy varmaan heti maanantaina soittaa ja ihmetellä… 😛

    • #18492
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Hei kaikille, minä kirjoitan tähän ketjuun ensimmäisen ja ehkä samalla viimeisen viestini. Olen seurannut keskusteluja muutaman vuoden ja myötäelänyt teidän toisten kirjoituksia ja saanut palstalta tukea. En itse ole kehdannut kirjoittaa siksi, että meillä on kyse sekundaarista lapsettomuudesta, silkasta haaveesta saada kuopus, kun monella tilanne on paljon traagisempi. Rohkaistuin nyt kuitenkin, kun tässä ketjussa on muitakin vielä vanhoilla päivillä lasta yrittäviä. Toivon, että tästä viestistä saa toivoa. Minä olen 41 ja mies 42. Olemme olleet yhdessä jo suunnilleen 18 vuotta, ja meillä on kaksi luomulasta, nyt 16- ja 11-vuotiaat.

      Kolmatta lasta on odotettu kahdeksan – yhdeksän vuotta. Kun kaksi luomuraskautta alkoi itsestään – vaikka jälkimmäiseen tosin meni yli puoli vuotta – ei meille kummallekaan tullut edes mieleen kuin jossain viiden yritysvuoden kohdalla, että jotain taitaa olla pielessä. Ajateltiin vain, että on vikaa seksin ajoituksissa tai määrässä. Myös meillä on perheissä ollut tapana saada iltatähtiä. Itse olen reilusti yli kymmenen vuotta nuorempi kuin sisarukseni ja miehellä on 17 vuotta nuorempi pikkusisko, mikä sai meidät ajattelemaan, että aikaa aina on. Kun 2015 hakeuduimme klinikalle, lääkäri suurinpiirtein löi käsiä yhteen päivitellessään, kuinka emme olleet aiemmin hakeutuneet hoitoihin. Sinänsä ihan hyvä kysymys. Mitään vikaa kummastakaan ei löytynyt.

      Yhden inssin jälkeen aloitettiin joitakin kuukausia myöhemmin ensimmäinen ivf-kierros, josta saatiin aikaan neljä hedelmöittynyttä alkiota. Keruupäivä meni silloin jotenkin viikonlopun takia pieleen, eikä kaikkia folleja saatu talteen. Yhdestäkään siirrosta ei seuraavan reilun vuoden aikana tullut oireen inahdustakaan eikä haamuja testeihin. (Pidettiin muun elämän mukaisia taukoja siirtojen välissä.) Myös tunsin aivan selvään joka kerta jo ennen testipäivää, että olo on liian normaali ja menkkamainen, jotta alkio olisi edes yrittänyt kiinnittymistä.

      Viime syksynä päätettiin, että yritetään vielä yhden kerran. Joulun jälkeen kävin tutkimuksissa, joissa todettiin kaiken olevan muuten hyvin, mutta minulla ikäni takia jo todella alhainen amh-arvo (0,3). Meille osui aivan ihastuttava ja super-pätevä lääkäri, joka suhtautui asiaan määrätietoisen pontevasti mutta realistisesti tyyliin: ”Ollaan toiveikkaita, vaikka todennäköisesti raskautta ei seuraa. Jokainen askel on askel eteenpäin; tutkivalla otteella edetään ja katsotaan, mihin asti päästään.”

      Lääkäri teki hoitosuunnitelman flare up -kaavan mukaan, josta siitäkään en ollut koskaan kuullut ja joka ilmeisesti on metodi tällaisessa kaikki tai ei mitään -iässä. Piikitin muuten lääkettä, josta ei keskustelupalstoilla ole juuri mainintoja (Fostimon) ja isoja annoksia (300IU) päivässä. Annoksen huomasi kyllä siitä, millainen parin – neljän kilon kaljamaha siitä punktiopäivään mennessä syntyi.

      Folleja olisi ollut 13, mutta keruupäivänä joku suolenmutka oli edessä niin, että kerättyä saatiin vain oikealta 10. Näistä kahdeksassa oli solu, niistä seitsemän hedelmöittyi, ja kaksi jatkoi kasvua blastoksi, jollainen toissa maanantaina siirrettiin. Seuraavana päivänä sain viestin, että toinen ei ollut selvinnyt pakastimeen. Muiden kasvu oli lakannut tai alkanut mennä miten sattuu. Tästä jo toki tuli se viimeisen yrityksen lopullinen mutta kuitenkin selkeä tunne: yritykset loppuivat tähän. Munasoluissani ei ole enää normaalisti jakautuvia. Kirjan kannet kiinni.

      Ensimmäisen viikon ajan siirrosta sain lugeista perusoireita, jotka ovat jotenkin päivästä riippuen samantapaisia kuin menkkojen tai raskauden tuntu. Sitten ne hävisivät. Tuossa vapunpäivänä kuitenkin aloin vähän ajatella, että jännästi tuntuu vasemmalla puolella alavatsaa ylöspäin säteilevää tunnetta ja etomista (kohtuni on vasemmalle kallellaan), tissit ovat turvonneet uudelleen, ja väsyttää saamaristi niin, että nukahdan päiväpeiton päälle kahdeksalta. Kaivoin kaapista jotain edellisellä ivf-kierroksella tilaamiani liuskatestejä ja sain sellaiseen haamun. Sama heikko haamu toistui nyt varsinaiseen testipäivään asti. Ajattelin, että kun viiva ei vahvistunut, viimeisestä yrityksestä oli sentään se ilo, että alkio edes hipaisi.

      Kävin kuitenkin aamulla labrassa veritestissä, ja äsken bussissa sain viestin tulosten valmistumisesta. Kipitin vessaan lukkojen taakse kauppakeskuksessa, jolla olin jäänyt pois perjantaiostosten takia, ja luin uutiset. Voi ällistys, hcg-arvo oli 307, eli ihan selkeä plussa, tukevasti raskaana.

      Olisi ihmeiden ihme, jos tästä minun suunnilleen kirjaimellisesti viimeisestä munasolustani olisikin terveeksi vauvaksi asti.

      Myötäelämistä ja kaiken hoitoihin liittyvän ruljanssin kestämistä kaikenikäisille ja kaikissa tilanteissa vauvasta haaveileville. <3

    • #18494
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Surulle vielä Gonapeptylin pistoajankohdasta, että olen lukenut muitakin keskusteluryhmiä lapsettomuushoitoihin liittyen ja ymmärtänyt, että sillä pistoajankohdalla ei kai ole suurta merkitystä tai ainakin on kirjavat käytännöt. Jossain oli sanottu, että samoihin aikoihin pitäis pistää, kun alkio on siirretty ja jossain sanottu että illalla kuuden maissa olis hyvä laittaa ja jossain taas sanottu, että voi pistää mihin aikaan vaan.

      Zelda, kiitos kun kerroit tarinasi ja toivotaan, että kaikki päättyisi vielä niin onnellisesti, että ensi talvena teillä on pieni nyytti sylissä!

    • #18496
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Hurjasti tsemppiä Zelda teille. Toivottavasti on tiukasti kiinni ja saatte iltatähden. ?

    • #18497
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Uusi palstalainen ilmoittautuu 🙂
      Ensimmäinen icsi meneillään ja keskiviikkona siirrettiin alkio matkaan, nyt siis vain odotellaan.
      Huomasin täällä muillakin olevan määrättynä tuo gonapeptyl-piikki ja siitä kysynkin, että onko teillä muilla tuossa paketissa seitsemän yksittäistä ruiskua vai onko jollain pienempiä paketteja? Mietin, että jos yksi piikki täytyy vaan pistää niin outoa, että paketissa on kuitenkin noin monta. Ja enhän tätä hoksannut miettiä aiemmin kuin vasta nyt, kun sain paketin käteen. Lääkäri puhui vaan pistoksesta alkion ollessa kuuden päivän ikäinen enkä siinä jännityksessä ymmärtänyt edes miettiä tätä annosta.

    • #18498
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Tervetuloa Karkki!
      Hm.. aika erikoista, että oot saanut seitsemän kappaleen paketin! Siis oliko reseptissä sellainen iso paketti? Itseasiassa mulla kävi silleen, että en ehtinyt ostaa Gonapeptyliä apteekista ennen alkionsiirtoa ja alkionsiirron yhteydessä ne kysyi meidän hoitopaikassa (yksityinen), että haluanko ostaa heiltä sen gonapeptyl-ruiskun. Ostin sen sit heiltä, kun se ei ollut mikään hirmukallis, niin ei tarvinnut lähteä apteekkia etsimään, kun meidän lähiapteekissa ei noita varmaan olis ilman tilaamista. Eli ne anto mulle vaan käteen semmosen yhden ruiskullisen ainetta, jonka toissa iltana tuikkasin navan viereen samaan tyyliin kuin Orgalutran-ruiskutkin oon laittanut.

    • #18500
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Zelda: haluaisitko avata vähän lisää tuota flare up-kaavaa? Jos mun PAS ei lykästä, niin sitten lähtee viimenen kierros ja haluan, että siinä sitten kaikki oljenkorret käyttöön.

      Mä ostin kanssa omalta klinikalta yhden gonapeptylin, maksoi 17€. Mulle sanottiin et pistä aamulla, niin ei unohdu. Ihan kuin tässä voisi asiaa unohtaa kun on 24/7 mielessä 😀

      • #18502
        Nimetön
        Ei-aktiivinen

        Verso: Olisiko ”flare up -protokolla” vain englantia ja suomeksi joku näistä peruskäsitteistä hoitokaavoista puhuttaessa, kun kotimaan kielellä siitä ei löydy juuri mitään? Lääkäri puhui ”fleer-protokollasta” näin ääntäen. Kun en kaiken muun infovyöryn seassa suunnittelukäynnillä tajunnut kysyä, meni jonkin aikaa Sherlockina selvittää kirjoitusasu. Ajatuksena se saattaa sisältää sen, että yritetään kertarykäisyllä mahdollisimman hyvään tulokseen. Amerikkalaisten klinikoiden sivuilla tuosta näyttää eniten lukevan.

        Synarelaa alkuun sumuttelin, isoa hormoniannosta pistelin, eikä jarrupiikkiä käytetty tai tarvittu vaan pelkkä irrotuspiikki. Blastoa siirrettäessä Gonapeptyl-pistos tuli klinikalla samalla, ja paria päivää ennen siirtoa aloitettiin mielestäni isonpuoleiset annokset lugeja. Ne lopetellaan nyt vähitellen niin, että reseptissä määrätyt käytetään loppuun. Yksi paketti on vielä apteekissa, eli olisiko niitä nyt reiluksi viikoksi.

        Lääkäri valitsi Fostimon-nimisen lääkkeen, koska se on hänen mukaansa hyvä tässä hoitoprotokollassa ja lisääntymisiän loppuvaiheita eläville. Jos ymmärsin oikein, hän sanoi myös, ettei sitä ”välillä” ole ollut saatavilla. Fostimonista näyttääkin olevan mainintoja nettikeskusteluissa lähinnä vuosien takaa, eli taitaa olla Suomessa harvemmin käytetty lääke, vaikka saatavilla taas olisikin. (Käyttäessä piti sekoittaa ruiskusta liuos lääkeampulliin ja sitten vetää vielä seos takaisin lääkeruiskuun, eli sen kanssa pelaaminen oli aavistuksen monimutkaisempaa kuin kynien kanssa. Voiko vähäistä käyttöä selittää ihan vain systeemin hankaluus tai vanhanaikaisuus, en tiedä.)

        Lukuun ottamatta viimeisten päivien valtavaa mahaköllikkää, jonka isot annokset saivat aikaan, pidin Fostimonia miellyttävämpänä kuin edellisen hoidon Gonal-F:ää. Vaikutukset päävärkkiin olivat vähäisemmät, eli se ei ainakaan minulla samalla tavalla ”mennyt tunteisiin”, niin kuin nuoriso sanoo. 🙂 Vastehan tällä lääkkeellä oli hyvä pikkiriikkiseen amh-arvooni nähden, kun 13 follia olisi ollut keruukypsinä. Ongelma puolestaan tietysti vanhoissa ja päin huitulaa jakautuvissa ja alkuunsa kuukahtavissa munasoluissani.

    • #18501
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Gonapeptylistä.. oon kuullu et se jotenkin aktivoi kohdun reseptoreja eli tekee sitä alkiolle vastaanottavammaks. Samaan tarkotukseen on voitu käyttää myös Synarelaa. Mullakaan ei oo piston kellonajalla ollu niin tarkkaa, mutta sen päivän aikana kun alkio on 6 päivää, eli jos siirretty 6pv blasto niin pistetty samana päivänä. Mutta sanottu myös ettei haittaa vaikka unohtas ja laittas vasta 7. päivänä, ei oo vielä sekään myöhästä.
      Kai noita Ovitrellee ja Gonapeptyliä voi hyvin käyttää samalla, erilaisia aineitahan ne on, ja tekee eri asioita siellä. Mulla on muuna tukilääkkeenä ollu Luget ja viimesimmissä tuoresiirroissa myös Zumenon. Yksityisellä aina Gonapeptyl mukana.
      Ja tosiaan yks pistohan niitä vaan tarvii siirtoo kohti, ainakin Yliopiston apteekista saa yksittäisiä.

    • #18503
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Heips.
      Ajattelin päivittää vähän tilannetta.. Eli eilen ja toissa päivänä alkoi pikkuisen vuotamaan, klinikalta ohjeistettiin että jatkaa lutinusta ja tehdä testi sit sunnuntaina.. Kovin oli toiveikas, että jos se olisi kiinnittymistä, kohdun supistelua ja siitä johtuvaa vuotoa. Kivut kuitenkin yltyy ja tänään holahtikin jo oikein reippaasti, kylläpä tämä tais olla nyt sitten tässä. Testikin oli negatiivinen, kai se olis haamua edes näyttänyt jos pientäkään toivoa olisi. Aikaisemmat haamut tehty herkällä testillä, tämä nyt siis ”normaalilla”.

      Tokihan aikaisemmat haamut antoi toivoa, mutta järki sanoi koko ajan että niihin ei ole luottamista. Kyllähän tää pahalta tuntuu ja itketty on, mutta minkäs tälle voi. Kai siellä jonkinlaista kiinnittymis yritystä on ollut, ei kai tää muuten näin kipeää tekisi.

    • #18504
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Sabrina, tsempit sinne.

      Kiitos vastauksista. Tuikkaan lääkkeen tänään, vähän pelottaa toi uus lääke vaan, koska olen lääkevastainen ihminen. Harmittaa, että pitää noita kaikkia käyttää……..

      Mä kyllä niin en käytä lääkkeitä kun nää kaikki hoidot saadaan vietyä loppuun! 🙂

    • #18505
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Nyt kun ihmiset noin hyvin vastaili mun kysymykseen niin mulla olis vielä toinen kysymys, jonka jo aiemminkin esitin. Tietääkö joku voiko DHEA:ta syödä samaan aikaan ku alkioita siirrellään?

    • #18507
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Mä ainakin viime hoidossa jatkoin DHEA:ta aina niin kauan kunnes (tuoresiirron) ekat plussat alkoi näkymään eli jonnekin pp5 saakka, ja lupakin siihen oli annettu. PAS:eista niiden kans ei kokemusta mut ei kai niistä varmaan haittaakaan voi olla?

    • #18509
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Keskiviikkona odottaa punktio, ehkä 3-4 on mahdollista saada. Viides oli sen verran pienempi. Piikkejä on otettu siihen tahtiin, ettei yhtään naurata 🙁 Pergoverista päivittäin ja nyt jarruna cetrotideä. DHEA:aa syön nyt myös (tuskin tähän kiertoon ehtii suuremmin vaikuttaa). Huomenna vielä pergoveris ja sitten tuleekin vuoroon gonapeptyl ja Ovitrelle. Tämä toinen IVF on rankempi 🙁

      Sabrina <3

    • #18512
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Nyt on Gonapeptyl pistetty. Sattui enemmän kuin kaikki muut piikit yhteensä ? Odottelen jotain kiinnittymistuntemuksia, mut ei kai niitä kaikille tule. Ei pitäisi liikaa tarkkailla, mut minkäs voit, kun väkisin kuullostelee kaikkea kropassaan.

    • #18513
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Tänään testiin tuli elämäni ensimmäinen plussa. Vähän on outo fiilis ja kyllähän tässä on vielä monta epävarmaa viikkoa edessä, mutta haluan ajatella positiivisesti. Onhan sekin jo iso askel eteenpäin, kun kahdeksan puhtaan negan jälkeen onnistuu pääsemään ainakin sen yhden askeleen eteenpäin tällä matkalla. Huomenna saa veritestit tulokset ja toivotaan että silläkin näkyy sama tulos.

      Nelalle tsemppiä punktioon ja Versolle piinailuun. ?

    • #18514
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Ihanaa Mila, onnea! ?

      Täällä vuoto jatkuu, virallinen testipäivä tänään, negahan se oli ja lopetin lutinuksen.
      Nyt huokastaan pari kk. Pakkasessa meillä on kolme alkiota, joten siirtoon tästä sitten kun vaan pääsee.
      Nyt asetun tästäkin keskustelusta taka-alalle, toivotan teille kaikille kaikkea hyvää ja onnea jatkoon, toivottavasti me kaikki saadaan vielä sylin täydeltä onnea…

    • #18517
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Onnea Mila ❤️ Ja kiitos tsempeistä!

    • #18518
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Nala, pidetään peukkuja, että nuo muutama munasolu on sitten sitäkin laadukkaampia, ettei haittaa vaikka niitä olis vaan muutama. Tsemppiä!

      Verso, niin tuttua nuo itsensä tarkkailut kyllä tässä touhussa. Itsekin maanantaisen alkiosiirron jälkeen olin tuntevinani/tunsin kaikenlaista.

      Milalle onnittelut plussasta ja tarrasukkia matkaan!

      Sabrinalle pahoittelut negasta. Ei tunnu koskaan hyvältä tuo tilanne. 🙁

      Omasta tilanteesta, että olen ainakin vielä positiivisen toiveikas tän alkion suhteen. Pp6 menossa. Rinnoissa arkuutta ja oon ollu tuntevinani välillä lievää etovaa oloa, mutta ei näistä vielä tiedä… Testailla en meinaa kun vasta ens viikonloppuna. Ma 14.5. on vasta veritesti (ekaa kertaa hoitohistorian aikana).

    • #18519
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Onnea Mila plussasta.

      Mulla oli torstaina punktio ja vaikka silloin oli sellanen olo et meni paremmin kuin aiemmin, niin olo ei oikein meinaa helpottua vieläkään. Varsinaiset punktiokivut on enää arkuutta, mut olo on kuin turvonneella jumppapallolla. Aika tukala olo alkaa olla kun kroppa ei toimi ollenkaan. Nälkä on mut vatsa on aivan jumissa. Erityisesti syömisen jälkeen tuntuu et räjähtää.
      Voiko johtua käytetyistä lääkkeistä?
      Käytössä ollu synarela, gonal-f ja ovitrelle. Punktiosta en muista siellä käytetyn lääkkeen nimeä, mut lähinnä mietin noita mainitsemiani. Tänään on luget alotettu, mut niiden alotus ei vielä ole muuttanut oloa suuntaan eikä toiseen.

    • #18520
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Ihanaa Mila!

      Valo: mulla myös vatsa ihan seis. Ei kivaa.

      Gonapeptyliä odotan ”innolla”. Verso: siis se aina tuntui?

    • #18521
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Nala, mulla tuo Gonapeptyl ei kyllä sattunut yhtään enempää kuin esim. Orgalutran (samanlainen neula). Mä pistin sen silleen viistosti 45 asteen kulmassa, vaikka muistaakseni siinä ohjeessa ei neuvottu niin, mutta polilla sanoivat, että kannattaa laittaa silleen kun on semmonen viistottu neula. Olen huomannut, että joskus vaan sattuu osumaan herkempään kohtaan, että sen takia voi sattua samakin piikki joskus enemmän kuin taas toisella kertaa.

    • #18522
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Maiku: hyvä tietää 🙂 Mulla sattui Orgalutranissa se lääke itsessään, siksi vaihdettiin nyt Cetrotideen. Cetrotiden kanssa ei samaa ongelmaa mutta melkoinen työ (aineet sekoitetaan itse) ja iholle tulee reaktio. Eipä sitä tiedä ennen kuin kokeilee mutta hyvä varautua kipuunkin, ettei niin pelota sen jälkeen.

      Tosiaan aika paha ollut nyt tämä kierros. Ehkä hormonit nyt vain tehoavat ekaa kertaa enemmän. Onneksi piikit otetaan iltaisin, sen verran itkuista puuhaa tällä kertaa.

      Tsempit kaikille <3

    • #18544
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Varmaan aika yksilöllistä mikä aine kelläkin kirvelee. Mulla sattui sekä piikki, että se aine.

      Eilen illalla tuntui muutaman tunnin ajan pientä nipistelyä ja painetta alavatsassa vähän oikealla puolella. Mietin oisko ollut mun munasarjakysta mut ei se kyllä siinä kohti ole ? Voihan se olla tuo Gonapeptyl joka nippailun aiheutti, mut toivotaan et oli jotain muuta ?

    • #18545
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Näin se on, Verso 🙂 Täällä Gonapeptyl ei tuntunut juurikaan. Ovitrellessä iski paniikki, siis ehditäänkö pistämään ajoissa. Ehdittiin onneksi. Hysteerinen jo olin 😀 Tosiaan henkisesti rankka kerta tämä, eikä valtava määrä piikkejä ole asiaa helpottanut yhtään. Tuli juuri tähän saumaan muutakin stressiä, ei kiva. Onneksi piikit on lähes piikitelty, punktio vielä. Jos toivottavasti punktioon päästään.

    • #18547
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Moi!
      Enpäs kauaa malttanut täältä olla pois. Soittelin eilen klinikalle ja toki sitten kysyivät jatkosta, sanoin että huilitaan varmaan nyt hetki ja lähdetään sit PASsiin. Kysyin kuitenkin että mikä on aikaisintaan, milloin sitä voisi ajatella. Itse olen jostain syystä kuvitellut että uuteen siirtoon pitäisi olla luomu kierto välissä, mutta niin meinas että jo tähän kiertoon voi siirron tehdä.
      Aikamme miehen kanssa pähkäiltiin, niin kyllä me vielä tässä kuussa yritetään, klinikka on kii sitten kesäkuun lopun-heinäkuun niin jos ei tästä onnistu niin sitten siihen tulee taukoa.

      Viime siirrossa lääkäri sanoi, ettei ole mitään millä voisin itse vaikuttaa loppu tulokseen, mutta olisiko kuitenkin?

    • #18566
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Olipas vaikea tänään päästä tänne foorumille..aina vaan ilmotti, että pitää olla kirjautunut, vaikka miten monesti kirjauduin. ?

      Tänään on haettu salamatkustaja mukaan. Kyllä se on niin, että tuuria saa olla pelissä jos tämän lisäksi saadaan edes yks plasto pakkaseen lisäksi. ? alkujaan oli ollut 16 munasolua mutta osa vain kypsiä ja niistä päästiin siihen et 3 jäi vielä odottelemaan huomista mut näyttivät siltä jo, et kaks hyytyy vielä ennen..

      Olo on ollu kylmän rauhallinen jo pari viikkoa tän hoidon suhteen. Jännittää mut silti sellanen näin meille lapsi tehdään fiilis. Ajattelin etukäteen tietävänä, että tänään se todellisuus viimeistään taas iskee ja hirvee ahdistus mutta ei..kävelin suoraan kirppikselle vaikka itselleni hain kenkiä niin löysin itseni hypistelemästä pieniä vaatteita. Aika ristiriitainen olo siitä, että millainen mahalasku tästä saattaa vielä tulla. ?

      Nyt jään piinailemaan ja odottelemaan tunnemyrskyä.

    • #18568
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Sama ongelma mulla kirjautumisessa kuin Valolla ja yksi viesti mulla tais mennä taivaan tuuliin myöskin…

      Toivotaan parasta Valo sun uuden kyytiläisen suhteen!

      Osaako joku kertoa millaset oireet siinä hyperstimulaatiossa on ja voiko sellainen tulla vielä melkein 2 viikkoa punktiosta? Oon vaan miettinyt, kun itellä ollut tässä välillä vähän raskasta hengittää. Useimmiten silloin jos istun vähän lysymmässä esim. sohvalla. Tuntuu kuin olis jo pidemmälläkin raskaana, kun silloinhan keuhkot menee vähän ahtaalle. Vatsa tuntuu pömpöttävän edelleen ja pieniä tuntemuksia on välillä alavatsassa, mutta ei siis oo mitään varsinaisia kipuja tai esim. kuumetta.

    • #18572
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Olin ihan varma, että karanneet olivat, kun ei ollut mitään tuntemuksia eilen 😀 No kolme solua saatiin, neljä otettiin. Perjantaina selviää miten näiden kanssa kävi 🙂 Punktio oli täysin kivuton tälläkin kertaa, nyt on pää sekaisin lääkkeistä.

    • #18584
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Meillä maanantaina punktio. Tänään oli vika ultra ja piikitykset jatkuu lauantaihin asti:) ultrassa näkyi 19 yhteensä osa oli kyllä aika pieniä et saa nähdä kerkiikö kasvaa kaikki..no ilmoittelen miten punktio meni!:D

    • #18588
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Soitin tänään klinikalle ja kerroin hengenahdistuksestani. Hoitaja sanoi, että kuulostais ihan myöhäiseltä hyperstimulaatiolta ja että nyt vaan lepoa ja juomista mahd. paljon. Päivystykseen, jos alkaa tuntua liian raskaalta hengittää. Sanoi, että yleensä kun näin myöhään alkaa tulle hyperin oireita, on se merkki alkion kiinnittymisestä, kun hcg:n nousu voi sitten saada aikaan tän hyperin. Voi vitsi… on mulla ollu kyl hyvät fiilikset, mutta en oo vieläkään testannut (pp9), kun lupasin miehelle, että lauantai-aamuna sitten yhdessä testataan ekan kerran. Jännää! Toivottavasti nyt tää olo ei tästä huonone, kun en halua mihinkään sairaalaan tän takia.

    • #18589
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Maiku, mulla oli vaikea myöhäinen hyperstimulaatio joka johtui raskaudesta. Alkoi nimenomaan vasta pp8 tienoilla ja pahentui kun hcg nousi. Hyperissä vatsaonteloon voi kertyä nestettä ja keuhkoihin ja sen kyllä huomaa jos pitää mennä päivystykseen. Mulla vatsa oli niin kipeä ja turvonnut etten enää pystynyt kävelemään/nukkumaan kunnolla. Hengitys oli myös hyvin pinnallista ja oksetti. Vatsasta poistettiinkin sitten nestettä. Hyperi kesti rakenneultraan asti joka siis nähtiin suurentuneina munasarjoina. Vaikea hyperi joka mulle osui on erittäin harvinainen joten toivotaan että sulla lievä eikä vaadi sairaalahoitoa. Jos kuitenkin joudut sinne, mulle teroitettiin että missään nimessä ei saa ultrata alakautta eli pyydä vatsan päältä jos mahdollista. Tsemppiä!

    • #18594
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Täällä piinaillaan. 10 päivää siirrosta. Parisen päivää ollut menkkakipuja. Tänään ollut todella kovat kivut ja pari tippaa rusehtavaa vuotoa.

    • #18598
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Ananas, toivottavasti olisi kiinnittymistä.. Mikä sulla on vointi?

      Huomenna alan tikuttaa ovulaatiota, soittoa klinikalle kun näyttää positiivista..

    • #18603
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Kuukautiset alkoivat. Samassa veneessä; soitin klinikalle, käskettiin varalta jatkaa lutinusta. Vointi fyysisesti menkkamaisen kipeä ja henkisesti…no…tavallinen. Ainakin tällä hetkellä. Pettymyksiä on tullut jo paljon, joten niihin on turtunut. Miehestä huomaa, miten hän on erityisen pettynyt. Eniten ahdistusta herättää kun pakkaseen ei saatu mitään eli seuraava askel on taas punktio. Punktio eikä piikittely itsessään pelota tai ahdista vaan taas töistä poissaolo. Esimieheni tietää asiasta ja on täysin tukena, mutta työkavereiden ihmettely jatkuviin poissaoloihin?

      Lääkäri totesi viime punktion jälkeen, että punktio tehtiin liian aikaisin. Seuraavalla kerralla venytetään pidemmälle ja toivottavasti tulee pakkaseen asti.

      Toivottavasti Sabrina sinulla on parempi onni tällä kierrolla! ??

    • #18605
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Heippa! Täällä 11. päivä 5 pv plastokystin siirrosta ja jo kolmatta päivää vuotoa. Voi jo ihan reilusti todeta, että kuukautiset alkoi ja ei onnistunut tää kerta.. maanantaihin pitäis vielä syödä teroluttia, mutta taidan soittaa klinikalle jos vois jo lopettaa.. Meillä saatiin punktiossa 16 munasolua, joista vain 3 hedelmöittyi. Ne kuitenkin ihmeen kaupalla olivat kaikki jatkaneet jakautumista ja pakkasessa on siis vielä kaksi. Yritykset jatkuu vaan. Tsempit kaikille!

    • #18612
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Voi ananas, olen pahoillani puolestasi 🙁 kovasti jaksamisia sinulle ?

    • #18613
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Soitin klinikkaan ja ohjeistettiin kuitenkin jatkamaan teroluttia vielä maanantaihin ja verikokeeseenkin täytyy mennä, vaikkakin ihan selkeä juttuhan tää jo on.. Tein kotiraskaustestit eilen ja tänään aamulla ja negatiivisia olivat.

      Uuden siirron aikataulua kyselin samalla ja menee näillä näkymin elokuulle, kesäsulun takia.
      Tosi turhauttavaa.. kesä menee taas odotellessa ja syksyllä on sit taas kaikki työt ja kiireet päällä.
      Täytyy vain antautua tän hitaan ja piinaavan prosessin vietäväksi. Vitsi kun osais vaan ottaa kevyesti, että tapahtuu mitä tapahtuu ja että tää olis vaan sellanen ohessa kulkeva pikku juttu.. mut tää on kyl koko ajan mielessä ja peittää alleen aikalailla kaiken muun.

    • #18614
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Tsemppiä. Meitähän on useampi samassa tilanteessa. Miksihän vuoto alkaa lääkkeistä huolimatta..

      Jotenkin tuntuu kuin veistä käännettäisi haavassa kun vuoto alkaa ja vielä kovat kivut päälle. Eikö pelkkä vuoto olisi riittänyt ilman että tarvitsee fyysisestikin kärsiä?

      No, ei pidä alkaa liikaa synkistelemään. Täytyy vain luottaa parempaan tulevaan.

    • #18615
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Vain yksi jatkoi kasvua eli ei mitään pakkaseen. Yksi laitettu kyytiin kuitenkin 🙂 Jos ei tärppää, niin kuulemma uudet keinot käyttöön. Katsellaan siis.

    • #18616
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Ananas, mikä sulla oli tukilääkkeenä? Mulla oli lutinus 100mgx3 päivässä. Jotenki mullaki tullu semmonen käsitys, että vaikka testi nega olisi, niin lääkityksen lopettamisen jälkeen vuoto alkaa vasta. Ja kivut ihan älyttömät mullakin, poltteli reisiä pitkin..

    • #18617
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Tosta lugesta. Mulle lääkäri sanoi (yksityisellä) että on nyt viimeaikoina vissiin huomattu, että paremmat tulokset saadaan isommilla annoksilla. Ekalla kiekalla mulla taisi olla 200mgx2, tokalla 200mgx3 ja nyt PAS:ssa 400mgx2 johtuen tosin vain siitä, että sattui nyt olee 200mg kapseleita kotona. Lääkärin mukaan sitä ei voi yliannostella ja on se tärkein lääke siirron jälkeen.

    • #18618
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Täällä Crinone ja ei estänyt vuotoa.

      Enpä tiedä mitä lääkärillä enää takataskussa on. Jotenkin tällä lääkemäärällä tuntuu tulokset tosi laihoilta. Toki tämä kierto katsellaan ensin. Pari piinaavaa viikkoa edessä.

    • #18619
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Lutinus 100×3 täällä myös. Jännityksellä odotan minkälaiset kivut tulee kun ”kunnon” vuoto alkaa. Siis vuotaa jo reilusti mutta ei ole vielä täysin hanat auki. Koko alamaha tulessa, tuntuu kireältä ja turvonneelta, repeilevältä, säteilee ylämahaan asti.
      Minulla pieni endometrioosiepäily ja lääkkeet tietenkin vaikuttaa siihenkin, senkin takia varmaan niin kovin kipeä.

    • #18620
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Mulla meni kyllä kiitettävästi särkylääkettä, makoilin kuuman vesipullon kanssa pahimpien kipujen aikaan.. Paljon jaksamisia sulle ananas ?

    • #18621
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Tänään pp10 ja testasin herkällä testillä negan. Voihan se siitä vielä plussaksi muuttua, mutta epäilen, koska menkkamaiset kivut lisääntyy ? pakastin tyhjä…

    • #18622
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Harmi Verso. Pidetään vielä peukkuja, että plussaksi muuttuisi. ?

      Eilen sinua mietiskelin ja yleisesti tilannetta jossa on varmuus ettei pysty hoitojen välissä tai ilman hoitoja tulemaan raskaaksi.

      Aika ristiriitainen fiilis asiasta, joka kuukausi toivoo ja uskoo onnistumiseen ja sitten pettyy. Mutta kuitenkin joka kuukausi on mahdollisuus onnistua (kun ei ole mitään estettäkään)..

    • #18623
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Teen uuden ketjun.

    • #18632
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Tänään meillä oli punktio 12 munasolua saatiin osa jäi niin pieniksi että ei kerätty. Vointi ihan ok ei ollut pahemmin kipua punktiossa:) huomenna soittavat väliaika tietoja:) torstaina pitäisi sitten olla siirto:)

Luet parhaimillaan 409 vastausketjuja
  • Alueelle ‘HEDELMÖITYSHOIDOT’ ei voi kirjoittaa uusia aiheita eikä vastauksia olemassaoleviin aiheisiin.