Hei!
Haluan kertoa tämänhetkisen tarinani lapsettomuushoitoihin liittyen.
Menin noin vuosi sitten Helsingin Felicitakseen hedelmällisyyskatsastukseen. Minulle määrättiin peruslabrat ja puolisosta piti tietenkin ottaa näyte. Lääkärinä oli Merja Tuomi-Nikula. Täytyy kyllä lääkäristä sanoa että vaikka hänellä on varmasti vahva ammattitaito, niin käytös oli hyvin erikoista. Voivotteli mm. puolisoni tupakanpoltosta. Ihan niinkuin minä olisin vastuussa aikuisen miehen elintavoista. Mutta asenne lääkärillä muuttui hetkessä kun oivalsi että olen terveydenhuollon ammatissa.
Menin sitten parin kuukauden päästä uudelleen vastaanotolle kaikki paperit kädessä ja tämä lääkärihän kävi aivan kierroksilla. Tiuski minulle taas puolison tupakoinnista ja sanoi mm. että eikö asia ole yhteinen kun olin vastaanotolla yksin. Ajattelin mielessäni että tämä oli tässä. Enhän minä sinne hoitojen takia mennyt, vaan hedelmällisyyskatsastukseen. Vaikka lääkärin mukaan icsi olisi ollut meille sopiva vaihtoehto.
Tästä suivaantuneena kävimme Kuopion Inovassa ja siellä meitä haastattelut hoitaja oli sosiaalisesti kömpelö. Uteli puolisoni edesmenneestä lapsesta, vaikka minä jo näin että kaverini oli vaikeana. Totesi myös että pääsemme alkututkimuksiin kotipaikkakunnallani, johon minä jo vihaisesti vastasin että tiedän enkä mene. Siihen tämä leidi totesi että onko siinä joku ongelma? Ihan kuin olisimme huvikseen ajaneet yli 100 km Kuopioon.
Lopulta hyvin asiallinen lääkäri ja klinikka löytyi noin puoli vuotta sitten ja nyt minulla on piinapäivät edessä. Pakastealkionsiirto on tehty ja 28.1. testi.
Meistä on tehty lähete Kysiin ja siellä olisi arvioaika ensi kuun lopulla.
Mitä kokemuksia teillä on yksityiseltä ja julkiselta puolelta? Tuntuu että julkisella vain jonotat ja taas jonotat. Toki heillä on tietyt resurssit ja puhutaan kiireettömässä hoidosta. Ottaa vain päähän kun nää dokut saa ihan kaiken ja me itkemme jonossa.
Tärkeä kysymys vielä. Jos menemme Kysiin niin uskaltaako siellä kertoa privaattipuolen hoidoista? Syökö yksityispuolen hoito julkisella tehtyjä? Kiitos kommenteista etukäteen!