Moi Rebekka ja Nekku.
Mä olen aikanaan käynyt mieheni kanssa läpi hedelmöityshoidot. Päädyimme lopulta elämään kahdestaan, lemmikkiemme kanssa. Tunnistin teidän molempien viesteistä omat tunteeni silloin yrityksemme ensimmäisinä vuosina… Jos teillä vaan on missään lähialueella Simpukan vertaistukea, sinne kannattaa hakeutua. Itsellä tuntui, että asian kanssa oli hoitojenkin aikana huomattavasti helpompi elää, kun edes välillä pääsi juttelemaan sellaisten kanssa, jotka OIKEASTI tiesivät, miltä tuntuu.
On uskomatonta, että yhä edelleen, vaikka lapsettomuudesta ja hedelmöityshoidoista puhutaan aika paljon enemmän kuin ennen (ainakin mielestäni) ihmiset ovat niin ajattelemattomia ja töksäyttelevät mitä sattuu. Itsekin saan yhä edelleen – vaikka yrityksestä on luovuttu jo monta vuotta sitten – ”lisääntymisvinkkejä” ja kuulen kaupunkilegendoja miten jokaisella on joku kumminkaimantuttu, joka tuli raskaaksi ihan yllättäin sitten, kun ei enää uskonut lasta saavansa…. Olen opetellut kohteliaasti kieltäytymään kuulemasta noita juttuja.
Lapsettomilta vaaditaan välillä paksua nahkaa. Voimia teille molemmille!

Hei
Me saatiin muutama päivä sitten tietää ettei lapsia kotikonstein tule mun soluilla. Eli lahjasolut (munasolu) on meidän ainoa mahdollisuus. Yritetään tällä hetkellä sulattaa uutista ja jatkaa arkea kuitenkin.
Mun päässä liikkuu samoja ajatuksia kuin sulla sillä erolla että lause on: mä en ikinä saa lasta ja olen pettymys mun avomiehelle ja kaikille. Ei siis vielä tiedetä lähdetäänkö hoitoihin vai jäädäänkö kahdestaan. Elokuussa on lääkärille meno jos hoitoihin halutaan. Kaikista pahinta on tää yksin olo. Kavereille oon asiasta yrittänyt jutella mut ei ne tajua.