Heippa, en ole varsinaisesti aiheen asiantuntija, mutta itselläni on se käsitys että estrogeeni kasvattaa limakalvoa ja keltarauhashormoni sitten ylläpitää sen. Eli keltarauhashormoniannoksen lisääminen ei kyllä limakalvoa välttämättä varsinaisesti paksunna. Kun itselleni tehtiin PAS lääkkeelliseen kiertoon viime keväänä, jouduttiin estrogeenilääkityksen annostusta nostamaan juuri sen takia, että limakalvo ei ollut riittävän paksu. Aika erikoista, ettei asiaan ole kiinnitetty enempää huomiota. Onko sinulle tosiaan tehty alkionsiirto vain 4-6mm limakalvolla?
Yksi juttu mikä kannattaa tarkistaa ellei ole jo tutkittu, on ferritiiniarvo. Tutkimuksissa on saatu viitteitä siitä, että alhainen ferritiini heikentää hedelmällisyyttä. En tiedä onko tuolla suoraa vaikutusta limakalvon kasvuun, mutta jos rautavarastot ovat matalat, kuulostaa ainakin maalaisjärjellä mahdolliselta että se saattaisi vaikuttaa siihenkin. Itselleni juuri hematologi sanoi että hän pitää 50 µg/l arvoa normaalin alarajana ja oli hiukan tuohtuneen oloinen kun sanoin ettei lapsettomuustutkimuksissa ole kiinnitetty tähän huomiota.