Moikka,

en ole ennen kirjoitellut tänne millekään palstalle, mutta muiden kokemuksia lueskellut useamman vuoden ajan lapsettomuuden vertaistuen vuoksi. Voisin kertoa meidän perheestä ja omista kokemuksistani. Meillä on siis perheessä 1v. lahjasukusoluilla alkunsa saanut lapsi, kyseessä lahjoitetut siittiöt. Hakeuduimme lapsettomuustutkimuksiin, kun luomuna ei tapahtunut mitään vuoden kuluessa. Pian sitten selvisikin että syy lapsettomuudelle on se että mieheltäni puuttuu siittiöt eikä meidän molempien omilla soluilla tehtäviä hoitoja ole mahdollista tehdä lainkaan, mutta meille ehdotettiin lahjasolujen käyttöä. Meillä oli kuitenkin vahvana ajatus että haluaisimme perheen. Pohdimme myös adoptiota mutta päätimme että lahjasolut voisi olla meille vaihtoehto, jota haluamme kokeilla ensin. Olimme julkisella puolella tutkimuksissa ja hoidoissa, joten meillä oli aikaa tehdä ajatustyötä jonoissa ollessamme.

Ennen varsinaisten hoitojen aloitusta kävimme psykologilla (pakollinen käynti), jonka jälkeen hoitopäätös vasta tehtiin. Psykologin kanssa keskusteltiin mm. juuri näistä tilanteista, joita sinäkin mietit. Mitään yhtä ainoaa oikeaa tapaa ei tietenkään ole mutta nykyään tässäkin asiassa kannustetaan lapsen kanssa avoimuuteen ja meille ohjeistettiin että kannattaa alkaa puhua lapselle lahjasoluista jo heti synnäriltä palatessa. Vaikkei vauva sitä vielä siinä vaiheessa ymmärrä niin asiasta puhumisesta tulee itselle helpompaa ja samalla voi miettiä mikä tuntuu itselle luontevalta tavalta aiheesta puhua. Kun sitten asiasta puhutaan jatkuvasti silloin tällöin, lapsi kasvaa sen tiedon kanssa eikä sitä tarvitse kertoa uutena asiana myöhemmin. Meidän lapsi on toki vielä niin pieni etten osaa sanoa miten hän tämän kokee tai minkälaisia ajatuksia hänellä on asiasta, mutta toivoisin että hän ainakin tuntisi olevansa erittäin toivottu ja rakastettu pieni ihminen ❤️ varmasti hänelle herää kysymyksiä jossain kohtaa omasta alkuperästään ja sitten voimme toivottavasti keskustella niistä yhdessä. Nyt tällä hetkellä juttelemme lapsellemme lahjasoluista aina silloin tällöin ja kerrotaan että hän on meille äärettömän rakas ja maailman paras lahja. Ja se hän onkin ❤️

Läheisille kertomisesta annettiin ohjeeksi että olisi hyvä kertoa ainakin sen takia, että sitten jos ja kun lapsi itse ottaa asian puheeksi lörpötellessään niitä näitä niin ei tulisi lapselle tärkeiltä aikuisilta kummastuneita reaktioita, joista lapsi saattaisi ajatella, että hänessä on jotain vikaa. Me ei oltu kerrottu kuin muutamalle kaverille meidän tutkimuksista ja hoidoista ennen raskautta ja perheille vasta sitten samalla kun kerrottiin raskaudesta. Itseäni jännitti perheelleni kertominen todella paljon jostain syystä, mutta ihan turhaan! Me ollaan saatu ainoastaan tukea ja lämpöä ympäriltä. Muille kertomisessa pätee varmasti useimmilla sama kuin mitä mainitsin aiemmin lapselle asiasta puhumisesta, että mitä enemmän asiasta puhuu, sitä luontevammalta se alkaa tuntumaan. Itse olen ainakin huomannut, että on tehnyt hyvää puhua lahjasolujen käytöstä, sillä tällä hetkellä aihe ei tunnu enää aralta. Ihan kaikille ei tokikaan olla kerrottu ja joitain kummallisia hetkiä tulee vastaan välillä sellaisten ei niin läheisten ihmisten kanssa jotka ei lahjasoluista tiedä ja alkavat pohtimaan kenen näköä lapsessamme on havaittavissa. Yleensä vain hymyilen heille enkä kommentoi mitään sen enempää, koska en koe, että meidän tarvitsisi kuitenkaan ihan kaikille kertoa lapsemme alkuperästä ?

Tulipas pitkä tarina, toivottavasti jaksat lukea loppuun asti ? Onnea hoitoihin ja voimia pohdintaan!