Kirjoitan tänne ensi kerran. Olemme yrittäneet toista lasta hieman yli vuoden. Yksi keskenmeno tämän kertaiseen yritykseen mahtuu. Se oli kova paikka. Otin sen kai turhankin raskaasti, ja masennus, josta olin jo toipumassa uusiutui. Uutena piirteenä siinä vimmattu halu satuttaa itseäni aina menkkojen aikaan. Aluksi annoin tunteelle vallan. Naarmutin ihooni sanoja ja löin itseäni milloin milläkin. Salaa, yksin, öisin. Onneksi sain apua ja olen nyt terapiassa. Mutta mielessäni pyörii, miksi olen näin herkkä. Tunnen itseni niin vialliseksi naiseksi: hulluksi ja hedelmättömäksi. Onko kukaan taistellut tällaisten tunteiden ja ongelmien kanssa? Oloni on pohjattoman yksinäinen. Vaikka olen puhunut asiasta hyvin avoimesti miehelleni, äidilleni ja ystävälleni, tuntuu, että he eivät silti voi täysin ynmärtää, miltä tuntuu, kun joka kuukausi toivot ja melkein tahdonvoimalla oletkin raskaana ja sitten se kaikki otetaan kuukausi toisensa jälkeen pois. Joskus pois viedään jopa sen positiivisen raskaustestin tuoma onni. Vartalo tekee kikkojaan, tunnen koko kuukautiskiertoni niin voimakkaasti kehossani. Tämä kaikki on minussa niin voimakkaasti läsnä, että en meinaa kestää sitä tunnetta. Ja siksi kai haluan satuttaa itseäni. Turruttaakseni kipua ja näyttääkseni, miten hirveä olo minulla todella on.