Etusivu Foorumit HEDELMÖITYSHOIDOT Plussanneet -20/-21 vol 3

Luet parhaimillaan 82 vastausketjuja
  • Julkaisija
    Artikkelit
    • #35781
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Sabrina
      29v, 3.icsin 3pas, pakkanen tyhjä.
      4.lapsi, miehen toinen.
      La 3.7.2021

      Kisu
      3. icsin tuoresiirto tärppäsi, pakkasessa yksi alkio. Aiempi raskaus päättyi keskeytyneeseen keskenmenoon 2018.
      La 5.7.2021, jouluviikolla varmaan kerrotaan perheille jos ultrassa kaikki hyvin (jännittää jo) ?

      Amelia
      30 v, 2. icsin 2. pas. Pakkasessa vielä 3 alkiota. Ensimmäinen ja laskettu aika (omien laskujen mukaan) 29.7.
      Taustalla kaksi keskenmenoa.

      Lumi
      1.IVF:n tuoresiirto, 6 pakkasessa. 2.lapsi, molemmat yhteisiä. Laskettu aika 27.7.2021

      Minsqu
      29 v. Ensimmäisen icsin 1.tuoresiirto.
      Pakkasesssa kaksi alkiota.
      La 20.7.21
      Ensimmäinen lapsemme olisi.

      Taika
      30v, 1. ivf:n 1. Pas. Pakkasessa 2 alkiota.
      Laskettu aika 29.7. Ensimmäinen yhteinen lapsi olisi.
      Taustalla yksi luomusti alkanut kohdun ulkoinen raskaus, toinen munajohdin mulla on tukossa mikä selittää osittain lapsettomuutta ja kohdun ulkoista.

      Viivi
      2.IVF, 1.PAS
      ei mitään pakkasessa
      Ikä 38 vee ja takana monta vuotta hoitoja
      Viime vuonna IVF jonossa yksi spontaani raskaus, joka diagnosoitiin tuulimunaksi viikolla 7. Nyt tämä viimeisin plussa 5+4 rv ja varhaisultra varattu 7.1.

      Oodi
      31v tilkassa hoidoissa.
      1. Icsi 1. Pas tärppäsi.
      2 pakkasessa. Uä 1.7
      La 22.8(?)

      Heinä
      2. IVF:n 2.PAS, yritystä ja hoitoja takana useita vuosia, viimeisimmät yksityisellä. Ensimmäinen lapsi olisi, laskettu aika 11.7.

    • #35783
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Kiitos vinkistä, Sabrina! Täytyy kokeilla tota vatsansuojalääkekuuria, ja hyvä tietää ettei heti syömisen jälkeen kannata mennä makuulle (oon tässä harkinnut sitä että söisin jotkut hyvin valkosipuliset nuudelikeitot just ennen nukkumaanmenoa että nukkuisin sen närästyksen yli mutta onneks en ehtinyt kokeilla ?).

      Dopplerin hankinta on nyt kanssa mielen päällä kovasti, koska mulle selvis just että avoimet neuvolat ei oo nyt Helsingissä koronatilanteen takia auki ja en ehkä pysty odottelemaan aina kuukautta että kuulee että kaikki on hyvin. ?

      • #35784
        Nimetön
        Ei-aktiivinen

        Ja kannattaa nyt tosissaan esim. tuota valkosipuliakin varovasti, vaikka aikaisemmin ei olisi ollut mitään niin raskaus on ihmeellistä aikaa? mulla muutenki pitäs olla aika mausteeton,vehnätön, ei mitään super rasvaista esim pekoni, sokeriki ois hyvä pitää pois niin ei tulis vatsa-oireita. Mutta?‍♀️

      • #35788
        Nimetön
        Ei-aktiivinen

        Joo valkosipuli ja kaikki mausteet on jo joutunut pannaan ja siks ajattelin että tekisin just ennen nukkumaanmenoa jonkun pöpöntorjuntakeiton, mutta onneks en ehtinyt kokeilla ? nukuin muutenkin viime yönä vähän heikommin kun näin unta että pakenin tarkka-ampujia jossain kerrostalojen katoilla, niin ei ois ollut kiva kärsiä vielä närästyksestä tai refluksioireista (jotka siis on vasta nyt raskauden myötä oikeestaan alkanut). Mies teki eilen makaronilaatikkoa ja sanoi että se on kyllä oudoin ”makaronilaatikko” mitä on tehnyt kun ei siellä oo muuta kun makaronia ja jauhelihaa, ei edes sipulia tai valkosipulia ?

      • #35791
        Nimetön
        Ei-aktiivinen

        Unet on ollu kyllä mitä ihmeellisimpiä ja ne muistaakin aamulla yllättävän hyvin välillä?
        Mä valvoin kipujen kanssa taas ja oon ihan loppu. Eikä viikkoja oo paljon mitään verrattuna siihen mitä edessä vielä tuleman pitää??

    • #35787
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Tuun komppaamaan kisua, vaikka vasta 6+5 niin oon ihan veto vex ja tuntuu että joku tauti iskemässä päälle. Päivässä pari hetkeä kun energinen olo mutta muuten tosi kurja.

      • #35789
        Nimetön
        Ei-aktiivinen

        Voi Oodi, voimia ja lepoa! Toivottavasti kyse on kuitenkin vaan siitä että siellä valmistetaan uutta ihmistä, etkä oo tulossa kipeeks. ❤

        Muistan ite edellisestä raskaudesta että nukuin noilla viikoilla yli 10 tuntia yössä ja silti nukuin 3-4 tunnin päikkäreitä kun olin niin lopussa. Oltiin vielä reissussa ja meni koko reissu kämpillä kun en pystynyt mihinkään. Tällä kertaa väsymys ei oo ollut niin paha, tai sit vaan ei oo tajunnut sitä kun on pitänyt käydä töissä.

      • #35790
        Nimetön
        Ei-aktiivinen

        Joo toi veto pois fiilis loppuu ehkä viiden vuoden päästä kun saat nukuttua rauhassa ehkä yöt ??

    • #35797
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Hei ja hyvää alkanutta uutta vuotta kaikille ❤

    • #35798
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Hei kiitos, ja samoin täältä! 🙂 Kuinkas on ensimmäinen päivä sujunut? Täällä eilinen valvominen vähän tuntuu, mutta onneksi voi nukkua päiväunet. Tänään meni myös viimeiset tukilääkkeet ja nyt sitten jatketaan ilman niitä. Alkaa jo myös vähän jännittää ultra, että onko hän jatkanut kasvamista ja onko kaikki hyvin. Ultraan on aikaa vielä pari viikkoa, joten pitää koettaa pitää mieli positiivisena ja toivoa parasta. Kuvotuksen tunne ja väsymys on kuitenkin jokapäiväistä, joten ne oireet eivät ainakaan ole kadonneet minnekään 😀

      • #35799
        Nimetön
        Ei-aktiivinen

        Pyjamapäivää vietellään, teki tiukkaa tosissaan eilen valvoa kun muutennin valvoskellu kipujen kanssa. Just ja just puolille öin valvoin? alku illasta käytiin naapurissa lasten kanssa, voi sitä lasten iloa ja riemua pienistä päpäteistä. Siellä oli siis muitakin ipanapanoita? nuorimmainen rupes känkkää sitten ja tultiin kotiin, mies sai huokasta siellä kaverinsa kanssa parin oluen merkeissä.
        Ammuskeltiin loput raketit, syötiin ja saunottiin ja kohta saikin mennä nukkumaan?

        Mulla on seuraava neuvola joskus parin vkon päästä,normaaliseurannat ja sydänäänet ainakin kuuntelee, varmasti ultraa jos ei ole ultra käytössä muualla, mutta mulle ei oo enää niin pakollinen.
        Pieniä hentoja liikkeitä tuntuu, niinku aikaisemmin emmin että tuntuukohan ja välillä kuuntelen ääniä doplerilla niin ei sen kummemmin ainakaan nyt huoleta.
        Oireita ei sen kummemmin enää oo, nälkäväsy kyllä tietty koko ajan ja rintoja kivistää, muuten menee oikein mukavasti ?❤

        • #35826
          Nimetön
          Ei-aktiivinen

          Kuulostaa oikein mukavalta vuodenvaihteelta! Mutta tosi kurjaa kuulla noista sinun kivuista, ja ettet saa yöllä nukutuksi niiden vuoksi. Oi että odotan itsekin sitä, kun pääsee tuntemaan noita liikkeitä (vielä pitää hetki malttaa). Ja hyvä, että ei huoleta ja kivuista huolimatta menee hyvin. Kaikkea hyvää sinne 🙂

    • #35800
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Ihanaa tätä vuotta kaikille!

      Meillä on neuvola ensi viikon maanantaina, sillon on viikkoja tasan 14. Toivon että siellä kuunneltais sykettä, koska jotenkin ei oo vielä huoli helpottanut. Mulla on myös oireet alkanut helpottaa mutta rinnat on kipeytynyt uudestaan. Nälkä ja jano on toki ja öisin pitää herätä vessaan, mutta onneksi pahoinvointi on helpottunut tosi paljon, jos vaan ei haistele yököttäviä asioita.

      Varasin ylimääräisen ultran Perhe-Arteen, joka oli nopean googlettelun jälkeen lähin ja edullinen. Mietin myös ihan yksityisellä lääkäriasemalla käyntiä, mutta perusultrat näytti siellä olevan samoja kuin julkisen seulonnat ja halusin nyt nimenomaan tässä välissä katsomaan että kaikki on hyvin. 3D/4D-ultraa harkitaan sitten rakenneultran jälkeen, jos vielä tuntuu siltä että haluis vaikka nähdä miltä tyyppi näyttää.

      Äitiysavustusta varten pitäis käydä terveystarkastuksessa ennen viikon 16 loppua, lasketaanko neuvolakäynnit vai pitääkö alkaa panikoida kun en oo tullut ajatelleeksi tätäkään ajoissa?

      Mä sitten tulin kuin tulinkin kipeäksi ja oon viettänyt nyt vuodenvaihdetta niiskutellen. Kävin myös eilen vuoden viimeisen päivän kunniaksi koronatestissä, mutta tulos oli onneksi (ja odotetusti kun missään ei olla käyty) negatiivinen.

      • #35801
        Nimetön
        Ei-aktiivinen

        Ihmeellistä kyllä tää yöllä nouseminen vessaan parikin kertaa jo tässä vaiheessa!

        Mä sain viime raskaudessa ihan kun kävin keskussairaalassa kipukontrollissa niin 3D kuvan pyytämättä ? jotain rv 35, se oli muistaakseni maanantai kun syntyikin sit jo pe-la välisenä yönä?
        Jälkeenpäin ajateltuna, lääkäri varmaan halusi piristää kun olin niin itkunen ja loppu selkäkipuihin ja sovittiinkin käynnistystä rv 38 tästä syystä johtuen.

        Normaali neuvolakäynnin yhteydessä saat todistuksen toimitettavaksi kelalle,älä huolehdi siitä??

      • #35802
        Nimetön
        Ei-aktiivinen

        Kiitos, Sabrina! En tiedä mitä tekisin ilman kaikkea sitä tietoa ja kokemusta mitä tästä ryhmästä löytyy. ❤

      • #35803
        Nimetön
        Ei-aktiivinen

    • #35804
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Hyvää uutta vuotta myös kaikille täältä ? mullakin on eilinen valvominen tuntunut tänään, hyvin väsynyt olo koko ajan ?

      Ultraan täälläkin vielä kaks viikkoa aikaa. Dopplerilla oon tällä viikolla saanut useampana päivänä sydänäänet kuulumaan ja suosittelen sen hankintaa kyllä kaikille, tuo mielenrauhaa ? tässä alkaa ihan jo ajattelemaan, että meille tulee oikeasti vauva, vaikka vielä toki pelkoja on mieltä askarruttamassa. Ja kiva huomata, että tänne on löytänyt uusia mukaan, paljon onnea plussista!

    • #35807
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Kertokaahan, miltä ne ekat liikkeet tuntuu? Mua on vihlonut nyt koko illan toiselta puolelta alavatsaa ja oon sen takia miettinyt koko ajan kohtua ja vauvaa ja sitten yhtäkkiä alavatsalla tuntui kuin saippuakupla olis puhjennut. Tunne oli kylläkin aika voimakas, mutta jos se olis ollut jossain sellaisessa kohdassa missä yleensä ilman liikkuminen suolistossa tuntuu, olisin varmasti pitänyt sitä ilmana suolistossa. Nyt se oli kuitenkin niin alhaalla ja edessä, että siksi se kiinnitti huomion ja rupesin pohtimaan että voisko kyseessä olla nyt joku liike. Todennäköisesti kyse on kyllä jostain muusta koska tää on kuitenkin eka tänne asti kestänyt raskaus ja viikkoja on vielä vähän, mutta ois kyllä kiva tietää myös mitä tässä rupeis odottelemaan pikku hiljaa ?

      • #35808
        Nimetön
        Ei-aktiivinen

        Mä sanoisin että ne ekat tuntuu siltä kun olis perhonen alavatsassa ja sen siipien hipsutus tuntuis? tai riippuu missä vaiheessa kukakin tuntee ekat liikkeet?
        Jossain vaiheessa siitä ei oo kyllä epäselvyyttä?

        Veikkaisin vahvasti nyt jotain suolen toimintaan liittyvää tai kasvukipuja, mutta en tietenkään varmaksi voi sanoo?‍♀️ mutta jos kovin kivuliasta on niin kysy neuvolasta tarkemmin sitten?

      • #35811
        Nimetön
        Ei-aktiivinen

        Mäkin luulen että kyse on ollut jostain muusta, nimittäin potkun ois pitänyt olla kyllä aika kova ottaen huomioon jalan koon ? Mutta hauskaa tässä oli se, että jotenkin se koko juttu helpotti mun huolta, että jotain ois tai menis pieleen. Nyt vaan toivon että alan pian tuntea liikkeitä, niin ei tarttis olla aina niin kovin huolissaan.

        Kasvukipuja on ollut tänäänkin ja niiden takia pitää välillä pysähtyä, kun vihlasee sen verran kovaa, mutta onneks ne on aika vähäisiä kuitenkin. Aion kyllä ehdottomasti mainita neuvolassa, niin ei jää ainakaan vaivaamaan 🙂

    • #35809
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Heippa ja ihanaa uutta vuotta (=vauvavuotta) meille kaikille? Ja tervetuloa mukaan Viivi ja Heinä!
      Kisu, mulla alkoi myös noilla viikoilla närästys esikoisen raskaudessa ja jatkuikin sitten koko raskausajan. Toivottavasti sulla kuitenkin helpottais jossain vaiheessa! Silloin ainakin Rennie kuului raskausaikana sallittuihin tuotteisiin, ja mulla tehos tyyliin neljäsosatabletin murunen aina moneks tunniks. Kannattaa testata, jos sen käyttö nykyäänkin katsotaan turvalliseks. Nyt en ihme kyllä edes joulun aikaan ole tarvinnut. Mulla tosin mikään makea ei ole maistunut moneen viikkoon, niin ehkä se helpottanut asiaa?
      Minulla munasarjat ei hyperin jälkeen ole ottaneet palautuakseen, ja aiheuttivat juuri vuodenvaihteessa viimeisimmän äksidentin. Alkoi yhtenä yönä niin hirveät kivut, että ei auttanut kuin lähteä lanssilla lähimpään sairaalaan ja sielläpä sitten juhlin vuoden vaihtumista osastolla. Toisessa munasarjassa oli ilmeisesti verisuoni rapsahtanut ja vuotanut kohtuonteloon, mikä kai aiheutti kivut. Se hyvä puoli näissä sairaalareissuissa, että vähän väliä olen ultrassa nähnyt, että vauvalla kuitenkin kaikki kunnossa. Pari viikkoa ehti kulua edellisestä reissusta. Nyt vaan säikäytti aivan tosissaan, että keskenmeno alkoi, kun kipunohtaukset oli sietämättömän kovia ja pitkäkestoisia. Aivan ihmeelliseltä sitten tuntui, kun lääkäri ensimmäisenä katsoi, että sikiö täällä oikein hyvin liikkuu.
      Hyperiä lukuunottamatta raskausaika sujunut kyllä ihanasti. Mitään kauhean pahoja pahoivointeja mulla ei ole tullut ja pahin väsymyskin helpotti jo ennen joulua. Ja mikä parasta, niin alkaa uskaltaa ajatella, että tämä raskaus on totta ja jatkuu? Sen verran keulittiin, että kerrottiin molempien vanhemmille jo jouluaattona, vaikka muutoin sukulaisillekin kerrotaan vasta 12 viikon jälkeen. Oli kyllä aika ihana pudottaa pienoinen pommi?

    • #35810
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Lumi, ihana kuulla että kaikki on kuitenkin pikkuisella hyvin, vaikka hyperi onkin aiheuttanut kipuilua ja huolta! Mulla palautui munasarjat myös tosi hitaasti (tai siis luulen että on vieläkin vaiheessa kun on niin ahdasta tuolla vatsassa) vaikka ei ollutkaan hyperiä, ja tosi varovasti on pitänyt niiden takia olla.

      Kävin tänään ostamassa ekat mammahousut. En siedä yhtään kiristäviä vaatteita normaalistikaan ja oon jo monta viikkoa joutunut asettelemaan leggareiden vyötäröä uudestaan kun istun tai nousen tai haluun tehdä jotain. Verkkaritkin on kiristänyt resorista pitkään ja nyt päätin että haluun palata töihin niin että siellä ei koko ajan joku kiristä. Tää on ollut aika yllättävää, koska paino ei oo noussut vaan jopa laskenut ihan vähän (varmaan säännöllisen ruokarytmin takia). En myöskään pysty enää vetämään vatsaa sisään kunnolla, mikä naurattaa mua aina kun kokeilen ? mietiskelin myös kauppakeskuksen portaissa, että mun normaali vaatevarasto on sopivan väljä, että mahakin mahtuu pitkään mukaan ilman sen suurempia hankintoja (tosin takki alkaa kiristää lantion seudulta jo ja talvi vasta alkoi täällä).

      Oon myös nyt päättänyt etten enää mainitse hellittäneestä pahoinvoinnista koska se näköjään alkaa aina uudestaan heti kun ehdin huokasta helpotuksesta. Onneks tää on kuitenkin lievää verrattuna aiempaan ja ajoittuu yleensä vaan osaan päivästä.

      • #35817
        Nimetön
        Ei-aktiivinen

        Mä kuljen muutenkin kesän ja syksyn jälkeen kollareissa, pidän mekkoja/toppeja ja leggareita niin pitkään kun tarkenee?
        Mulla on onneks jääny viime raskaudesta äippäleggareita joita käytän sit jos ei kehtaa mennä johonki kollareissa?? viime raskauden venyneet topit on jääny pyörimään niin menee hienosti nytkin, kun omat kollarit kiristää niin täytyy vaihtaa miehen kollareihin koti oloissa?
        En sen kummemmin satsaa äitiysvaatteisiin kun kotona kuitenkin oon pääasiassa koko ajan, eikä tarvii kattoo mitä on päällä. Ens kesälle pitää varmaan pari jätti isoa toppia tms ostaa että pärjää loppu ajan, mutta se on sen ajan murhe sitten?

    • #35813
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Jospa minä nyt uskallan varovaisesti tulla tänne. Tänään oli virallinen testipäivä ja kyllä ne 2 viivaa tuli ihan selvästi eikä ollut enää mikään herkkä testi ☺️ Laskettuaika olisi ehkä 10.9. Vaan jänniä aikoja tässä saa nyt elää seuraavat viikot.

      Muillekin oli ilmeisesti oireita jos jonkinlaisia. Minua etoo enkä saa syötyä välillä ruokaa loppuun ilman pidempää taukoa. Ja sitten väsymys on ihan hirveää välillä. Tuo etominen on kahteen aiempaan raskauteen verrattuna uusi juttu. Väsymys ei niinkään ?

      • #35814
        Nimetön
        Ei-aktiivinen

        Ihanaa, onnea ja tervetuloa ?❤

      • #35815
        Nimetön
        Ei-aktiivinen

        Onnea Piipii! ♥️

    • #35816
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Hyvää uutta vuotta kaikille, ja tervetuloa mukaan kaikille uusille! ?
      Täällä on ollut rauhallista menoa, ei oikeastaan mitään uutta. ? Yölliset unet aina huvittaa. Kun olen kotona, ei ole tavallista useammin nälkäkään, mutta silloin kyllä on, kun olen töissä.

      Olen ostanut paljon vauvanvaatteita. Mies muistutti, että niitähän tulee myös äitiyspakkauksessa. Eli vaatehankinnat on reilassa.
      Nyt on menossa rv 11+5. Viikon vielä odottelen nt-ultraa. Mies ei harmillisesti pääse mukaan.

      Millasta liikuntaa olette harrastaneet? Mä en ole muuta kuin kävelyä ja mitä hyötyliikuntaa nyt tulee. Onko kellään kokemusta mistään raskaana olevien jumpasta, josta tulisi koneelle esim. viikoittain joku jumppavideo?

      • #35818
        Nimetön
        Ei-aktiivinen

        Hyvä että aloittaa ajoissa jemmailun niin ei tuu sit hoppu niitten kanssa.

        Tällä erää muistan ajoissa ostaa vaipat ym valmiiksi, viimeksi lapsi kerkes syntyä ennen kun olin ostanut vaipat, talkit,vara maidon, siteet ym ? syntyi tosiaan ennen aikaisesti rv 36,mutta olisi silti pitäny älytä käydä jo valmiiksi ostamassa.

    • #35819
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Hyvää uutta vuotta kaikille!

      Olisiko teillä vinkkejä, minkälainen doppler olisi hyvä? Sellaisen hankkiminen on täälläkin pohdinnassa ja netissä näyttää olevan niitä monen hintaista.

      Olen käynyt kävelemässä, hiihtämässä ja salilla. Salilla tosin olen keventänyt painoja ja mietin tarkemmin, mitä liikkeitä teen. Jossain vaiheessa pitänee vaihtaa sali jumppiin, mutta en ole niitä vielä netistä katsellut.

    • #35820
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Minäkin ajattelin salille lähteä vielä. Eikö se aika paljon ole myös niin että jos ei tunnu kovin pahalta niin voi tehdä?

    • #35821
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Hyvää vauvavuotta kaikille ♥️
      On ollut tosiaan niin huono olo ettei ole energia riittänyt edes täällä kirjoitteluun ?

      Mä ostin dopplerin (angelsaounds) torista käytettynää, en ole vielä kuunnellut kylläkään kun vain omaa sydäntä ja hyvin tuntuu kuuluvan. Sikiön äänet kuulunee vasta jokusen viikon päästä (nyt vk8).

      Mä ajattelin salitreeniä tehdä kyllä vielä pitkään, pienemmillä vastuksilla ja pidemmillä sarjoilla ja muutenkin suosiolla vatsaystävällisemmillä liikkeillä ☺️ Jos on tottunut liikkumaan tietyllä tavalla niin suurempi haitta varmastikin jos seinään lopettaa. Kuuntelemalla oloa ja tekemällä hiukan rauhallisemmin pääsee varmasti pitkälle =)

    • #35822
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Paljon onnea PiiPii ja tervetuloa mukaan! Koska teillä on varhaisultra?

      Mullakin on nyt lomalla tuntunut että olo alkaisi vähän jo helpottamaan ja haaveilen salille ja jumppiin palaamisesta, jos vaan energiaa töiden jälkeen riittää. Neuvolasta sain ison nipun papereita mm. vatsalihasten treenaamisen rajoituksista, pitää paperit lukaista jossain kohtaa vielä läpi.

      Mulla on kanssa ollut dopplerina angelsounds ja hyvin on toiminut viimeisen viikon aikana, nyt vko 10+3.

    • #35824
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Mä oon kanssa ymmärtänyt että salilla voi hyvin käydä, etenkin jos on tottunut salitreeniin. Täytyy vaan muistaa muokata ohjelmaa niin että se sopii raskausaikanakin. Mä kävin edellisen raskauden aikana salilla pt:n kanssa ja sain sillon nimenomaan raskausaikaa ajatellen ohjelman. Lisäks mulla on Kaisa Jaakkolan Reipas, rakas raskaus -kirja, jossa muistaakseni on nimenomaan salitreeniohje raskausajalle (siitä on kyllä vuosia kun oon sitä lukenut, ostin nimittäin sen innoissani heti kun alettiin yrittämään ja siitä on ikuisuus).

      Mä oon kanssa lähinnä käynyt pienillä kävelyillä, olo on ollut sen verran nuutunut että muuhun en oo pystynyt. Oon ajatellut ilmoittautua Kirppanat-pilatekseen tai -barreen, entinen työkaveri aikanaan kävi niiden tunneilla ja suositteli sitä kaikille raskaana oleville. Niillä on myös online-tunteja varmaan ainakin kevään ajan ja tunnista saa tallenteen viikon ajaksi (ainakin näin oli nyt syyskaudella).

      Mä en muista saaneeni neuvolasta mitään jumppaohjeita, täytyypä käydä paperit läpi vielä tai kysyä huomenna. ?

      Eilinen mammahousuostos näyttää nyt avanneen viimein jonkun portin, oon nimittäin koko päivän kirjannut ylös vaunujen ominaisuuksia ja lukenut blogijuttuja ja kattonut youtube-videoita vastasyntyneen tarvikkeista. Mitään en oo vielä ostanut enkä varmaan hetkeen ostakaan, mutta kylläpä tää on hauskaa (vielä, kun ei tarvitse oikeesti mitään vielä ostaa) ?

    • #35825
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Joo jos ei oo salilla käyny tms niin ehkä ei kannata potkunyrkkeilyn tyyppistä aloittaa nyt.
      Meillä ainakin saatavilla fyssari neuvolan kautta, kysykää rohkeesti sieltä salille ohjelmaa tai kotiin jumppa ohjeita! Netissä niitä on tietty ihan hirveesti mutta jos haluaa jotain yksityiskohtaisempaa. Toki ei vedä vertoja pt:lle mutta on ainakin jotain.

    • #35827
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Paljon onnea ja tervetuloa mukaan uusille! 🙂

      Mullakin on sama käsitys, kuin edellä ja ainahan asian voi varmistaa neuvolasta jos ei ole ihan varma.

      Meillä ei ole käytössä kotidoppleria, sillä itseni tuntien tiedän sen aiheuttavan huolta jos ääniä ei joka kerta kuulukaan. Mutta hienoa lukea teidän muiden kokemuksia!

      Ja täällä on myös aika käydä vaatekaupassa ostamassa vähän lisää käyttövaatteita. Vauvanvaatteita en jotenkin uskalla vielä katsoa, mutta niitä ehtii sitten myöhemminkin.

    • #35828
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Varhaisultra 21.1 toivottavasti silloin jo jotain näkyy. Se on joku 6+5. Menen siis eri paikkaan kuin missä käytiin hoidoissa kun matkaa pelkän ultran takia tulisi yli 300km. Terveystalo näytti netin mukaan olevan edullisin. Millä viikoilla teillä ollut eka ultra? Neuvolan ensi käynti 4.2 jos ja toivottavasti kun sinne asti mennään ☺️

      Etovaolo vaihtui mahan menemiseen ihan kuralle. Tässä juuri ekaa salitreeniä teen tälle vuodelle ja vielä meinaan melko lailla tehdä niinkuin ennenkin.

      Olen miettinyt myös vaatteiden ostoa kun vanhat puristaa jo muutenkin ja kohta varmaan enemmän. Nuo äitiysvaatteet on vaan niin rumia ?

      • #35829
        Nimetön
        Ei-aktiivinen

        Meillä oli klinikan ultra 7+4,sitä ennen kerkesin pariin kertaan käydä omassa neuvolassa kattoo onko kaveri oikeassa paikassa ja onko kaikki ok, kun oli kipuja. Omassa neuvolassa oli sitten 8+ virallinen eka käynti ja sain neuvolakortin.

        Mutta tässäkin tuli selville että jossain paikoissa on ne pari ultraa vaan rv 12 ja 19 noin, kun taas meillä ultrataan aina jos haluaa,jos siis ultra on saatavilla. Pienen paikkakunnan etuja ?

      • #35830
        Nimetön
        Ei-aktiivinen

        Mulla varhaisultra on nyt torstaina eli silloin on 7+5 ja sitten neuvola 20.1 Elikkäs 9+4.
        Turvotus on sellasta et pakko alottaa kunnolla liikunta kun näytän jo nyt kun olisin 6 kuulla ?

        • #35831
          Nimetön
          Ei-aktiivinen

          Mä näytin heti punktion jälkeen siltä että oon seittemännellä kuulla ? sen jälkeen on onneks tasottunut ja paino on noussut raskausaikana 53g /viikko. Toivottavasti sulla myös turvotus helpottaa!

    • #35832
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Meillä oli tänään toinen neuvolakäynti ja mies puhui koko kotimatkan kuinka hieno neuvolasysteemi meillä on. Verikokeissa kaikki oli hyvin (tosin tämän tiesinkin jo kun ne tulokset tuli omakantaan) ja painoakaan ei oo vielä tullut kun 53g /viikko. Luulen että tähän lasketaan se 2kg jotka keräsin hoitojen aikana, koska edelliseen neuvolakäyntiin nähden eroa oli 300g (jonka varmaan join just ennen aikaa siellä aulassa). Kysyin siellä samalla että onko ok alottaa salitreeni vaikka en oo käynyt pitkään aikaan ja se on kuulemma ok kunhan tekee pienillä painoilla eikä riuhdo 🙂 tää on etenkin nyt kiva kun täällä Helsingissä ei pääse /viitti mennä mihinkään ryhmätunneille tai uimaan (meillä on pieni kuntosali taloyhtiössä).

      Kuultiin myös pienen sydämensykettä vähän aikaa, vaikka ensin ei meinannut sykettä löytyä ollenkaan. Tyyppi majailee niin takana ja mulla on ilmeisesti kohtu itsessäänkin aika takana, kun toisessa munasarjassa ollut endometriooma järjesteli sisuksia vähän uudestaan aikanaan. Lopulta pienen hyppelyn jälkeen saatiin syke kuuluviin ja siellä se pieni sydän läpätti kauheeta vauhtia. Jos tässä vaikka pikku hiljaa uskaltais alkaa luottaa että kaikki on hyvin ja tää on todellista. Mun pitäis tänään myös saada doppleri, mutta täytyy kyllä varautua siihen että en välttämättä sillä kuule yhtään mitään vielä hetkeen.

      • #35833
        Nimetön
        Ei-aktiivinen

        Ihania uutisia ❤

      • #35834
        Nimetön
        Ei-aktiivinen

        Oi että, kuulostaa ihanalta ?niin onnellisia hetkiä nuo kun saa sydänääniä kuunnella ja kuulla pienellä olevan kaikki hyvin.

      • #35842
        Nimetön
        Ei-aktiivinen

        Kokeiltiin äsken doppleria, vaikka epäiltiin kyllä että ei varmaan vielä tällä viikolla mitään kuulu. Mutta syke löytyikin ihan heti ? on kyllä tosi outoa ajatella että tuolla mun sisällä on joku tyyppi jonka sydän lyö ja joka kasvaa siellä tullakseen kesällä uudeksi henkilöksi. ?

        Nyt myös tuntuu että ehkä tässä ei sittenkään tarttis sitä ylimääräistä ultraa, kun eilen kaikki oli hyvin ja mulla oli myös pää mukana eikä jossain epätoivon sumuverhon takana. Täytyy vaan toivoa että tää rauhallinen olo säilyy.

    • #35835
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Onko teillä käytössä jotain raskaus-sovelluksia? Mulla on What to Expect, josta seuraan lähinnä minkä hedelmän/vihanneksen kokoinen pallero on (tai siis oon seurannut ehkä kolme päivää ?) ja nyt latasin Layette-nimisen appin, joka on suomalaisen kätilön kehittämä ja perustuu neuvolatietoon. En oo ehtinyt vielä paljon tutustua, mutta sieltä löytyy ruoka-ainelista, jossa ruoka-aineittain kerrotaan saako syödä ja miten paljon ja pitääkö esim. kuumentaa. Tällasta oon kaivannut itse, koska välillä kaupassa on tosi turhauttavaa etsiä että mikäs kala tai makeutusaine se olikaan mitä ei saanut syödä ja saakohan syödä misokeittoa tai jotain juustoa. Kaiken kattava lista ei toki oo, mutta jää kyllä käyttöön ja saatanpa suositella miehellekin niin on kaupassa helpompaa 🙂 täytyy myös tutustua muuhun sisältöön tarkemmin.

      Mutta jos käytät jotain sovellusta niin kuulisin mielelläni suosituksia. Hyppäsin ite vähän myöhään tähän junaan, kun tänään alkoi tosiaan jo 15. viikko, mutta nyt aion kyllä ottaa kaiken irti loppuajasta ??

      • #35836
        Nimetön
        Ei-aktiivinen

        Hei pitääkin tsekata tuo sovellus myös, mulla on ladattuna Preggers (näkyy myös minkä marjan/hedelmän kokoinen Baby on ja myös kiellettyjen ruokien lista) sitten on raskaus+ missä näkyy sikiö 3D kuvana ns reaaliajassa. Ja on mulla myöskin preglife mistä tykkään sen päiväkirjan vuoksi.

        Enemmän liikaa kun liian vähän vai miten se meni ?

      • #35839
        Nimetön
        Ei-aktiivinen

        Preggers olikin kiva, etenkin kun vaihtoi kielen enkuksi niin kielivirheet ei haittaa niin paljon. Ja ehdottomasti kaikki sovellukset, saahan niitä tarvittaessa poistettuakin ?

        Mä oon kirjottanut googlen kalenteriin sellasta päiväkirjaa oireista ja fiiliksistä, alkuun enemmän ja nyt harvemmin. Kaipasin alkuraskaudessa tosi paljon sitä että ois ollut edelliset oireet ja kokemukset muistissa, joten toi tuntui kätevältä kun en vielä ollut valmis sovelluksiin ja googlen kalenteri kuitenkin pysyy vaikka puhelin vaihtuis.

    • #35837
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Kiitos hyvistä sovellusvinkeistä! Latasin heti itsekin niitä muutamat 😀 Ja ihanaa onnea kaikille, jotka sykkeitä kuulette <3 Jospahan tässä vielä itsekin. Muutinpa kuitenkin tuon varahaisultran viikolle 7+3. Nyt voisinkin sitten vain nukkua siihen asti.. 😀

    • #35838
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Mä vaihdoin vaan flon seuraamaan raskautta. Siinä ei sen kummempaa oo kun näkyy viikot, mikä riittää mulle kun en muista ikinä paljonko niitä on niin tarkistan sieltä jos tarvii?
      Muistan kyllä kun ekaa ja tokaakin ootti niin katoin aina mitä tapahtuu milläkin viikolla ja mitä kokoa vastaa??

      • #35840
        Nimetön
        Ei-aktiivinen

        Ymmärrän kyllä tänkin tosi hyvin, ite kirjasin myös kuukautiskalenteriin oireet viimeks. Sillon tosin myös katsoin youtubesta videoita koko raskauden kulusta ja sairaalakassivideoita ja synnytyskerromuksiakin, vaikka vasta eka kolmannes oli menossa. Nyt on ollut sen suhteen rauhallisempaa ja oon lähinnä lukenut mitä meneillään olevalla viikolla tapahtuu.

        Yks mun ystävä ei enää kolmannessa raskaudessa tiennyt eikä välittänyt millä viikolla oli, kun se oli niin tuttua jo. Sanoi vaan että kyllä se sieltä syntyy sitten aikanaan ? lapsi on myös tosi rento, helppo ja aurinkoinen murunen, liekö näillä asioilla joku yhteys ?

    • #35841
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Mulla on käytössä Vau.fi odotus ja Raskaus + ja oon tykännyt näistä, etenkin tuosta jälkimmäisestä. Noita on kiva lueskella ja katsoa. Lisäksi noissa on aina kullekin viikolle ajankohtaista infoa esim. ruokavaliosta tai liikunnasta. ?

    • #35843
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Mullakin on tuo Vau.fi.

      Te jotka olette käyneet jo nt-ultrassa: saitteko tietää verikokeiden tuloksia ennen sitä? Kävin verikokeissa 21.12, ja ultra 11.1. Tuloksia ei ole tullut mulle näkyviin.

      • #35844
        Nimetön
        Ei-aktiivinen

        Mä olin tänään verikokeessa ja osa tuloksista näkyi omakannassa jo iltapäivällä. Osassa tuloksista (erityisesti ne millä suoraan mitataan kromosomipoikkeavuuksien kohonnutta riskiä) menee hus:n sivujen mukaan 1-2 viikkoa.

      • #35845
        Nimetön
        Ei-aktiivinen

        Mulle tuli tulokset omakantaan, mutta terveydenhoitajan pitää aina käydä ensin ”vapauttamassa” ne ja kaikki ei välttämättä tee sitä. Viime kierroksella en saanut tuloksia etukäteen, paitsi tekstarilla pyynnön uudesta pissatestistä kun ekassa oli jotain epäilyttävää. Muuten tulokset oli kuitenkin ok ja oon saanut ennenkin samasta kokeesta tuloksia tipotellen, joten tässä oli varmaan ajatuksena ettei laiteta niitä ennakkoon turhaan tulkittavaksi. Mä ehdin ite jo tällä kertaa tulkita ties mitkä keskenmenot ja trisomiariskit niistä tuloksista vaikka arvot oli ihan hyvät ja niskaturvotuskin ihan minimissä, joten jos saisin nyt valita, saisin ne tulokset vasta jälkikäteen. Oon kyllä just sellanen pessi-pessimisti että nään kaikesta vaan kaikkein huonoimman vaihtoehdon, joten tää ei välttämättä koske muita ?

      • #35846
        Nimetön
        Ei-aktiivinen

        En, enkä kyllä ees kyselly kun en varmaan ymmärtäis niistä mitään? lisäks niihin poikkeavuuksiin vaikuttaa beben mitat ntssä. Siis muut labrat (pissanäyte,sukupuolitaudit yms) sain tietää etukäteen.

    • #35847
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Tulin vaan toivottamaan onnea kaikille, joilla on huomenna joku ultra- tai neuvolakäynti ❤ meitä on jo niin paljon etten pysy kärryillä ja oon alkanut harkita pientä lunttilappua lasketuista ajoista ja sen sellaisesta ?

      • #35848
        Nimetön
        Ei-aktiivinen

        Tuohon alkuun koitinkin kasata ketä meitä on ja lasketut ajat just kun ei pysy kärryillä? sun kans mennään niin samoissa että muistan mutta muuten täytyy aina luntata?
        Oli puhe niistä liikkeistä,kyllä mä oon varma että myllerrystä välillä tuntuu, hentoa vielä mutta tuntuu ?

      • #35849
        Nimetön
        Ei-aktiivinen

        Se alku on vaan niin kaukana, ettei aina jaksa mennä tutkimaan ? ja sitten on tietysti kaikki nää etapit joiden kanssa on aivan kujalla. Niitä varten tosin pitäis varmaan hankkia jo joku vihko ?

      • #35852
        Nimetön
        Ei-aktiivinen

        Hii kiitos me tässä just ajelemassa ensimmäiseen varhaisultraan! Päätin että tähän asti saan olla pessimisti, mutta jos siellä nyt näkyy että kaikki on oikeassa paikassa ja sydän lyö niin sitten alan nauttimaan täysin rinnoin raskaudesta ♥️

      • #35853
        Nimetön
        Ei-aktiivinen

        Tsemppiä Oodi! Tuu kertoo sit miten kävi ??

      • #35854
        Nimetön
        Ei-aktiivinen

        Ihanaa Oodi,täällä odotellaan kuulumisia ❤?

    • #35855
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Oih oodi täällä Tosiaan pidetään peukkuja että kaikki hyvin ❤️

      Mutta hei siis tämä väsymys… on aivan hirveää. 8 tuntia töitä on todella työtä et pysyy edes hereillä…. kohtalotovereita?

      • #35856
        Nimetön
        Ei-aktiivinen

        Alussa ehkä näille viikoille asti en ois voinu kyllä kuvitella edes olevani töissä?? nyt on viikon ehkä ollu jo lähempänä omaa itteäni,mut jotenki on voimaton olo ja hirveen työn takana alottaa tekemään mitään. Sitten väsyy melkein tyhjästä?‍♀️
        Mutta mieli on ok, ei oo masennustyyppistä oiretta ilmassa. Väsyttää vaan?

      • #35857
        Nimetön
        Ei-aktiivinen

        Joo eilen tääl kans 9h seisten töissä, väsytti, kuvotti ja särki selkää ? Ei oo helppo mut en oo vielä hakenut sairaslomaa..

        Ps: Tässä odotusaulassa alko sit jännittämään ihan huolella vaikka aiemmin tosi hillitysti.

      • #35858
        Nimetön
        Ei-aktiivinen

        Musta alkoi ehkä viikon 13 kieppeillä tuntua vihdoin omalta iteltäni, mutta siihen asti olin kyllä ihan rikki. En muista itkinkö sitä väsymystä koskaan, mutta tällä hetkellä ajatuskin siitä itkettää. En myöskään ymmärrä miten oon selvinnyt töissä ja varsinkaan miten kukaan ei oo tajunnut että jotain on meneillään, kun järkikään ei juossut yhtään.

        Ainoo vinkki mitä osaan antaa on että nuku päikkäreitä jos pystyt ja nuku pitkään jos pystyt ja jos töissä on mahdollista vähän liukua niin lähde pahimpina päivinä aiemmin tai mee myöhemmin. Jossain vaiheessa ne saa sitten tehtyä takaisin. Ja täytyy vaan olla itselle lempeä ja armollinen ja muistaa että keho on kovilla kun se valmistaa uutta ihmistä.

    • #35859
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Siellä se pienen sydän sykki vimmatusti ♥️ Koko vastasi viikkoja ja kaikki näytti muutenkin olevan kunnossa ? Hurjan selittämätön olo nyt!

      • #35860
        Nimetön
        Ei-aktiivinen

        Ihana kuulla! Onnea koko perheelle ❤

    • #35861
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Me ollaan Oodin kanssa jännitelty näköjään suht samoihin aikoihin odotusaulassa omilla tahoillamme ? Täällä rv 6+6 ja varhaisultrassa mini-madolla kaikki hyvin. Tuntui todella kummalliselta kun lääkäri iski äitiyskortin käteen ja kirjoitti siihen la 27.8. Väsyttää vaan niin vietävästä koko ajan, että ei oikein jaksa edes iloita ?

      • #35866
        Nimetön
        Ei-aktiivinen

        Onnea!! ? Tuntui Joo tosi konkreettisesta saada neuvolakortti käteen ? Olitteko Viivi missä päin hoidoissa? Samassa odotusaulassa kuitenkin ?

    • #35867
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Kiitos! ❤️? Vaihdettiin syksyllä Naistenklinikalta yksityiselle, Dextraan tai mikä Pihlajalinna se nykyään onkaan ?

    • #35871
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Ihania uutisia Oodi ja Viivi??

    • #35876
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Ihania uutisia täällä!

      Me käytiin tänään ylimääräisessä ultrassa ja siellä oli kaikki hyvin. Lääkäri sanoi, että tässä vaiheessa (13+4) pystyy jo tarkistamaan suurimman osan rakenteista tarkasti ja ne näytti olevan kaikki kunnossa. Saatiin myös paljon erilaisia mittoja, kuten reisiluun pituus ja päänympärys sekä muutama 3D-kuva matkaan mukaan?

      Myös täällä vaivaa edelleen kova väsymys ja mietin, miten tässä taas jaksaa, kun lyhyet työviikot on ohi. Viikkojen puolesta väsymyksen pitäisi toivottavasti kohta helpottaa.

      • #35877
        Nimetön
        Ei-aktiivinen

        Ihana kuulla! Olitteko missä ultraamassa ja oliko minkä hintainen? Haluan varmasti itsekin käydä noilla viikoilla ylimääräisen kerran jos sinne asti päästään=)

        • #35911
          Nimetön
          Ei-aktiivinen

          Oltiin hoidoissa Mehiläisessä, joten käydään myös ylimääräiset ultrat siellä. Ei ole varmastikaan halvin, mutta ollaan oltu tyytyväisiä. Tuo erikoislääkärin käynti ja laajempi ultra oli noin 260 euroa.

      • #35912
        Nimetön
        Ei-aktiivinen

        Me ollaan menossa Perhe-Arteen ens viikon lopulla, perusultra maksaa 70e +ehkä toimistomaksu. 3D/4D-ultra oli muistaakseni 150e. Toimipisteet on Helsingissä ja Lahdessa, voin kertoa millainen kokemus oli kun ollaan käyty ? harkitsin ite myös yksityistä lääkäriasemaa, mutta päädyttiin tähän kun nt-ultrassa kuitenkin kaikki hyvin eikä erikoislääkärin vastaanotto siks tuntunut välttämättömältä ja hinta ei tuntunut niin kovalta.

    • #35884
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Tänään on taas semmonen päivä kun tää raskaanaolo ei oo erityisen nautinnollista ? oon nukkunut pari yötä huonosti, koska jännitti heräänkö ajoissa töihin ja en meinaa löytää hyvää asentoa ja lisäks mulla on ollut ikävä päänsärky ja pahoinvointi on muuttunut taas rajummaksi. Eilen oli illalla niin paha olo että itkin jo etten jaksa ja tänään oisin halunnut soittaa töihin etten tuu. Mulla on nyt tullut enemmän refluksioireita ja oon alkanut niiden takia oksentelemaan, en onneks päivittäin tai kovin häiritsevästi, mutta oon tällä viikolla yrjönnyt lähes yhtä monta kertaa kun koko muun raskauden aikana yhteensä ? oon käyttänyt omepratsolia nyt koko viikon ja sain onnekd lääkäristä reseptinkin, ei nimittäin se reseptivapaa annostus tunnu oikein riittävän. Ja tästä olosta huolimatta oon kiitollinen siitä että sentään tää ei oo sitä väsymystä (ehkä mieli muuttuu jos rupeen oksentelemaan enemmänkin).

      Maanantaisen neuvolakäynnin jälkeen oon kuitenkin päässyt viimein siitä hurjimmasta keskenmenon pelosta ja oon alkanut ihan eri tavalla iloita vauvasta. Juttelin pienelle myös eilen, kun se on alkanut kuulla (vaikka ei toki vielä niin hyvin että kuulis mun äänen) ja oon myös alkanut puhua vauvasta enkä sikiöstä tai ”tästä jutusta”. Eli oikeestaan on myös vähän ihanaa tää raskaana oleminen ?

      Onneks on viikonloppu niin saa nukkua aamulla rauhassa ja levätä. Aion myös illalla kuunnella vähän pienen sydämen läpätystä koska se parantaa varmasti mieltä ?

      • #35885
        Nimetön
        Ei-aktiivinen

        Voi ei Kisu voin vaan kuvitella olosi ? osta gavisconia, nestemäistä kaveriks. Koita vähän ruokapuolta vaihtaa neutraaliin;sokeri, vehnä,mausteet ja rasvanen ruoka pois. Viime kuussa mulla tosiaan oli kolmen päivän kipukohtaus juat refluksista johtuen, menin gefiluspiimällä, gefilusmehulla ja kaurapuurolla sitten kun pystyin syömään jotain ilman jäätäviä kramppeja.

        Mä taas kärsin neljättä päivää hammaskivusta, tai siis kun se otettiin pois? mulla toisen raskauden aikana tehtiin juurihoito, mikä ei menny ihan niinku piti, kipeyty ja ab kuuria toisen perään että rauhottu. Puol vuotta synnytyksen jälkeen ärty niin että poski turpos tennispalloks ja hammasta irrotettiin kolmatta tuntia, tietenkin oli niin tulehtunu että ei puudutus tehonnut täysin, voin kertoo että oli hirveempää kun synnytys.
        Nyt sitten sanoin että ottaa suoraan pois, en ota riskiä että alan juosta nyt hammaslääkärissä,pelkään yli kaiken muutenkin käydä siellä ?

      • #35888
        Nimetön
        Ei-aktiivinen

        Kuulostaa kamalalta toi hammashomma! Mä kävin heti raskauden alussa tarkastuksessa ja siellä löytyi yksi reikä, joka pitäis käydä paikkaamassa mutta kun vähän turhan herkästi tulee nyt oksu niin piti siirtää hamaan tulevaisuuteen. Toivottavasti sulla on jo hammassärky helpottanut!

    • #35886
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Ihania uutisia Oodi ja Viivi, paljon onnea! ?

      Voi kurja kuulla kisu, että huono olo vaivaa edelleen! ? Mulla ei noin huono olo ole, mutta väsymystä kyllä. Mitenhän sitä jaksaa ensi viikon, kun on jo ihan täysi viikko. ? Samaistun myös valitettavasti tuohon keskenmenon pelkoon. Viimepäivinä se on taas ollut enemmän mielessä, ja kovasti jännittää jo tuleva ultra aika paljon. Onneksi se on jo kohta, että päästään näkemään onko pieni jatkanut kasvuaan. Toivotaan!

      • #35889
        Nimetön
        Ei-aktiivinen

        Mulla keskenmenon pelko on kanssa ollut voimakkaimmmillaan just ennen ultrakäyntiä, sekä varhaisultraa että nt-ultraa. Yleensä siinä nt-ultrassa se pelko kuulemma helpottaa. Meillä miehellä helpotti, mutta olin ite niin jännittynyt että koko ultrakäynti tuntu epätodelliselta enkä pystynyt yhtään keskittymään, mutta onneks neuvolassa löytyi syke ja sen jälkeen on mullakin pelko helpottanut. Toivottavasti teillä on kaikki hyvin ultrassa ja pääsette kuulemaan myös pienen sydänääniä ❤

    • #35891
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Kävin äsken ultrassa, kaikki vaikutti olevan hyvin. ?? Toinen käsikin näkyi hyvin, ja siinä näkyi viisi rystystä. ??

      Kaveri oli rauhallisen oloinen, otti rennosti vaikka pitikin töykkiä toivottuun asentoon. ?

      • #35892
        Nimetön
        Ei-aktiivinen

        Ihanaa?❤ oliko teillä nyt NT uä? Anteeksi en jaksa selata tekstejä ?

    • #35897
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Joo se oli nt -ultra. ? 2.3 sitten se rakenneultra. ?

    • #35898
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Onnea minsqu!! Ja muutkin, jotka ovat ultrassa käyneet tai dopplerilla äänet saaneet kuulumaan.

      Minulla on huolena oma paino. Ajattelin että se vähän on noussut mutta Huhhu. Hoitojen aloituksesta +10kg reilun kk sisään ja sitä ennenkin jo paino nousi 5kg viimeisen 6kk aikana. tuntuu melko hirveälle ja eikö näin suuri ylipaino ole kohta jo raskaudellekin haitaksi.. plus jos tämä tästä vielä nousee. Olen aika lähellä synnynttämispainoa, joka oli esikoisesta. Eikä tuo mahassa toivottavasti kaikki hyvin omaava alku paina vielä montaa grammaa.. saisikohan neuvolasta apua jo ennen ensimmäistä käyntiä? Tuntuu turhamaiselta ahdistua tästä vaan en jotenkin nyt voi mitään. Nyt lähti herkut veks ja yritän saada stressiä ym hallittua urheilemalla

      • #35899
        Nimetön
        Ei-aktiivinen

        Jos lyhyessä ajassa on tullut tuo määrä, voisiko olla kertynyttä nestettä? Kannattaa varmaan kysyä neuvoja osaavammalta, toki jos täällä joku osaa antaa vinkkejä niin varovaisesti ottaisin vastaan ja kokeilisin.
        Raskaus aikana toki varmaan haasteellisempaa mitään nesteenpoisto/puhdistuskuureja ottaa, tai en tiedä, olettaisin ainakin että pitäs syödä hyvin ja monipuolisesti.
        Liikunta, sit ruokavalio vähähiilarinen/hiilariton ja sokerihöttö pois noin niinku maalaisjärjellä, mutta miten päädytkin tekemään niin huolehdi että syöt tarpeeksi?❤

      • #35900
        Nimetön
        Ei-aktiivinen

        Mulla nousi hoitojen aikana paino myös, mutta ei ihan noin paljon. Nestettä kertyi ihan hirveesti ja pari ekaa kuukautta oli vaikea löytää asentoa kun oli vielä munasarjat ja koko vatsa niin turvonnut. Neuvolasta saa kyllä neuvoja jo ennen ekaa käyntiä ainakin Helsingissä (oon ite tiedustellut vaikka mitä siellä chatissa jo viikolta 7 lähtien). Luin itse jostain raskausäpistä/sivustolta viimeisen kuukauden sisällä, että nyt kun vauva alkaa kasvaa enemmän, myös äidin keho käyttää 25% normaalia enemmän energiaa, ja että täytyy olla tarkkana että syö tarpeeksi, ettei rasvaan kertyneet toksiinit vapaudu verenkiertoon. Olisin itse ainakin laihduttamisen kanssa aika varovainen, mutta toki on eri asia laihduttaa kun vaihtaa pulla monipuoliseen ruokaan. Veden juonti yleensä auttaa poistamaan ylimääräistä nestettä (tuntuu oudolta, mutta sitten kehon ei tarvitse pitää siitä kertyneestä nesteestä kiinni tai jotain).

        Soittaisin siis neuvolaan tai kysyisin neuvolan chatissa, jos sellainen on olemassa. Ja jos ei sieltä saa apua, niin terveyskeskukseen. Ja koska oot vielä niin alussa raskautta, ottaisin yhteyttä myös hormonipolille, etenkin jos raskaus on alkanut ivf:n/icsi:n tuoresiirrosta, koska kyseessä voi olla hyperstimulaatio ja se pitää hoitaa sairaalassa.

        Tsemppiä! <3

    • #35901
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Hei kaikki!

      Täällä uusi raskaus tähän ketjuun! Täytyy kiittää teitä kaikkia jo tässä vaiheessa, kun olette tällä palstalla kirjoitelleet omia kokemuksia. Oon jo viikolla 8+0 (ilmeisesti vain pari päivää Oodia jäljessä) ja oon plussasta asti lukenut kaikki viestinne. En oo uskaltanut vielä kirjoitella tänne aiemmin. Joku taikausko, että sitten jotain menis pieleen, jos liian aikaisin iloitsee 🙂

      Meidän lapsettomuustausta on sellainen, että reilut 6 vuotta ollaan lapsettomuudesta kärsitty. Kirjoitan kärsitty, sillä sitä lapsettomuus ainakin itselle on pääosin ollut. Omaa lapsettomuutta on ollut äärimmäisen vaikea hyvksyä ja matkan varrella olen kerran ollut asiasta pahemmin masentunutkin. Toki elämässä on paljon muutakin, mutta tää on ollut niin iso ja kipeä asia, että se on jo jonkin aikaa vaikuttanut ihmissuhteisiin ym., kun en ole jaksanut pitää yhteyttä lapsia saaviin ystäviini. Pari hyvää ystävää jäljellä ja niistä aion pitää kiinni. 🙂 Elämänhalu ja jonkinlainen tarkoitus ollut hakusessa näiden vuosien aikana.

      2016 hakeuduttiin lapsettomuushoitoihin. Yhdessä välissä pidettiin vuoden tauko, kun pää ei meinannut kestää hoitojen pettymyksiä. Selittämättömästi lapsettomia ollaan ja monenlaista koettu hoidoissa. Mm. nukutuksessa tehty laparoskopia, jossa tutkittiin munanjohtimien aukiolo, kun se ei polikäynnillä onnistunut. Hoidot olleet ICSI/IVF-hoitoja. Meille luvattiin aluksi normaalit 3 kierrosta hoitoja ja ne valuivat käsistä, kun alkiot eivät kiinnittyneet. Raskauduin 3. hoitokierroksella 2018. Varhaisultrassa oli liikkuva ja sykkivä alkio, kunnes tuli keskeytynyt keskenmeno joulunalla 2018. Jatkoimme keväällä viimeisen alkion siirrolla ja sekin kiinnittyi. Varhaisultrassa toukokuussa 2019 raskaus todettiin tuulimunaksi. Oltiin tosi rikki ja päätettiin pitää se tauko. Pääsin myös sairaalan psykiatrisen sairaanhoitajan asiakkaaksi (hän kävi luonamme 1. keskenmenon aikaan synnytysosastolla ja siitä lähtien on tavattu). Luultiin tuolloin, että hoidot oli nyt tässä ja mietittiin jo adoptiota. Päätettiin vielä kysyä, onko mitään mahdollisuuksia 4. kierrokselle. Ja yllätykseksemme saatiin lupa, sillä en ole vielä kovin vanha ja kiinnittymisiä oli kuitenkin tapahtunut. Niinpä neljänteen hoitoon syksyllä 2020, mistä saatiin 2 alkiota. Ensimmäinen alkio ei kiinnittynyt. Oli hermoja raastavaa toisen alkion piinapäivien kuluttaminen, mutta niin vain sieltä tuli plussa!

      Otin ennen joulua yhteyttä neuvolaan ja ainakin täälläpäin on kriteerit (kuten keskeytynyt keskenmeno), joiden täyttyessä varhaisultraan pääsee helposti. Me saatiin lapsettomuuspolin ultra-aika vasta tälle päivälle 11.1. (8+0), joten päästiin neuvolan lääkärille jopa 2 kertaa tätä päivää odotellessa. Jo viikolla 6+0 alkio erottui ja syke näkyi. 7+3 eli viime torstaina käytiin uudelleen ja vauva oli kasvanut ja syke voimistunut. Tänään lapsettomuuspolilla oli aika tunteikasta käydä, kun siellä meitä vuosia hoitaneet lääkäri ja kätilö olivat vastassa. Tyyppi oli kasvanut jopa niin paljon, että oli yhden päivän yli laskettuun ikään verrattuna. Ihanaa, kun lääkäri ja hoitaja olivat niin iloisia ja sanoivat, että tämä on heillekin työvoitto. 🙂 Tuo, että alkio vastaa viikkoja oli itselle tosi helpottavaa, sillä keskeytyneessä keskenmenossa alkio oli muutaman päivän pienempi kuin olisi pitänyt ja kahden viikon kuluttua siitä olikin kuollut. 🙁 Tämän päivän mitta 17 mm lämmittää mieltä siksi erityisen paljon.

      Laskettu aika on 23.8. Milloinkahan sitä osaisi luottaa, että tämä menee hyvin..? En tiedä kestäisinkö enää tämän keskenmenoa. :/ Mutta jollakin tavalla on kuitenkin luottavainen olo, sillä raskausoireet ovat selkeät ja kaikki näyttää hyvältä. Neljän viikon päästä tulee se 12 viikkoa täyteen, niin ehkä sitten voi ainakin ajatella, että keskenmeno olisi harvinaisuus siinä vaiheessa. Lääkäri ei suostunut sanomaan mitään prosenttilukuja, kun kysyin asiasta, mutta totesi vain, että keskenmenon todennäköisyys pienenee päivä päivältä melko suoraviivaisesti, kunnes 12 viikon jälkeen on hyvin pieni. Eli jokainen päivä eteenpäin on meille kaikille voitto! 🙂

      Onko täällä muita, jotka on kokeneet lapsettomuuden ”painajaisena”? Itsestä tuntuu, että jos saadaan tämä lapsi pitää, niin oman pään sisällä suurin työsarka on edelleen lapsettomuuden ja keskenmenojen käsittelyssä, jotta voisin olla tasapainoinen vanhempi syntyvälle lapselle. Jollakin lailla sitä kokisi oman äitiyden erilaisena kuin sellainen, joka on heti yritettyään raskautunut saati sellainen, jonka raskaus on ”vahinko”. Tuntuu, että koko aihepiiri on itselle tosi herkkää. Mutta onneksi sinne laskettuun aikaan on aikaa, niin ehtii ehkä saada päänkin tähän touhuun mukaan. Jostain luin opinnäytetyön, jossa oli tutkittu pitkän lapsettomuuden jälkeen lapsen saaneita. Siinä oli havainto, että ne, jotka saivat lapsen pitkän odotuksen jälkeen, eivät aina pystyneet muodostamaan lapseen niin toimivaa varhaista vuorovaikutusta kuin helpommin raskautuneet. Eron arveltiin johtuvan siitä, että lapsettomien ainut toive raskausajalle oli se, että lapsi pysyisi elossa. Siksi ajattelin, että yritän oikein tietoisesti olla luottavainen ja kuvitella millainen lapsi on ja millaista arkemme on hänen synnyttyään. Ettei ainut ajatus raskausaikana olisi pelko lapsen menettämisestä. En tiiä saitteko ideasta kiinni. Mut tää löytö osui ainakin muhun.

      Mietin dopplerin hankkimista. Onko kellään tietoa, voiko jatkuva ultraaminen ja dopplerilla kuuntelu haitata vaavin kehitystä tai aiheuttaa keskenmenoriskin kasvua? Ei varmaan, mutta mieskin sitä mietti ja unohdettiin tänään kysyä lääkäriltä.

      Viesti venähti pitkäksi, mutta kirjoittamista varten kai tämä palsta on 🙂 Onnea kaikille meille ja toivotaan, ettei kenenkään tarvitse kokea keskenmenoa vaan saadaan palstan hyvät uutiset vain jatkumaan!

      • #35903
        Nimetön
        Ei-aktiivinen

        Onnea plussasta?❤
        Voi minkä matkan olette joutuneet kulkemaan, toivottavasti kaikki menee nyt hyvin ❤

        Ei se pelko lapsen menetyksestä häviä milloinkaan, on raskaus sitten ihan alussa tai tuommoinem 11v esimurkku ?❤

        En usko että doplerilla on vaikutusta mitenkään mihinkään, mutta esim ultraaminen alakautta voi olla toinen juttu, mutta eihän sitäkään määräänsä enempää tehdä ja se nyt oli ainoa mikä tuli mieleen.

        Helpommin sanottu kun tehty, mutta koita nauttia nyt❤

      • #35905
        Nimetön
        Ei-aktiivinen

        Onnea ja tervetuloa Aamu! Meillä kanssa pitkä yritys takana ja yksi keskeytynyt keskenmeno taustalla ennen tätä nyt 15-viikkoista raskautta. Aloin itse olla jo ”valmis” hyväksymään että lapsia ei meille koskaan tule. Mulla pelko keskenmenosta, tai oikeastaan siitä että jotain menee pieleen, kesti vielä viime viikon maanantaihin asti, mutta kun syke kuului selvästi neuvolassa, huolikin purkautui ja oon sen jälkeen päässyt nauttimaan tosta mistä puhuit. Jos pystyt luottamaan tai ainakin pyrkimään muuttamaan välillä mieleen lipuvia negatiivisia ajatuksia siihen, että mitä jos kaikki meneekin hyvin, uskon kyllä että sun pahin pelko helpottaa jo huomattavasti aiemmin 🙂 toivon että sulle käy siellä nt-ultrassa niin, että pääset tutustumaan bebeen ja kuulemaan sydänääniä ja iloitsemaan vauvasta (toisin kun meikä joka oli jossain toisessa ulottuvuudessa ultran ajan).

        Mä oon itse päättänyt käydä ylimääräisessä ultrassa viikolla 16+, aluksi siksi että nt-ultra ei ollut mulle niin hyvä kokemus mutta nyt se ei tunnu enää välttämättömältä. Ajattelin kuitenkin mennä ja etenkin nyt tän sun viestin jälkeen aion ottaa sen mahdollisuutena tutustua pikkuiseen. Haluan myös tietää sukupuolen etukäteen ja oon tosiaan alkanut jutella vauvalle ääneen (alkuun juttelin niin että pidin kättä vatsan päällä ja ajattelin mitä halusin sanoa). Uskon että meilläkin on kuitenkin mahdollisuus vaikuttaa vanhemmuuteen ja siteen syntymiseen, vaikka ollaankin ehkä spontaanisti raskautuvia enemmän huolissamme kaikesta. Ja toisaalta osataan ainakin arvostaa jokaista hetkeä joka meillä on, kun tiedetään ettei se oo niin itsestäänselvyys.

        Mä oon kanssa lukenut, että viime aikoina ultraäänen haittoja sikiölle on alettu pohtia enemmän. Meillä kuitenkin on doppleri ja ollaan menossa ylimääräisiin ultriin (ainakin yhteen). Ollaan vaan päätetty, että ei kuunnella liian usein eikä liian pitkään, ja näin kai dopplerien ohjeissakin neuvotaan. En voi tietenkään olla varma, mutta en usko että tästä on haittaa, kunhan ei tosiaan käytä ultraääntä päivittäin pitkiä aikoja. Tässäkin taitaa olla sellainen ongelma että asiaa ei oikein voida tutkia, kun raskauksia ei haluta tietenkään riskeerata tutkimuksen vuoksi.

      • #35910
        Nimetön
        Ei-aktiivinen

        Eikä Aamu, niin mielettömästi onnea, tuli ihan tippa linssiin teidän puolesta ?????

        Ite olin hoitojen aikaan ajatellut, että en pysty ollenkaan luottamaan raskauteen ja siihen, että kaikki menisi ok vaan että pelkäisin viimeiseen saakka ja vasta rakenneultran jälkeen kerrotaan muille ja aletaan tehdä hankintoja. Mutta nyt oonkin jo tosi luottavaisella mielellä, 12 viikkoa on muutaman päivän päästä täynnä ja NT-ultra on perjantaina, dopplerilla löytyy sydänäänet ? eli uskon, että kyllä sen tunnesiteen vauvaan onnistuu luomaan, kunhan vain tottuu ensin ajatukseen, että meille on oikeasti tulossa vauva. Siinä saattaa toki kulua vähän kauemmin kuin helposti raskautuneilla, kun on jo saattanut valmistautua ajatukseen ettei vauvaa koskaan ehkä tulekaan.

        Keskenmenon riskihän laskee merkittävästi sykkeen löytymisen jälkeen, polilla mulle sanottiin sen olevan enää n.3-5% siinä 8 viikon tienoilla. tuokin kuulosta musta hurjalta, kunnes mun kaveri käänsi sen niin että 97% todennäköisyydellä kaikki menee siis hyvin joten eiköhän tässäkin onnellisesti käy ? mulla ystävät on tsempanneet ihanasti ja ovat muistuttaneet, kuinka aina iloitaan toistenkin raskaudesta ja uskotaan että kaikki menee hyvin, joten miksei sitä samaa asennetta voisi ottaa omaa raskautta kohtaan ja yrittää nauttia tästä kun tätä on niin kauan kuitenkin hartaasti odotettu.

        Tää palsta on kyllä mieletön tuki ja turva, kiitos kaikille ❤️ Ja en usko, että pystyt dopplerilla tekemään vauvalle haittaa, eihän niitä myytäisi kotikäyttöön jos siinä olisi mahdollisuuksia siihen, että se vahingoittaisi vauvaa tai aiheuttaisi keskenmenoa. Tai näin mä olen järkeillyt. Kunhan sitä käyttää maltilla eikä heti oo heittämässä lusikkaa kaivoon, jos sydänääniä ei löydykään, iteki oon niitä joutunut välillä hetken aikaa etsimään. Mutta ainakin mulle tuo mielenrauhaa ja vauvaa todellisemmaksi.

        Toivon koko sydämestäni että teillä kaikilla ja myös itsellä sujuisi kaikki loppuun saakka hyvin ja saataisiin pienet ihmeet elossa ja terveinä syliin saakka ❤️Ihanaa että niin moni on samassa tilanteessa kuitenkin n. 1-2kk erolla lasketuissa ajoissa.

      • #35913
        Nimetön
        Ei-aktiivinen

        Tervetuloa palstalle Aamu ja kiitos että jaoit tarinanne ♥️
        En voi sanoa että meillä olisi ollut pitkä ja rankka tie takana kun suhteellisen nopeasti saatiin plussa, mutta kuitenkin haave ja odotusta raskautumisesta takana useita vuosia.
        Pieni pelko menetyksestä tottakai on aina, ja se ei varmasti tule enää koskaan muuttumaan, mutta tätä olen odottanut niiiiin kauan että en halua tuon varjon hämärtävän odotusaikaa ja siksi päätin olla turhia murehtimatta ? toki helpommin sanottu kuin tehty.

        Toivon todella että meillä kaikilla raskaus sujuu onnellisesti loppuun saakka!

    • #35904
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Ihanaa Aamu että olet tällä palstalla ❤️ Todella toivon, että pysyt mukana sinne elokuuhun asti.

      Ja kiitos vinkeistä. Taidanpa soittaa sinne hoitoyksikköön huomenna ja kysyä neuvoja. Voiko hyperi iskeä, vaikkei siirrossa tai missään ole ollut viitteitä. Tänään on vihlomista ollut alavatsalla. Ja koska tuo paino veti mielen maahan niin nyt pelkään aivan hirveästi, että kohta näkyy verta piikkareissa. Ainakin siis hormonitoiminta jyllää kun olen näin herkillä taas ? enkä siis uskalla mitään diettiä mutta ihan vaan jos otan tavoitteeksi syödä sen 4 kertaa vähintään päivässä ja jättää extrat pois. Minun vika on, että ruokavälit tahtois venyä hirveän pitkiksi

      • #35906
        Nimetön
        Ei-aktiivinen

        Oon ymmärtänyt että hyperi voi iskeä joskus myös vähän yllätyksenä, ja raskaushan nimenomaan pahentaa sitä.

        Suosittelen erilaisia helppoja välipaloja kotiin ja töihin mikä on helppo huitasta naamaan ennen kun nälkä menee liian pitkälle. Mulla on töissä näkkäriä, jugurtteja, tölkkihedelmiä, paahtoleipää, marjoja ja nykyisin aina kaksi lounasta varmuuden vuoksi. Pian myös pieni tyyppi alkaa pitää huolen siitä että ateriavälit ei voi venyä, mutta toki kannattaa panostaa siihen myös ennen kun se tulee pahoinvoinnin ja hirvittävän nälän muodossa osaksi elämää.

    • #35907
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Kiitos kaikille! <3 Täällä palstalla on sellainen olo, että kaikki otetaan ilolla mukaan ja huomioon ja voi kokea tulleensa vertaistensa joukkoon.

      Kisu, meillä on todellakin mahdollisuus vaikuttaa vanhemmuuteen ja minkälaista siitä tulee. Tarkoitin vaan sitä, että mua ainakin auttoi, kun tiedosti sen riskin, että jos raskausaika on pelkkää pelkäämistä, niin vauva voi ikäänkuin ”tupsahtaa yllätyksenä (miten väärin sanoa näin meidän kohdalla :))”. Normaalisti kai sellaisessa raskaudessa, jossa ei (osata) pelätä keskenmenoa/kohtukuolemaa, haaveillaan vauvasta ja mietitään nimiä, vaatteita, sisustusta, tarvikkeita, uutta arkea jne. Jos kaikki tämä jää pois, niin se ei kai sitten oo hyvä. Eli koitetaan kaikki olla oikein haaveilevia. Oon ajatellut niin, että jos keskenmeno tulee, niin se sattuu tosi paljon joka tapauksessa, vaikka ois ollut kuinka pessimistinen. Siksi yritän olla optimisti ja ajatella kaiken menevän parhain päin. Hyvä mieliala ei ainakaan vahingoita vauvaa. 🙂 Ja me kaikki tiedetään miten helppo on olla koko ajan toiveikas 😀 Nyt ainakin kun itsellä seuraava ultra (nt) ei ole vielä edes tiedossa, niin varmasti on tulossa epäuskoisia hetkiä välillä.

      • #35909
        Nimetön
        Ei-aktiivinen

        Oisinpa osannut itsekin olla näin fiksu! Tää on musta ihana asenne ja aion todella ottaa sen käyttöön (tai ainakin yrittää, koska oon tosi pessimistinen itseäni koskevissa asioissa). Nyt vaan haaveilut pystyyn ❤

    • #35908
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Viikonloppu teki kyllä tosi hyvää, vaikka päänsärky näyttääkin tulleen jäädäkseen. Päänsärystä ja huonosti nukutusta yöstä huolimatta tänään on ollut aika hyvä päivä. Kerroin pomolle raskaudesta maskinkäyttöongelmista kertomisen yhteydessä ja se oli niin aidosti ilahtunut että tuli tosi hyvä mieli. Mitään muuta erityistä ei kyllä oo tapahtunut ? varasin viikonloppuna päänsäryn ja pahoinvoinnin innoittamana raskausajan osteopaatin, josta toivon apua erityisesti siihen refluksioireiluun (oon ennen raskautta saanut vastaaviin oireisiin apua osteopatiasta). Lisäks ilmottauduin online-mamapilatekseen, joka kyllä alkaa vasta ens viikolla. Nyt ajattelin ottaa pienet päiväunet ja sen jälkeen leipoa töihin pullaa tai kuivakakun, jotta voin laittaa saatesanoiksi ”bun(dt) in the oven” ja samalla kertoa lopuillekin työkavereille raskaudesta ??

    • #35918
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Klinikalle soitettu ja sieltä ohjasivat lähetteellä päivystykseen tsekkaukseen. Kaikki kuitekin näyttää olevan hyperin osalta ok eli sitä ei ole. Painonnousu ja muut oireet ovat sitten vaan jotain muuta. Huh siis sen osalta. Tietenkin kärkyin sitten alkiota, jota ultraava päivystäjä ei löytänyt. Sanoi että ehkä ruskuaispussi näkyy mutta sykkeellistä alkiota ei 5+4 hän havainnut. Hcg arvo oli joku päälle 5000.. Sanokaa että ihan hyvin voi vielä varhaisultrassa 25.1 olla kaikki hyvin! Niin ne päivystyksestä ainakin ohjasivat, että katsotaan tilannetta sitten kun siellä on käyty.. Ei tämä helpottanut… Ah mikä marmattaja olenkaan 😀

      Ihana tapa kisu kertoa raskaudesta! Ja voisin itsekkin jotain mamma pilatesta harkita.

      • #35919
        Nimetön
        Ei-aktiivinen

        Viime raskaudessa just 5+4 meillä näkyi pienen pieni ja syke just ja just. Tässä raskaudessa näkyi myös tuo ehkä ruskuaispussi, voi sitä ahistuksen määrää kun olihan viimeksi näkynyt ? viikko tuosta syke näkyi,joten kaikki voi olla ihan hyvin, toisilla näkyy syke ja toisilla ei. Ymmärrän kyllä huolesti!❤
        Hcg mulla ollu 5+5 22000 tässä raskaudessa,mutta sekin on ihan super yksilöllistä mistä arvosta lähtee nousemaan ja tuplaantumaan.

      • #35924
        Nimetön
        Ei-aktiivinen

        Mulla oli 5+1 hcg 7500, mutta tosi yksilöllisestihän nuo nousee, vaikka n. 2 vuorokaudessa pitäisi tuplaantua. Voithan aina pyytää klinikalta tai terveysasemalta uutta hcg-labralähetettä muutaman päivän päähän jos arvo mietityttää ? Tsemppiä ja kärsivällisyyttä odotteluun!

      • #35936
        Nimetön
        Ei-aktiivinen

        Kaveri kävi varhaisultrassa 7+2 ja lääkäri sanoi että näyttää siltä että sydän on alkanut eilen sykkiä. Eli ei mitään hätää jos sykettä ei vielä tuolloin näy! Nyt hän on viikolla 10 ja sai dopplerillakin kuulumaan kotona =)

        • #35938
          Nimetön
          Ei-aktiivinen

          Oho! Luulin että kaikilla alkaa 5+2 tai 3 … hätä meni ohi ja nyt keskityn vaa mahd paljon hyvään. Tänään taas etoi joten jospa se tästä. Meinasin fyssarille aikaa varata ja samall kysyä vähä liikkumisesta että mitä kaikkea olisi hyvä tehdä ja voi tehdä

    • #35920
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Kiitos! Sitä on ihan hiton epävarma kokoajan vain kaikesta. Ja just luon tosiaan noista arvoista et voi olla paljon pienemmätkin. Yritän siis olla nyt panikoimatta ja odotan sen pari viikkoa. Sittenhän se selviää.

    • #35925
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Niin, ainoa keino saada tietää niin on käydä uudestaan ottaa hcg niin tietää tuplaantuuko oikein. Mutta tästä linkistä uskoisin että kaikki on ok https://www.vau.fi/raskaus/hcg-hormonin-pitoisuudet-raskauden-aikana/

      Tänään oli neuvolakäynti ja kaikki oli hyvin. Energinen kaveri näytti olevan kun kurkattiin ? paino noussut pari kiloa kk aikana, hups?? en ihan hirveitä oo herkutellut,mutta syöny muuten hyvin. Ei ollut huolissaan kun ei ylipainoa ennestään ole. Mainitsi neuvolassakin että on massu tullu esiin, melkonen kumpu jää makuulla ollessa ettei ole tasainen niinku ennen raskautta?

      • #35929
        Nimetön
        Ei-aktiivinen

        Oliko tää toinen vai kolmas ”virallinen” neuvolakäynti? Kuinka usein teillä on neuvolakäyntejä? Helsingissä eka on noin viikolla 8, toka viikolla 13-16 ja sit onkin neuvolalääkäri joskus viikon 18 tienoilla. Käyntejä tulee noin kuukauden välein viikolle 37 asti ja sit on 2 vk välein loput (olettaen siis että on normaali raskaus eikä mitään erityistä syytä tarkistella menoa useammin).

        Mä ootan kanssa kovasti että masu tulis esiin. Tällä hetkellä vaan tuntuu että ainoa normaalista poikkeava kumpu syntyy vatsalaukun kohdalle muutaman kerran päivässä ?

      • #35930
        Nimetön
        Ei-aktiivinen

        Joo oli. Asun tosiaan pienemmällä paikkakunnalla keski-suomessa, neuvolassa käydään viikolta 7-8 (vähän miten ite haluaa) 3-4 vkon välein oliko viikolle 36 asti ja sit viikon välein. Toki sit vkon 30 jälkeen herkemmin useammin jos on kipuja tms.
        Näiden lisäksi käydään Jyväskylässä nt sekä rakenne uä ja lähin synnäri on siellä. Jos rakenne uässä on jotain niin jatkot myös Jyväskylässä,pelkopoli,kipukäynnit ym.
        Toki kävin jo kolme kertaa ennen virallista neuvolaa tsekkaa tilanteen ?

        Voi vitsi miten toinen oli kasvanu, polvet koukussa siellä ihmetteli menemään? oon kyllä niin myyty. Ja onnellinen.

      • #35933
        Nimetön
        Ei-aktiivinen

        Musta on töiden kannalta ihan kiva ettei käyntejä oo kauheen tiheesti mutta ensimmäistä lasta odottavana ois kyllä kysymyksiä tarpeeks siihen että käytäis kerran viikossa ? mutta ois kyllä kiva että pääsis käymään herkemmin jos huolettaa (en oo tosin kokeillutkaan, saisko aikaa, joten voihan se olla että pääsiskin).

        Ja sanopa muuta! Olin tänään yhdessä teams-kokouksessa ja huomasin pöydällä mittanauhan ja mittasin kuinka paljon on 14cm, joka ilmeisesti on aikalailla keskiarvo viikon 16 alussa vauvalle. Sen jälkeen oon ehkä kolme kertaa maininnut asiasta miehelle ja ihmetellyt kuinka paljon se on (ja kokouksesta meni iso pätkä ohi) ? kohta tyyppi ei mahdu enää kämmenelle enkä voi käsittää sitä ?

      • #35935
        Nimetön
        Ei-aktiivinen

        Olikohan päästä peppuun joku 10cm ja jalat oli koukussa niin eihän niitä pystyny mittaamaan?

    • #35931
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Ihanaa Sabrina et tollasta palvelua saa ! Ja vielä parempi et kaikki hyvin ❤️

      • #35932
        Nimetön
        Ei-aktiivinen

        No niinpä! ?❤

    • #35950
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Täällähän on tapahtunut vaikka mitä sen jälkeen, kun viimeksi kävin. ?
      Aamu, tervetuloa mukaan ja paljon onnea plussasta! ❤️
      Sabrina, ihana kuulla, että siellä kaikki hienosti. ❤️
      Piipii, paljon tsemppiä odotteluun!

      Ja kaikille muillekin tietysti! ❤️

      Täällä pyörähti tänään viikko 12 käyntiin. Kovasti mietityttää, onko kaikki hyvin ja onko kasvu jatkunut. Tätä lietsoo vielä se, että mulla ei ulkoisia merkkejä raskaudesta juurikaan ole ja painokin vain tippuu. Olen toki koettanut tunnustella iltaisin tuntuuko kohtu, mutta luultavasti en joko tunne sitä tai en vain tunnista sitä, tai se ei vain vielä tunnu. ? Ja painokin tietty tippuu, kun tulee huonon olon vuoksi syötyä vähemmän kuin ennen ja ehkä vielä aikaisempaa terveellisemmin. Toki näitä oireita on ollut, mutta jos tämän fyysisesti näkisi niin voisi olla helpompaa uskoa, että kyllä siellä pieni kasvaa. Onneksi tällä viikolla on ultra, niin pääsee näkemään pienen ❤️

      Mutta päivä kerrallaan! ?

      • #35964
        Nimetön
        Ei-aktiivinen

        Joko kävitte ultrassa? Mä en aina tunne kohtua, vaikka nyt on menossa jo viikko 15+. Se on myös aika alhaalla vielä, melkein kämmenen verran navan alapuolella, ja jos kohtu on kallistunut taaksepäin niin se on vielä vaikeempi löytää. Tunnistan sen itse lähinnä siitä että vatsa on normaalia kovempi tai siis ei niin fluffy ?

        • #35969
          Nimetön
          Ei-aktiivinen

          Kiitos kisu vastauksesta! Iteki oon tuntenut just tollasta kovempaa, mut en silti ole jotenkin vakuuttunut, että se se on. Lohduttavaa kuulla sinun kokemus asiasta ja ehkä nyt ultran jälkeen en tätäkään enää niin mieti. Ehkä tossa ultrassa myös havahtui siitä, että se tosiaan sijaitsee tuolla aika alhaalla. ?

    • #35965
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Mitenkäs kaikilla menee? Meillä on kauheesti pakkasta ja kerrospukeutuminen on vähän haastavaa kun housujen vyötäröt kiristää enkä oo raaskinut ostaa melkein satasen mammavillahousuja ? onneks tän pitäis hellittää huomiseks.

      Onko teillä mitään vinkkejä ihonhoitoon? Erityisesti kaipaan suosituksia ihon kosteutuksesta, mulla on nyt käytössä pari erilaista (perus)voidetta, mutta kumpikaan ei tunnu oikein hyvältä. Toinen on liian paksu ja tuntuu kun levittäis jotain taikinaa iholle (se haisee myös taikinalle kun on hajustettu vanilliinilla, yök), ja toinen taas ei tunnu riittävän pehmentävältä erityisesti vatsalle ja rinnoille (kuivalle selälle se on just sopiva ja mieskin suostuu levittämään sitä). Mulla on herkkä ja kuivuuteen taipuvainen iho ja oon myös tosi nirso tuoksujen/hajujen suhteen, joten en oo uskaltanut ostaa netistä mitään bellybuttereita sokkona.

    • #35966
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Me oltiin tänään ultrassa, missä pienellä oli kaikki hyvin ja niin kuin pitää ? vilkkaasti liikkui ja esitteli käsiä, jalkoja ja varpaat ja sormetkin näkyi. Kyllä helpotti. Heti ultran jälkeen esitteli työkavereille kuvia ja sain kovasti onnitteluja, kunpa kaikki menisi hyvin loppuun saakka. Mites Amelian ultra?

      Hyvää viikonloppua kaikille❤️

    • #35967
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Ihania uutisia Taika!❤?

      Mä oon jotenki ihan loppu,en tiiä mikä masiskausi muka tähän väliin tuli. Niin. väsyny ja ärsyyntyny fiilis että terve. Varmaan tolla hammaskivulla ja selkäkivulla iso osa asiaan vaikutusta, mut nyt vaan jotenki on mieli ehkä ei niin pirteimmillään.

      Toki tässä oon kotona koko ajan, kerran viikkoon käyn ehkä kaupassa jos niikseen on, seki tuo ihme tykytyksiä pelkkä ajatus että mielummin en lähe. Kai tässä oikeesti alkaa mökkihöperöitymään kun on jättänyt kaikki turhat menot pois, syystä korona. Meidän paikkakunnalla ei onneksi hirveästi todettuja tartuntoja oo, mutta ei koskaan tiiä kellä on ja mitä. Ymmärrän kyllä että kaikilla on nyt tää sama tilanne koronasta johtuen ?‍♀️
      Arki ehkä painaa päälle, kaikki menee niìiin samalla kaavalla koko ajan ja vaikea myöntää että tarviin jo nyt pikkasen apuja kotihommissa,kumartelu ym ottaa selkään ja välillä vihloo alavatsaa kovastikin, olisiko liitos-ja/tai kasvukipuja. Oon AINA minä ite, en halua miehen esim täyttävän astianpesukonetta kun täyttää miten sattuu ja puolet tilasta jää käyttämättä ja ehkä joitain astioita sais liottaa kun ei se kone pese jos puurolautasta ei oo huuhellu ja se on kerenny kuivahtaa?? mutta otan nyt kaiken vastaan mitä muut tekevät enkä ääneen ainakaan valita että pitäisi tehdä toisin. Vanhempi lapsista hakee mieluusti liiteristä valmiiksi puita ja keskimmäinen auttelee välillä siivoilee jos sille päälle sattuu, kyllä meillä siis lapset jotain perus kotihommia tekee muutenkim ettei opi ihan pumpuliin, mutta just vaikka puitten hakemisella saa peli-aikaa lisää,kun on kuitenkin vähän extrahommaa.

      Anteeks hirvee valitus heti aamuun,hetkellisesti oon nyt ihan loppu ja kyllästyny kaikkeen. Mut tää on ohimenevää.

      Jotain positiivista, oonki sanonu että liikkeitä tuntuu, eilen illalla tuntu niin että aavistuksen myös vatsan päällä tuntu kun pidin kättä. Ei mitenkään kovasti mutta tuntu?

      Tulipa sepustus laidasta laitaan ja asiasta kolmanteen, kiitos ja anteeks??‍♀️

      • #35973
        Nimetön
        Ei-aktiivinen

        Kuulostaa kyllä ikävältä 🙁 jatkuva kipu (lieväkin) vie kyllä energiat tosi helposti, eikä sitä välttämättä edes tajua ennen kun se kipu lähtee. Toivottavasti sulla alkais jo helpottaa! Siihen päälle tietysti sosiaalisten kontaktien puute tai vähentyminen, kaikki harrastusten ym. ajanviettotapojen peruuntuminen ja se, ettei enää selviäkään kaikesta itse, ei siis ihme jos on vähän mieli maassa. Onko sulta tarkistettu hemoglobiinia vähään aikaan? Todennäköisesti rautalisä ei kyllä oo ratkaisu kaikkeen, mutta jos ainakin ylimääräistä väsymystä voisi sillä ehkäistä niin sekin on ehkä jo plussaa. Voimia <3

        Ja ihanaa että liikkeet tuntuu jo niin selkeästi. Mulla on ollut nyt ihan yksittäisiä mahdollisia potkuntunteita, mutta koska en oo ennen ollut raskaana, en oo vielä ihan varma onko ne sitä vai jotain muuta. 😀

    • #35968
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      kisu, ootko kokeillut ihan vauvaöljyä koskaan? Mulla on kans iho kaipaa etenkin talvella kosteutusta ja välillä käytän kosteutukseen ihan tota öljyä. Levitän sen heti suihkun jälkeen ennen kuivaamista ja sitten kuivaan ihon kevyesti taputellen. Tällöin iho ei jää öljyiseksi, mutta tuntuu kosteutetulta. Noissa vauvaöljyissä ei muutenkaan ole niitä ylimääräisiä tuoksuja.

      Ja tosiaan täälläkin on käyty nyt NT-ultrassa ja siellä näytti kaikki olevan kuten pitää. Meilläkin sattui pienellä olemaan kova meno päällä, niin että lääkärillä oli jo vähän haastetta saada mittoja otettua, kun toinen potki menemään kovaa vauhtia. ? Hassua katsoa siitä ruudulta miten toinen siellä menee, kun ei itse tunne mitään. Odotellaan toki sitä varsinaista tulosta vielä, mutta toistaiseksi kaikki siis hyvin. ❤️ Ihana kuulla taika, että siellä pienellä myös kaikki hienosti!

      Itsellä on vielä vähän sisäistettävää tässä, että tämä tapahtuu ihan oikeasti. Luulen, että se menettämisen pelko on tässä läsnä koko ajan, mutta ainakin tänään on vähän luottavaisempi mieli.

      Ja Sabrina älä kuule pahoittele yhtään, todellakin täällä saa avautua kaikesta! Ihana kuulla myös positiivisia juttuja. Tunnistan tuon saman ominaisuuden myös itsessä, että kaikki pitää itse tehdä. Mutta ehkä tässä odotusaikana kasvaa samalla myös itse, kun pitää opetella ottamaan apua vastaan. Ja ihana, että sulla on siellä myös pikkuapulaisia ?

      • #35974
        Nimetön
        Ei-aktiivinen

        Enpä oo tullut kokeilleeksi vauvaöljyä, täytyypä laittaa kauppalistalle. Mulla yleensä riittää kyllä perusvoide, mutta tuntuu että bebe imee musta kaiken veden ja kosteuden 😀 Kiinnostais tosin myös ratkaisut raskausarpien kannalta, riittääkö siihen ihan peruskosteutus vai pitäisikö hankkia jotain ruusunmarjaöljyä tai vastaavaa? En erityisemmin kammoksu raskausarpia, mutta musta ne tuntuu herkästi kipeiltä (tai siis iho tuntuu kipeältä), niin olisi kiva pehmittää sitä etukäteen.

        Mun on myös välillä vaikea uskoa, että tää kaikki oikeesti tapahtuu ja että kaikki on hyvin. Etenkin ne kerrat kun tällä viikolla on yritetty kuunnella sykettä eikä sitä oo löytynyt, niin heti oon ollut ihan varma että tää oli nyt tässä. Mutta onneksi syke on löytynyt sitten seuraavana aamuna tai vähän myöhemmin, ettei tarvitse olla ihan siellä murheen alhossa. Torstaina kuulin myös ekaa kertaa sen hevosen laukan siitä sykkeestä, aiemmin on kuulostanut vaan normaalia nopeemmalta sykkeeltä, mutta nyt nauratti kun viimein ymmärsin mistä kaikki puhuu 😀 ja istukan ääni on myös voimistunut, se ei enää kuulosta niinkään virtaukselta vaan ihan omalta sykkeeltä ja se on aika hurjaa 😀

    • #35971
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Minäkin kertoilen tänne väliaikatietoja. 🙂 Olin torstaina neuvolassa. Siellä kuunneltiin sydänäänet, syke vauvalaisella oli 150. Nt- ultrassa oli 144. Neuvolamtäti tunsi heti kohtuni, kuulema nyrkkimäinen ”klimppi”. 😀 En ole itse aistinut kohdun kasvua juurikaan. Enkä osaa itse tunnustella/etsiä sitä. :’D Neuvolalääkäri on 8.2. Saankohan sieltä sitten todistuksen, jolla voin hakea aikanaan äitiysavustusta? En muistanut kysyä.

      Kaikki muut olette kertoneet, että vauvat on vaikuttaneet vilkkailta. Meillä oli tosi rauhallinen vauva sillä nt-ultran hetkellä. Kysyin, onko liiankin rauhallinen, mutta kätilön mielestä oli normaalit liikkumiset, ei ollut huolissaan mistään. Ja sanoi, että luonne-eroja voi olla pikkuisilla mahdollisesti jo nytkin, minä ja mieheni ollaan ainakin luonteeltamme tosi rauhallisia. 😀

      Oli ihmeellistä katsoa vauvaa ruudulta, ja että miten valmistakin siellä jo nyt on sormia myöten kaikki.

      Mulla on alkanut tulla nenästä verta niistettäessä. Kuuluu ilmeisesti kuvaan. Olen päiväkodissa töissä, ja tuntuu jo nyt haastavalta kumarrella laittamaan lapsille housun lahkeita ja lenksuja. 😀 Varsinkin jos olen syönyt paljon, en voi olla kippurassa. 😀

      • #35972
        Nimetön
        Ei-aktiivinen

        Meillä oli kanssa rauhallinen tyyppi nt-ultrassa ja neuvolassa myöhemmin vakuuteltiin että kyse voi olla myös vauvan rytmistä. Pieni myöskin vaikutti siltä että nukkui (peukalo suussa ja käänsi selvästi kylkeä kun vähän tökittiin). Tällä viikolla taas on ollut hankala saada dopplerilla sykettä kuulumaan, kun pienellä on ilmeisesti ollut jotkut bileet käynnissä eikä oo pysynyt paikallaan.

        Nenän kuivumiseen ja verenvuotoon kannattaa kokeilla Naso Seesamiöljy-suihketta ja jotain keittosuolaliuosta (mä ostin sellasen puhdistetusta merivedestä tehdyn huuhtelusuihkeen). Seesamiöljy kosteuttaa limakalvoja ja auttaa myös tukkoiseen nenään, kun se pehmittää karstaa ja ei oo kokoajan tarve niistää (niistäminen nimittäin lisää sitä liman eritystä). Myös joku nenävoide tai esim. Bepanthen nenän limakalvoilla vois auttaa, mutta oon ite tykännyt suihkeen käyttömukavuudesta. Suihkeessa myös lukee, että voi käyttää raskausaikana. Ite välttelin sitä seesaminsiemenkiellon takia, mutta kun olin viimeksi kipeenä niin meni hermo ja googletin kaikkien nenäsumutteiden käyttöohjeet koska apu oli saatava. Ja nyt vähän aikaa sitten luin jostakin että seesamiöljy olis turvallinen myös ravinnossa (en aio kokeilla, mutta en kyllä tykkää siitä muutenkaan joten ei oo suuri menetys).

        • #35975
          Nimetön
          Ei-aktiivinen

          Se voi tosiaan olla että meilläkin tyyppi nukkui. Kovasti kun kätilö tökki niin käänsi kylkeä. 😀

          Mitä tulee siihen talvivaateasiaan, niin mä käytän talvihaalaria ulkoillessa. 😀 Jossain vaiheessa se ei kyllä varmaan mene enää mahan kohdalta kiinni, mutta nyt ei ole vielä ollut ongelmaa. Ostin myös syksyllä kerrasta isommat ohuet ulkohousut, niin nekin menee hyvin päälle.

          Täytyy laittaa seesamiöljysuihke mieleen, ja a-vitamiinisuihkeesta luin myös. 🙂

    • #35976
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Meilläkin oli tosi rauhallinen tyyppi nt-ultrassa ja meinasi oli vaikeuksia saada herätettyä hänet uniltaan kääntymään sopivaan asentoon. Myöhemmin yksityisellä tehdyssä ultrassa meno oli sitten taas ihan toisenlaista ja jatkuvan liikkumisen takia oli vaikeuksia ottaa mittoja.

      Meillä oli perjantaina toinen neuvolakäynti ja sydänäänien perusteella kaikki on hyvin. Mulle sanottiin, että raskaustodistuksen saisi seuraavalla neuvolakäynnillä (noin viikolla 23) eli ei vielä siinä välissä olevalla lääkärikäynnillä.

      En ole vielä kertonut raskaudesta töissä, vaan ajattelin vielä vähän aikaa odottaa. Myös mulla on edelleen vaikea uskoa, että tämä kaikki oikeasti tapahtuu ja että kaikki menisi hyvin loppuun asti.

    • #35980
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Täällä alkoi 17. viikko töistä myöhästymisellä ja todella tukalalla ololla. Söin aamulla epähuomiossa valkosipulipatonkia (puolustuksekseni on todettava että valkosipulista ei ollut ulkoisia merkkejä ja tajusin vasta kun pistelin sitä jo poskeeni) ja siitäkös sitten ruoansulatus riemastui ? mahaa on puristanut koko päivän ja olo on ollut mitä kamalin, mutta nyt onneks helpottaa. Nyt täytyy olla tarkkana syömisten kanssa, ettei keskiviikon sokerirasituskokeen lisäks oo jotain ekstra-oloja ?

      Lisäks mulla on ollut venymiskipuja ja liitoskipuja, pari kertaa selvästi supistanut ja kumartuminen ja kyykkyyn meneminen aiheuttaa kauheeta painetta jo. Sain ohjeeksi venytellä kohtua noiden venymiskipujen avuksi jumppapallolla ja siten, että säädän työtuolin selkänojan etukenoon, jolloin on pakko vähän nojata eteen päin. Eteen nojaaminen itse asiassa vähän auttaakin, mutta sitten selkä alkaa rasittua ? fysioterapiaryhmää odotellessa…

      • #35981
        Nimetön
        Ei-aktiivinen

        Kumpi meistä on viikoista sekasin, jos sulla on la 5.7 ja mulla 3.7, oon mun mielestä menossa 16+2? ? vaikka ei sen väliä oo ?

      • #35982
        Nimetön
        Ei-aktiivinen

        Mulla on 16+0, mutta se on 17. viikko ? eli ollaan molemmat vielä ihan kartalla. Musta tosin tuntuu että tätä raskautta on kestänyt jo ainakin viis vuotta, eikä nopeutumisen merkkejä oo näkynyt joten voi olla että mä oon kohta sekasin viikoissa.

    • #35983
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Meillä on töissä kolme muutakin työntekijää raskaana, niin oon heille kertonut, että voidaan jakaa kokemuksia. Johtaja tietää myös, ja mun tiimi tässä mun päiväkotiryhmässä. Suurimmalle osalle oon jo töissä itseasiassa siis kertonut. Meillä on muun muassa töissä yksi oppisopimusopiskelija, joka kysyi mua ohjaajakseen kun nykyinen ohjaajansa jää keväällä äitiyslomalle. Sanoin, että jos ei ketään muuta löydä, niin voin olla ohjaaja kevään ajan, mutta kesällä minäkin saan vauvan. 😀

      Kaikki kun on niin uutta vielä, eikä mulla ole dobbleria, ja kun en vielä tunne vauvan liikkeitä, niin mulle tulee usein huolia, että kun teen näin tai näin niin käykö siitä jotain vauvalle. Olipa pitkä lause. Eilen olin ekaa kertaa hiihtämässä pitkään aikaan, ja mietin voiko siitä olla vauvalle mitään haittaa. Mutta olen järkeillyt että kun mihinkään ei ole sattunut niin eiköhän kaikki ole hyvin.

      Tuo ylin kappale siis Heinän kommenttiin. Oon tietokoneella, äsken en tässä nähnyt kohtaa mistä voi suoraan vastata toiselle.

      • #35988
        Nimetön
        Ei-aktiivinen

        Kyselin viimeksi neuvolassa liikunnasta ja just esim. hiihtämisestä. Kun on tottunut liikkumaan ennen raskautta, niin voi kuulemma jatkaa kehoa kuunnellen. Olen siis käynyt hiihtämässä ja ainakin itsestä tuntuu, että se on tässä kohtaa mulle oikein sopiva laji. Vauhti on toki varmasti pudonnut aiemmasta ja alamäet lasken tosi varovasti.

        • #35989
          Nimetön
          Ei-aktiivinen

          Mä en liiku oikein muuten kuin koiran kanssa lenkkeillen + mitä hyötyliikuntaa arjessa tulee. Eilen sitten vedin kylmiltään miehen kanssa 5,4 km hiihtolenkin. xD Toki mun tahti on todella hidas. Jos suksi lipsahti taaksepäin, niin tulin äkillisesti jännittäneeksi vatsalihaksia, mutta eipä siellä muuta kummmempaa tapahtunut. 🙂 Tykkäsin kyllä hiihtää.

    • #35984
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Menin heti googlaamaan että eikö valkosipuliakaan saa syödä. Ilmeisesti siis saa, mutta kisu sinulle aiheuttaa oireita? Ei siis muuten, mutta kun vkl söin epähuomiossa puolitoista lakritsapatukkaa, joista kokonainen oli turkinpippuri ja sitten tänään töissä väsymykseen join yhden noccon. Googlailu aiheutti todella pahat huono äiti vibat.. kofeiinia en siis juo yleensä ollenkaan, mitta nuo nocco ym vitamiini kofeiini litkut on olleet mun pahe aina joskus. Niin olen nyt tässä syyllistänyt itseäni, että jos lapsi vielä syntyy niin kaikki puutteet ja viat olen hänelle omilla teoilla aiheuttanut. Ok vähän ylidramatisoin, mutta kyllä se välillä melkein siltä tuntuu… Jouluna join pari lasia punaviiniä kun klinikalta sanoivat sen olevan ok ja jälkikäteen luin miten se ei välttämättä ole vaikka raskaustestissä ei vielä silloin yhtään mitään näkynyt. ???? ja kun ei mikään olisi ollut ongelma mitenkään olla syömättä tai juomatta. Huokaus

      • #35986
        Nimetön
        Ei-aktiivinen

        Valkosipuli närästää helposti ja lisäks se usein ärsyttää ärtyvän suolen oireyhtymää, joka on alkanut mulla oireilla nyt raskaana. Näiden yhteisvaikutuksesta voin niin huonosti etten pystynyt edes soittamaan töihin matkalla että oon myöhässä ?

        Oon itse syönyt viikonloppuna mustia panttereita muutamia (ois tehnyt mieli vetää koko pussillinen yhteen menoon), koska eviran ohjeessa sanotaan että 50g on ok ja isoin ongelma ainakin salmiakissa taitaa olla että nostaa verenpainetta. Mulla on tosi alhaiset paineet, niin en usko että se on ihan heti siis ongelma. Oon ite myös juonut jonkun verran kolajuomia, joissa on kauheesti kofeiinia, mutta en juo päivittäin ja rajotan kuitenkin annoskokoa sen mukaan, ettei tuu yli 200mg kofeiinia päivässä. Energiajuomista luovuin heti punktion jälkeen, mikä menikin yllättävän kivuttomasti vaikka oon ollut välillä ihan koukussa. Jättäisin sen Noccon kuitenkin pois ihan vaan siitä syystä, että siinä voi olla muutakin piristävää tms. kun kofeiinia ja yleensä sellasta, mitä ei oo tutkittu, mutta en usko että oot pilannut vielä mitään. Samoin punaviini jouluna on ollut varmasti ihan ok, kun yhteistä verenkiertoa ei oo ennen jotain viikkoa 6 tai 8 (en oo ihan varma tästä), ja alkio saa ravintonsa siitä ruskuaispussista. En nyt pullollista tai edes puolta jois ennen raskaustestiäkään, mutta lasillinen on ihan eri asia.

    • #35987
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Kiitos ❤️ Ja joo todellakin nuo jätän pois kokonaan. Tuo mun pahe on siis yksi tai kaksi noccoa kuukaudessa ollut tähän asti niin ei ole mikään ongelma. Nocossa ei pitäisi onneksi olla kuin kofeiinia ja perus vitamiineja mutta syön raskausvitamiinia niin tuskin b vitamiinia tai yhtään mitään kannattaa liikaa popsia.

      Viikko vielä varhaisultraan! Voi että tämä aika kulkee välillä hitaasti

    • #35990
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Kisu, ahaa, aina näköjään oppii jotain uutta! ?

      Yleisesti liikunnasta ajattelisin niin että jos on tottunut liikkumaam niin raskaana jatkaa kevyemmin samaa rataa. Tekis mieli itsekin kokeilla pojan suksilla miten tuo onnistuu sitten ylä asteen jälkeen, mutta kun mun liikunta rajoittuu kävelyyn niin taidan jättää ensi talveen. Joka talvi oon käyny luistelemassa, ihaninta on mennä reittiä pitkin jäällä mutta nyt en uskalla ettei käy köpsästi. Harvemmin oon kaatunu, mutta eipä tuon tarvii iso reikä jäässä olla kun tökkää ja ollaan rähmällään..

      Syömisistä;jokainen varmasti on katsonut suurimmaks osaks mitä saa syödä ja mitä ei, mullehan ei neuvolassa sanottu mitään,olettaen varmaan kun viime raskaudesta ei niin kauaa ole. Välillä oon syönyt muutaman salmiakin, kahvia juon 1-2 kuppia aamulla, nyt on jääny yhteen. Kokista tahtoo mennä sitten enemmän, kun oon jo vuosia juonut tyyliin aina sitä, ruuan kanssa jne? tosi terveellistä hei. Mutta nyt oon ruuan kans juonu piimää ja kokista menee pari lasia päivässä, koitan pitää sen siinä.
      Mausteiset ruuat alkaa tosiaan raskaana ollessa helpommin närästää, varsinkin jos siihen on yhtään aikaisemmin ollut taipumusta.

      Raskausaikana mielestäni saa ottaa vaikka sen yhden, niistäkin on eri mielipiteitä. Mun tekee mieli ihan hulluna punaviiniä mutta taidan oottaa kuitenkin siihen että vauva syntyy ja saan jossain vaiheessa huokasta pari tuntia ?

      Voi PiiPii, tsemppiä odotteluun! Tiedän että odottavan aika on pitkä ?❤

    • #35991
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Oh no, huomasin illalla että mulla on vanha paikka hampaassa lohjennut ja nyt joudun hammaslääkäriin ? pelkään hammaslääkäriä (lähinnä kipua ylipäätään) muutenkin ja nyt vielä kun oon kuullut Sabrinan kauhukokemuksista ja pelkään että joudun juurihoitoon niin pelko on ihan uudella tasolla. Hyvä uutinen on se että mitään hammassärkyä ei oo, joten ehkä satuin syömään hyvänä päivänä mustikkaa niin huomasin sen ajoissa (tai sitten se on ollut siellä jo ties kuinka pitkään ja joudun tosiaan kauheiden särkyjen kouriin). Ja huomenna vielä edessä toinen koettelemus sen sokerirasituksen kanssa ?

    • #35992
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Tsemppiä kisu! Nuo molemmat myös mun inhokkeja. Toivottavasti menee sokeriliemi kohtuudella alas ja hankaslääkäri käynti jättäis positiivisen mielikuvan

      • #35995
        Nimetön
        Ei-aktiivinen

        Kiitos! Hammaslääkäri oli itse asiassa niin hyvä että varasin heti ajan puhdistukseen samaan paikkaan. Lihakset on ihan kipeet jännityksestä, mutta en itkenyt enkä pyörtynyt tai oksentanut.

    • #35993
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Heissan tähän päivään! Ehdin syödä äsken 1-2 pientä palasta kalapuikosta, joka ei ollutkaan täysin kypsä. ? En siitä suussa niin tajunnut, mutta aloin katsomaan sen kalapuikon ulkonäköä ja koostumusta, niin ei ollutkaan tullut kypsäksi asti. Onkohan tässä mitään aihetta ihmeempään huoleen?

      • #35994
        Nimetön
        Ei-aktiivinen

        Mulle sanottiin että pitää vaan tarkkailla jos sairastuu, ennen sitä ei oo huolta (tämä siis neuvolassa vastauksena johonkin kysymykseen tuorejuustoista, mutta olettaisin että pätee myös kalaan). Jos siis saat flunssan/vatsataudin oireita, niin kannattaa sitten mainita tästä myös, ja varmuuden vuoksi voit kysyä neuvolasta huomenna 🙂 kun mä olin flunssassa joskus alkuraskaudessa ja laskeskelin että oisin alle 4 viikon sisällä syönyt vielä tuorejuustoa ja ehkä sushiakin (ennen alkionsiirtoa), niin mulle sanottiin neuvolan chatissa että jos ei oo kuumetta, niin ei syytä huoleen.

        • #35996
          Nimetön
          Ei-aktiivinen

          Kiitos vastauksesta! Onko jotain yleistä neuvolan chattia, missä voi myös kysäistä?

        • #35997
          Nimetön
          Ei-aktiivinen

          En tiedä onko mitään yleistä, mutta helsingin kaupungilla on oma. Kannattaa kurkata oman kaupungin neuvolan sivuilta. Helsingin chatissa voi joutua tunnistautumaan, jos ne on sitä mieltä että pitäis käydä vastaanotolla tai kysyä asiasta lääkäriltä. Mutta täällähän ei pääse välttämättä pariin päivään puhelimella läpi terveydenhuoltoon, niin siks käytän tota chattia pienissä asioissa.

    • #35998
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Heippa pitkästä aikaa ☺️
      Mä oon hetken vaan lueskellu teijän viestejä kun itellä ollu niin veto pois ettei oo ees jaksanu kirjoittaa mitään (eikä muutenkaan olis ollu muuta kuin valitusta olosta sanottavana) niin elin hiljaiseloa taustalla.
      Nyt on kuitenkin eka päivä 3 viikkoon kun oma energinen olo on takaisin ♥️
      Toki taustalla heti pelko et onko pienellä kaikki hyvin, mutta pakkohan niin on uskoa.

      Tsemppiä Piipii varhaisultraodotukseen, nää odottelut rakastaa kyllä kovin. Ite saan huomenna neuvolassa varmaan tietää seuraavan ultra ajan vasta ja ahdistaa kun en dopplerillakin saa ääniä kuulumaan ?

    • #35999
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Tsemppiä Oodi oloihin. Kyllä tänne minun mielestä voi myös valittaa. Se saattaa myös helpottaa ❤️ Itsellä on taas koko päivä etonut ja väsyttänyt. Huono omatunto kun ei töistä oikein tule aina mitään. Vaan jospa huomenna olis parempi. Eilen tuli mahtava fiilis kävelylenkin jälkeen. Ei viitsinyt lähteä mutta lähdin kuitenkin ja aijettä! Tekee tuo happi vaan hyvää

    • #36001
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Saa valittaa! 🙂 Mulla helpotti jo viime viikolla pahin pahoinvointi. En siis oo oksentanut kertaakaan, mutta aika voimakas etova olo oli aiemmin. Sitten huomasin joku päivä, että ei oo enää niin huono olo. Säikähdin tietenkin, että onko kaikki hyvin. Parin päivän jälkeen oire kuitenkin palasi, mutta ei enää yhtä voimakkaana. Sen jälkeen pahoinvointi on vähän aaltoillen ollut enemmän ja vähemmän läsnä. Kuulunee asiaan.

      Sain tänään dopplerin postista. Heti innokkaana kokeilemaan. En saanut sykkeitä kuulumaan. Toivoa antoi, että välillä näytössä vilahti 140, 155 jne. eli korkeita sykkeitä, mutta ääntä ei kuulunut. En tiiä oliko siinä joku härö, että näytti noin korkeita vai oisko ne olleet vauvan. Oma syke oli jotain 70, niin selkeästi eri lukuja kuitenkin. En vielä huolestunut sykkeen kuulumattomuutta, kun nyt on menossa vasta 9+2. En tiiä tuleeko tuota nyt joka päivä vahdattua. Mullakin on nyt ”pitkä” aika seuraavaan ultraan, joka onkin NT/NP-ultra. Ootetaan sinne kutsua, mutta kolmen viikon sisään sen pitäis olla. Ois niin helpottavaa saada syke kuulumaan ennen sitä, ettei pelottais ihan niin paljon mennä ultraan.

      Arki on sen verran hektistä, että ei aina ehdi tänne palstalle. Välillä unohdan koko raskauden ja sitten kun muistan, niin tulee olo, että onko se tottakaan. Pari alakuloisempaa päivää on myös ollut viimeisimmän viikon aikana. Oireista täytyy kyllä mainita ilmavaivat. 🙁 Iltaisin maha on ihan täyteen puhalletun ilmapallon näköinen ja kiertää, kiertää… Ei mieluista mulle eikä miehellekään 🙂 Aamuisin maha on litteämpi, mutta iltaisin ihan toista maata.

    • #36002
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Voi Oodi miten monet valitukset ja marmatukset oon vuotanu tänne??
      Jaksamisia❤

      Aamu, ne on vauvan sykkeitä, mullaki neuvolassa oli viimeks jotain 150?

      • #36003
        Nimetön
        Ei-aktiivinen

        Sykettä ei kuitenkaan kuulunut… Onkohan se vielä sen verran heikko, että voi näytössä näkyä, mutta ilman ääntä? Hmm..

      • #36004
        Nimetön
        Ei-aktiivinen

        Aikaiset viikot, ei kuulukkaan vielä kuulua ? sain kun sainkin 8+ muistaakseni kuulumaan ja ihmettelin neuvolassa voiko olla ja sanoi että kun ei oo hirveesti ylimääräistä tuossa niin hyvin voi. Sit 9+ en taas saanu kuulumaan ja oli kipuiluja, kävin neuvolassa niin kaikki oli hyvin. Että älä nyt huoli siellä, jos et saa vielä kuulumaan, ihan normaalia ❤

    • #36005
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Mäkin muistan kuinka jossain vaiheessa oli niin loppu ettei jaksanut kirjotella, mutta muiden kuulumisten lukmeninen oli kyllä silti ihan henkireikä. Ja on ollut myös tosi tärkeetä että sa rutista myös ikävistä fiiliksistä (se myös helpottaa omaa oloa että kaikilla muilla ei oo pelkkää auvoista hehkuvaa onnea ja itellä sellanen olo että on ojan pohjalla rähmällään).

      Mulla oli tänään sokerirasitus ja litku ei ollut niin pahaa kun odotin, mutta väsähdin melkein heti sen jälkeen niin paljon että arvelin että nyt on jotain vinossa. Tuloksetkin oli jo kannassa ja terkkari yritti soittaa (olin asiakkaan kanssa niin en ehtinyt vastata), joten tietysti kävin tarkastamassa tulokset ja nehän oli koholla. Huomenna selviää tuleeko tästä suoraan raskausdiabetesdiagnoosi vai lisätutkimuksia. Oon kyllä tosi kiitollinen siitä että tää tutkittiin jo nyt ja että tuloksiin reagoitiin heti, ei ois ollut kiva saada diagnoosia vasta 3kk päästä. Vähän jännittää miten selviän sillä ruokavaliolla (1800kcal), mutta aion pohtia sitä vasta huomenna jos se on tarpeen. Siihen asti aion syödä niin että ei tuu nälkä ja paha olo.

      Oon aika varma että meidän tyyppi potkas mua äsken. Pieniä mahdollisia potkuja on ollut muutenkin ja eilen saatoin tuntea jopa kädellä (pidän tässä kuitenkin mahdollisuutta myös erehtymiseen). Toivoisin kovasti että potkuista tulis jo pian sellaisia ettei enää oo epäselvyyttä (tai että pieni kuplinnan tunne jäis haaviin liikkeenä lauantaina ultrassa). Oon myös huomannut että nyt on vatsa pyöristynyt (eiliseen asti päivittelin vaan kuinka pullea maha mulla on, kunnes tajusin että sitä ei saa litistettyä). ?

      • #36008
        Nimetön
        Ei-aktiivinen

        Täällä kans tuntu eilen kertaa ekaa semmonen potku, mikä tuntu ja näky mahan päällä? siis sitä liikkumista,myllerrystä on tuntunu jo mutta nyt ei ollu mikään suolen liike??
        Kk päästä olis rakenne uä, miten sitä jaksaa sittenkää oottaa?‍♀️

    • #36017
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Noniin, sain kun sainkin raskausdiabetesdiagnoosin ja passituksen radiopastusryhmään. Lähtökohtaisesti hoitona on ruokavalio ja sokeriseuranta, ja jos ruokavaliolla ei saa arvoja kuriin, pitää miettiä lääkitystä. Oon aika positiivisella fiiliksellä tästä kuitenkin, oon googlaillut kokemuksia ja töissäkin sain kuulla että tää ei oo niin paha nakki kun miltä kuulostaa. Vähän toki hirvittää pistely ja tiukka herkkurajoitus, mutta kyse on vaan 5-6 kuukaudesta ja se on vauvan parhaaksi. Onneks oon tähän mennessä selvinnyt ilman sen suurempia himoja ja vaan kanaan on syntynyt sellanen ällötys etten ehkä enää ikinä syö sitä.

      Kuunneltiin tänään beben kanssa vähän Vivaldia ja kun biisi lähti kunnolla vauhtiin, innostuin siitä ite ensin ja ihan hetken kuluttua bebe mäjäytti kunnon potkun. Tulkitsen tän niin että bebe tykkää Vivaldista ja halus kertoa sen ? jostakin vauvasivustolta luin että vauvan lempibiisi on äidin lempibiisi, koska se yhdistää sen äidin mielialaan. Nyt täytys vielä alkaa kuunnella musiikkia enemmän ja löytää omia suosikkeja, joita sitten jakaa pienen kanssa ?

      • #36020
        Nimetön
        Ei-aktiivinen

        Tsemppiä radin kanssa, toivottavasti pärjäät tuolla ruokavaliolla ja seurannalla! ?

        Ihana pikkanen siellä, enpä oo musiikia pitkään aikaan kuunnellut kuin autossa, vaikka se niin lähellä sydäntä onkin?

        Mulla on alkanu tulemaan jo nyt harjotus suppareita, koitin lueskella niistä ja diagnosoin näin että normaalia uudelleen synnyttäjällä? varsinkin jos on nostellut/kannellut enemmän niin huomaa heti. Aavustuksen kipeitä on, enemmän epämiellyttävän tuntuisia. Otan kyllä asian esille nevolassa 1,5vk päästä ?

      • #36036
        Nimetön
        Ei-aktiivinen

        Kiitos, Sabrina! Eiköhän tää tästä, kunhan vaan oppii syömään oikein automaattisesti eikä tartte jatkuvasti miettiä ja laskea. Alotin nyt jo tarkkailemaan syömisiä ja kirjasin päivän suunnitellut ateriat kalorilaskuriin ja sain kasaan hädin tuskin 1400 kcal, joten ehkä se 1800 kcal ei ookaan ihan mahdoton. Söin just lounaan ja söin enemmän kun oon syönyt viime aikoina ja oon ihan liian täynnä ? lisäks oon syönyt kaks aamupalaa tänään (täytyy huomenna ehkä panostaa tähän vielä enemmän). Ja koska syy tähän ruokavaliomuutokseen on ehkä maailman tärkein, ei tunnu edes niin vaikeelta luopua aamumehusta tai illan herkuista (ainakaan vielä, nyt odottelen sitä yleensä kolmen päivän jälkeen tulevaa kamalaa herkkuhimoa, joka osuu vielä maanantaille kaikista päivistä).

      • #36038
        Nimetön
        Ei-aktiivinen

        Tsemppejä täältäkin!
        Oon melko varma että joudun myös ruokavaliolle kovan rasitteen takia. Onneksi ollaan totuttu piikittämään niin ei oo niin paha rako ?
        Mulla testi vasta 3vk päästä toki.

      • #36041
        Nimetön
        Ei-aktiivinen

        Tsemppiä testiin! Kotona (tai töissä) kannattaa olla ruokaa valmiina odottamassa, mä tein sen virheen etten edes ajatellut koko asiaa etukäteen ja jouduin sitten väsyneenä ja nälkäisenä ja huonovointisena lähtemään vielä kauppaan ja kokkailemaan. Ei ollut myöskään mitään ideaa mitä tekisin (oon tosi huono ateriasuunnittelussa ja kokkailussa), mutta onneks tajusin alkaa googletella reseptejä siellä labrassa odotellessa. Mulla kanssa molempien vanhempien puolelta tulee sukurasite, niin siksi tutkittiin jo nyt ja oon kyllä tosi ilonen että tutkittiin, niin pääsen vaikuttamaan tähän jo heti alussa.

    • #36024
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Huomenta kaikille! Saanko mäkin nyt siirtyä tänne?? Tuntuu epätodelliselta. Apua mä itken täällä vessan lattialla silmiä päästä ja tärisen. Kissatkin ihmettelee mikä mulla on. Tästä ei tarvii viivoja tulkita. Apuaaaaa ja kiitos ??❤️

      https://aijaa.com/DtPwyd

      • #36025
        Nimetön
        Ei-aktiivinen

        Ihanaa, onnea ?? ja tervetuloa❤
        Kunhan tärinä helpottaa niin kerro ihmeessä mikä teidän tilanne on, toisessa ryhmässä taidettiin olla samaan aikaan mutta en muista enää?❤

      • #36035
        Nimetön
        Ei-aktiivinen

        Ihanaa, Aliisa! Tervetuloa ja onnea ❤

      • #36039
        Nimetön
        Ei-aktiivinen

        Jei IHANAA Aliisa! ♥️ ONNEA!!

    • #36037
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Hellou! Minäkin uskaltaudun nyt viimeinkin tänne. ? 8.viikolla mennään, olo on alkuviikoista lähtien pysyny tasaisen etovana ja väsymys on jotain järkyttävän massiivista. Onneks etätöiden takia saa olla kotona. Tiistaina oli varhaisultra ja löytyihän se mytty sieltä sykkeineen. ? Ens viikolla eka neuvola, jännää!

      Aliisalle onnittelut! ?

      • #36040
        Nimetön
        Ei-aktiivinen

        Tervetuloa Ronya! Ihana kuulla että syke löytyi ja kaikki hyvin ☺️

    • #36042
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Aliisalle ja Ronyalle paljon onnea ja tervetuloa tälle puolelle ❤️

      Mullakin sokerirasitukseen muutama viikko, kun suvussa diabetesta. En jotenkin jaksa stressata, jos Radi tulee niin eiköhän siitä jotenkin selvitä ? huono olo ja oksentelukin on jo huomattavasti helpottanut joten eiköhän ite koekin onnistu ilman oksennusta ?

      Ajoittaiset vatsakivut vaivaa, mutta kuuluu ilmeisesti asiaan, ainakin reippaat sykkeet löytyy dopplerilla. Oon uskaltanu jo tekee pieniä vaatehankintoja. Ja ihan kun vatsa ois kasvanut, kasa äitiysvaatteita saapu sopivasti postissa 🙂

    • #36043
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Tänään tuli ahdistus. Ei löydy dopplerilla ääntä, pahoinvointi loppu ja vatsassa tyhjä olo ? joku tunneryöppy, mut sanoin miehellekki et tuntuu ettei siel oo mitään ?
      9+5

      • #36044
        Nimetön
        Ei-aktiivinen

        Voimia! ❤ mä en saanut viime viikolla 15+ kuulumaan ääniä parina päivänä, kun pieni oli joko jossain muualla tai sillä oli niin kova vauhti, että doppler ei saanut äänistä kiinni. Koita pysyä rauhallisena (tiedän, tää ei oo niin helposti tehty kun sanottu) ja kokeile uudestaan huomenna aamulla tai sunnuntaina, jos siellä oltais kuitenkin paikalla. Viikot on vielä niin aikaiset että on ihan mahdollista ettei nyt vaan kuulu, mulle sanottiin neuvolassa vielä viikolla 14 että kokeillaan kuuluisko mutta ei saa huolestua jos ei kuulu vielä. Toivon tosi kovasti, että kaikki on hyvin!

      • #36047
        Nimetön
        Ei-aktiivinen

        Ootko Oodi kokeillut vielä uudestaan? Toivottavasti kaikki on hyvin ❤

      • #36050
        Nimetön
        Ei-aktiivinen

        Kyllä mä joka päivä kokeilen mutta ei kuulu muuta kun oms sydän. Eihän tässä periaatteessa mitään epäilyä pitäisi olla, mutta ainahan se pieni pelko hiipii tiedottomana kun ollaan ? kovasti mietin ylimääräistä uä:tä mielenrauhan vuoksi 🙂

    • #36048
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Oodi komppaan Kisua aikaisista viikoista doplerin suhteen ja muistan kun itselläkin ollut päiviä alussa että kaikki oireet ois kadonnu ja onkohan tässä edes raskaana, kun toisena päivänä oli kyllä kaikki mahdollinen x3 ?

      En oo dopleria nyt kokeillu kun kaverilla on vauhtia sen verran että ei epäselvyyttä onko siellä ketään ?

    • #36049
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Radi-ruokavalion kanssa alkaa mennä jo paremmin, mutta oon ilmeisesti elänyy mehulla ja suklaalla koska tarvittavan energiamäärän saaminen on oikeesti haastavaa. Nyt täytyy vaan toivoa että ruisleipä ja jugurtti ei nosta mulla sokereita liikaa ?? saan mittarin ens viikolla ja varsinaiset ohjeet vasta sitä seuraavalla, mutta ajattelin jo ens viikolla alkaa vähän kokeilla miten eri ruoat nostaa sokereita.

      Käytiin eilen Perhe-artessa ylimääräisessä ultrassa. Tyyppi kasvaa vähän keskikäyrän yläpuolella ja siellä oli kauhee meno päällä. Nähtiin varpaat ja sormet (varpaat oli parasta) ja kaikki näytti hyvältä. Selvisi myös, että mulla on istukka edessä (olin tosin tätä epäillytkin) ja siksi tyypin syke on välillä vaikea löytää. Pieni myös karkaa anturin alta ahkerasti, molemmissa ultrissa ja neuvolassa ollaan ehditty kuulla sykettä ehkä 5 sekuntia ja sitten se ei enää kuulu ? kätilö oli sattumalta myös diabeteskätilönä Husissa (ja tekee myös sikiöseulontoja Bulevardilla) joten juteltiin myös hetki radista ja jäi kyllä tosi hyvä olo senkin suhteen. Hinta käynnille toimistomaksuineen oli 87 euroa, kyse oli normi-2D-ultrasta ennen vk 22 (nimellä muu uä alle 22vk). Me käytiin Malmin toimipisteessä, mutta myös Lahdessa on oma vastaanotto.

    • #36051
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Ootko Oodi mistä kohti kokeillut? Toki jokaiselta kuuluu vaihtelevasti eri puolilta, mut sain kuulumaan aikalailla tosta häpyluun yläpuolelta pikkasrn napaan päin. Eli tosi alhaalta?
      Viime raskaudessa tosin eka kertaa tolla doplerilla oon kuunnellu.

    • #36053
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Mä mietin kans perhe artella käymistä, mutta seuraava vapaa aika olisi vasta viikko ennen omaa uä:tä niin ehkä jaksan odottaa ?

      Oon Sabrina kokeilu ihan joka paikasta ? Ja ihan joka kulmassa ja ei voiteilla, ennen ja jälkeen pissalla käymistä jne!
      Ehkä pieni on vaan hyvässä jemmassa. Joku sanoi hyvin että jos ei itse pysty asiaan vaikuttamaan niin lopputulos on sama panikoiko vai nauttiiko ajasta täysillä ennen huonoja uutisia. Pelko ei auta yhtään ja pettymys tulisi joka tapauksessa olemaan suuri. Joten ihan turha miettiä negatiivisia ?

      • #36055
        Nimetön
        Ei-aktiivinen

        Mulla auttaa dopplerilla välillä myös se, että painan anturia vähän enemmän, niin syke saattaa kuulua muun huminan taustalla. Mutta hyvä asenne oodi, stressaaminen ei ainakaan auta ? toivottavasti kaikki on pienellä siellä kunnossa.

        Kaunis odotus -firmalla on Vantaalla kuulemani mukaan myös suhtkoht edulliset ultrat, samaa tasoa perhe arten kanssa? Jos sieltä sais aikaisemmin ajan, jos ultraa vielä kaipailet 🙂

      • #36057
        Nimetön
        Ei-aktiivinen

        Katoin kanssa tota Kaunista odotusta, mutta päädyttiin Perhe-Arteen koska se oli niin kätevästi saavutettavissa meiltä. Mun mielestä ultrat oli saman hintasia mutta Kaunis odotus ei velota erikseen kai toimistomaksua. Luin myös paljon hyviä arvosteluja molemmista paikoista!

        Mä kuulin viimeks sydänäänet häpyluun päältä ja monesti saa aika kovaa painaa. Kerran tuntu että kuuntelin munasarjaa kun oli niin reunassa ? ja eilen hämmennyin kun ultrassa katsottiin tyyppiä myös navan yläpuolelta (tosin alaspäin, nähtiin sieltä päälaki). Mystistä on kyllä beben liikkuminen ?

    • #36063
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Siellä sykki pieni <3 Vastasi kooltaan 7+1, mutta mennään kuulemma sillä kierron mukaisella 7+3, kun voi olla niin laitteestakin kiinni. Tämä pahaolo tuntuu siis paljon helpommalta nyt! Keskenmenon riski on kuulemma enää 2%, joten huh! Seuraava etappi olisikin sitten seulat, että siellä olisi kaikki hyvin. Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille!

      • #36071
        Nimetön
        Ei-aktiivinen

        Ihana kuulla Piipii, onnea? ja kiitos tilastosta, 98% todennäköisyydellä siis omalla paketillakin on kaikki kunnossa, ?

    • #36064
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Ihanaa PiiPii ❤

      Tän ketjun alussa on pientä listaa ketä meitä on,koitatteko vastata siihen jotka ette siinä vielä ole niin tehdään kohta uutta ketjua mikäli teille passaa? jos jostain syystä pomppaa tänne alas vastaus, niin seuraava voisi vastata siihen niin saan kerättyä suht samanasta paikasta tiedot seuraavaa ketjua varten?

    • #36065
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Jos nyt ymmärsin nii tähän vastaillaan. 1 ICSI tuoresiirto Joulukuussa näyttää tärpänneen Ja laskettu aika olisi 10.9.2021

      • #36068
        Nimetön
        Ei-aktiivinen

        Melli, 34v. Tärppäsi luomuna juuri ennen hoitojen alkua
        Ensimmäinen lapsi, 4,5 vuotta yritystä takana
        La 1.8.2021

    • #36066
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Melli, 34v. Tärppäsi luomuna juuri ennen hoitojen alkua
      Ensimmäinen lapsi, 4,5 vuotta yritystä takana
      La 1.8.2021

      (Vastaustoiminto ensimmäiseen viestiin ei toiminut odotetusti)

    • #36069
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      32v, 1.ivf 1.pas tärppäsi, pakkanen tyhjä. Endometrioosin takia suoraan ivf ilman muita hoitoja, yritystä takana vajaa pari vuotta. Ensimmäinen lapsemme ja la 5.9.

      • #36072
        Nimetön
        Ei-aktiivinen

        34 vuotta. 4. IVF:n viimeinen siirto tärppäsi. Kaksi keskenmenoa aiemmista kierroksista. Yritystä takana reilut 6 vuotta. LA 23.8.

    • #36073
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Taustalla syksystä asti keskustelua olen seurannut ja vihdoin uskaltauduin rekisteröitymään vaikka en hoitojen kautta raskaaksi päätynytkään. Toivottavasti huolitte silti mukaan joukkoon 🙂

      Noin vuosi sitten hakeuduttiin tutkimukseen kun takana oli hieman vajaa 4v tuloksetonta yritystä. Siitä lähtien olen taustalla seurannut hoitoihin liittyvää keskustelua. Covidin vuoksi varsinaisiin tutkimuksiin päästiin vasta alkusyksystä. Niissä ei löytynyt mitään selittävää syytä joten päästiin hoitojonoon ja tarkempi suunnitteluaika aloitukseen saatiin tammikuun alkuun.

      ”Supertikuttajan” (Sabrina?) Innoittamana aloin harjoittelemaan ovulaatitestin käyttämistä hoitoja ajatellen. Toisella mittauskierrolla onnistuin ajoittamaan oviksen joka yllätyksekseni oli kp22 eli noin viikkoa myöhemmin kuin olin kuvitellut. Ilmeisesti lapsettomuutemme syynä olikin pieleen mennyt ajoitus, sillä kyseisen kierron lopputuloksena oli plussa raskaustestistä 🙂

      Nyt meneillään rv14 ja alkuraskauden erittäin pahan pahoinvoinnin jälkeen olo alkas olemaan parempi. Tosiaan kolme viikkoa oksensin lähes kaiken minkä söin ja paino putosi 3kg. Onneksi sain reseptin pahoinvointilääkkeeseen jonka turvin meni seuraavat 2 viikkoa. Viime viikkoina olen ottanut lääkettä vain yksittäisinä päivinä. Oma diagnoosini on hyperemeesi, jota ei ole vahvistettu.
      Tsemppiä muille pahoinvoiville, jaan tuskanne!

      Toissaviikolla oli seulontaultra. Kaikki oli pikkusella hyvin ja tulokset ok. Ainut että LA siirtyi koon takia viikolla eteenpäin, selittyen tuolla myöhäisellä ovulaatiolla.
      Rakenneultra sitten maaliskuun lopulla.

      Kiitokset tässä kohtaa teille kaikille jotka annatte vertaistukea myös (entisille) rekisteröimätyömille käyttäjille!

      • #36074
        Nimetön
        Ei-aktiivinen

        Tervetuloa ja onnea, Melli! ❤Kuulostaa rankalta toi pahoinvointi, onneks se on helpottanut jo! Mullekin tää foorumi on ollut ihan valtava tuki jo ennen rekisteröitymistä ja nyt rekisteröityneenä on myös kiva kun voi jakaa omiakin kokemuksia muiden kanssa.

      • #36075
        Nimetön
        Ei-aktiivinen

        Eikä ihana ?❤ onnea❤
        Mua ei ainakaan haittaa, mun puolesta oot tervetullut joukkoon, tässähän ollaan kaikki nyt samassa tilanteessa ?
        Söin kans pahoinvointilääkettä alkuraskaudessa kun kaikki vaan pyöri päässä ja tosi huono olo, piti autolla ajaa ja selvitä kaupassa käynnistä ym. Nyt onneks ei oo enää mitään.

        Nyt mennään jo 17+3, 3vkon päästä rakenne uä?

      • #36082
        Nimetön
        Ei-aktiivinen

        Onnea raskaudesta Melli ja tervetuloa mukaan! Teilläkin on kuitenkin lapsettomuustausta, niin ilman muuta tämä palsta kuuluu sinullekin. 🙂

    • #36084
      Nimetön
      Ei-aktiivinen

      Saatiin tänään ekaa kertaa sydänäänet kuulumaan kotidopplerilla! Viikkoja 10+1. Joka päivä tai joka toinen päivä on kokeiltu. Nyt sieltä alkoi kohinan takaa jumputus kuulumaan ja vaikka mittari ei parhaalla tavalla lukuja antanutkaan samanaikaisesti, niin laskettiin, että päälle 150 on syke tällä hetkellä. HELPOTTI! Nt-ultra on meillä vasta 13+0, niin nyt toivon mukaan levollisemmat vajaat 3 viikkoa odottelua edessä.

      Edelleen oon miettinyt kannattaako joka päivä käyttää doppleria, mutta tuskin nämä kotilaitteet on niin tehokkaita, että tiuhastakaan tutkimisesta ois haittaa. Ehkä pitää malttaa pitää välipäiviä, niin ei ainakaan siitä tarvi itseään syyttää, jos jotain menis vielä huonosti.

      • #36085
        Nimetön
        Ei-aktiivinen

        Ihana kuulla ? toivottavasti mekin saadaan pian! Helpottaa varmasti oloa =)

        • #36088
          Nimetön
          Ei-aktiivinen

          Pidän teille peukkuja! En vielä ollut huolissaan omalta kohdalta, kun oireita on jonkin verran eikä ole mitään vuotoja tms. mitä pitäis miettiä. Mutta mieluummin nuo äänet tosiaan kuulee ennemmin kuin myöhemmin.

    • #36094
      Nimetön
      Ei-aktiivinen
Luet parhaimillaan 82 vastausketjuja
  • Alueelle ‘HEDELMÖITYSHOIDOT’ ei voi kirjoittaa uusia aiheita eikä vastauksia olemassaoleviin aiheisiin.