Etusivu Keskustelu LAPSETTOMUUS Toinen ei tahdokkaan

Luet parhaimillaan 1 vastausketjua
  • Julkaisija
    Artikkelit
    • #41945
      Tuulia04
      Osallistuja

      Hei marjaana!

      Olen todella pahoillani puolestasi. Haluan ilmaista myötätuntoa asiaasi kohtaan.

      Saitko mahdollisuuden yrittää? Miten parisuhteellenne kävi?

      Kirjoituksesi osui minuun. Löysin elämäni rakkauden, hän kuitenkin veivasi lapsen hankkimisella niin kauan että minulta meni monta vuotta hukkaan. Olen vihainen hänelle, sillä tällaisessa asiassa ei saa leikkiä. Nyt olen antanut hänelle vaihtoehdot: joko lähtee IVF:ään kanssani tai sitten yritän lasta yksin. Olen ymmärtänyt hänen kipuiluaan liian kauan, menettänyt elämäntoivoni jo lähes kokonaan, vihannut häntä ja rakastanut häntä. Mikään ei auta, hän tuntuu jääneen puoliväliin asiassa. Vaikka sanoo että rakastaa minua ja olen hänen elämänsä rakkaus.

      Pelkään, että menetän hänet, mutta eikö minun tule ajatella omaa elämääni ja toiveita joita vielä voisi olla? Olen ollut mielestäni kärsivällinen hänen kanssaan jo vuosia. Hänelle on selvästi kynnys hakea apua lapsen tekemiseen, sen sijaan jos tulisin luomusti raskaaksi, se olisi jo tapahtunut jos niin olisi vaan voinut käydä. Tätä hän ei osaa selittää myöskään. Kun kysyn, sanoo että sitten vaan ihmeteltäisiin sitä vaihetta. Avun hakeminen asiaan on jotenkin hänelle huono asia. Mutta minun keho tarvitsee jo apuja.

      Tällaisessa tilanteessa 🙁 Kaikki kommentit ja tuki auttavat. ei ole helppoa. Huomaan olevani katkera, toiset saavat lapsia tuosta vain ja heillä on mies, joka tukee asiaa jne. Sekin on surullista.

    • #13424
      marjaana
      Osallistuja

      Kaksi vuotta sitten sain kuulla ensimmaistä kertaa olevani raskaana. Se oli täynnä toivoa ja rauhaa. Olimme mieheni kanssa olleet yhdessä jo neljä vuotta.
      Parin kuukauden päästä raskaus meni kesken. Se oli minulle suuri menetys, sillä jostain selittämättämästä syystä olin toivonut raskautta pienestä tytöstä lähtien. Se silloin painui osaksi identiteettiäni ”nainen voi olla äiti”. En tiedä miksi näin, mutta siksi menetys oli minulle suuri. Sen jälkeen minulla on ollut muutamiakin keskenmenoja eikä niihin syytä ole tutkimuksista huolimatta löytynyt. Olimme yrittäneet raskautta useasti. Mieheni ei vain kykene yhdyntään tai pysty laukeamaan. Olen jäänyt ilman haavettani. Nyt mieheni vihdoin tunnusti ettei halua isäksi. Olemme olleet vuosia yhdessä ja naimisissakin useamman vuoden, mutta hän ei ole asiaa myöstänyt vaan menettämisen pelossa asiaa selitellyt ja pitänyt toivoa yllä. Ymmärrän asian olevan monimutkainenkin, mutta silti se sattuu. Tuntuu kuin minut olisi petetty, sillä suhteemme on ollut toimiva; rakastava, hellä ja keskustelulle avoin. Mies vain ei ollut osannut täysin päättää ja tula tulokseen ennen kuin vihdoin käskin hänen tehdä päätöksen asian suhteen. Nyt olen siis naimisissa ja tahattomasti lapseton. En edes tiedä että voinko saada lapsia, sillä mahdollisuuteni raskaaksi tulemiseen on ollut vahvasti rajoitettua ensimmäisestä keskenmenosta asti. Nyt harkitsen raskaaksi yrittämistä yksin ja siitä syystä joudun luopumaan elämäni rakkaudesta. En halua katkeroitua itselleni tai puolisolleni siitä etten saanut yrittää raskautta. Jos en lapsia voi saada, on sen kanssa jotenkin jatkettava ja eletävä, mutta tarvitsen mahdollisuuden yrittää.

Luet parhaimillaan 1 vastausketjua
  • Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.