Kiitos Wilma kannustuksesta ja todella kyllä tekstisi osui myös minuun! Samalta tuntuu, että ystävyyssuhteet todella alkavat kärsiä ja ihmiset kenellä on perhettä, ei voi ymmärtää tätä tunnetta; kun välillä ei ymmärrä itsekään :/ Pahinta on se, että joutuuko tästä maksamaan hinnaksi oman parisuhteen?

Olen myös miettinyt paljon sitä, jos jää lapsettomaksi niin pystyn kyllä siitä ehkä pääsemään yli helpommin kuin mieheni…Miten jostain asiasta voikin tulla näin vaikeaa ja hankalaa? Mutta hienoa on, että saamme yhdessä pohtia näitä asioita ja oikeasti näistä asioista ymmärtävien kanssa eikä ”kyllä teillekin pian tulee vauva”-tapausten kanssa! Joukossa on voimaa <3!

Voisi olla blackcat suoraan omasta elämästäni tuo kuvauksesi. Et todellakaan ole yksin! En itsekkään ole ikinä kokenut vauvakuumetta, enkä usko tälläkään hetkellä sitä käyväni läpi sanan varsinaisessa merkityksessä vaikka kaipaan lasta enemmän kuin mitään muuta. En myöskään itse koe, että ihmisten tulisi elää elämäänsä samoin kuin kaikki muutkin ja tosiaan kaikki eivät halua tai saa halutessaankaan lapsia. Olen koittanut asiaa pohtia ja jollain tasolla uskon tai ainakin kovasti toivon, että tulisin selviämään lapsettomuudesta, eikä se tee minusta katkeraa. Olen myös kokenut ja koen ainakin toistaiseksi edelleen olevani vahva ihminen ja monista asioista selvinnyt, mutta toisaalta oma haavoittuvuus tässä asiassa on myös yllättänyt itseni. En voinut koskaan kuvitella, että joku asia elämässä voisi haavoittaa ja lamauttaa näin.
Tuntuu että lapsettomuus on niin monella eri tasolla kasvun paikka sekä itselle että parisuhteelle. En todellakaan tiedä, koska ja miten tilanne helpottaa ja itse olen ainakin siinä vaiheessa tällä hetkellä, että ystävyyssuhteeni kärsivät. Parisuhde ei toistaiseksi mutta tuntuu, että ainakin meillä minä ja mieheni käydään asiaa aivan eri tasoilla läpi ja meillä tämä lapsettomuus tuntuu ainakin olevan se ”elefantti” jonka molemmat näkevät mutta siitä on hankala puhua. Toisinaan myös tuntuu että termi lapsettomuus merkitsee meille täysin eri asiaa. Ehkä se on näitä miesten ja naisten eroja, mutta oma tuntemus asiasta on todella kokonaisvaltainen, eikä oikeastaan mene päivääkään ettei se jollain tasolla kummittele mielessä. Ystävyyssuhteet ovat muuttuneet ja törkeästi olen karsinut ympäriltäni ihmisiä jotka ovat raskautuneet, varsinkin helposti. Ymmärrän, ettei se ole välttämättä fiksuin tapa, mutta jollain tapaa se kuuluu tähän omaan kriisiin. Muutamia luottoystäviä, sekä lapsellisia että lapsettomia on, joiden kanssa voin aiheesta puhua, mutta muuten kyllä tuntuu että sitä on todella yksin. Siksi onkin mahtavaa, että näitä vertaisfoorumeita on, koska pitkästä aikaa tuntuu että joku ymmärtää mistä puhun ja käy itse läpi samaa.
Sama fiilis on myös noiden hoitojen aloittamisesta, tuntuu että homman luonne muuttuu jälleen. On jo riittävän stressaavaa ettei lapsi tule luomusti ja kuukaudesta toiseen saa pettyä, mutta hoidot todella tekevät omassa mielessänikin asiasta todella konkreettista. Ja hyvin pelottavaa. Hoitoihin olen ainakin itse ladannut kovasti toivoa mutta päivä päivältä kun hoidot lähestyvät pelottaa vain enemmän, että nyt siirrytään sitten lopun alkuun.

Enpä voi itsekään toivottaa muuta kuin tsemppiä kaikille ja kunpa asia kääntyisi parhain päin kaikilla.

En olisi koskaan uskonut olevani tässä tilanteessa ja tällaisten tunteiden äärellä…ja ainoat ketä voi ymmärtää olette te, kiitos jo etukäteen <3 Mulla ei koskaan ole ollut mitään vauvakuumetta (vaikkakin en ole koskaan myöskään ajatellut etteikö minulla olisi lasta) ja olen aina ymmärtänyt sen ettei kaikki voi saada lapsia, se on ihan ok, mutta mitä kaikkea se tuokaan mukanaan…En tiedä mitä muille on tapahtnut esim. parisuhteelle/kaverisuhteille? Onko tilanne lähentänyt teitä ja ajanut kauemmas toisistaan? Alkuun tämä ei tuntunut oikeastaan mitenkään pahalle mutta nyt kun olemme aloittamassa IVF-hoidot kaikkien muiden epäonnistumisten jälkeen niin jotenkin tilanne alkaa konkretisoitua. Musta alkaa tuntumaan että lapsettomuushoidoista on tullut ”elefantti huoneessa”- efekti, joka vaan kasvaa ja kasvaa. Ihminen on jännä otus siinä mielessä, että tieto lisää tuskaa ja nyt kun on käynyt selväksi että lapsen saaminen tuntuu todella vaikealta niin mietinkin, että jos vaan elelisi edelleen ajatusella ”tulee jos on tullakseen” – niin elämänlaatu olisi todennäköisesti parempi. Olemme olleet mieheni kanssa pitkään yhdessä, ja nyt tuntuu että tämä on ensimmäinen todellinen kriisi ja kaikesta eniten pelottaa se, että kestääkö parisuhteemme tämän p***an läpikäymisen? En oikein pysty ajattelemaan positiivisesti tästä ”projektista” ja mieitin tätä ihan liikaa- tiedän ettei sen pitäisi olla niin…mutta onko tämä tietty vaihe, osaatteko kertoa? Onko tässä jotain ”portaita” mitkä on pakko kaikkien käydä läpi? En enää pysty mihinkään tekohymyilyynkään lasten synttäreillä/ristiäisissä/muissa tilanteissa missä olet porukan ainut lapseton – on vain tyhjä olo ja pelko tulevaan…On koko ajan ahdistus mitä en saa pois, enkä koskaan olisi uskonut että tämä kolahtaa näin kovin. Olen aika sitkeä tapaus ja selvinnyt monesta sopasta, mutta tämän lapsettomuuden käsittely ottanut tosi koville. Varsinkin kun on kaikenkaikkiaan ajankohtainen aihe, kun kaikki lähipiirissä tulevat raskaaksi ja ihan joka paikassa kaikki tuntuu muistuttavan siitä että olet ”lapseton”. Muutenkin alkaa tuntua (tämä on varmasti oman mielikuvituksen tuottamaa mutta ei muuuta lopputulosta) siltä että olet jotenkin ”outo” kun sinulla ei ole lapsia kun ”olet tuonikäinen, olet naimisissa, asut omakotitalossa jnejne”. Tällaisia ajatuksia nyt tähän alkuun, onneksi on tämä sivusto mistä on saanut paljon irti ja toivottavasti saisi myös lisää työkaluja asian työstämiseen!

Tsemppiä kaikille kiitos kun sain jakaa murheeni!

Täällä myös samankaltainen tilanne. Tosin en minäkään koskaan vielä ole positiivista raskaustestiä tehnyt. Yritystä on nyt takana 1v 7 kk ja kahden kuukauden päästä meillä onkin ihan ensimmäinen aika julkisen puolen tutkimuksiin ja hoitoihin. Molempia on tässä matkan varrella jo tutkittukin jonkin verran, kun tuo maaginen yhden vuoden yrittämisen rajapyykki tuli täyteen. Mieheltä testattiin sperma ja minulta tarkistettiin munajohdinten aukiolo ja myös ovulaatiota on ultrattu muutamaan otteeseen. Mistään ei löydy vikaa, mutta raskaaksi en tule.

Epätoivo ja katkeruus alkaa todella nostaa päätä. Ympärillä ystävät, läheiset ja työkaverit raskautuvat korkeintaan muutaman kuukauden yrittämisen jälkeen ja itse joutuu taistelemaan asian kanssa jo toista vuotta. ”Kauniista” uuden elämän luomisesta on omassa mielessäni tullut jo jotain vähemmän kaunista, mikä pitää sisällään katetreja ja instrumentteja ja oman yksityisyyden ja seksuaalisuuden täydellistä tuhoutumista. Asiasta on vaikea puhua, koska samassa tilanteessa olevia ei ainakaan omasta lähipiiristäni löydy.

Pahinta on muiden kommentit, joiden kai on tarkoitus olla avuliaita neuvoja, mutta satuttavat vain entisestään. Eräs ”ystäväni” jolle asiasta uskouduin huomautti jopa etten varmaankaan tiedä edes koska ovulaatio on, mikä on sinäänsä ironista, sillä yli vuoden tikuttamista harrastaneena tiedän sen kyllä varmasti jopa keskivertonaista tarkemmin. En ole ennen näitä vertaisfoorumeita harrastanut, mutta ajan kuluessa alkaa tuntea olevansa yhä yksinäisempi tämän asian kanssa.

Veena

Itselläni vähän sama tilanne. Yritystä on ollut jo 3 vuotta mutta kertakaan en ole plussannut =(
Meillä menossa hoidot yksityisellä. Olen syönyt Letrozolia ja pistänyt nyt kaksi kierrosta Ovitrellia. Tiistaina olisi aika jatko suunnitelmiin.

Meillä ei ole todettu vikaa kummassakaan. Lääkärit vaan sanonnut että tästä kierroksesta sun pitäis tulla raskaaksi. Että kaikki näyttää hyvältä ja suopuisalta. Joka kerran olen joutunut pettymään kun odotuksen olleet niin korkealla =(

Vauva uutisia tipahtelee vähän välii. Mutta ei meille. Tuntuu niin turhauttavalata kun kavereilla on lapsia ja sit joka kuukaus laitetaan lapsi hoitoon että päästään rellestelemään baariin =(

Sitten noi ainaiset kyselyt ”millos teille tulee vauva” ja ”kuinka monta lasta sulla nyt olikaa”. No joo ei ole yhtään. Sitten ruvetaan pohtimaan että teille tulee kohta kiire kun ikääkin alkaa jo olee. TIEDETÄÄN JO. Olishan se helppoo et sormia napsauttamalla sen sais =(

Tuntuu että jokaisessa mainoksessa pyörii joku vauva tai kun katon youtube niin siinä mainoksessa tulee et ”hei oletko raskaana tee testi”. Jotenkin kohtalon ivaa =(