Olemme puolisoni kanssa toivoneet omaa lasta jo monta vuotta. Yrityksiä on ollut paljon, toisinaan taas omat mielenterveyden ongelmat ja lääkkeiden sivuvaikutuksena tullut haluttomuus vaikeuttavat yrittämistä. Myös tutkimuksiin lähteminen tuntuu vaikealta, sillä tuntuu että me emme ole vielä ”tarpeeksi” yrittäneet.

Viime viikolla läheinen ystäväni kertoi olevansa raskaana. Vaikeita tunteita herättää se, että se on ollut ns. ”vahinko”, pari ei ole tuntenut toisiaan edes vuotta. Vaikka ei sillä ole mitään väliä, enkä minä saisi sitä niin ajatella.

Mutta tunteet tästä asiasta ovat olleet valtavia ja todella kuormittavia. Halusin olla ystävälleni rehellinen ja kerroin vaikeista tunteistani, mm. katkeruudesta, kateudesta, vihasta ja ahdistuksesta. Painotin kuitenkin ettei viha kohdistu ystävääni.

Myöhemmin juttelimme asiasta lisää ja ystäväni koki hyvin musertavaksi kertomani tunteet ja koki ettei hänellä ole voimavaroja niitä käsitellä. Pyysin anteeksi ja sovimme, että puhun mielummin jollekin ammattilaiselle tästä.

Nyt poden todella pahaa oloa tästä, koen tuhonneeni kaiken. Lisäksi suru on valtava ja edelleen tunteet myllertää. Tuntuu myös että olen asian kanssa aivan yksin, vaikka puolisolleni pystyn tästä puhumaan.