Etusivu › Foorumit › HEDELMÖITYSHOIDOT › Inseminaatio kevät-kesä 2014 › Vastaa aiheeseen: Inseminaatio kevät-kesä 2014
Moikka!
Meillä myös toivottavasti tulossa kevään tai kesän aikana ensimmäinen inseminaatio. Me oltu tutkimuksissa useampi vuosi ja hitaasti on menty monesta syystä eteen päin. Meidän tilanne on se, että meille hoidot tehdään luovutetuilla siittiöillä. Tästä syystä minua alettiin tutkia vasta tämän vuoden puolella. Tiedossa siis oli, että miehestä ei siittiöitä löydy…
Odottelen itse vielä kontrolliverikokeen tuloksia, ekalla kerralla fsh oli ikäisekseni turhan korkea. Viimeistään ensi viikolla pitäisi tulla tietoa. Viime viikolla kävin tuubaultraäänessä, johon en kyllä mene toiste! Teki tosi kipeää. Kunha verikoetulokset tulee, ruvetaan suunnittelemaan meidän aikataulua.
Tunnelmat myllää vieläkin aika kovaa, on ollut koko asiassa meillä molemmilla aikamoinen sulattelu. Kuitenkin tällä viikolla valittiin meille suomalainen luovuttaja. Nyt odotellaan ja katsellaan. Itse joudun näillä näkymin syömään clomifenejä. Ainakin näin suunniteltiin viime käynnillä.
Vertaistuki on tärkeää, toivottavasti täältä uudelta palstalta löytyy juttukaveria 🙂