Etusivu Keskustelu HEDELMÖITYSHOIDOT IVF ICSI PAS 2014 Vastaa aiheeseen: IVF ICSI PAS 2014

#3454
Liitu
Osallistuja

Hei kaikille!

Olen jo jonkin aikaa tätä foorumia seurannut ja päätinpä vihdoinkin liittyä keskusteluun. Itselläni on takana kaksi epäonnistunutta icsi:ä tänä keväänä ja erityisesti toinen epäonnistuminen oli kova pettymys. Tietysti ymmärrän kyllä, että todennäköisyydet eivät ole hurjan korkeita, mutta aina sitä on silti toiveikas…

Tuo Tellun kertoma tuntemus tuosta vieraasta lääkäristä tuntui todella tutulle! Olen itse reagoinut myös varsin voimakkaasti, jos oma lääkärini ei ole ollut paikalla. Johtunee myös siitä, että alkuun olin toisen lääkärin asiakkaana, mutta jo ensimmäisen kerran jälkeen oli epämiellyttävä tunne ja vaihdoimme toiseen lääkäriin. Nooh, sitten kun tuli biopsin aika, niin eikös oma lääkärini ollutkin poissa ja toimenpiteen hoiti tämä epämiellyttävä lääkäri. Vastaanotossa osoitin varsin selkeästi, etten ollut asiasta iloinen…

Piikitykset ovat olleet myöskin vaikeita kamalan piikkipelkoni vuoksi. Toinen kierros alkoi kyllä loppua kohden sujumaan jo jotenkin rutiinilla. Mieheni on saanut toimia piikittäjänä ja itse olen aina peittänyt silmäni tyynyllä ja laulanut saadakseni ajatukseni muualle… Varsinainen operaatio tämä meidän piikittely… 😉 Sen kerran, kun jouduin itse piikittämään osuin myöskin pieneen verisuoneen ja sain pari ”isoa” veritippaa esiin ja kamalan paniikin… (Siis pienen pienet tipat, mutta maate oli mentävä kun huimasi…) Puregon ei tosiaan juuri satu, orgalutran kyllä nipistää hiukan enemmän.

Semmoisia tällä erää… Tänään vielä lääkärin vastaanotto, jossa keskustelemme jatkosta. En tiedä, jotenkin on vain sellainen olo, että haluaisin mahdollisimman nopeasti uudelle kierrokselle, heti seuraavaan kiertoon, jos mahdollista. En haluaisi odotella. Katsotaan, mitä tohtori sanoo…

Aurinkoa ja voimaa teille kaikille! Ja mukavaa vappua!