Etusivu Keskustelu HEDELMÖITYSHOIDOT Talvi-kevät plussat 2014 Vastaa aiheeseen: Talvi-kevät plussat 2014

#3455
Nelma
Osallistuja

Katras, olen tosi pahoillani sun puolesta! Toivon kovasti voimia tähän tilanteeseen sekä uuteen yritykseen! Ihanaa, että jaksat suunnata ajatuksiasi jo tulevaisuuteen.

Pelot ei kyllä häviä mihinkään. Näin pari viikkoa sitten unta, että saan keskenmenon kun raskaus on edennyt päivään 15+0. Se päivä oli eilen, ja olin ihan paniikissa koko päivän. Tietysti juuri eilen oli kaikenlaisia kipuja ympäri vatsaa, mikä ei helpottanut paniikkia yhtään. Mutta kivuista ei tullut pahempia eikä mitään muutakaan hälyttävää ilmennyt, joten kai tuostakin päivästä sitten säikähdyksellä selvittiin. Maanantaina on neuvola, joten yritän nyt taas rauhoittua muutamaksi päiväksi. Ihan samat on fiilikset kuin kilpparilla, että tekisi mieli kertoa kaikille, mutta toisaalta ei haluaisi kertoa kenellekään. Pahoinvointi on hieman helpottanut ja olen palannut töihinkin. Ihan joka päivä en edes oksenna, mutta iltaisin se on kyllä tosi lähellä. Aamut alkavat olla selvästi helpompia. Toivottavasti suunta säilyy tällaisena!

Alkoholittomat skumpat on jo hankittu, joten yritän niillä nyt irrottautua arjesta. Hyvää vappua kaikille!