Etusivu Keskustelu HEDELMÖITYSHOIDOT IVF ICSI PAS 2014 Vastaa aiheeseen: IVF ICSI PAS 2014

#4829
katras
Osallistuja

Moi kaikki!
Ilona, voimaa teille kummallekin pettymyksen selättämiseen. Pelkään jo seuraavaa piina-aikaa ja mietin, että miten saisi itsensä pidettyä kasassa ja rauhallisena ja miten jaksaisi suhtautua tyynesti kävi miten kävi. Ei sille kuitenkaan itse voi mitään, eikä siihen voi vaikuttaa, että kiinnittyykö ja pysyykö kaveri matkassa. Miksi siis ottaa paineita sellaisesta!?! Olen päättänyt olla täysin omissa oloissani seuraavan siirron jälkeen. En taida kirjoitella edes tänne, koska ollaan ensinnäkin viikko siitä ajasta reissussa ja toiseksi sekin lisää stressiä kun asiaa miettii ja jakaa koko ajan. Kokeilen nyt rauhoittumista ihan itseni ja oman mieheni kanssa tämän asian suhteen. En kerro kenellekään millon siirto tehdään. Kerron sen teille tietysti ja se tehdään tiistaina, mikäli alkio selviää siirtoon saakka, mutta piina-aikana pysyn täältä palstalta pius. Kerron sitte kuinka kävi. Oikein paljon onnea teille kaikille omissa vaiheissanne. Voimia ja onnistumisia hoidoissa!!!!!!