Etusivu Keskustelu HEDELMÖITYSHOIDOT IVF ICSI PAS 2014 Vastaa aiheeseen: IVF ICSI PAS 2014

#5075
Liitu
Osallistuja

Nekku… toivon kovasti, että ehditte vielä tämän vuoden puolella hoitokierrolle ja että kaikki menisi hyvin.

Hempula, ihanaa kuulla, että siellä oli toiveikas siirto! Paljon, paljon onnea matkaan kahdelle maha-asukillesi! Itselläni ei olo ole toiveikkaimmasta päästä. Tilanne on kutakuinkin sama kuin viime pas:ssa: kaksi monisoluista siirrettiin, kumpikaan ei ollut vielä ehtinyt blastoksi asti, vaikka olivat viiden päivän ikäisiä. Loput neljä, jotka olivat myös sulatettu eivät olleet kehittyneet tarpeeksi, joten niitä ei enää uudelleen pakastettu. Eli jos ei tämä nyt onnistu, olisi edessä taas uusi ivf/icsi. En vain juuri nyt tiedä jaksanko enää.

Ja tiedän, että pitäisi olla vielä positiivinen, mutta jostain syystä valmistelen itseäni vain tuota pahinta ajatellen. Odotan vain, että torstai tulisi pian ja saisin testi tuloksen ja voisin sitten surra ja jättää tätä paskaa taakse. En vaan jaksaisi.

Katras, en minä ainakaan pahoittanut mieltäni ehdottamistasi vaihtoehtohoidoista! Päin vastoin, on aina hyvä kuulla muistakin vaihtoehdoista. Ja niin paljon tässä ihmisen lisääntymisessä on tuntematonta, että miksei esim. mainitsemallasi vyöhyketerapialle voisi olla positiivinen vaikutus. Oli se vaikutus sitten vaikka vain rentoutunut olo tms. ei se ainakaan huonosta ole! Itse olen yrittänyt hakea niin paljon kuin mahdollista tietoa asioista, mitä tutkitaan tällä hetkellä ja minkälaisia tuloksia on saatu, kun tuntuu, että on jotenkin niin ymmällään. Tiedä sitten onko siitä mitään varsinaista iloa.

Kiitos teille tuestanne. Jatketaan… Isot rutistukset kaikille!