Etusivu Keskustelu HEDELMÖITYSHOIDOT Kesä- ja syysplussat 2014 Vastaa aiheeseen: Kesä- ja syysplussat 2014

#5510
Freesia
Osallistuja

Hei,

pahoittelut etten ole aiemmin ehtinyt kertomaan kuulumisia. Pitkiä päiviä töissä ja illalla olen niin sippi. Iltapalaa ja saunan kautta peiton alle. Vielä 3kk kun jaksaisi ja sitten äippälomalle 🙂

Rakenneultraa jännitin aivan hurjasti. Edellisyön unet jäi muutamaan tuntiin. Kaikki oli kuitenkin hyvin eikä mitään poikkeavaa löytynyt. Olin onneni kukkuroilla. Tuntuu että sen jälkeen nukuin ensimmäiset täysin levolliset yöunet koko raskausaikana. Olen kärsinyt unettomuudesta. On ollut vaikeaa olla stressaamatta kun kaikki tuntuu niin epävarmalle. Eihän nytkään varmaa ole, että saamme ensi keväänä terveen vauvan syliimme, mutta olen oppinut pikku hiljaa antamaan onnellisille ajatuksille enemmän tilaa ja huoli saa väistyä. Vauva vastasi kokonsa puolesta täysin viikkoja ja painoarvio oli 385.

Ultran päätteeksi kysyimme vielä josko sukupuolesta olisi saanut jotakin tietoa. Kätilö antoi meille poika lupauksen <3 Sanoi kylläkin että eihän näistä koskaan varma voi olla, mutta pitihän meidän muutama ihana poikavaate käydä ostamassa hyvien uutisten kunniaksi 🙂

Auringonkukka, luin uudestaan kirjoituksesi rakenneultran jälkeen ja tiedän mitä tarkoitit pakahtumisen tunteella. On tämä niin ihanaa <3 Mitä teille kuuluu ja mikä on vointi?