Etusivu Keskustelu HEDELMÖITYSHOIDOT Talvi/Kevät plussat 2014-2015 Vastaa aiheeseen: Talvi/Kevät plussat 2014-2015

#5945
Hopea
Osallistuja

Heti pitää tulla tänne hehkuttamaan: sain sykkeen kuuluviin tuolla kotidopplerilla! Viikkoja tänään siis 10+3. Pari minuuttia antoi kuunnella ennen kuin potkaisi anturia päin ja alkoi hirmuinen myllääminen ainakin kohinan perusteella. 😀 Itkuhan siinä taas tuli, tällä kertaa kuitenkin ilosta. ♡

Katras: Hyvä minustakin kun vuodatit. Nuo epävarmuuden tunteet ovat täällä taatusti yleisiä ja minua ainakin helpottaa huomata samoja tuntemuksia muissakin. Joten kiitos sinulle kirjoittamisesta. Hyvä että masussa oli kaikki hyvin!

Kimalle: Tuota samaa olen minäkin täällä pähkäillyt, että miksi ei vain voi olla iloinen raskaudesta ja jättää murehtimista vähemmälle, mutta ei nuo minunkaan aivot osaa kääntyä siihen asentoon… Tuo oireiden vaihtelu on just hermoja raastavaa kun heti lähtee mielikuvitus laukkaamaan. Minulla myös on rintojen arkuus loppunut melkein kokonaan, mutta viikonloppuna otettu hCG oli kuitenkin yli 84000, niin ei luulisi hormonin puutteestakaan johtuvan. 😀

Toivon meille kaikille rauhallista joulunaikaa, myös mielenrauhan puolesta. 🙂