Etusivu Keskustelu HEDELMÖITYSHOIDOT IUI 2015 Vastaa aiheeseen: IUI 2015

#6264
Tintti
Osallistuja

Hei Surenkorento!

Teillä vaikuttaa olevan mainiot mahdollisuudet saada oma biologinen lapsi!

Meillä tilanne se, että miehen näytteessä oli kaikki pielessä. Viimeksi polilla lääkäri sanoikin vähän siihen malliin, että inseminaatio olisi turha meidän tapauksessa, mutta se täytyy kuitenkin tehdä (ilmeisesti jonkun lain mukaan tai Väestöliitto vaatii sitä?). Toisaalta ihan ”kiva”, että voidaan suoraan siityä kunnon hoitoihin. Vaikkakin tässä vaiheessa pelkään eniten IVF:ää varten tapahtuvaa munasolujen keräystä. Samoten kaikki hormoonit pelottaa. Mutta ei auta, kun kärsiä 😀

Meillä oli myös viime vuoden loppu lohduton, kun kuulimme mistä kaikki johtuu. Mutta nyt ei auta, kun koettaa ajatella positiivisesti. Vaikka tuntuu että lähipiirissä kaikki on saaneet vauvoja tai odottavat niitä 🙁 Tässä vaiheessa elämää toisten puolesta iloitseminen ei oikein onnistu. Vaikkakaan ei suoraan toisille tunteitaan näytä, voi sisällä käydä melkoinen myrsky. Näitä tunteita ei varmasti ymmärrä muut, kun samassa tilanteessa olevat.

Minulta ei löytynyt onneksi kohta vuosi sitten otetuissa verikokeissa mitään poikkeavaa. Ja onneksi aukiolotutkimuskin osoitti, että kaikki ainakin toistaiseksi on normaalisti. Se varmasti helpottaa tulevia hoitoja.

Tiedän Surenkorento tuon tunteen, kun tuntuu epäreilulta, että esimerkiksi huumeidenkäyttäjät saavat lapsia tuosta vaan! Ei pitäisi katkeroitua, mutta välillä se on aika pirun hankalaa!

Tehtiinkö teille Surenkorento milloin se IUI? Pidän peukkuja, että pääsisitte näin vähällä vaivalla 🙂