Etusivu Keskustelu HEDELMÖITYSHOIDOT ivf 2015 Vastaa aiheeseen: ivf 2015

#6412
Keijukainen80
Osallistuja

Heippa!
Olen uusi täällä. Olen kuullut toki Simpukasta jo aikaa sitten, mutta nyt päädyin tänne googlen kautta, kun kirjoitin sinne IVF 2015. 🙂
Ensiksi alkuun tilanteestamme. Uskon, että tulee romaanin verran tekstiä, mutta antakaa se anteeksi minulle. Jatkossa tulee tekstit olemaan PALJON lyhyempiä, kuin ei tarvitse enää kirjoittaa koko tarinaa, heh.. 😛

Elikkä lapsettomuutta on suhteessamme vähän yli 3v takana. MINÄ 34v kohta 35v ja myös HÄN kohta 35v.
Ikinä, ei siis ikinä ole ilmestynyt raskaustesteihin plussaa. (Tosin en niitä kovin montaa ole elämäni aikana koittanut edes tehdäkään, koska ei ole ollut sellaista tunnetta, että olisin raskaana, vaikka miten olisin toivonut.)
Menkat ovat olleet suht säännölliset 26-29vrk:n välillä ja alkaneet noin 11-12vuotiaana.Syytä lapsettomuuteen ei ole oikein koskaan selvinnyt.
Ajoittaisista vatsakivuista kärsin usein elämässäni. Laparoskopiassa olin v.2011. Sielläkään ei löytynyt mtn eristyistä syytä vatsakipuihin. Munatorvien aukiolotutkimus tehtiin tuolloin samalla ja auki olivat. Kaksi pientä arpea, epikriisin mukaan endrometrioosiin sopivaa löydöstä löydettiin. Tuon samaisen epikriisin mukaan eivät kuitenkaan nähneet tuota kovin merkittäväksi eikä syyksi vatsakivuille.

Gynellä käydessäni, ei ole koskaan näkynyt mtn erityistä.
Viime vuosina olen kuitenkin kovasti aristanut tutkista kohdun perältä, kun kädellä ovat tunnustelleet, ei ultratessa. Söin muutamat turhat lääkekuuritkin aristukseen. Tiesin että ei aristus/kipu tule sillä lähtemään, vaan että aristan ja tuun aina aristamaan vastaisuudessakin sieltä. Myöhemmin noin puolen vuoden sisällä todettu, että enrdometrioosia täytyy olla takana, kun niin kivulias kokeiltaessa. Ja on siellä nykyään sitten tuntunutkin kuulemma epätasaiselta.
Tämä ei itselle tullut yllätyksenä, kun sitä ja kystia suvussa ollut muilla siskoilla ja äidilläkin (Toisella isosiskolla oli nuorena jo tosi paha endrometrioosi ja kaikki (kohtu ja munasarjat muistaakseni) poistettiin jo 30-vuotiaana. Onneksi hänellä oli jo kaksi lasta siihen mennessä, koska enempää ei olisi voinut sitten enää saadakaan. Toisella isosiskolla ja äidillä ollut iso kysta. Äiti meinasi joskus sen takia päästä hengestäänkin, kun oli ehtinyt puhjeta. Nämä ei siis ollut niitä harmittomia kystia, mitä monilla löytyy.). Noidenpa tietojen vuoksi kävin jo nuorena usein gynellä tutkimuksissa, että olenko minä säästynyt tuolta kaikelta. Niin ne aina väitti, että olen onnekas.
No, tuota endrometrioosia ei edelleen oo kukaan sanonut syyksi lapsettomuudellemme. Sitä ei ole munasarjoissa eikä ultralla nähtävissä.

Kaksi inseminaatiota on takana edellisvuotena. Lääkärit eivät kyllä oikein nähneet meidän välttämättä hyötyvän niistä, koska syynä oli selittämätön lapsettomuus. Kun tiedettävää vikaa ei heidän mukaansa ollut.

Taistelin itsekseni mahdollisen IVF-hoidon ajatusten kanssa.
Aluksi olin ollut kovin negatiivinen asian suhteen. Olin sitä mieltä, että se ei jotenkin tuntunut mielessäni oikealta, luonnolliselta. Se, kun se tapahtuisi laboratoriossa, muiden avustuksella, ei omassa kehossa, sisälläni.
Kai itselläni oli jonkinlainen mielikuva ns. ”skifi- tms. elokuvien laboratorioista, missä sikiöt ovat lasipurkeissa..
Hassua kyllä, nyt kun mietin, niin alkuperäinen ajatus on varmaankin ollut jtn sinne päin, ennen kuin otti asioista selvää.
Siltikin meni pitkään ennen kuin sain asiaa sulateltua. Onko se tosiaan meidän ainoa vaihtoehto ja tuoko sekään kuitenkaan toivottavaa lopputulosta.
Jännittävää oli mm se, että kun selviäisi onko meissä jtn vikaa oikeasti. Eikö solumme sovi toisillemme jne.
Sitten aloin yht´äkkiä olemaan sitä mieltä, että ehdottomasti ivf ja äkkiä.. Että en jaksa enää odotella yhtään pidempään. Ajankohdan järkevyyden, lääkekattoa ajatellen, kerrottiin ajankohdan olevan seuraava vuosi, eli tämä vuosi, tammikuu 2015. Toki jononkin vuoksi. Tuolloin viime vuonna tuo tuntui pitkältä ajalta jatkaa odottamista edelleen.

Sitten kuin varkain, postilaatikkoon kolahti joulukuussa vai tammikuun alussa kirjekuori, jonka sisältä löytyi paperi IVF-suunnittelukäynti.
Ajatukset ja tunteet risteilivät sisälläni. Olinko ja olimmeko oikeasti nyt lähdössä siihen rumbaan ja olimmeko oikeasti valmiita tulevaan koitokseen, piikittelyihin, punktioon, alkion siirtoon jne.
Sisälläni oli epävarma olo. Luulin, että suunnittelukäynnillä jutellaan asioista, että saa kertoa tuntemuksiaan ja ajatuksiaan jne. ja varmistetaan, että olemme varmasti miettineet loppuun asti, että olisimmeko valmiita siihen.
Käynti oli kyllä kaikkea muuta kuin tuota. Olisin niin kovasti toivonut ja odottanut ystävällisiä, sydämellisiä hoitajia ja lääkäriä. Kun aihe on kuitenkin niin iso ja herkkä varmasti kaikille. Olihan kyseessä kuitenkin LAPSETTOMUUS. Aihe mistä mukaan muu ei tiedä miltä tuntuu, jos ei ole sitä itse kokenut.
Olimme siis julkisella puolella hoidoissa.

Ei sanallakaan kysytty mitä ajatellaan, miltä meistä tuntuu jne. Olisin niin toivonut, että meidät olisi otettu vastaan ihmisinä, yksilöinä, ei pelkkinä mahdollisina potilaina ja hoitoon lähtijöinä.
Puhuttiin vain viimeisistä kuukautisista, laskettiin ”lukujärjestystä” hoidolle jne. Minä ja kumppanini olimme molemmat aivan pää pyörryksissä asioista, ohjeista, siellä istuessamme ja kotiin päästyämme. Oikeastaan itseäni jopa vähän itkettikin. Olin jännittynyt, yhtä suurta kysymysmerkkiä täynnä koko ihminen.
Silti yhdestä asiasta olin 100%. Vierelläni oleva kumppani oli juuri hän, ainut ihminen maailmassa, kenen kanssa olisin voinut edes kuvitella aloittavani tuon rumban. Hänen luotettavan ja rauhallisen olemuksensa ansiosta tulisimme selviytymään siitä varmasti yhdessä
.
Alkoi pistämiset. Annosmäärä oli lääkärin mukaan ensimmäisessä hoidossa vähän epävarmaa, kun ei tiedetä miten munasarjat ja keho kenenkin kohdalla alkaa reagoida hormoneille jne. Se kuitenkin tiedettiin, että minun kohdalla varmaankin reagoivat suht herkästi, kun olin lääkärin toiveesta syönyt pari kiertoa Clomeja ennen inssejä ja tuolloin oli yksi tabletti riittänyt. Clomeilla siis varmistettiin follikkelin kasvu ja kypsyys, vaikka luomukierrossani ei ollut löytynytkään vikaa follin ja liman suhteen. Aina oli ollut johtofolli ja se oli ollut normikokoinen sekä kohdun lima oli ollut aina hyvän paksuinen. Kierto lyheni clomeilla. Söin muistaakseni vain yhden clomin vrk kp 2-7, jos nyt oikein muistan. Tästä lääkäri päätteli, että munasarjat reagoivat varmaankin sitten herkästi lääkkeille, kun 1 tbl oli riittänyt.

Annos oli sitten 125IU Gonal F (pienen kokoni/hoikkuuden vuoksikin) ja Orgalutrania 5 piikkiä, tietyinä loppuajan pvinä. Pregnyl irrottamaan ja Lugesteronit jatkoon.
Pistin kp 2-10 Gonal F tuon 125IU. Folleja oli useita, mutta eri kokoisia. Siksipä punktiota siirrettiin vielä muutamalla pvällä, että saataisiin useita tarpeeksi suuria folleja kypsytettyä. Kaksi kertaa kävin kontrolliultrassa.

Voin kertoa, että vaikka kuinka olen itsekin hoitoalalla työskentelevä, en ole koskaan erityisemmin tykännyt pistämisistä. Onneksi sitä ei työssäni kyllä tarvitse kovin usein tehdäkään, vaan sairaanhoit. tekevät ne hommat meillä yleisemmin. No, jos toisten ihmisten piikittäminen ei tunnu minusta niin kovin kivalta, niin ei kyllä sen mukavamalta ajatus itsensä pistämisestäkään..
Jännitti ja pelotti. Välillä otti vähän kipeääkin, mutta selvisin kuin selvisinkin noista päivistä. 😛
Punktio oli ajatuksissani pelottanut ja jännittänty TOSI paljon jo varmaan lähes puolen vuoden ajan. Olin lukenut paljon netistä muiden kokemuksia, lapsettomuusblogeja yms. Oli ihana löytää niistä kohtalontovereita ja samoja kokemuksia, fiiliksiä ja ajastuksia. Jopa samat ajankohdat osuivat jonkun kohdalla oman hoitoni kanssa yhteen.

Elämämme ensimmäinen IVF-hoito oli siis tässä kuussa.
Punktiossa jännitti edelleen se tuleva kipu. Puudutteen laittaminen sattui jo jumalattomasti. Kuin hammaslääkärissä puudutuspistoksen pistäminen ikeneen.
Ajattelin, että herran jestas.. Jos tämä jo heti alussa, pelkkä puudutus, ottaa jo näin kipeää, niin mitä seuraavaksi.. Miten kestän koitoksen jne.
No, oikealta puolelta sitten aloitettiin. Ei tuntunut yhtään miltään, ei edes nipistellyt hyttysen pistoksen tavoin. Olin ymmälläni. Näinkö helppoa ja kivutonta tämä onkin. Sitten siirryttiin vasemmalle puolelle. Lääkäri totesi sitten heti, että nyt voi varmasti ottaa kipeää, kun vasen munasarjani on kohdun takana tms. Joudutaan menemään kohdunkaulan tai -seinämän läpi. En nyt muista tarkkaan, että kummin se asia meni. Mutta se kipu…Se sattui, mahdottomasti. Ja rakkuloitakin oli 19, joten vatsa oli ollut toki jo pistoksia pistäessäni vähän kipeä, koska olin pienikokoinen ja rakkuloita oli melko paljon. Mutta hengissä selvittiin, kivusta huolimatta. 🙂

Kun punktio oli ohitse. vasemman puolen kipu jäi. Ei auttanut, vaikka kaikki oli ohitse. 2 eri särkylääkeliuosta piti tiputtaa iv:sti. Ensimmäisestä ei ollut mitään apua, ei pienintäkään. Toinen alkoi jo sitten vähän edes helpottamaan.
Muutama tunti osastolla Taysissa, 3-4 muun naisen kanssa, verhot toki välissä ja kumppanit mukana vieressä.
Oli se kokemus, pakko sanoa. Myöhemmin tuli paha olo ja seuraavana aamuna sitten oksensinkin vedet ja vichyt, mitä olisi pitänyt pystyä juomaan 3-4l/vrk. Huhhuh, aattelin heti. Yritin pitäytyä edes 2-2,5l, että jos sen saisin edes juotua, niin hyvä olisi. Vatsa oli koko ajan täynnä ja tosi paisuksissa. Nälkä oli myös koko ajan, mutta kun vatsa oli täynnä nesteistä, niin ei se tyhjyyden tunne vatsalaukussa kadonnut minnekään.
Hyperstimulaation riski oli suuri, kun rakkuloita oli tullut aika monta. Ei nyt toki sentään 30, kuten joillakin muilla. Juotavaa piti siis juoda siksi paljon, koska rakkulat täyttyisi sitten uudelleen nesteellä ja kutistuisivat itsestään myöhemmin.

Olin kipeä keskiviikosta su aamuun asti. Ei suositeltu syötäväksi muuta kuin Pamol 1g, mutta minulle niistä ei ollut kyllä oikein mitään apua. Joten piti vain yrittää kestää särky/kipu. En voinut nukkua noina pvinä yhtään kyljellä, vaan vain selällä. Ei olisi tullut puhettakaan, että olisin pe vielä voinut tai edes halunnut mennä siirtoon sillä voinnilla. Eikä sitä meille suunniteltukaan, kun vasta ma 16.2. Blastakysti oli 5vrk:n ikäinen tuolloin. Eli pitkä viljely oli takana.
Kun saavuimme vastaanotolle, lääkäri kertoi, että on hyviä uutisia. Oli heidän mitta-asteikon mukaan parhaimpaan A (vai mikä se nyt oli) luokkaan lukeutuva. Silmät väistämättä kostui. Oltiinhan kuitenkin oltu epätietoisuudessa puktiosta asti eli 11.2 asti kaikesta. Ei ollut mitään tietoa, että oliko soluja hedelmöittynyt, jakautunut tms. Ei tiedetty onko soluissamme jtn pahasti vialla, kun ei raskautta ole tämnä 3v aikana kuulunut. Kaikki uutiset kuultiin siis vasta tänä maanantaina, 16 pvä.
4 tai 5 alkiota oli saatu pakkaseen (en itse tiedä vielä noiden alkioiden ja olkien eroa, joten voi olla että kirjoitan vääriä sanoja). Loppuja seurattiin tuolloin vielä. 19:sta oli 17 solua hedelmöittynyt.

Nyt sitten vain jännätään.. Ensimmäistä kertaa elämässäni olen saanut siis ajatella, että nyt sisälläni on oikeasti jotain. Vaikka se ei sitten kestäisikään kuin vain tämän 2vkoa. Silti ensimmäistä kertaa elämässäni voin ajatella olevani tavallaan raskaana, edes tämän pienen hetken. Totta kai sitä haluaisi uskoa ja toivoa parasta, kuten varmasti jokainen näissä tilanteissa. <3 Silti kaikki tuntuu vain liian uskomattomalta voidakseen olla totta. Kun sitä ei ole tämän 3v aikana ennemminkään tapahtunut, siis luomusti. Toki tämä on nyt niin eri asia, kaikkien pistosten/hormonien, punktion ja alkion siirron takia, mutta silti..

Kyllä sitä on tullut kuulosteltua itseään.. Onko jtn erityisiä oireita, vai onko nämä vain sitä, mitä aina luomukierroissakin tähän aikaan kierrosta.
Onhan sitä vatsaa nipaillut monesta kohtaa maanataista, eli alkion siirrosta asti. Välillä kovemmin ja välillä ei taas yhtään mtn. Ihmeellinen pala kurkussa jostain syystä ollut tänään ja suussa outo metallin tms. maku. Jotenkin makuaisti outo. Vesi maistui oudolta jne. Tänään sattui yskiessä, mutta hetken päästä ei taas kuitenkaan.
Jotenkin ei tunnu välttämättä, että olisin raskaana, vaikka enhän edes tiedä miltä se tuntuu, kun en ole koskaan aiemmin (itse sitä ainakaan tietäen) ollut. Vaikka eihän kaikilla välttämättä ole edes mtn erityisiä oireita ollenkaan. Rinnat on kipeähköt, mutta niin ne on minulla yl. aina luomukierrossakin ollut tähän aikaan. Ja lugesteronien sivuoireenahan on myös tuota rintojen arkuutta ja pingottuneisuutta.

Olen ajatellut alusta asti, että en kuitenkaan laita liikaa tämän varaan ajatuksissani. Siis, etten oleta, että NYT se sitten onnistuisi 100% varmasti. Toivon ja rukoilen sitä, mutta en kuitenkaan tipahda niiiiiin korkealta, kuin voisi ajatella, koska on jo varautunut myös negat. tulokseen.
Vaikka totta kai se kovasti harmittaisi ja mieli olisi haikea, mutta ei auttaisi kuin jaksaa uskoa uuteen yritykseen. <3 Ja saatiinhan niitä pakkaseenkin, onneksi. Lopullista määrää ei vielä tiedetä. Tulee postissa kuulemma myöhemmin sitten kirje lopullisesta määrästä.

Nyt vain toivotaan keiju- ja enkelipölyä matkaan kovasti ja niitä tarrasukkia.. <3

Lämpöiset ja suuret halaukset kaikille, jotka ovat joutuneet kokemaan keskenmenoja tai muita menetyksiä ja niille joiden piinaillut on päättyneet menkkojen alkamiseen. <3
Voimia uusiin, tuleviin koitoksiin kaikille, joilla punktiot tai alkion siirrot edessä tai raskaus alussa. Uskotaan vahvasti siihen, että vielä joskus tulee meille kaikille SE onnenpäivä, kun saadaan itkeä onnenkyyneleet silmissä ja huutaa onnesta, testin näyttäessä plussaa! <3

Ja loppuun vielä: Tarkoitukseni ei ole tosiaankaan pelotella tekstilläni ketään, jolla on punktio edessä. Kaikkien kokemukset ovat henkilökohtaisia. Halusin kertoa kuitenkin oman kokemukseni rehellisesti, kipua kaunistelematta. Uskon, että tuo punktio ei olisi itseänikään sattunut niin kovasti, jollei olisi tarvinnut mennä tuon kohdunseinämän tai kohdunkaulan läpi. Koska eihän minullakaan toisen puolen punktio tuntunut yhtään miltään. Joten don´t worry, jolla asia on ekaa kertaa edessä! <3 Täällä on niin paljon kanssasisaria, että täältä saa tukea! Kiitos teille, tästä palstasta ja sivustosta!