Etusivu › Foorumit › HEDELMÖITYSHOIDOT › IUI 2015 › Vastaa aiheeseen: IUI 2015
Aika jännä kyllä. Me nimittäin oltiin tammikuussa ensimmäisellä yhteiskäynnillä lapsettomuuspolilla, ja lääkäri kysyi tosiaan heti, että haluataanko asettua IVF-jonoon – olisimme vuorossa huhtikuussa. Ja että sillä välin voitaisiin tehdä kaksi inseminaatiota. Inssien määrä vaan lisääntyi yhdellä ja IVF siirtyi toukokuulle, koska minustakaan ei mitään dramaattista vikaa sitten löytynytkään. Eli oltiin IVF-jonossa jo, vaikka IUI-hoidot eivät olleet alkaneet.
Minä tässä myös mietiskelen ihan samaa, että taas on edessä todella pitkät kaksi viikkoa, ja sitten jos taas tulee negatiivinen testitulos, niin taas alkaa lääkitys ja viimeinen inssi ja sitten taas ne kaksi viikkoa odottelua. Tosin, kun elämä on pätkitty kahden viikon jaksoihin, se tuntuu menevän aika nopeasti. Vastahan oli tammikuu ja kävimme moikkaamassa lääkäriä!
Itsellä ei ole oikein ollut vaikeuksia kieltäytyä alkoholista, vaikka eilenkin oli tarjolla ilmaisen viinan bileet. Olen ollut vähäalkoholinen jo muutenkin niin kauan, että se on jo sitten ihan sama olla ilmankin. Kai minä vain yritän nyt myös minimoida kaikki riskit, kun ei sitä lasta ole kuulunut millään ilveellä tähänkään mennessä. Alkukierrosta voi herkutella homejuustoilla, loppukierrosta ei 😀 Elämä ei toisaalta ole ollenkaan reilua, kun ne nistit ja alkoholistitkin sikiävät ja sitten meikäläiset joutuvat tukeutumaan hoitoihin.
Enää 12 yötä testiaamuun.