Etusivu Keskustelu HEDELMÖITYSHOIDOT IUI 2015 Vastaa aiheeseen: IUI 2015

#6977
Surenkorento
Osallistuja

Tervetuloa Evita tänne kohtalotovereiden keskusteluryhmään ja kiitos Parisienne sinullekin kommenteista!

Kirjoittelin jo eilen illalla, mutta puhelimeni selain meni yhtäkkiä jumiin ja kadotti koko tekstini. Nyt uusi yritys.

Minä en osaa kritisoida julkisen puolen hoitoja siksi, että me olemme julkisella puolella hoidoissa ja kaikki on mennyt jotenkin niin hienosti heti ensimmäisestä pkl-tapaamisesta lähtien. Saatanhan minä liukuhihnalla nyt tavallaan olla, mutta silti minusta tuntuu, että hoitosuunnitelma on ihan juuri minun oma. Olen tavannut jo neljä eri lääkäriä ultratessa ja insseissä, mutta he ovat kaikki todella sympaattisia olentoja.

Kustannuskysymys meillekin tämä julkisen puolen hoitohalu on, kun jotenkin hirvittää yksityisen hinnasto vanhemmuuden aloitusmaksusta. Juuri pari iltaa sitten laskeskelin, että nyt kolmanteen IUI-kierrokseen mennessä lääkkeisiin on kaikkiaan uponnut ehkä 250 euroa ja siihen lukuisat pkl-maksut päälle. Omavastuurajathan paukkuvat mennen tullen, jos IVF:ään mennään.

Ihmettelin sitä viittä inssiä varmaan siksi, että olin lukenut saamastani hedelmöityshoito-oppaasta tavanomaiseksi määräksi 2-4 ja sitten toki ynnäsin lukemaani tuon teidän iän. Mutta, toisille sopii monta inssiä, toisille välikierto voi tehdä henkisesti hyvää, toiset haluavat heti kaiken, ja hoitosuunnitelmia tehdään varmaankin yhtä monta hieman erilaista kuin on tosiaan hoidettavia kohtaloitakin.

Olen itse kaikkimulletännehetinyt ja tavallaan harmitti tämän kolmannen inssin lisääminen hoitosuunnitelmaan, mutta ehkä se on sittenkin hyvä juttu. Femarit on taas popsittu, tänään on kp8 ja Menopur-pistokset alkoivat. Pistäminen alkaa jo sujua kuin vanhalta tekijältä 🙂 Minulla on kypsytysuuni siis jo päällä ja ultra on kp10 eli perjantaina. Jännittää lähinnä se, onko kakkoskierrokseen verrattuna jotain parempaa vai ei. Kolmas IUI on siis ensi viikon alkupuolella, päivä määritetään vasta tuossa ultrassa. Voi jopa olla, että minulla on nyt maaliskuussa kaksi inssiä =D

Ihan tosissaan en usko tämän onnistumiseen enää, mutta katsotaan nyt miten ämmän käy!

Evita ja Hippu oikein paljon tsemppiä pääsiäiseen teille molemmille 🙂
Pipu, mukava kuulla, että pahin kuoppa on taas takana päin. On tässä itselläkin mieli jo virkistynyt viimeviikkoisesta.

Ja kaikenkaikkiaan, kuten tässä on jo tullut todettua, surullista että meitä täällä aiheesta on useampi keskustelemassa, mutta on kuitenkin niin lohduttavaa ja ihanaa, että teitä kohtalotovereita on. Luulin jo hetken, että saan yksikseni kirjoitella tähän ketjuun koko kevään 🙂

<3

1st IUI Feb '15, 2nd IUI Mar '15, 3rd IUI on April Fools' Day '15. 1st IVF May/June '15, 1st PAS Aug '15 (didn't happen). 2nd IVF Nov '15 and two stripes in the morning of the 30th Nov.