Etusivu Keskustelu HEDELMÖITYSHOIDOT IUI 2015 Vastaa aiheeseen: IUI 2015

#7136
Kyynel
Osallistuja

Heippa,

Kiitokset kaikille jotka kommentoi minun ekaa kirjoitusta. Tosi on, että keskenmenojen jälkeen tulee ihan järjettömän pelokkaaksi. Muistan kun makasin heräämössä toista kertaa, ja ajattelin että en enää ikinä tahdo tänne, niin enköhän kuitenkin joutunut sinne pian myös kolmannen kerran. Silloin tuntui kaikki tosi epäreilulta. Monta kertaa olen miettinyt ” miksi minä? miksi meille käy näin aina vaan uudestaan?”. Moni on kysynyt meiltä, miten uskalletaan vielä yrittää, jos taas käy samalla tavalla. En tiedä…joku saa vaan vielä uskomaan johonkin parempaan…ehkä? ( en oikeastaan tiedä itsekään enää..)

Mulla on ihan selvästi nyt kevään aikana paino noussut ja vyötärön ympärys kasvanut. Olen syönyt enemmän ja liikkunut vähemmän. Uskon kyllä että hormoneilla on osuutensa tähänkin. Myös mielialat menee miten sattuu. Saamaton olo hyvin usein…Ei innosta liikunta eikä ulkoilu. Jonkinlainen turhautuminen on myös tullut tähän kaikkeen. Ehkä myös siksi tuntuu että ei enää jaksa niihin ivf-hoitoihin. En jaksa myöskään enää uskoa että IUI:t tehoaa, eihän ne ole edes täsmähoito meille.

Mulla ekassa IUI:ssa ei ultrattu, mutta tokassa ultrattiin.Silloin oli niin hyvät olosuhteet kun voi olla, ultran mukaan. Nyt tosiaan seuraavaksi pitäisi päästä myös alkukierron ultraan. Täällä on opastettu pistämään pregnyl 36tuntia ennen inssiä. Viimeksi käskettiin testata ovista kotona, ja plussa tuli jo kp 12.

Ajattelin seuraavan käynnin yhteydessä valittaa lääkärille vielä mun menkoista,jotka on muuttuneet ihan olemattomiksi nyt keväällä. On ne tässä viime vuosina niukentuneet muutenkin, ja tokan kaavinnan jälkeen alkoi tiputtelut aina ennen menkkoja. Mutta nyt vuoto on niin olematonta, että kohta niitä ei voi enää menkoiksi kutsua. Sanoin tästä jo viime käynnillä,ja sit pitikin mennä vielä verikokeeseen, mutta tulosta en ole saanut. Tuntuu vaan itsestä ihan hurjalta, että kun ennen oli kunnon vuoto ja se kesti melkein viikon, niin ei tää voi olla normaalia siihen verrattuna enää.Lääkärit ei vaan ole oikein missään osanneet kommentoida tähän juuri mitään. Jotenkin kai tää kuitenkin stressaa kun ei tiiä mikä on vialla!

Tsemppiä kaikille. Toivottavasti saadaan pian plussia tänne palstalle!