Etusivu Keskustelu HEDELMÖITYSHOIDOT IUI 2015 Vastaa aiheeseen: IUI 2015

#7154
Surenkorento
Osallistuja

Huomenta, arvon leidit.

On ollut perin ihanaa lukea, miten täällä kaikki toivoivat minun tuovan ilouutisia ja toivoa IUI-hoitojen suhteen, mutta valitettavasti en voi tätä tehdä. Eilinen kp27 aamupäivä alkoi olla jännittävä, kun mitään tuntemuksia ei ollut, ja mietinkin, että nytkö päästään testipäivään asti ja olisko plussaa tiedossa. Iltapäivällä alkoivat sitten kuitenkin tutut alavatsakivut ja alkuillasta muodostuikin taas kp1.

Kahden viikon odotusaika inssistä testiin meni sinänsä todella lupsakasti, kun olin ottanut ei-toiveikkaan asenteen, mutta kyllähän tuo pettymys oli taas sellainen, että ei sitä oikein voi sanoiksi pukea.

Soittelin polille heti aamusta ja meillä on tänään nyt sitten jo IVF-suunnittelutapaaminen ja hoitokierto alkaa siis välittömästi. Siirryn tuohon naapuriketjuun kirjoittelemaan ja toivon teille kaikille kovasti tsemppiä ja onnistumista inssiajoihin <3.

Olkaa vahvoja ja juuri niin ihania ja täydellisiä naisia kuin olettekin!
Teissä ei ole vikaa – luonto ei vain jaa näitä juttuja tasapuolisesti.
Hoitakaa te tuo plussalisääminen tälle palstalle, kun minä en siihen kyennyt 🙂

1st IUI Feb '15, 2nd IUI Mar '15, 3rd IUI on April Fools' Day '15. 1st IVF May/June '15, 1st PAS Aug '15 (didn't happen). 2nd IVF Nov '15 and two stripes in the morning of the 30th Nov.