Etusivu › Foorumit › KESKENMENO › Pitkittynyt keskenmeno › Vastaa aiheeseen: Pitkittynyt keskenmeno
Hei Ballad ja viola,
Otan osaa surullisten menetystenne johdosta!
Keskenmeno ja vielä kohdun tyhjentymisen pitkittyminen ovat tosi raskaita vastoinkäymisiä.
Tuntuu, että sitä ei tajua ollenkaan, ellei ole itse kokenut. Eikä ymmärrä surua, joka johtuu siitä, että todellakin, kyseessä on elämänalku, ihminen, lapsi, joka on menetetty.
Tiedän, miltä teistä saattaa tuntua.
Olen 37-vuotias, ja minulla on takanani kolme keskenmenoa ennen rv 12.
Kaksi viimeistä oli keskeytyneitä, eli alkion kuolema havaittiin vasta ultrassa.
(Ensimmäinenkin, spontaani keskenmeno, kesti vuotoineen 1,5 kk, kun kohtu ei ollutkaan tyhjentynyt, enkä tajunnut mennä lääkäriin aiemmin.)
Kahdessa viimeisessä lääkkeet eivät tuntuneet auttavan vuodon käynnistämisessä, ja viikon, parin odotus ennen kaavintaan pääsyä oli henkisesti tosi raskasta.
Olimme näiden kolmen takaiskun jälkeen tutkimuksissa, mitä todellakin suosittelen. Yli 35-vuotialle tutkimus pitäisi voida tehdä ”jo” kahden keskenmenon jälkeen.
Meistä löytynyt mitään vikaa, näinhän käy 2/3 tapauksista.
Keskenmeno voi toistuessaankin olla siis vain ikävä sattuma, onneksi tosi harvinainen sellainen.
On todennäköisempää, että seuraavat raskautenne onnistuvat!
Nyt olen peloista ja masennuksen tunteista huolimatta uudestaan raskaana (rv 11). Alkuviikkojen paniikkitunnelmien jälkeen olo alkaa kummallisesti rauhoittua. En oikein ymmärrä, miten! Ihminen on sitkeä toivossaan?
Tämä raskaus oli täysi yllätys, enkä kokenut olleeni valmis vielä ollenkaan. Itkin ja panikoin öisin valvoessani ensimmäisten viikkojen aikana.
Psykologin ja puolison lämminhenkinen apu on auttanut.
Tiedän, että jos tulee keskenmeno, se on sitten taas oma tragediansa, ja suru on käsiteltävä jälleen kerran, luoja ties miten.
Silti haluaisin sanoa keskenmenon läpikäyneille, että jos realistiselta näyttää, kannattaa jatkaa toivomista.
Etsikää mahdollisimman paljon tukea ja apua tilanteeseenne, jos raskaus tulee ajankohtaiseksi.
Elämä ei ole reilu, mutta toivon meille kaikkea hyvää! <3