• Binkku, mulla on ollut sekä Gonal suunnilleen samoilla annoksilla (muistaakseni maks 112,5) ja viimeisissä hoidoissa Menopur, samalla 150 annoksella. Merkkien välillä en huomannut eroa mutta annoksen kohdalla kyllä – aloitettiin hyperriskin vuoksi joka kierto pienillä annoksilla, alimmillaan tais ensin olla 37,5 ja siitä sitten ylöspäin kunnes s…[Lue lisää]

  • Hei Aniara, tosi ikävää ettei siirto tuottanut plussaa, mutta 6 alkiota pakkasessa on kuitenkin hyvä juttu. Laadusta viis, se jos mikä on tällä palstalla opittu.

    Meillä tehtiin juuri noin että 3-päiväisenä pakkaseen ja sitten siirron aikaan kaikki ulos jatkoviljelyyn. Jos olisi enempi kuin yksi selvinnyt blastoksi ts 5/6-päiväis…[Lue lisää]

  • Moikka Aniara, juu täällä on aika hiljaista kesällä, suurin osa tauoilla hoidoista ja varmaan myös henkisesti pitää paussia.

    Mulla ekassa ivf:ssä kerättiin 24 solua, joista vain 4 kypsää ja yksi jakautui siirtokelpoiseksi asti, siitä nega. Mutta toisella kerralla tuli sitten samasta määrästä soluja 16 kypsää. Niistä tosin sitten vain 5 hedel…[Lue lisää]

  • Jossu T, mulla tehtiin testi 5 päivän alkion kanssa pp11, mutta oli kyllä PAS. Ja pp9 olisi osunut viikonloppuun.. Vähän aikaiselta tuo tuntuu, mutta voi hyvin silti olla oikeinkin, onhan alkio tuossa kohtaa jo parin viikon ikäinen. Tee testi tuolloin ja jos nega niin pari päivää myöhemmin varmuuden vuoksi? Tukilääkitystä, jos sulla sellaista on…[Lue lisää]

  • Tulee vähän myöhään tämä kommentti, mutta sanoisin myös, että ei se noilla viikoilla pitäisi yhdestä lugesta enää olla kiinni. Luulisi, että kivutkin voi liittyä siihen, että elimistö sopeutuu taas vähän erilaiseen hormonitilanteeseen?

    Täällä edelleen toivotaan parasta, vuotoa ei ole tullut, mutta ei tullut kyllä nega-kierroillakaan en…[Lue lisää]

  • Voi Kitty, ikävää ettei tärpännyt! Sehän näissä hoidoissa on ikävää, että ei tiedä mitkä oireet on lääkkeitä, mitkä raskautta ja mitkä pään sisällä… voihan myös olla, että oli kiinnittymisyritys joka ehti aiheuttaa jotain oireita ja sitten hyvin (hyvin) varhainen keskenmeno.. Tsemppiä ja enempi onnea seuraavaan yritykseen! Itselläni ens…[Lue lisää]

  • Kitty nämä lääkkeet on niin yksilöllisiä että vaikea sanoa, mutta olen antanut itseni ymmärtää että kiinnittymispiikki on enempi tarpeen kun on naisessa olevaa hormonihäiriötä, kun myös se kiinnittyminen kaipaa jonkun hormonipiikin.. esim itse en ovuloi ollenkaan ilman lääkkeitä (pco). Jos teille on tehty inssi niin ilmeisesti lapsettomuuden ta…[Lue lisää]

  • Yritän uskaltaa tulla tänne, vaikka varmaan nyt ne oikeat pelot vasta alkaa… Plussasin viime viikolla 2. ivf:n 1. pas:n (toinen siirto vasta koko kokonaisuudessa) blaston siirrosta. 16 munasolusta selvisi loppuun saakka vain tämä yksi joten jos menee metsään niin alusta alkaa.. mutta nyt siis tänään verikokeesta (jotain 4+3 laskujeni mukaan)…[Lue lisää]

  • Toinen siirto, 1. pas tuotti plussan. Heti siirron jälkeisenä päivänä oli olo että nyt onnistui. En osaa selittää, en yleensä ollenkaan usko näihin henkimaailman juttuihin mutta jotenkin oli fiilis että asiat on erilailla kuin ennen. Rinnat kipeytyi heti, mutta sen laitan enempi kiinnittymiseen annetun gonapeptylin piikkiin, kesti noin viikon ja…[Lue lisää]

  • Onpas mielenkiintoista tämä lahjasolukeskustelukin. Itse en ole koskaan kokenut ajatusta vaikeaksi, tosin en kyllä ole vielä ihan siinä vaiheessa tätä prosessia että olisin asiaa kovin aktiivisesti miettinytkään. Miehelle luulen tämä olisi kyllä vaikea ajatus. Toisaalta luulen, että olisi mukava tietää luovuttajasta, mutta toisaalta taas…[Lue lisää]

  • Meillä riskinoton kanssa kävi nyt niin, että kolmesta alkiosta yksi kehittyi blastoksi, kaksi jämähti. Tänään lähti tuo ainokainen matkaan, nyt odotetaan. Tosi ristiriitaiset fiilikset, toisaalta tyytyväinen että tuo yksi hyvä saatiin, mutta kun lähdössä oli 16 munasolua… silloin punktion jälkeen olin sillä fiiliksellä että ihanaa kun ei tarv…[Lue lisää]

  • Ämmä, tiedän mitä tarkoitat. Olen ihan tyytyväinen noihin yksityisen puolen hoitoihin mutta sen verran valitan että kun vapautta on omien hoitojensa suhteen paljon niin välillä tuntuu että on liikaakin. Että tulisi joku ja sanoisi suoraan että nyt tehdään kuule näin. Tai että nyt on aika lopettaa.
    Nyt jännitän sitten maanantaista alkaen että mite…[Lue lisää]

  • Ämmä, meillä juurikin nyt tuo tilanne eli saimme valita tehdäänkö pitkä viljely vai ei. Arvoin pitkään ja kallistuin lopulta pitkään viljelyyn vaikka alkioita onkin vähän. Ensin olin aivan toisella kantilla tuolla ”ehkä kohdussa onnistusi” ja tehdään niin monta siirtoa kuin vaan voidaan -ajatuksella mutta sitten jotenkin väsähdin tähän hommaan ts.…[Lue lisää]

  • Ämmä, meillä juurikin nyt tuo tilanne eli saimme valita tehdäänkö pitkä viljely vai ei. Arvoin pitkään ja kallistuin lopulta pitkään viljelyyn vaikka alkioita onkin vähän. Ensin olin aivan toisella kantilla tuolla ”ehkä kohdussa onnistusi” ja tehdään niin monta siirtoa kuin vaan viidaa -ajatuksella mutta sitten jotenkin väsähdin tähän hommaan ts.…[Lue lisää]

  • Jossu T, mulla on alkanut vuoto lugen lopettamisen jälkeen hyvin pian, viimeksi muistaakseni kun aamulla otin viimeisen lugen niin seuraavan päivän iltana alkoi jo vuoto.

    Aamukahvi, ikävää jos ei tärpännyt. Mutta olenko hölmö vai eikö hcg 40 ole kuitenkin ihan selvä raskaus? Vai siis oletko jo niin pitkällä että pitäisi olla enemmän?

  • Aamukahvi, ei vielä kirvestä kaivoon jos vuoto vähäistä. Kaikenlaisia vuotoja on tuntunut täällä olevan ja siltikin onnellinen loppu. Vaikka arvaan että vaikea on uskoa..

    Ja samaa Nutulle, vielä voi tulla hyviä uutisia! Tuo kauhun ja onnen tasapainoilu on kyllä inhottavaa, ja uskon että vielä vaikeampaa on jos sinun tapaan pitää puolisoa tavall…[Lue lisää]

  • Kiva kuulla kaikkien kuulumisia. Mitenkä Nutulla etenee piinailu?

    Minulla iski nyt epävarmuus ja päättämisen tuska. Kävin lääkärillä suunnittelemassa PASia ja aloitettiin zumenon heti, toivottavasti siirtoon päästäisiin vähän vapun jälkeen. Mutta, sitten tuli eteen kysymys että ryhdytäänkö sulattelemaan ja siirtelemään noita kolmea kolmipäiväistä…[Lue lisää]

  • Kiitos uudesta ketjusta, tuo edellinen kyllä alkoikin olla varsinkin puhelimella aika mahdoton 🙂

    Meillä tilanne siis se, että lapsettomuutta takana reilu vuosi, hoitoihin hakeuduimme hyvin nopeasti koska tiedossa oli minun pco ja ovuloimattomuus. Miehen tilanne periaatteessa ok (vaikka nyt edellisen IVF:n huonon hedelmöittysmisprosentin tak…[Lue lisää]

  • Säde, kiitos vastauksesta, eiköhän tämä siis ihan normia ole. Vertailukohteena mulla vain tuo eka IVF jolloin ei mitään vuotoa tullut mutta silloin tehtiinkin tuoresiirto joten lääkitys ihan eri.

    Ja onnea Rauhan tie ja Hope, toivottavasti plussat vahvistuu ja pysyy! Jonkun iloisia uutisia tässä vähän kaipailinkin 🙂

  • Binkku, jos teillä on joka tapauksessa edessä siirtyminen yksityiselle edessä, niin kyllä mä kävisin neuvonnassa vaikka ennen tuota loppukeskusteluakin. kromosomitestitulokset varmaan kannattaa odottaa kun tiedosta on hyötyä hoidon suunnitteluun, mutta en tiedä mitä siitä loppukeskustelusta saa muuta kuin mielipiteen.. eihän se neuvontakäy…[Lue lisää]

  • Lataa lisää