• Tuossa on kyllä monenlaista jaksamista, mutta siitä selviätte, yhdessä. Nuorella luulisi tilanteen palautuvan edes jonkinlaiseksi (eli että edes muutamia siittiöitä on) jotta lapsen saa hoidoilla. Ei kannata etukäteen murehtia turhia, mutta valitus on toki varmastikin aiheellinen. Ja lahjasolut on aina vararatkaisuna. Rakkaus ja kiintymys lapseen…[Lue lisää]

  • Onpa ikävää 🙁 Montako lasta teillä tai miehelläsi on? Yksikö vain? Monestihan oikeus hoitoihin/talletuksiin julkisella puolen lakkaa, jos on jo kaksi lasta. Ettei ole siitä kyse? Itselläni on kaksi lasta, miehelläni vain yksi. Mieheni haluaisi toisen, mutta joutuisimme maksamaan hoidoista täyden hinnan ilman mitään Kelakorvauksia (yksityisel…[Lue lisää]

  • Ei kannata masentua tuosta onnistumisprosenttilaskurista. Itselleni se antoi vuosi sitten luvuksi 14,7% ja nyt on kuitenkin vauva 🙂 Ja toista ivf-lasta jos haaveilen, luvuksi tulee nyt vaan 12,5% Itse asiassa se luku on 0% koska raha päättää tästäkin. Olisi itselle kolmas lapsi (yksi tullut luomusti aikoinaan), joten kukaan ei korvaa enää mitään…[Lue lisää]

  • Sinihaikara, jostain luin äskettäin, että 85%:lla naisista on raskaana virtsankarkailua aivastaessa/oksentaessa/ponnistaessa, joten ihan normaalia lirahtaa housuun 😀 Niin mullekin käy, jos rakko täynnä aivastan tai oksennan. Ja siis mulla on lantionpohjalihakset ihan kunnossa, ei ole sellaista tavallista virtsankarkailua. Tuo johtuu hormo…[Lue lisää]

  • Cinnamon, mun ystävälle (40+ ikäinen) tarjottiin Ovumiassa tuota alkiotestiä, mutta se vaatii jo itsessään pitkälle viljellyt alkiot (5-6 päiväisiä), jotta solunäytteet saadaan niistä irrotettua (solut lähtetään englantiin, ei alkioita käsittääkseni). 5-6 päiväisillä alkioilla pitäisi olla muutenkin keskimäärin 50% mahdollisuus johtaa ras…[Lue lisää]

  • Cinnamon, mun ystävälle (40+ ikäinen) tarjottiin Ovumiassa tuota alkiotestiä, mutta se vaatii jo itsessään pitkälle viljellyt alkiot (5-6 päiväisiä), jotta solunäytteet saadaan niistä irrotettua (solut lähtetään englantiin, ei alkioita käsittääkseni). 5-6 päiväisillä alkioilla pitäisi olla muutenkin keskimäärin 50% mahdollisuus johtaa ras…[Lue lisää]

  • Meidän niskaturvotusultrassa sikiö oli 2 päivää suurempi mitä voi olla ja laskettu aika tuli sen perusteella. Varhaisultrassa sikiö oli täsmälleen oikean kokoinen. Ja ylimääräisessa ultrassa yksityisellä rv 9 oli myös jo tuon 2 vrk suurempi.

    Veriseulan ja turvotuksen perusteella lasketut riskit oli tosi pieniä (yhden suhde tuhansiin tms.…[Lue lisää]

  • RJP, mä ajattelin että kun näkyvyyden parantamiseksi ultrassakin (vatsan päältä) pitää olla virtsaa rakossa ja kun doppleri perustuu samoihin ultraääniin, siksi mulla kuuluu paremmin kun on virtsaa rakossa. Mutta se on vanha doppleri (8v?) eikä varmaan niin tehokas, uusilla varmaan kuuluu helpommin. Kaveri oli kuunnellut tyytyväisenä omia sykkeit…[Lue lisää]

  • RJP, mullakin tullut vuotoja ja vaarattomia ovat olleet. Yhdesti jo kiiruhdin yksityiselle ultraan ja pulitin 200 euroa siitä säikähdyksestä. Kaikki oli hyvin. Toivottavasti sinullakin.

    Sinihaikara, täällä ainakin on rv 10 raja, että sen jälkeen vasta kuuntelevat sykkeet. Aiemmin kun ei välttämättä löydy ja sitten voi huolestua turhaan sen v…[Lue lisää]

  • RJP, mullakin tullut vuotoja ja vaarattomia ovat olleet. Yhdesti jo kiiruhdin yksityiselle ultraan ja pulitin 200 euroa siitä säikähdyksestä. Kaikki oli hyvin. Toivottavasti sinullakin.

    Sinihaikara, täällä ainakin on rv 10 raja, että sen jälkeen vasta kuuntelevat sykkeet. Aiemmin kun ei välttämättä löydy ja sitten voi huolestua turhaan sen v…[Lue lisää]

  • Aliisa, mä olen raskaana pakastetusta (kahteen kertaan vielä pakastettu) blastokystista, joka laitettiin luontaiseen kiertoon. Söin luontaista E-vitamiinia, joka edistää kohdun limakalvon kuntoa, joka on luontaiseen kiertoon laitettaessa tärkeä juttu. http://www.life.fi/Vitatabs-E-50-mg Ja sitten tietysti foolihapot ja D-vitamiinit söin.

  • Simillan, kokeile sellaista rautaa kuin Solgar gentle iron. Se on melko mieto (20 mg), mutta voi ottaa tarvittaessa kaksikin kapselia päivässä. Ainoa joka toimii itsellä ja yhdellä ystävälläni. Rauta on täysin erilaisessa muodossa siinä kuin monessa muussa valmisteessa, ei ole ärsyttänyt vatsaani (otetaan ruuan kanssa). Jännä kun mun lääkäri piti…[Lue lisää]

  • ”Hunaja on kuumentamatonta elävää ravintoa, joten siinä saattaa esiintyä Clostridium botulinum -bakteerin itiöitä. Näitä itiöitä tavataan suhteellisen yleisesti esimerkiksi maaperässä ja pölyssä. Imeväisikäisillä lapsilla ruoansulatuskanavaan päässeet itiöt voivat aiheuttaa sairastumisen, koska ruoansulatuskanavan ja suoliston normaalifloora ei ol…[Lue lisää]

  • Hunajaa ei saa antaa alle 1 vuotiaille, mutta en ole lukenut raskaana olevilta olevan kielletty. Ei ainakaan ole kiellettyjen listassa missään ja nyt googletin, että voisi käyttää. Ja mun kaveri kasvattaa mehiläisiä ja on jokaisen raskautensa aikana ottanut PALJON. Ja tosiaan itsekin käytin (kuumaan teehen).

    En oksenna edelleenkään, yökin vaan…[Lue lisää]

  • Onnea RJP 🙂

    Mulla oli viime raskaudessa kauhea yskä ja ainakaan silloin ei saanut mitään yskänlääkettä ottaa. Se oli kyllä kamalaa. Hunaja jonkin verran auttoi. Mun ystävä taas otti yskänlääkkeitä raskaanakin, ei välittänyt kielloista. Sanoi, ettei saa muuten nukuttua. Mä en ymmärrä sitä, kun sanotaan ettei ne auta. No ei ne paranna juu, mutta…[Lue lisää]

  • Ämmä, mä testasin kolme krt plussan jo alkion ollessa 8-10 vrk:n ikäinen (yksi luomuraskaus, yksi rv 6+ kesken mennyt ja yksi haalistui viralliseen testipäivään mennessä). Tästä raskaudesta (joka saanut alkunsa pakastesiirrosta) tosi haalea plussa alkoi näkyä ”vasta” alkion ollessa 11 vrk. Ikinä en ole odotellut mihinkään testipäiviin :…[Lue lisää]

  • Voi ei Pakkaskukka 🙁 iso halaus ja voimia tilanteeseen. Itsellä oli 6+ viikolla keskeytynyt keskenmeno keväällä ja 2 viikkoa odottelin, että sain ajan tyhjennykseen. Niin ikävää aikaa, toivottavasti pääset pian sinne.

  • Hiiruli, desinfioit sen laitteen pinnat ja katsot ettei sulle anneta käytettyjä neuloja tms. (niitä siis käytetään verinäytteen ottoon). Mä tein ihan kunnon valituksen siitä mun veritahraisesta laitteesta, koska oikeasti voisi olla terveysriski. Niitä pitäisi käyttää jossain puhdistuksessa ennen toiselle asiakkaalle luovuttamista. Mutta omakin…[Lue lisää]

  • Mä en voinut viime raskaudessa mennä sinne sokerirasitukseen pahoinvoinnin vuoksi, joten mittasin kotona paastoarvoja ja arvot tunti aterian jälkeen (satunnaisesti). Niistäkin pystyy päätellä diabeteksen. Oon oksentanut sokerirasituksessa ihan ilman raskauttakin, joten en mielellään menisi sinne nyt. Lähetteen olen saanut, mutta pahoinvoi…[Lue lisää]

  • Oon täällä aika pahoinvoivana (oksennus tulisi, jos vaan menisin oksentamaan) tänään ostamani pahoinvointirannekkeet käsissä. Ja B6 vitamiinia ottaneena. Auts se B-vitamiini sattuu vatsaan, vaikka ruuan kanssa ottanut. Alkaa närästys ja kierre on valmis. Närästää, oksettaa, pakko syödä, närästys jatkuu jne. Alkuun näytti hyvälle B-vitamiin…[Lue lisää]

  • Lataa lisää